Kirjailija ja runoilijat ovat kautta aikain kirjoittaneet kuolemattomia sanoja rakastetuilleen. Kauniita sanoja, joista me tavalliset kuolevaiset saamme vain haaveilla. Eikä tarvitse olla kirjailija tai runoilija, ihan tavallisenkin ihmisen kauniit sanat riittäisivät. Mutta nekin jäävät vain haaveeksi. Etenkin, jos ei ole kenenkään rakastettu.
Ja sitten onkin jo liian myöhäistä.
sunnuntai 25. lokakuuta 2015
perjantai 31. heinäkuuta 2015
Iho tuntee
Jos seksi olisi vain seksiä, niin silloin kenen tahansa vartalo - tai huulet - saisi aikaan saman reaktion. Mutta ei se ole niin.
Joku tuntematon voi painaa vartalonsa sinua vasten niin, että tunnet kovettuneen kalun, mutta siltikään se ei saa sinussa aikaan mitään toivottavia reaktioita. Muuta täytyy olla.
Joten kai sitä muutakin sitten on. Oli. Vähintään ainakin tuttuus. Turvallisuuden tunne siitä, että voi rentoutua ja vain Nauttia siitä tunteesta, kun Halu on läsnä.
Toisaalta. Voi se siltikin olla vain seksiä. Täytyy vain toivoa, ettei ole Vain. Että on sitä Muutakin. Niin se on paljon parempaa. Ja enemmän.
Joku tuntematon voi painaa vartalonsa sinua vasten niin, että tunnet kovettuneen kalun, mutta siltikään se ei saa sinussa aikaan mitään toivottavia reaktioita. Muuta täytyy olla.
Joten kai sitä muutakin sitten on. Oli. Vähintään ainakin tuttuus. Turvallisuuden tunne siitä, että voi rentoutua ja vain Nauttia siitä tunteesta, kun Halu on läsnä.
Toisaalta. Voi se siltikin olla vain seksiä. Täytyy vain toivoa, ettei ole Vain. Että on sitä Muutakin. Niin se on paljon parempaa. Ja enemmän.
lauantai 7. helmikuuta 2015
Kaupan pihalla
Juttelin vanhan tutun kanssa pitkästä aikaa kaupan ulkopuolella. Toinen, vähän vähemmän vanha tuttu käveli ohitse. Vaistomaisesti käänsin päätäni ja tunnistimme toisemme.
Se, että hän oli juuri sen kaupan edessä, oli täysin käsittämätöntä. Miksi? Minun kauppani ei ole lähelläkään hänen kauppansa!
Nopea yllättynyt tervehdys vielä nopeamman hymyn kera. Puolin ja toisin. Noin puolikkaan sekunnin ajan ja sitten se oli ohi.
Käänsin pääni juttukumppaniin ja hän jatkoi matkaansa kauppaan. En nähnyt, hidastuiko askeleensa pysähtyäkseen viereeni, muttei sillä väliä. Oma sydämeni ei tehnyt elettäkään, että olisi tunnistanut vanhan tunteen.
En olisi ikinä maailmassa uskonut, että hän voisi joskus olla noin ei-mitään minulle. Ehkä se on niin, että mitä suurempi roihu, sitä kylmempää tuhkaa.
Se, että hän oli juuri sen kaupan edessä, oli täysin käsittämätöntä. Miksi? Minun kauppani ei ole lähelläkään hänen kauppansa!
Nopea yllättynyt tervehdys vielä nopeamman hymyn kera. Puolin ja toisin. Noin puolikkaan sekunnin ajan ja sitten se oli ohi.
Käänsin pääni juttukumppaniin ja hän jatkoi matkaansa kauppaan. En nähnyt, hidastuiko askeleensa pysähtyäkseen viereeni, muttei sillä väliä. Oma sydämeni ei tehnyt elettäkään, että olisi tunnistanut vanhan tunteen.
En olisi ikinä maailmassa uskonut, että hän voisi joskus olla noin ei-mitään minulle. Ehkä se on niin, että mitä suurempi roihu, sitä kylmempää tuhkaa.
maanantai 31. maaliskuuta 2014
Kaislikossa suhisee
Tämä kevät on mennyt muistoissa hekumoidessa. Niissä kuumissa kohtaamisissa.
Monet asiat voisin unohtaa, mutta niitä en ajatellut ikinä. Toivottavasti en unohda. Onneksi on vähän mustaa valkoisella, jotta voin tarvittaessa - sitten vanhainkodissa - tarkistaa yksityiskohtia. Tänä iltana ei vielä tarvitse.
Monet asiat voisin unohtaa, mutta niitä en ajatellut ikinä. Toivottavasti en unohda. Onneksi on vähän mustaa valkoisella, jotta voin tarvittaessa - sitten vanhainkodissa - tarkistaa yksityiskohtia. Tänä iltana ei vielä tarvitse.
perjantai 21. helmikuuta 2014
Suudelma
Voihan... jotain.
Suutelin miestä. Väärää miestä. Tai itseasiassa ihan oikeaa miestä. Mutta niin monella tavalla siltikin väärää. Valitettavasti se vain tuntui niin oikealta. Ihan liian oikealta. Lisäksi olin joutua siitä pulaan. Melkein jouduinkin, mutta sitten pelastuin kuitinkin viime hetkellä. Hirveää. Siltikin se tunne vähän ennen suudelmaa...ja jälkeen. Se katse. Ja se, että sielläkin oli sitä jotain. Pelottavaa, mutta siltikin niin kihelmöivää. Kiellettyä, aivan täydellisen kiellettyä hedelmää maistoimme molemmat. Tämä ei tiedä hyvää.
