Jossain lööpissä luki, että Boldareita on näytetty jo jotain yli 5000 jaksoa. 5 TUHATTA !! Käsittämätön määrä ! Koska omista vanhemman naispuolisen sukulaisen, olen joskus (n. 2 kertaa vuodessa) olosuhteiden pakosta joutunut seuraamaan ko. sarjaa tai ainakin kuulemaan, mitä Ritke tai Pruuke on nyt saanut aikaan. Ja paljonhan he ovatkin tässä parin vuosikymmenen aikana.
Joillakin tuntuu ihan elävä elämä olevan vähän saman tyyppistä. Ei tosin niin kiihkeää ristiinnaintia, mutta jatkuvaa on-off -vatvomista kumminkin. Vuodesta toiseen.
Muistan, kun seurustelin teini-ikäisenä ensimmäisen ihkaoikean poikaystäväni kanssa. Se oli sellaista, että joka toinen viikonloppu tapeltiin ja erottiin ja joka toinen taas tehtiin sovintoa ja naitiin kuin kanit. Vuoroin kiukuteltiin ja sitten taas rakastettiin niin maan perusteellisesti. Ei päässyt juna pysähtymään ja miettimään, että onko siinä mitään järkeä, kun koko ajan oltiin joko ylä- tai alamäessä. No, siinä aikuisuuden kynnyksellä tuollaisen kypsymättömän venkuloinnin vielä ymmärtää, mutta että aikuiset, keski-ikäiset ihmisetkin. Ei, ei ymmärrä.
Olisi mielenkiintoista tietää, mitä tällaisesta käytöksestä ajattelevat ko. vatvojien vanhemmat ? Tai sisarukset. Ystävät, työkaverit, esimiehet, naapurit. Terveydenhoitohenkilökunta. Mielenterveystyön ammattilaiset. Tai ehkä pahimpana: lapset. Niin. Tai ehkä ne ajatukset voi jokainen arvata.
Kyllä tämä elämä joillakin voikin olla varsinaista... 'vatulointia'. Ihan tässä vanhaa ihmistä huokasuttaa.
nim. Rikka ja malka
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti