Kuin kiveä

On lohdullista huomata omistavansa tahdonlujuutta. Se on uusi taito, jota olen vasta muutaman vuoden treenaillut, mutta jo nyt huomaan sen harjoittelun tuottaneen tulosta. Voin siis olla rauhallisin mielin. Jos joku päivä tulee tilanne, jolloin minun pitää pystyä olemaan tekemättä jotain tai olemaan ilman jotain, niin se onnistuu minulta. Tuskin ihan ilman ponnistuksia, mutta onnistuu kumminkin. Hyvä minä.

sisäistä mökötystä

En tykkää näistä tummanharmaista sukista mustilla raidoilla.

Juurtunut tapa

Minulla on tapana lueskella samoja tarinoita moneen kertaan.

En osannut päättää oikeaa adjektiivia, joten olkoon se nyt sitten vain tapa. Tilanteesta ja katsojasta riippuen, se on joko hyvä tai huono. Tai pelkästää outo. Olen tietoisesti yrittänyt tässä puolen vuoden aikana päästä siitä tavasta eroon ostamalla alennusmyynneistä uusia kirjoja. Olen myös päättänyt lukea ne, koska pelkkä kirjojen hamstraaminen ennestäänkin jo pursuilevaan kirjahyllyyn olisi typeryyttä. Vieväthän ne luettuinakin tilansa, koska en niistä todennäköisesti osaa luopua, vaikken niitä koskaan enää uudestaan lukisikaan, mutta luettuina ne ovat lunastaneet paikkansa. Ahtaan paikkansa.

Uusia mielenkiintoisia blogeja on hankala löytää. Nyt adjektiivista ei ole epäilystä. Blogi pitää olla esitelty blogilistalla siten, että se herättää mielenkiintoni, jotta edes kävisin kurkistamassa, pitääkö blogi sen, mitä mainos lupaa. Kyllähän tietysti kirjassakin pitää olla joku, joka herättää mielenkiintoni. Ihan hinnan perusteella en niitä ostele, mutta blogeja on tarjolla, tässä ja nyt, moninkertaisesti enemmän kuin kirjoja ja niitä kirjoittavat tällaiset kotitekoiset 'kirjailijat', joten blogeista on suurempi osa pelkkää silkkoa. Julkaistut kirjat ovat jo käyneet läpi seulan jos toisenkin, joten joku ainakin on arvostanut kirjan tekstiä niin, että on suostunut sen julkaisemaan kuvitellen, että muitakin se tarina saattaisi kiinnostaa. Blogeissa ei valitettavasti ole tällaista seulaa.

Joten kun uusia lukuhaluja herättäviä blogeja ei löydy, on pakko lukea niitä vanhoja tuttuja. Uudestaan, taas kerran. Ja mikä ettei. Jos blogin teksit ovat joskus olleet mielenkiintoisia, niin mihinkäs se mielenkiinto olisi niistä vanhetessaan kadonnut. Eipä mihinkään. Niihin on vuosien kuluessa korkeintaan tullut uusia värejä ja niitä katselee näin jälkikäteen ehkä erilaisesta kulmasta nähden ne piilotetutkin sanat.

Hiljaisena viikonloppuyönä on mukava kääriytyä höyryävä teemuki kädessään vanhan tutun blogin tarinaan.

Onko kenelläkään muuten mitään tietoa siitä, milloin tulevat kesä ja kärpäset ?

Where is the cat ?

Sain kauniin kuvan. Juuri sellaisen kuin itsekin olisin halunnut napata muistikortille ja lähettää eteenpäin, mutta toinen ehti ensin, vaikkei kisaa edes ollut. Ja parempi niin, koska en itse olisi kyennyt lähimainkaan samaan suoritukseen.

Kohde oli sillä hetkellä uskomattoman kaunis. Kaunis, mutta kylmä. Lisäksi se näytti kiltiltä, kuten erään nuoren naisen kanssa totesimme.

En harrasta taustakuvia. Onhan niitä söpöjä kissoja ja koiria, mutta niihin kyllästyy hetkessä. Työpaikan koneen taustakuvana on y.m. kuvaajan kuva jostain kesäisestä pörriäisestä keltaisen kukkasen päällä ja se saa minut aina hymyilemään. Lämpimäksi. Ja muistamaan, että kesä tulee kyllä, kunhan jaksan vain odottaa kärsivällisesti.

