pilkahdus pimeässä

Alan pikkuhiljaa ymmärtää niitä ihmisiä, jotka vuodesta toiseen jaksoivat seurata Kauniita ja Röyhkeitä, vaikka se olikin hitonmoista paikallaanjunnausta ja osittain myötähäpeääkin herättävää toimintaa. Ja vaatimattomat kymmenen minuuttia kerran vuodessa piti loistavasti ajan tasalla siinäkin saippuaoopperassa.

viesti

Yöllä myöhään luin iltapäivälehden nettiversiota ja huomasin, että tänään olisi oiva päivä laittaa viesti. Olisi siihen ihan oikea 'syy'. Enpä kuitenkaan taida laittaa. Niin selvästi se tuli silloin ilmaistua, että olen ylivedettävien asioiden listalla (kärjessä), joten teen tahtonsa. En ota yhteyttä.

Mitä edes sanoisin sen syyn lisäksi ? Ei ole mitään kerrottavaa. Onhan tässä toki vettä virrannut Vantaassa ja tapahtunut vaikka mitä kuluneen syksyn aikana. Saisi niistä useammankin viestin, mutta ne tapahtumat eivät kiinnosta ketään, tuskin edes itseänikään.

Kuulumisia olisi mukava kuulla, ihan niin kuin siihenkin saakka, mutta pystyn kyllä elämään ilmankin. Taisi olla enemmän tapa meille molemmille ja tavoistahan pääsee eroon ajan kanssa. Uusia tapoja tulee tilalle, kun kurssia muutetaan. Hymyilyttää, kun mietin, millä tai kenellä minut on korvattu. Tuntuisi oudolta, että juuri hän, sosiaalisena ihmisenä, olisi kääntänyt, pystynyt kääntämään, ruoria 180 astetta. Ei kuullosta realistiselta, vaikka ainahan kaikki on mahdollista. Toivottavasti elämänsä mielekkyys on säilynyt tai jopa lisääntynyt uuden suunnan myötä. Ettei ainakaan lisää painolastia hän kerryttäisi. Vaikka omapa on asiansa. Ja elämänsä.

Huvittaa ajatus, että tämä teksti löytäisi kohteensa. Jos niin kuitenkin kävisi (joskus myöhemmin), niin Hauskaa Nimipäivää vain sinulle. Et särkenyt minun sydäntäni (niin kuin kävi sen toisen kanssa), oikeasti. Siitä sinun ei todellakaan tarvitse huolehtia, vaikka muistelen joskus sitäkin sinun pelänneen. Minulla ei ole mitään hätää, olen saanut elämäni raitelle taas (vaikken tunne, että olisin mitenkään ojassa kulkenut silloinkaan). Mikään ei ahdista, olen levollinen. Olen tallettanut sinut otsikon 'Mukavat kaverit' alle, en vihamiehiin tai ikuisesti unohdettaviin. *muiksu*

pikkuveljen nimi on Toisto

Olen ennenkin todennut, mutta saanut jälleen vahvistuksen sille, että maailma on pieni ja Suomi mahtuu yhteen teekuppiin.

Mitä vanhemmaksi tulee ja elämää elää, niin erilaisia käsittämättömän epätodennäköisiäkin yhteyksiä syntyy kuin itsestään. Yksi tuntee yhden, joka tuntee toisen, joka tietää kertoa, että sille kuuluu sitä ja tuolle tätä. Ja kun pitää korvansa auki ja osaa yhdistellä asioita, voi pienillä tarkentavilla kysymyksillä kuulla lopulta koko tarinan.

Eikä naisia tarvitse kahta kertaa käskeä kertomaan, kun kysymys on 1) suhteista, 2) miehistä ja 3) suhteesta mieheen. Näin naisena on harmillista todeta, että se fiksuin ja asiallisinkin nainen on tässä asiassa vain nainen ja kukaan ei himoitse ruotia entisiä, nykyisiä ja mahdollisia tuleviakin suhteitaan sellaisen kanssa, joka kuuntelee. Ja kun se tarina on kerrottu yhdelle, käytetään sitä jatkossa kannustavana/ varoittavana esimerkkiä toisten naisten välisessä suhdeaiheisessa keskustelussa.

Onneksi tämä pätee osaltaan myös miehiin.

pienuuden maksimointia

Yllättävää.

Joillakin miehillä mieli on kuin onkin pienempi kuin pippeli. Vaikka ei sekään iso ollut.

Kerrassaan yllättävää.

"...siis kätes ojenna."

Ei ole ollenkaan väärin ojentaa kättä toiselle, jos siitä koituu hyvää mieltä vastaanottajalle. Mahdollisesti jopa itsellekin.