Parveillen

Kaikilla asioilla on mielenkiintoinen tapa tulla/tapahtua ryppäinä. Kuten tänäänkin.

Kun heti ensimmäinen työtuolilla odottava soittopyyntö aamusella osoittautui rautalangan vääntämiseksi, niin se viitoitti tien kaikille muillekin päivän aikana vastaantulleille työtehtäville. Vääntöä, säätöä, selittämistä, selventämistä, tuskaa, verta, hikeä ja kyyneliä. Pirullista kerta kaikkiaan.

Ja kun matka töihin alkoi aamulla siten kuten olen jo kertonut, niin eihän matka töistä kotiin voinut sekään suinkaan olla ihan itsestäänselvää köröttelemistä paikasta A paikkaan B. Jo alkumatkasta julkinen liikenneväline yskähteli ja köhi ja lopulta sammui kokonaan liikennevaloissa. Spontaani reaktioni katastrofaalisen työpäivän jälkeen oli nauru. Kai se oli osaksi hu-vittuneisuutta ja osaksi hysteriaakin. "Tämäkin tässä vielä." Onneksi (kaikille) moottori käynnistyi hetken hinkuttamisen jälkeen uudelleen ja matka pääsi jatkumaan ongelmitta.

Alkuviikosta työkaveri rähmi kännykkänsä kanssa niin, että sen etukuori ei mennyt enää kunnolla kiinni. Mitään näkyvää vikaa ei ollut, joten se kai oli vain vittuilua nokialaisen taholta. Tänään kotiinlähdön tohinassa otti oma luurini pantterin loikan ja tärähti lattiaan oikein huolella. Vasta kotona huomasin, ettei sen etukuori ollut kunnolla kiinni. Ei ollut, eikä enää mennyt. Hitto. En osta uutta. Laitan vaikka laastarilla sen 'sulki'.

Todellinen parvi tuli vastaan myöhemmin iltapäivällä. Variksia. 'Vareksia.' Varmaan sadan yksilön lauma ! Kuin siitä leffasta. Paitsi, oliko ne siinä lokkeja...? Ei kykene muistamaan. No, nämä olivat varislintuja ja niitä oli ainakin viisi isoa koivullista, kunhan pysähtyivät leputtamaan siipiään lentoretkellään. Oli kyllä ihan uusi kokemus meikäläiselle nähdä sellainen parvi liikenteessä tähän aikaan vuodesta.

Ainoa lohtu päivässä on ollut se, etten ole ollut yksi ärsyyntyneessä mielialassa. "Kaksin aina kaunihimpi" pätee vitutuksessakin.