Tänään minulla on taustakuva myös kotikoneellani. Ensimmäinen laatuaan ja harvinaisen tyylikäs taustakuva onkin. Sitä katsoessa tulee mieleen moniakin asioita, muistojakin, mutta tärkeimpänä ehkä se ajatus, että pitäisi muistaa, että jokaisessa hetkessä on hyvät puolensa. Pitäisi osata arvostaa juuri sitä hetkeä, koska seuraavasta ei tiedä, mitä se tuo tullessaan. Turha haikailla aina vain kauemmas, kun lähelläkin on asioita, joista voi nauttia ja olla onnellinen. Tässä hetkessä. Tässä.

Ulkopuolisen arvio uudesta taustakuvastani: "Hieno !!"

tänään

Ystävä lunastaa sinut ulos vankilasta.
Tosiystävä istuu vieressäsi sellissä ja hokee, että
"miten helvetissä me tänne jouduttiin !"

Klo 10:22:06

"HyvääYstävänPäivää bebe<3"

:-D

Ja teille kaikille myös !

11022011

42. sitten kuitenkin niin.

Mähän kysyn !

"Mikset sä sit kysy ?"

"Kysynhän mä !"

"Etkä kysy !"

"Kysyn, mutta sä et vastaa mulle."

"Vastaanpas !"

"Et vastaa..."

Et vastannut.

Paperikuu

Odottaminen on tylsää. Joskus se voi olla jännittävää tai pelottavaakin, mutta siltikin mielummin toivoisi hetken olevan käsillä eikä vasta tulossa. Jonkun ajan päästä.

Terveyskeskuksessa lääkärille pääsyn odottaminen on rasittavaa. Kirjastosta varatun kirjan saamisen odottaminen on turhauttavaa. Ravintolassa vessan vapautumisen odottaminen on tuskallista. Toisen lapsen odottaminen on ajan haaskausta. Bussin odottaminen on ärsyttävää. Odottamisessa ei ole mitään iloa.

Joskus voi odottaa innokkaana esimerkiksi jotain tapaamista, mutta siinäkin on aina olemassa se vaara, että se tapaaminen syystä tai toisesta peruuntuukin. On iloinnut etukäteen jostain, mitä ei tulekaan. Silloin odottaminen on ollut turhaa.

Olen päättänyt lopettaa odottamisen. Se mitä tapahtuu, se tapahtuu. Se mitä tulee, se tulee. En jää niitä odottamaan. Ja jos ei tapahdu tai jos ei tule, niin enpä ole niitä odottanutkaan. Joskus on ehkä pakko odottaa, mutta silloinkin aion olla aivan muina naisina ja olla niin kuin en odottaisikaan. Siitähän se sitten saa niin että tuntuu. Se. Odottaminen.

7 paljastusta

For your eyes only ;-)

1.

2.

3.

4.

5.

6.

7.

Well ?  ;-)

Hedonistinen helmikuu

Koska tuskien tammikuu on ohi, voin taas keskittyä erilaisiin nautintoihin.

Ensin hieman ruumiin kuritusta sitten roskaruokaa melkein-tulisella dipillä. Slurhps ! Ei sillä, että tämä ketään kiinnostaisi. Kunhan vain kehuskelen mässäilleeni (koska aamulla mahduin jälleen - yllättäen - tiukkoihin farkkuihini).

Kevätsiivousta

Vuoden ensimmäinen kuukausi takana. Ja lyhin edessä. Ensi vuonna lyhinkin on hieman pidempi, joten nyt on oikea hetki nauttia tämän helmikuun lyhyydestä. Suosin lyhyitä monessa muussakin asiassa. Josta tuli mieleeni tehdä kevätsiivous kännykässäni.

Se oli auringon ansiota. Valitse, valitse, valitse, valitse ja poista. Kyllä, kaikki pois. Noin 328 kappaletta. Pari kuvaa jätin, mutten kuvien takia. Muuten vain. Tuli kevyt olo, kun sain hämähäkin seitit pois kuleksimasta. Aurinkokin näytti kirkkaammalta. Iloisemmalta. Tuulessa tuoksui aivan selvästi jo se. Kevät.

Kyllähän niitä tuli luettuakin vielä viimeisen kerran ennen deleteä. Miksikäs ei, vaikka kaikennäköisiä muistoja toivatkin mieleeni. Parantuneita muistoja, jotka silloin olivat muka niin kipeitä. Tai kai maar ne olivat ihan oikeastikin. Nyt niillä ei ollut enää sitä samaa vaikutusta. Eivät ne tosin olleet kultautuneetkaan. Hyvä niin.

Ilmassa on uuden alun väreitä. Jännittävää. Ehkä. Toivottavasti.