Hiljaiset ja rauhalliset työpäivät pitäisi kieltää lailla. Hitaina päivinä näet ehtii tekemään tyhmyyksiä, joita ei normaalisti todennäköisesti tekisi.
Sota-aikaa eläneen lapsena säästän kaikki. Etenkin kaikki viestit. Jotta voisin palata lukemaan niitä uudestaan vuoden, tai vuosien, päästä ja löytää tunnelman menneestä. Tänään löysin sen tunnelman pikkasen liiankin hyvin. Järkyttävää harkintakyvyn puutetta !
No, mutta olihan tuossa yksi päivä välissä, jolloin ei itkettänyt.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Minä en voi säästää viestejä. Jumiudun niihin ihan kokonaan. Luen ja kohta taas luen ja vatvon ja väännän ja mietin ja käännän ja... niitä. Viestit on ihan pakko hävittää, jotta elämä jatkuisi.
Moikka Punatulkku :-)
Ymmärrän kyllä pointtisi, mutta joskus on ihanaa, puhdistavaa ja varsin terapeuttistakin päästä oikein kunnolla rypemään itsesäälissä lukiessaan vanhoja pergamentteja. Ja kun vihdoin on se päivä, kun ne eivät enää hetkauta evääkään, voin olla varma, että olen jättänyt ne asiat, tunteet ja henkilöt taakseni.
Lähetä kommentti