"Ikä on vain numeroita."
Tuota sanontaa olen kuullut tämän vuoden aikana muutamaankin otteeseen. Ja vanhana hupsuna olen sen jopa uskonutkin nämä kuluneet 8 kuukautta. Tai oikeammin: olen halunnut sen uskoa, koska se mahdollisti elämisen ihanassa, mutta valheellisessa päiväunessa. Surullinen totuus on, että ikä ei ole VAIN numeroita. Se on paljon muutakin.
Luin erään nuoren henkilön kirjoittamaan blogia. Tai pikemminkin selailin. En ymmärtänyt siitä mitään. Sanat olivat ihan outoja, vaikka aika hyvin nykypäivän ilmaisuista olenkin perillä. Ajatukset olivat kepeitä ja pinnallisia niin kuin nuorella huolettomalla ihmisellä niiden pitääkin vielä olla. Miksi ihmeessä murehtia maailman pahuutta, kun siihen ei ole vielä minkäänlaista kosketuspintaa ? Joidenkin mielestä asioita, realiteetteja, pitäisi tiedostaa jo hyvissä ajoin ja monet syyttävät nuoria juuri tuosta pinnallisesta suhtautumisesta elämään kokonaisuudessaan. Tällainen monissa liemissä marinoitunut vanha täti-ihminen on sitä mieltä, että antaa niiden nuorten olla nuoria ja nauttia huolettomasta elämästä. Kyllä tämä elämän raadollisuus ehtii heitä masentaa vielä moneen kertaan tulevien vuosien aikana, luoja paratkoon.
Mutta ei ikäeron tarvitse olla edes kokonaista sukupolvea. Vähempikin riittää todistamaan sen, että ajattelutapa ja suhtautuminen elämään ja arkeen on erilainen. Ja se on ihan normaalia. Elämäntilanteet ovat erilaiset. Nuori aikuinen uskoo uudistumiseen ja luottaa herkemmin siihen, että vanhasta luopuminen ja uuden aloittaminen on helppoa. Luovutaan vakaasta työpaikasta uskoen, että uusi on helposti löydettävissä, vaikka työttömyysluvut kipuavat koko ajan ylöspäin. Päätetään suhteita heppoisin perustein ajatellen, että vielä löytyy se parempi ja täydellisempi puoliso, jonka kanssa elämä sitten on täydellistä kunnes kuolema heidät erottaa. Tuo osoittaa suurta luottamusta itseensä, mutta myös toisaalta jonkinasteista kokemuksen puutetta.
Toisaalta kadehdin heitä, toisaalta olen erittäin tyytyväinen, etten enää itse joudu pähkäilemään suurten kysymysten edessä. Olen kutakuinkin tyytyväinen elämääni tällaisenaan. Se, että joskus haikailen jonkin unelman perään tarkoittaa vain, että kaipaan elämääni jotain pientä lisämaustetta. Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole mauttoman ruuan takia vaihtaa koko ravintolaa.
Vuosi muuten menee yllättävän nopeasti, ainakin tässä iässä, eikä ole mitään vaikeutta muistaa vuodentakaisia tapahtumia. Muistatko Sinä, mitä Sinulle tapahtui tasan vuosi sitten ?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti