perjantai 11. kesäkuuta 2010

Oliko se sittenkin vain unta...?

Miten se oikein meni sillon, kun nähtiin ? Ei nyt viimeksi, vaan sillon, kun nähtiin siellä Linnussa ? Kun me vihdoin oltiin turvassa sen lukitun oven takana. Rauhassa. Vaan se. Ja mä. Todelliset miehen käsivarret mun ympärillä. Ja mä olin heti kuuma kuin kekäle ja sulaa vahaa samaan aikaan. Nälkäiset huulet huulilla. Mun sen ja sen mun. Heti.

Sen kädet mun rinnoilla, kyljissä, lantiolla. Kuuma hengitys kaulalla, niskassa. Oliko se noin ? Kiire päästä iholle, sen mä ainakin muistan. Ihanaa ja kiihkeää. Mutta kaikesta huolimatta oli piirun verran kihelmöivämpää edellisellä kerralla. Silloin, kun tavattiin ensimmäistä kertaa. Ensimmäinen kohtaaminen. Mmmm...

Suora katse. Mun ujostelu. Vetovoima. Viileät sormet. Pehmeät huulet. Kaikki se kuumuus, paine, joka vaati päästä purkautumaan, mutta joka piti kahlita. Fyysinen tuska erotessa, kotimatkalla. Ehkä me löydetään se uudestaan. Todennäköisesti ei.

Se on kuin jäätelön kanssa. Kun sitä on pakastimessa käden ulottuvilla, miksi kieltäytyä. Toisena päivänä sitä ei ole, vaikka kuinka haluaisi. Kiusaukset on keksitty sitä varten, että voi antautua niiden vietäväksi. Kaikki muu on ajanhukkaa.

Tai jos mä sitten kuitenkin...

Ei kommentteja: