Kokemus opettaa ja ilman vuosia ei ole kokemusta. Ja se on totuus. "Nuoret luulevat vanhoja hölmöiksi, mutta vanhat tietävät että nuoret ovat hölmöjä." Kärjistettyä, mutta sisältää totuuden siemenen.
Tuossa 20-30 -ikäisenä kuvittelin, että elämä on helppoa ja yksinkertaista. Tekee vain työtä ja maksaa velkansa, niin kaikki sujuu kuin tanssi. Nyt tiedän, kuinka hirveän ja naurettavan väärässä olin. Kuullostan katkeralta vanhalta kääkältä, mutta ihan niin pahasti asiat eivät kuitenkaan ole. Olen vain oppinut kokemuksen kautta, mikä tässä elämässä on tärkeää.
Tämä taitaa olla se aihe, josta jauhan aina ja jatkuvasti. Ehkäpä siksi, että välillä unohdan jopa itsekin, ettei tämä elämä ole yhtä juhlaa. Se on myös sitä ruusuilla tanssimista ja ruusut ovat täynnä piikkejä.
Elämä on antanut minulle kaksi kokemusta, joita ei kovin monella muulla ole. Kaksi erittäin opettavaa kokemusta, joista selvittyäni kutakuinkin hengissä minun pitäisi olla viisautta pullollani. Paha pettymys oli, kun tajusin, etten ole oppinut paljoakaan. Teen samoja virheitä kuin ennenkin. Olen yhtä kärsimätön ja ajattelematon kuin ennenkin. Harmillista.
Pari asiaa olen kuitenkin oppinut. Olen oppinut ymmärtämään sen, että olipa tilanne kuinka paha tahansa ja näyttipä tulevaisuus kuinka synkältä tahansa, niin asiat kyllä järjestyvät. Tavalla tai toisella, mutta aina parhain päin. Tämän kun muistan, niin surut, murheet ja huolet eivät olekaan enää niin raskaita kantaa.
Toinen asia on se, että kaikella on tarkoituksensa. Tästä ajattelutavasta olen saanut kritiikkiä, että kuvittelen olevani lastu laineilla, joka annan vain mennä miettimättä yhtään tekojeni seurauksia. Ihan niin hölmö en sentään minäkään ole, mutta on asioita, joille en voi mitään tehdä. Jotain vain tapahtuu riippumatta siitä vaikka tekisin mitä ja vaikka kuinka pyristelisin vastaan. Mutta vaikka ne tuntuisivat sillä hetkellä vaikeilta ja mahdottomilta tilanteilta, niin ratkaisu, se paras, löytyy ja sillä tapahtumalla on tarkoituksensa elämän kokemusten ketjussa.
Miksi tästä taas vaahtoan ? Tämä asia ponnahtaa mieleeni aina, kun kohtaan jonkun nuoren aasin, joka ei ymmärrä, miten hyvin hänen asiansa ovat. Miten turhista asioista hän valittaa ja miten pienistä asioista hän kantaa huolta. Valitanhan minä itsekin mitättömistä asioista ja kiihdyn aivan turhista, mutta samalla tiedän sen tarkoittavan sitä, että asiani ovat todella hyvin, koska minulta riittää energiaa moiseen turhuuteen enkä sitten enää jaksakaan kovin kauaa vaivata päätäni asialla.
Tällä hetkellä tunnen olevani hieman tylsistynyt. Elämä näyttää tavalliselta ja tasapaksulta, tylsältä arjelta. Eli kaikki on itseasiassa oikein hyvin. Valitettavasti tällaisella mielialalla on taipumus lähteä hakemaan jotain vaihtelua ja se merkitsee yleensä sitä, että kaivaa vain verta nenästään. Olisinkohan nyt hitusen viisaampi ja uskoisin, että asiat järjestyvät, kunhan vain jaksan olla kärsivällinen ? Että pääsen 'vaikeuksien' kautta voittoon ?
Kärsivällisyys ei vain ole minun hyveeni. Ja toisaalta jääräpäisyys on paheeni.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti