torstai 17. kesäkuuta 2010

Suuseksi ongelmana (??)

Iltalehti
Torstai 17.6.2010 klo 11.15

Nauttisin suuresti, jos naiseni haluaisi antaa suuseksiä. Hän on tehnyt niin vain muutamia kertoja neljän vuoden suhteemme aikana. En haluaisi toistuvasti valittaa; tärkeintä minulle olisi, että hän itse haluaisi tehdä sitä. Sperma on hänelle epämiellyttävää, enkä voisi kuvitellakaan, että hän antaisi minun laueta suuhunsa. Kaipaan edellisistä suhteistani suuseksiä. Usein haluni katoavat kokonaan, eikä kumppanini ymmärrä syytä. Miksi hän ei halua suuseksiä?

Repe-80

Vastaus: Kaikki miehet eivät pidä suuseksin saamisesta, jotkut eivät halua antaa sitä kumppanilleen. Kaikki naiset eivät pidä suuseksin antamisesta eikä saamisesta. Ihmiset ovat kovin yksilöllisiä seksissään, eikä sitä aina muisteta esimerkiksi mediassa. Oletetaan, että kaikki tykkäävät tietyistä yleisesti tykätyistä asioista. Miksi joku ei tykkää, juontaa juurensa kokemuksiin ja kasvatukseen - monilla on suurta häpeän tuntemista monissa seksijutuissa. Mieheltä suihin ottaminen on jollekulle pikkujuttu ja moni ei pidä sitä edes seksinä. Toiselle se on hankala, liian intiimi asia; hajut ja maut ja lihapala suussa aiheuttavat ahdistusta ja tuntuu huonolta.

Miksi juuri sinun tyttöystäväsi tuntee vastenmielisyyttä, selviää vain sillä, että keskustelette.

Ei kommentteja: