torstai 1. joulukuuta 2011
"...siis kätes ojenna."
Ei ole ollenkaan väärin ojentaa kättä toiselle, jos siitä koituu hyvää mieltä vastaanottajalle. Mahdollisesti jopa itsellekin.
keskiviikko 16. marraskuuta 2011
lauantai 5. marraskuuta 2011
ihan miten vaan
Kyllä taas täytyy ihmetellä näitä luomakuntamme kruunuja eli miehiä. Miesten tehdasasetuksiin taitaa kuulua, että kolmekymppiä täytettyään joku oleellinen komponetti posahtaa eikä aivotoimintaa sen jälkeen riitä kuin välttämättömimpiin toimintoihin kuten nukkumiseen ja syömiseen. Ajatteluun ei enää riitä rahkeita.
Hohhoijaa.
Hohhoijaa.
lauantai 15. lokakuuta 2011
pakko purra rannetta
Olen erittäin lähellä tekemässä töllöntyötä, josta koituu vain vaikeuksia...
ISOJA vaikeuksia.
ISOJA vaikeuksia.
tyynyn uumenista
Joskus kyselin tuskaisena itseltäni, että milloin se sattuminen oikein loppuu. Milloin tulee se päivä, kun kipua ei enää ole. Nyt. Se hetki on nyt. Se hetki on vihdoinkin oikeasti nyt.
Luulin joku aika sitten, että se olisi ollut ohi, mutta tiesin jo silloin syvällä sisimmässäni, että petän itseäni. Se ei ollut todellakaan ohi. Olin vain työntänyt sen kivun jonnekin mieleni perukoille keskittyen ihan muuhun. Peittoon.
Nyt rohkaisin mieleni ja kaivoin sen taas esiin sieltä komeron pohjalta. Puhalsin pölyt pois ja avasin kannen.
Terälehdet olivat kuihtuneet. Tarkasti nuuhkaisten saatoin vielä tuntea häivähdyksen tutusta tuoksusta. Tarkasti katsoen pystyin erottamaan värien hehkun haalistumisen alta. Entäpä ne piikit. Piikit olivat varisseen laatikon pohjalle. Ne eivät enää pistelleet ja repineet sydäntäni.
NYT on se hetki.
Pystyn vihdoinkin tutkimaan niitä muistoja lempeydellä ja rakkaudella. Tuntematta pienintäkään surun, ahdistuksen, kaipauksen tai vihan häivähdystä. Vain hyviä tuntoja ja ihania muistoja.
Se on vihdoinkin ohi. Taidan ottaa sen kunniaksi askeleen eteenpäin.
Luulin joku aika sitten, että se olisi ollut ohi, mutta tiesin jo silloin syvällä sisimmässäni, että petän itseäni. Se ei ollut todellakaan ohi. Olin vain työntänyt sen kivun jonnekin mieleni perukoille keskittyen ihan muuhun. Peittoon.
Nyt rohkaisin mieleni ja kaivoin sen taas esiin sieltä komeron pohjalta. Puhalsin pölyt pois ja avasin kannen.
Terälehdet olivat kuihtuneet. Tarkasti nuuhkaisten saatoin vielä tuntea häivähdyksen tutusta tuoksusta. Tarkasti katsoen pystyin erottamaan värien hehkun haalistumisen alta. Entäpä ne piikit. Piikit olivat varisseen laatikon pohjalle. Ne eivät enää pistelleet ja repineet sydäntäni.
NYT on se hetki.
Pystyn vihdoinkin tutkimaan niitä muistoja lempeydellä ja rakkaudella. Tuntematta pienintäkään surun, ahdistuksen, kaipauksen tai vihan häivähdystä. Vain hyviä tuntoja ja ihania muistoja.
Se on vihdoinkin ohi. Taidan ottaa sen kunniaksi askeleen eteenpäin.
perjantai 14. lokakuuta 2011
asiaa !
Eräs nuorehko mieshenkilö totesi tässä taannoin, että parasta elämässä on syöminen, nukkuminen ja naiminen.
Pakko myöntää, että jätkähän puhuu asiaa !
:-D
Pakko myöntää, että jätkähän puhuu asiaa !
:-D
torstai 13. lokakuuta 2011
toivomuskaivolla
Olen huomannut viime aikoina, että pitää olla tosi varovainen sen kanssa, mitä toivoo. Suorastaan kieli keskellä suuta. Siksi varmuuden vuoksi kierrän kaikki toivomukset kaukaa. Ainakin tässä vaiheessa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
