joustavaa muuttumattomuuta

Vaikka maapallon pyörimissuunta muuttuisi, niin yksi on ja pysyy muuttumattomana niin kauan kuin ihmiskunta tätä palloa tallaa: nainen. Ja ennen kaikkea nainen suhteessaan mieheen. Ihminen voi ja pystyy halutessaaan muuttumaan, mutta nainen ei. Ja ehkä se on juuri se, joka varmistaa tämän ihmisrodun jatkuvuuden.

Ihmiset eroavat ominaisuuksiltaan epäsopivasta kumppanista saadakseen paremman elämän yksin tai löytääkseen helpomman kumppanin, jonka kanssa elää kaksin. Nainen eroaa vanhasta kumppanista ottaakseen uuden, tismalleen yhtä hankalan kumppanin ominaisuuksiltaan kuin mitä se vanha oli, josta onnistuneesti pääsi jo eroon.

Alkoholistin ex-vaimolla on taipumus löytää uusi alkoholiongelmainen mies. Narsistin uhri menee taas kerran pyörälle päästään kohdatessaan samanlaisen hurmaavan sairaan mielen. Ja jos nainen ex-kumppaninsa kanssa joutui aina joustamaan, peittämään todelliset tunteensa, ymmärtämään, väistymään, unohtamaan itsensä ja antamaan anteeksi, niin aivan taatusti hän sen nyxänkin kanssa ajautuu pikkuhiljaa, huomaamattaan samanlaiseen asetelmaan. Tosin uidessaan rakkauden täydellisen lämpimässä valtameressä ei nainen sitä heti huomaa, mutta tuskin hän huomasi sitä exänsäkään kanssa aivan heti. Vuosiahan siihenkin meni.

Miksi pitää hyväksyä epävarmuutta jokaisessa suhteessa ? Miksi pitää pyytää rehellisyyttä, kun sen pitäisi olla itsestään selvää ? Ja jos ei ole, niin miksi olla suhteessa, jossa ei voi 100% luottaa, että toinen sanoo rehellisesti, missä mennään ja mitä tunnetaan ? Joku päivä, ennemmin tai myöhemmin, se palava rakkaus laimenee. Palaa ainakin pienemmällä liekillä tai hehkuu hiilloksena, mutta se mikä jää, pysyy ja mahdollisesti kasvaakin, on se epävarmuus jota oli jo sen kuumimman rakkaudenkin aikana.

Aikuiset ihmiset eivät muutu. Luonteet ovat sitä, mitä ne ovat. Halua muuttumiseen voi olla, mutta muutosta ei tapahdu. Tai se on korkeintaan hetkellistä. Ja jos se muutos tapahtuu toisen pyynnöstä, halusta, vaatimuksesta, niin se hetki on lyhyempi kuin jos itse kuvittelee haluavansa tai voivansa muuttua. Kun tämän sisäistää, ei odota liikaa eikä joudu pettymään.

Toinen on hyväksyttävä sellaisena kuin hän on tai sitten ei ollenkaan. Muuttamaan häntä ei pysty. Valehtelija valehtelee, pettäjä pettää, tuppisuu ei puhu jatkossakaan ja hyväuskoinen uskoo ja luottaa. Ja pettyy toiveissaan, kun kuvittelee, että rakkaus muuttaa kaiken. Ei muuta, koska rakkaus on rampa, sokea ja heikko, vaikka ihmiset luulevat sen olevan vahva, voittaja ja kaikkivoipa. Voi ihmistä.

oman elämänsä boldarit

Jossain lööpissä luki, että Boldareita on näytetty jo jotain yli 5000 jaksoa. 5 TUHATTA !! Käsittämätön määrä ! Koska omista vanhemman naispuolisen sukulaisen, olen joskus (n. 2 kertaa vuodessa) olosuhteiden pakosta joutunut seuraamaan ko. sarjaa tai ainakin kuulemaan, mitä Ritke tai Pruuke on nyt saanut aikaan. Ja paljonhan he ovatkin tässä parin vuosikymmenen aikana.

Joillakin tuntuu ihan elävä elämä olevan vähän saman tyyppistä. Ei tosin niin kiihkeää ristiinnaintia, mutta jatkuvaa on-off -vatvomista kumminkin. Vuodesta toiseen.

Muistan, kun seurustelin teini-ikäisenä ensimmäisen ihkaoikean poikaystäväni kanssa. Se oli sellaista, että joka toinen viikonloppu tapeltiin ja erottiin ja joka toinen taas tehtiin sovintoa ja naitiin kuin kanit. Vuoroin kiukuteltiin ja sitten taas rakastettiin niin maan perusteellisesti. Ei päässyt juna pysähtymään ja miettimään, että onko siinä mitään järkeä, kun koko ajan oltiin joko ylä- tai alamäessä. No, siinä aikuisuuden kynnyksellä tuollaisen kypsymättömän venkuloinnin vielä ymmärtää, mutta että aikuiset, keski-ikäiset ihmisetkin. Ei, ei ymmärrä.

