Aika rientää, vuodet vierivät. Elämä on kaunis.

Taas pitkästä aikaa täällä. Hassua. Ihan kuin olisin palannut monta askelta taaksepäin aikaan, jota ei ehkä ollutkaan. Itseasiassa menin vieläkin kauemmaksi. Kävin lukemassa sen naisen blogia, joka ei tiedä, mikä osui silloin kolme vuotta sitten. Minä osuin. Hetkeksi. Hetkeksi myös palasin niihin kolmen vuoden takaisiin tunnelmiin. Se oli yllättävän hankalaa, vaikka silloin luulin, että "näitä en unohda koskaan". No, kyllähän ne kaikki siellä jossain muistojen kätköissä ovat, mutta liian monen mutkan takana, jotta jaksaisin enää niitä lähteä sieltä kaivelemaan. Hänen bloginsa auttoi minua muistamaan hämärästi ja mieleeni juolahti ajatus, josko ottaisin yhteyttä häneen ja kysyisin, miltä nyt tuntuu. Saattaisipa se olla aikamoinen tärsky, vaikkakin myös hän on jo ylittänyt ne ajat. Voisin koota hänen palapelinsä loppuun, minunhan on jo valmis. Minä tiesin, miten se alkoi, hän ei tiedä, miten se päättyi. Minä tiedän myös, miten se omani päättyi, vaikkei sitä kukaan minulle ole tullutkaan suoraan kertomaan. Alun kokemuksen perusteella osasin arvata ja etsiä ja löytää vastauksia kysymyksiin, joita hän ei osannut edes kysyä. Niin sitä opimme toistemme, ei virheistä vaan elämistä.

Taitaa tippua lunta katolta.