En ole ihan varma, mikä F-koodi kuvaisi parhaiten sitä hulluutta, kun tulee pakottava tarve lähteä kävelemään kilometritolkulla -21 asteen pakkasessa. Pään jäätyminen ei kuitenkaan tule kyseeseen, koska jo alle 15 minuutin kuluttua startista hiki lensi kuin pien... isosta porsaasta. Kovin montaa vastaantulijaa ei jalkaisin näkynyt ja ne jotka olivat liikenteessä selvästikin pakon sanelemana, katsoivat jotenkin varovasti hikipäässä huhkivaa meikäläistä.
Pakkanen ei siis nujertanut minua, mutta kännykälle ja auton avaimelle ne graaderit olivat liikaa. Kännykkä toimi moitteettomasti niin kauan kun sillä kuunteli Hra Ylpön haastattelua, mutta puhelua se ei suostunut ottamaan vastaan ennen kuin se oli saanut ensin lämmitellä hetken rintaliiveissäni. Auton avain tokeni nopeammin, onneksi, koska kierrokset lähtivät hurjaan nousuun jo parissa sekunnissa, kun mitään ei tapahtunut vaikka kuinka osoitin sillä kohti menolaista. En tiedä, mihin sen olisin tunkenut, jos sekin olisi ollut jäässä. Ja olisiko se toiminut sen jälkeen enää mitenkään.
Raitis ilma ja upeat talviset maisemat, puhumattakaan kuun heittämistä varjoista, tuulettivat myös pääkoppaa kummasti. Vaikka edelleen siellä kyllä pesii pieniä inhottavia ajatuksia siitä, ettei minusta ole mihinkään ja että olen nähtävästi taas kuvitellut itsestäni liikoja. Hetkeksi sain ne jäädytettyä, mutta saunan lämpö sulatti ne taas eloon. Enhän kuitenkaan voi koko aikaa ulkonakaan olla.
Taidan ottaa yhden Finkbräun lohdutukseksi ikävään. (*turhaan*)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti