Äänekäs hymy

Ai, sä jatkat sitten edelleenkin ? Eiks sun pitänyt tehdä parannus taas uudestaan ?

:)

Etsivä löytää

Ja pitkästynyt etsii. Liikaa informaatiota viikon sisään. En ole oikein tyytyväinen. Olen ähkyssä.

Siltikin parempi tietää liikaa kuin liian vähän. Vai onko sittenkään ? Onko sillä enää mitään merkitystä, kun tieto ei enää tuo tuskaa, vaan todellakin vain täydentää kuvaa ? Joka yllätyksekseni on kovin erilainen, mitä olin kuvitellut. Toisaalta se on myös jotenkin epäuskottava. Värit ovat siinä jotenkin valheelliset, manipuloidut, josta syystä se kuva ei herätä enää mitään suurempia intohimojakaan.

Uuden kuvan muotoutuminen on sekin jo alkanut. Ja siitäkin näyttää tulevan ihan jotain muuta kuin mitä luulin vielä muutama päivä sitten. Harmittavasti erilaisia vaihtoehtoja ja epävarmuustekijöitä on vain niin paljon, etten oikein tiedä, minkälaiset värit kuvaan valikoituu. Mutta olivatpa ne harmaita tai kirkkaita, niin toivoisin ääriviivojen olevan kuitenkin terävien. Edes vihdoinkin sitä.

Vaikka rehellisesti sanoen: ei kyllä kauheasti kiinnosta. Enää.

Sille ken anoo, annetaan

Elämä on hyvä ja Jumala on taivaassa. Ja kaikki arvoitukset ratkeavat aikanaan.

Olen istunut ällistynyt hymynkare huulillani puolet illasta ja vieläkään en voi uskoa sitä todeksi. Palat alkavat loksahdella paikoilleen.

Epävarmuutta. Sitä se on ollut.

Luojalle kiitos, että olen nainen ja vieläpä upea sellainen.

Tämä kesä... Tämäkin kesä on minun.

Aika tuo perspektiiviä

Kirkas valo sokaisee hetkeksi, mutta kun siihen tottuu - tai se sammuu kokonaan - huomaa taas kokonaisuuden.

Kyllä, se todellakin oli rakkautta, sillä se tuntuu edelleenkin jossain syvällä. Löydettävissä.

Ja kyllä, se oli vain ihastusta, sillä vaikka muistot ovatkin lämpimiä ja hymyileväisiä, eivät ne ole mitään muuta kuin muistoja. Tunteenkin - sen ihastumisen - muistaa, mutta sitä ei saa takaisin.

Olen tyytyväinen ja levollinen tässä hetkessä. Minulla on kaikki, mitä haluan.

Onni on sen nimi.

Maljojen Kahdeksan

Tämä on hylkäämisen ja taakse jättämisen kortti, joka vaatii tekemään kipeitä valintoja kahden toisiaan lähellä olevan vaihtoehdon välillä. Vanha elämä ja sen rasitteet on viisasta jättää taakse, jotta uusi ilo ja rakkaus pääsee syntymään.

Olen huono jättämään mitään taakseni, mutta ehkä se on uskottava, kun sanotaan.

Ei tähän punainen väri olisi sopinutkaan.

(Oi) Näitä aikoja

Sain jokunen päivä sitten viestin, joka jälleen kerran yllätti. Ei tosin enää niin paljon kuin aikaisemmin, mutta yllätti kumminkin. Ihmetyttikin jonkin verran.

Tänään lähdin sitten viestiin liittyen vähän tutkimaan, muistanko oikein. Muistin. Ja samalla, kun hain vahvistusta tiedolle, törmäsin papereihin, jotka olin unohtanut. Nekin olivat viestejä.

Muistoja tulvahti mieleeni. Iski haikeus, pieni ikäväkin. Olisi kiva tietää, mitä kuuluu tänään. Menneisyyteen ei voi palata ja se mikä on päättynyt, on päättynyt lopullisesti, mutta silti olisin ollut monta kertaa iloisempi toisesta suunnasta tulleesta viestistä.

Silmäilin löytämiäni ikivanhoja viestejä ja haikeus muuttui huvittuneisuudeksi. Niin tuttua tekstiä niin tutulla tyylillä. Ja niitä samoja juttujakin. "Haluaisin olla humalassa" toistui usean viestin lopussa. Ja "haluaisin nähdä sun tissit". No, molemmat toteutuivat, mutta eivät samalla kertaa.

Ihana ilma tuolla ulkona. Sekin saa hymyilemään leveästi.

Aika rientää, vuodet vierivät. Elämä on kaunis.

Taas pitkästä aikaa täällä. Hassua. Ihan kuin olisin palannut monta askelta taaksepäin aikaan, jota ei ehkä ollutkaan. Itseasiassa menin vieläkin kauemmaksi. Kävin lukemassa sen naisen blogia, joka ei tiedä, mikä osui silloin kolme vuotta sitten. Minä osuin. Hetkeksi. Hetkeksi myös palasin niihin kolmen vuoden takaisiin tunnelmiin. Se oli yllättävän hankalaa, vaikka silloin luulin, että "näitä en unohda koskaan". No, kyllähän ne kaikki siellä jossain muistojen kätköissä ovat, mutta liian monen mutkan takana, jotta jaksaisin enää niitä lähteä sieltä kaivelemaan. Hänen bloginsa auttoi minua muistamaan hämärästi ja mieleeni juolahti ajatus, josko ottaisin yhteyttä häneen ja kysyisin, miltä nyt tuntuu. Saattaisipa se olla aikamoinen tärsky, vaikkakin myös hän on jo ylittänyt ne ajat. Voisin koota hänen palapelinsä loppuun, minunhan on jo valmis. Minä tiesin, miten se alkoi, hän ei tiedä, miten se päättyi. Minä tiedän myös, miten se omani päättyi, vaikkei sitä kukaan minulle ole tullutkaan suoraan kertomaan. Alun kokemuksen perusteella osasin arvata ja etsiä ja löytää vastauksia kysymyksiin, joita hän ei osannut edes kysyä. Niin sitä opimme toistemme, ei virheistä vaan elämistä.

Taitaa tippua lunta katolta.