Olisi mielenkiintoista tietää, mitä tällaisesta käytöksestä ajattelevat ko. vatvojien vanhemmat ? Tai sisarukset. Ystävät, työkaverit, esimiehet, naapurit. Terveydenhoitohenkilökunta. Mielenterveystyön ammattilaiset. Tai ehkä pahimpana: lapset. Niin. Tai ehkä ne ajatukset voi jokainen arvata.

Kyllä tämä elämä joillakin voikin olla varsinaista... 'vatulointia'. Ihan tässä vanhaa ihmistä huokasuttaa.

nim. Rikka ja malka

kuono kohti syksyä

Olen jo päivänä muutamana nuuhkinut ihmetellen ilmaa. Kyllä, se on syksyn haisu, minkä iltaisin saattaa jo haistaa tuulessa. Näin nopeastiko se kesä sitten meni ? Tässäkö se sitten oli ? Tuntuu, että koko kesä on mennyt jotain odotellessa ja nyt kolkuttaa jo syksy ovella eikä sitä jotain ole näkynyt.

Viikonloppuna sain viestin, joka pisti ajattelemaan. Siinä viestissä oli todennäköisesti vastaus siihen jäsentymättömään kysymykseen, joka on jo jonkin aikaa pyörinyt päässäni, mutta jonka hahmosta en ole saanut selkeää kuvaa. Se viesti herätti ajatuksen, että tälle laivalle tekisi hyvää, jos kurssia kääntäisi vaikka vain sen asteen. Asteen nyt ja toisen myöhemmin. Ehkä jopa kolmannenkin. Pienin askelin kohti uusia meriä. Pois näistä sameista vesistä. Vesistä, joiden pohjaa ei näy ja jotka turhauttavat epävarmuudellaan.

On siis aika kääriä hihansa, tarttua ruoriin ja kääntää katse kohti raikkaita tuulia. Syksyn tuulia.

päätöntä päättämättömyyttä

Joskus päätöksiä on tosi hankala tehdä. Varsinkin silloin, kun niitä ei välttämättä tarvitsisi tehdä eikä missään nimessä edes haluaisi tehdä. Ehkäpä siis jätän päätöksen teon toisille.

Mutta ilo löytyy tekemisestä. :-)

Etsintäkuulutus

Kadonnut: ilo.
Tuntomerkkejä: kupliva, hersyilevä, lämmin.

Pyydetään ottamaan kiinni ja palauttamaan mahdollisimman pian.
Löytöpalkkio taattu.

jotain, jota ei voi pyytää

Ajoittain tunnen kaipuuta kauniisiin sanoihin. Sellaisiin, jotka saavat perhoset vimmaisiksi vatsanpohjassani. Koska niitä ei kuitenkaan pyytämättä tule ja pyytäminenkin on jotenkin säälittävää, olen tyydyttänyt mieltäni lukemalla aiemmin sanottuja sanoja. Valitettavasti niitäkään sanoja ei ole sanottu minulle, mutta voinhan aina kuvitella, miltä olisi tuntunut, jos joku olisi sanonut ne minulle. Tai minusta.

Eihän se tietenkään sama ole, mutta tyhjää parempi kumminkin. Ehkä ne lämmittävät viluista sydäntäni, jos kietoudun niihin oikein tiiviisti. Ehkä.

vauhdin hurmaa

Kaahaavalla pululla on ralli kukkuloilla.

jotain rajaa

Näin aamun tunteina unta teiniaikaisesta poikaystävästäni eli ensimmäisestä suuresta rakkaudestani. Se oli aika karmaisevaa.

Olimme humalassa (kas vain !), rakas käsikoruni hajosi (vittu !), luottokorttini hävisi (helvetti !), yritin päissäni lähteä takaisin juhliin, joista olin salaa liuennut Peten mukaan (just, just), pakkasin vanhaan ruskeaan nahkaiseen matkalaukkuuni kaikki tavarani (matkalaukku ??) ja avatessani sen huomasin, että Pete oli varmuuden vuoksi pakannut minulle mukaan tölkkitolkulla ruokaa (nälkäkurki ???!).

Unet ovat yleensä sekopäisiä, mutta tuo pääsi jo mitalisijoille niidenkin joukossa. Todennäköisesti syy moiseen painajaiseen oli se, että olin nukahtanut tyyny pääni päällä, joten podin varmaan jonkinasteista hapenpuutetta.

Mitäköhän joku unien arvaaja noista sanoisi ? Seksin puutteesta kertovat kaikki varmaankin.

LOISKIS!

Joskus on kyllä valtavan stimuloivaa rypeä oikein kunnolla itsesäälin pohjamudissa. Näin ilmojen viiletessä suosittelenkin lämpimästi kaikkia kynnelle kykeneviä kokeilemaan sellaista reippaanpuoleista piehtarointia itsesäälin pyörteissä.

Siitä vain, antaa mennä ! Roiskis ja loiskis !