tekstiviesti

Tuttu numero, vaikkei nimeä näkynytkään. Enää. Ei säväyttänyt vähimmässäkään määrin. En edes lukenut niitä heti. Juu, niitä oli jopa kaksi. Peräkkäisinä päivinä laitetut.

"Mitä sulle kuuluu? Olisi tosi kiva tavata pitkästä aikaa."

"Huhuu... Tuliko eilinen viesti oikeaan mumeroon?"

Vai niin.

Yritin muistella niitä huonoja juttuja. Ei vaikutusta. Yritin muistella niitä hyviä juttuja. Ei vaikutusta.

Vastasin ystävällisesti, mutten kysymykseensä. Hetken kävi mielessä sanoa, että voisiko olla tunkeutumatta enää elämääni. En kaipaa häntä enää yhtään enkä varsinkaan niitä sotkuja, joita hänellä on aina ollut tapana tuoda mukanaan. Mutten kuitenkaan. Se olisi voinut näyttää siltä, että hänellä on vielä merkitystä minulle. Mutta kun ei ole. Ja tavallaan kuitenkin on. Enhän voi sitä aikaa koskaan ihan täydellisesti unohtaa. Vain ne tunteet ovat kylmenneet jo kaikki. Lopullisesti.

Uskomatonta. En olisi voinut kuvitellakaan jokus tuntevani näin. Siis tuntevani en mitään. Tämän henkilön kohdalla. Rakkaus ei selvästikään ole ikuista, sanoi kuka mitä tahansa.

Bumerangina tuli heti kaksi tarkentavaa kysymystä. En vastannut niihin kumpaankaan. Minulla on muutakin, paljon parempaa ajateltavaa kuin Hän.