Kaikki loppuu aikanaan. Olis kuitenkin toivonu sen tapahtuvan jotenkin nätimmin, mut kaikkeehan ei voi saada. Se on nyt kuitenkin ohi. Kivaa oli niin kauan kuin sitä kesti. Tai se kesti. Pikkuhiljaa se sit vaan hiivutti sen loppuun. Ei sit kuitenkaan kyenny sanomaan sitä suoraan, vaik kyllä siitä oli sillon joskus puhetta, että jos tulee joku toinen tai ei enää kiinnosta muuten, niin sanotaan suoraan. Se on sellasta utopiaa. Tai ehkä niitäkin on, jotka uskaltaa sen sanoa. Se vaan ei oo niitä. Eihän se sille edellisellekään sanonu, vaan teki saman tempun, että vähitellen vaan lopetti yhteydenpidon. No, semmosta se on. Miks se nyt mun kohdalla olis jotenkin muuttanu toimintamalliaan, kun ei se oo kyenny muidenkaan kanssa.
Niin et vähän tästä koko hommasta jäi nyt tunkkanen jälkimaku suuhun, mutta minkäs teen. Eikä sitä tietty kiinnosta pätkääkään, mitä mä ajattelen tai miltä musta tuntuu. Sitä itseasiassa vaan ärsyttää ja se ajattelee, että "vitut" ja unohtaa koko jutun. Todennäköisesti on jo unohtanut ja siirtynyt eteenpäin seuraavaan kohteeseen. Joo, kyllä mä sen sen verran hyvin tiedän. Ja silti musta tuntuu tyhjältä nyt.
Et sellanen tapaus.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
tämmöttii tapauksia on joka torpas ja palatsis kans. ei mitähän uutta auringon alla.
moneen kertaan kaiken kokenut karvas sieluinen parut parkunut.. ei mitään hyötyä.
päin tulta vaan uurestaan kyllä se siitä.
Hyvä P. V.
Aivan niin. Kyllä se siitä. :-)
Käväisin luonasi kylässä ja yhden häviävän pienen, mutta pelottavan hetken luulin tunnistavani sinut, muttet sittenkään.
Kiitos kuitenkin makeista nauruista. En heti muista, milloin olisin niin vapautuneesti nauranut kuin luonasi. :-)
Lähetä kommentti