ikä

Rakkaus syrjäyttää aina ystävyyden. Kokonaan.

Onneksi eletyt vuodet ovat opettaneet hyväksymään väistämättömän. Vaikka se jotain särkisikin.

Onneksi muistoja ei voi kukaan viedä pois. Eikä vanhainkodissa ole muuta kuin aikaa.

Ovi

Ovi on sulkeutumassa.

Se olikin vain ajan kysymys.

Peili

Jessus, että ihminen voikin tuntea itsensä uuvahtaneeksi ja lisäksi vielä näyttää siltä.

Peilistä katsoo harmaanaamainen, löysäihoinen, lakastunut keski-ikäinen nainen. Hiusten kiilloton maantienväri kruununa.

Koskaan en ole toivonut olevani nuorempi, mutta nyt voisin kokeilla, miltä tuntuisi, jos 20 vuotta voisin heittää hartioiltani pois.

kauniita sanoja

Kirjailija ja runoilijat ovat kautta aikain kirjoittaneet kuolemattomia sanoja rakastetuilleen. Kauniita sanoja, joista me tavalliset kuolevaiset saamme vain haaveilla. Eikä tarvitse olla kirjailija tai runoilija, ihan tavallisenkin ihmisen kauniit sanat riittäisivät. Mutta nekin jäävät vain haaveeksi. Etenkin, jos ei ole kenenkään rakastettu.

Ja sitten onkin jo liian myöhäistä.

Iho tuntee

Jos seksi olisi vain seksiä, niin silloin kenen tahansa vartalo - tai huulet - saisi aikaan saman reaktion. Mutta ei se ole niin.

Joku tuntematon voi painaa vartalonsa sinua vasten niin, että tunnet kovettuneen kalun, mutta siltikään se ei saa sinussa aikaan mitään toivottavia reaktioita. Muuta täytyy olla.

Joten kai sitä muutakin sitten on. Oli. Vähintään ainakin tuttuus. Turvallisuuden tunne siitä, että voi rentoutua ja vain Nauttia siitä tunteesta, kun Halu on läsnä.

Toisaalta. Voi se siltikin olla vain seksiä. Täytyy vain toivoa, ettei ole Vain. Että on sitä Muutakin. Niin se on paljon parempaa. Ja enemmän.

Kaupan pihalla

Juttelin vanhan tutun kanssa pitkästä aikaa kaupan ulkopuolella. Toinen, vähän vähemmän vanha tuttu käveli ohitse. Vaistomaisesti käänsin päätäni ja tunnistimme toisemme.

Se, että hän oli juuri sen kaupan edessä, oli täysin käsittämätöntä. Miksi? Minun kauppani ei ole lähelläkään hänen kauppansa!

Nopea yllättynyt tervehdys vielä nopeamman hymyn kera. Puolin ja toisin. Noin puolikkaan sekunnin ajan ja sitten se oli ohi.

Käänsin pääni juttukumppaniin ja hän jatkoi matkaansa kauppaan. En nähnyt, hidastuiko askeleensa pysähtyäkseen viereeni, muttei sillä väliä. Oma sydämeni ei tehnyt elettäkään, että olisi tunnistanut vanhan tunteen.

En olisi ikinä maailmassa uskonut, että hän voisi joskus olla noin ei-mitään minulle. Ehkä se on niin, että mitä suurempi roihu, sitä kylmempää tuhkaa.

Kaislikossa suhisee

Tämä kevät on mennyt muistoissa hekumoidessa. Niissä kuumissa kohtaamisissa.

Monet asiat voisin unohtaa, mutta niitä en ajatellut ikinä. Toivottavasti en unohda. Onneksi on vähän mustaa valkoisella, jotta voin tarvittaessa - sitten vanhainkodissa - tarkistaa yksityiskohtia. Tänä iltana ei vielä tarvitse.