Toinen nainen

Ja mitä arkistojen kätköistä löytyikään !! :-D No, pakkohan tääkin on julkaista. Kato nyt, tällänen mä oon. Olin, OLIN !! ;-D

**********

Se on hirveä tunne. Miksi sen pitää nakertaa mua, vaikka tiedän, ettei siihen ole enää mitään syytä ? Joku luottamuksen puutehan tässä on takana, mutta ketä kohtaan ? Häntä vai mua itseäni ? Veikkaan tuota viimeksi mainittua. Niin, sitähän se on: heikkoa itsetuntoa. Inhottavaa. Tuun ihan huonolle tuulelle pelkästä ajatuksestakin, että oon niin heikko. Ja se toinen on niin vahva.

Sillä on kadehdittavan hyvä itsetunto. Se uskoo itseensä ja viehätysvoimaansa ja onkin varmasti just siksi mielenkiintoinen ja viehättävä miesten mielestä. Mä tunnen itseni ihan mitättömäksi sen rinnallaan. Ja jos ne tapaa, niin tiedän, hän on itse sen sanonu, että ne ei voi vastustaa toisiaan. Onhan niin käynyt jo monen monituista kertaa aikaisemminkin. En haluu ajatella sitä. En voi olla ajattelematta sitä. Inhoon itseäni näiden ajatusten takia.

Kuinkakohan kauan hän vielä jaksaa kuunnella mun äksyilyä ? Vaikka jokaikinen kerta päätän, että nyt mä en enää välitä, tapahtui mitä tapahtui, niin siltikään en voi olla välittämättä. Paskamaista. Ja mitä sitten, vaikka sitten kiehuisinkin tuskassa, jos vain voisin olla sitä hänelle näyttämättä. Mä olen vain kuin se entinen pystykorva, joka pelasi pokeria ja aina kun oli hyvä käsi, niin se heilutti häntäänsä. Musta näkee niin selvästi, mitä mieltä mä olen ja mitä tunnen. En pysty peittämään mitään tunteitani. Toisin kuin hän, se nainen.

Jos mä olisin samalla tavalla rakastunut, en pystyisi sitä peittämään. Mutta se on osa sen vahvuutta, jota mulla ei sitäkään ole. Se peitti tunteensa ja siksi niistä tuli ihan erilaiset ystävät, mitä meistä ei koskaan voi tulla. Mä kulutan mun typerällä kimpoilulla hänet loppuun ja sen jälkeen ei ole enää mitään. Toisin kuin niillä. Näitäkään ei varmaan kannattaisi miettiä.

Mä, jos kukaan, olen ihan täysin vuoristorataihminen mitä tunteisiin tulee. Yhdellä hetkellä tunnen, että eihän tässä mitään hätää ja toisella hetkellä mun sydän hakkaa ihan paniikissa. Yhdellä hetkellä mä ajattelen, että ehkä onkin parempi, jos me ei olla enää yhteydessä ja toisella hajoon kappaleiksi, jos mietin, mitä arki ja päivät olis ilman häntä. Välillä mä uskon hänen kauniit sanat todeksi ja nautiskellen niistä jokaisesta erikseen ja toisella hetkellä mä kuvittelen, että hän vedättää mua ja pitää teeren peliä sen toisen kanssa. Sen, jonka piti olla jo entinen. Sen, joka on jo entinen.

Äh, nää ajatukset ei johda mihinkään järkevään. Mun täytyy vaan keskittyä ajattelemaan kivempia asioita. Sitä, kuinka ihana ja fiksu ja itsevarma mies se on. Ja kuinka ihanan pehmeät sen huulet on. Ja millaisia sen suudelmat on. Täydellisiä.