Luulin, että ainoat omistamani postimerkit ovat läpinäkyviä lumihiutale -merkkejä. Sen tähden jouduin sellaista käyttämään keskellä kesää, juhannuksen tienoilla, ja siksi lähettämääni kesäkorttia luultiin myöhästyneeksi joulukortiksi. Jotain rajaa ! En edes minä... tai no... varmaan.
Tänään löysin kokonaisen arkillisen punaisia postimerkkejä, joissa jokaisessa tavalla tai toisella esiintyi sydän. Taisivat olla merkkejä, joita on myyty joskus ystävänpäivän aikaan. Joka tapauksessa minulle tuli suuri tarve ja halu lähettää postikortti. Jollekin. Sellaiselle, jolle voisin laittaa sydän -merkin ilman sen syvempää merkitystä. Kuten ystävänpäivänä on tapana. Vain hyvästä mielestä ja siitä, että muistan vielä.
Reilut pari vuosikymmentä sitten otin tehtäväkseni, korostan: miellyttäväksi tehtäväkseni, kirjoitella kortteja kaverille, joka oli suorittamassa YK:n rauhanturvaaja -palvelustaan... Golanilla ? (ei kaikkea voi muistaa vanha ihminen !). Laitoin kortin kerran viikossa, ainakin, ja sain postia itsekin (missäköhän ne kaikki kortit ovat nyt...?). Taisin tehdä hyvää työtä, koska kohta sieltä kirjoittelivat minulle jo ihan tuntemattomatkin pojat. Hauskaa oli kyllä vastaanottaa niitä viestejä. Mitäköhän heillekin kuuluu tänä päivänä ?
Oi, niitä aikoja... Haluan etanapostin takaisin !
Tykkään etanoista. Syödä ja muutenkin. Olen itsekin usein kuin etana sateisessa metsässä: iloinen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti