Rääppiäiset

Voi, taivas, miten olen väsynyt. Olisin enemmän kuin valmis nukkumaan, mutten jaksa. En jaksa nousta ja nostaa läppäriä sylistäni. Se lämmittää niin sopivasti. En jaksa nostaa ja raahata tonnin painavaa persettäni kolmen metrin päähän vessaan, jotta voisin pestä hampaani. Olen melkoisen poikki.

Näin naisen, josta olen aina ajatellut, että siinäpä harmaa hiirulainen. Hajuton, mauton, väritön. Pieni, kuivankälväkkä hippiäinen. Mutta tuon ulkokuoren alle täytyy kätkeytyä joku käsittämätön naarastiikeri, kun on erään miehen kakkosvaimo. Kakkonen, joka syrjäytti ykkösen. Eli jotainhan hänessä on oltava, mutta mitä. No, tänään se selvisi.

Hän oli menossa ulos illalla ja oli jonkin verran 'laitettu'. Hiukset olivat föönatut ja kohotetut, mutta eivät hyökkäävät. Ehostusta oli käytetty, mutta hillitysti. Ja vaatteet olivat jotain muuta kuin ne iänikuiset verkkarit ja lenkkarit. Eli siinä sitä jotain pientä ulkoista remppaa, jolla kyllä oli aika suuri vaikutus, mutta suurimman muutoksen aiheuttivat hänen silmänsä. Ne kirjaimellisesti Säihkyivät. En tiedä miksi, kun en ehtinyt kysyä, mutta siinä säihkeessä jäi moni tähti taivaalla toiseksi. Olin ihan pirun kateellinen sille harmaalle hiirelle. Ei ihme, että joku on antautunut ehdoitta niiden silmien edessä.

Näin myös jotain, joka sai minut hymähtämään huvittuneena. Ja mielikuvituksen laukkaamaan täyttä vauhtia.

Kaikesta huolimatta tunnen itseni siksi, joka jää jäljelle rääppiäisistä.