Jessus, että ihminen voikin tuntea itsensä uuvahtaneeksi ja lisäksi vielä näyttää siltä.
Peilistä katsoo harmaanaamainen, löysäihoinen, lakastunut keski-ikäinen nainen. Hiusten kiilloton maantienväri kruununa.
Koskaan en ole toivonut olevani nuorempi, mutta nyt voisin kokeilla, miltä tuntuisi, jos 20 vuotta voisin heittää hartioiltani pois.
perjantai 20. marraskuuta 2015
sunnuntai 25. lokakuuta 2015
kauniita sanoja
Kirjailija ja runoilijat ovat kautta aikain kirjoittaneet kuolemattomia sanoja rakastetuilleen. Kauniita sanoja, joista me tavalliset kuolevaiset saamme vain haaveilla. Eikä tarvitse olla kirjailija tai runoilija, ihan tavallisenkin ihmisen kauniit sanat riittäisivät. Mutta nekin jäävät vain haaveeksi. Etenkin, jos ei ole kenenkään rakastettu.
Ja sitten onkin jo liian myöhäistä.
Ja sitten onkin jo liian myöhäistä.
perjantai 31. heinäkuuta 2015
Iho tuntee
Jos seksi olisi vain seksiä, niin silloin kenen tahansa vartalo - tai huulet - saisi aikaan saman reaktion. Mutta ei se ole niin.
Joku tuntematon voi painaa vartalonsa sinua vasten niin, että tunnet kovettuneen kalun, mutta siltikään se ei saa sinussa aikaan mitään toivottavia reaktioita. Muuta täytyy olla.
Joten kai sitä muutakin sitten on. Oli. Vähintään ainakin tuttuus. Turvallisuuden tunne siitä, että voi rentoutua ja vain Nauttia siitä tunteesta, kun Halu on läsnä.
Toisaalta. Voi se siltikin olla vain seksiä. Täytyy vain toivoa, ettei ole Vain. Että on sitä Muutakin. Niin se on paljon parempaa. Ja enemmän.

lauantai 7. helmikuuta 2015
Kaupan pihalla
Juttelin vanhan tutun kanssa pitkästä aikaa kaupan ulkopuolella. Toinen, vähän vähemmän vanha tuttu käveli ohitse. Vaistomaisesti käänsin päätäni ja tunnistimme toisemme.
Se, että hän oli juuri sen kaupan edessä, oli täysin käsittämätöntä. Miksi? Minun kauppani ei ole lähelläkään hänen kauppansa!
Nopea yllättynyt tervehdys vielä nopeamman hymyn kera. Puolin ja toisin. Noin puolikkaan sekunnin ajan ja sitten se oli ohi.
Käänsin pääni juttukumppaniin ja hän jatkoi matkaansa kauppaan. En nähnyt, hidastuiko askeleensa pysähtyäkseen viereeni, muttei sillä väliä. Oma sydämeni ei tehnyt elettäkään, että olisi tunnistanut vanhan tunteen.
En olisi ikinä maailmassa uskonut, että hän voisi joskus olla noin ei-mitään minulle. Ehkä se on niin, että mitä suurempi roihu, sitä kylmempää tuhkaa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)