Onneksi heräsin. Liukkaampana kuin ankerias.
Suutelin miestä. Väärää miestä. Tai itseasiassa ihan oikeaa miestä. Mutta niin monella tavalla siltikin väärää. Valitettavasti se vain tuntui niin oikealta. Ihan liian oikealta. Lisäksi olin joutua siitä pulaan. Melkein jouduinkin, mutta sitten pelastuin kuitinkin viime hetkellä. Hirveää. Siltikin se tunne vähän ennen suudelmaa...ja jälkeen. Se katse. Ja se, että sielläkin oli sitä jotain. Pelottavaa, mutta siltikin niin kihelmöivää. Kiellettyä, aivan täydellisen kiellettyä hedelmää maistoimme molemmat. Tämä ei tiedä hyvää.
Onneksi heräsin. Liukkaampana kuin ankerias.
lauantai 8. helmikuuta 2014
Soitto
Iltapäivällä kävelyllä ajattelin soittaa. Tai oikeastaan laittaa tekstarin, jossa olisin kysynyt, että jutellaanko.
En 'sillä' mielellä, vaan siksi, että olisin halunnut jutella yhdestä asiasta jonkun kanssa, joka voisi antaa pienen rohkaisun sanasen. Että kyllä mä pärjään ja kykenen. En kuitenkaan soittanut, koska ihan satavarmasti hän olisi sen soiton ymmärtänyt väärin. Olisi kuvitellut, että minä kuvittelen ja haaveilen jotain turhia. Joo, ei pelkoa mun haaveiluista enää.
Jouluna ihmettelin, kun ensin piti laittaa sähköpostilla ns. virallinen hyvän joulun toivotus ja sitten tuli vielä toinen tekstiviestinä. Ei tuntunut missään, josta syystä voisin tosiaan hänen kanssaan jutella, mutta...
Kyseinen henkilö ei koskaan ole osannut olla vain kaveri exiensä kanssa eikä siitä syystä minunkaan kanssani. Hemmetin ärsyttävää, koska hän on mukavaa ja helppoa juttuseuraa ja hänen kanssaan olisi hauskaa pohtia vaihtoehtojani.
Aina on tosin vaarana, että hänestä tulee riesa. Äh, paskat.
En 'sillä' mielellä, vaan siksi, että olisin halunnut jutella yhdestä asiasta jonkun kanssa, joka voisi antaa pienen rohkaisun sanasen. Että kyllä mä pärjään ja kykenen. En kuitenkaan soittanut, koska ihan satavarmasti hän olisi sen soiton ymmärtänyt väärin. Olisi kuvitellut, että minä kuvittelen ja haaveilen jotain turhia. Joo, ei pelkoa mun haaveiluista enää.
Jouluna ihmettelin, kun ensin piti laittaa sähköpostilla ns. virallinen hyvän joulun toivotus ja sitten tuli vielä toinen tekstiviestinä. Ei tuntunut missään, josta syystä voisin tosiaan hänen kanssaan jutella, mutta...
Kyseinen henkilö ei koskaan ole osannut olla vain kaveri exiensä kanssa eikä siitä syystä minunkaan kanssani. Hemmetin ärsyttävää, koska hän on mukavaa ja helppoa juttuseuraa ja hänen kanssaan olisi hauskaa pohtia vaihtoehtojani.
Aina on tosin vaarana, että hänestä tulee riesa. Äh, paskat.
keskiviikko 29. tammikuuta 2014
Utopistista
Armoton vitutus meinasi tehdä sen, että olin ajaa kolarin. Onneksi tie oli sula ja renkaat pitivät, muuten olisi pelti kolissut ja ruttua tullut varmaan kuskiinkin. Ei hyvä.
Tajusin eläväni sellaista käsittämätöntä vaihetta, ettei elämässäni ole tällä hetkellä ketään, jolle voisin vitutukseni purkaa. Ihan uskomatonta. Ja koska entinen paras ystävättäreni on oleellinen osa tätä paskafiilistä, en voi edes sitäkään väylää uudelleenlämmittää. Tosin en ole hänelle viimeiseen viiteen vuoteen mitään 'salaisuuksiani' enää kertonut, joten ehken nytkään, vaikkei olisikaan osallinen tässä jutussa.
Onkohan olemassa keskutelupalstaa, jossa voisi etsiä uskottua ? Parasta kaveria tositarkoituksella ?
Tajusin eläväni sellaista käsittämätöntä vaihetta, ettei elämässäni ole tällä hetkellä ketään, jolle voisin vitutukseni purkaa. Ihan uskomatonta. Ja koska entinen paras ystävättäreni on oleellinen osa tätä paskafiilistä, en voi edes sitäkään väylää uudelleenlämmittää. Tosin en ole hänelle viimeiseen viiteen vuoteen mitään 'salaisuuksiani' enää kertonut, joten ehken nytkään, vaikkei olisikaan osallinen tässä jutussa.
Onkohan olemassa keskutelupalstaa, jossa voisi etsiä uskottua ? Parasta kaveria tositarkoituksella ?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
