<>

Rakkaus on niin nurinkurista.

Viimeksi, kun mahdollisuus oli, käänsin sille selän. Nyt, kun ottaisin sen avosylin vastaan, ei mahdollisuutta näytä tulevan.

Nauraisin, mutta kun nauraminenkin sattuu.

Historia toistaa itseään

Ja niin kuin luulin, etten tässä tilanteessa olisi enää ikinä. Mutta eipä sitä ihmislapsi tiedä, mitä tulevaisuudella on kohdalle varattuna.

Sydän on vaarassa särkyä. Eihän se tietystikään säry, kun ei silloin neljä vuotta sittenkään särkynyt, mutta perustuksia järkytetään taas vaihteeksi ihan uskomattomalla tavalla. Onneksi en itse ole tässä ollut nyt syypäänä. Ainoastaan hyväuskoinen ja kiltti, sillä jos joku kysyy, niin kyllä minä vastaan. En vain voinut kuvitellakaan, että se muuttuisi tällaiseksi. Ei ollut tarkoitus. Ei ainakaan minun. Vannon.

Mutta silti olen taas tässä. Sillä erotuksella, että silloin tiesin, mitä halusin. Tai oikeammin, mitä en halunnut. Nyt en tiedä enää mistään mitään. Pakko vain odottaa ja katsoa. Ehkä asiat järjestyvät itsestään. Tai sitten eivät. Toivottavasti. Vaikka en kyllä ole varma, haluanko sitäkään.

Ei tule mitään.

Äänekäs hymy

Ai, sä jatkat sitten edelleenkin ? Eiks sun pitänyt tehdä parannus taas uudestaan ?

:)

Etsivä löytää

Ja pitkästynyt etsii. Liikaa informaatiota viikon sisään. En ole oikein tyytyväinen. Olen ähkyssä.

Siltikin parempi tietää liikaa kuin liian vähän. Vai onko sittenkään ? Onko sillä enää mitään merkitystä, kun tieto ei enää tuo tuskaa, vaan todellakin vain täydentää kuvaa ? Joka yllätyksekseni on kovin erilainen, mitä olin kuvitellut. Toisaalta se on myös jotenkin epäuskottava. Värit ovat siinä jotenkin valheelliset, manipuloidut, josta syystä se kuva ei herätä enää mitään suurempia intohimojakaan.

Uuden kuvan muotoutuminen on sekin jo alkanut. Ja siitäkin näyttää tulevan ihan jotain muuta kuin mitä luulin vielä muutama päivä sitten. Harmittavasti erilaisia vaihtoehtoja ja epävarmuustekijöitä on vain niin paljon, etten oikein tiedä, minkälaiset värit kuvaan valikoituu. Mutta olivatpa ne harmaita tai kirkkaita, niin toivoisin ääriviivojen olevan kuitenkin terävien. Edes vihdoinkin sitä.

Vaikka rehellisesti sanoen: ei kyllä kauheasti kiinnosta. Enää.

Sille ken anoo, annetaan

Elämä on hyvä ja Jumala on taivaassa. Ja kaikki arvoitukset ratkeavat aikanaan.

Olen istunut ällistynyt hymynkare huulillani puolet illasta ja vieläkään en voi uskoa sitä todeksi. Palat alkavat loksahdella paikoilleen.

Epävarmuutta. Sitä se on ollut.

Luojalle kiitos, että olen nainen ja vieläpä upea sellainen.

Tämä kesä... Tämäkin kesä on minun.

Aika tuo perspektiiviä

Kirkas valo sokaisee hetkeksi, mutta kun siihen tottuu - tai se sammuu kokonaan - huomaa taas kokonaisuuden.

Kyllä, se todellakin oli rakkautta, sillä se tuntuu edelleenkin jossain syvällä. Löydettävissä.

Ja kyllä, se oli vain ihastusta, sillä vaikka muistot ovatkin lämpimiä ja hymyileväisiä, eivät ne ole mitään muuta kuin muistoja. Tunteenkin - sen ihastumisen - muistaa, mutta sitä ei saa takaisin.

Olen tyytyväinen ja levollinen tässä hetkessä. Minulla on kaikki, mitä haluan.

Onni on sen nimi.

Maljojen Kahdeksan

Tämä on hylkäämisen ja taakse jättämisen kortti, joka vaatii tekemään kipeitä valintoja kahden toisiaan lähellä olevan vaihtoehdon välillä. Vanha elämä ja sen rasitteet on viisasta jättää taakse, jotta uusi ilo ja rakkaus pääsee syntymään.

Olen huono jättämään mitään taakseni, mutta ehkä se on uskottava, kun sanotaan.

Ei tähän punainen väri olisi sopinutkaan.