Uusi lehti on jälleen kerran kääntynyt Justiina-tädin elämässä: liikuntakausi (se aktiivisempi) on vihdoin ja viimein saatu käyntiin.
Ja sen kyllä huomaa, että viimeksi puoli vuotta sitten on tehnyt jotain samanlaisella apinan raivolla kuin minä nyt parina viimeisenä päivänä. Ahteriin sattuu, reisiin sattuu ja muuallakin kropassa on erityyppisiä tuntemuksia. Mutta en valita. Olen tyytyväinen, koska tiedän vihdoinkin tehneeni jotain, jolla saan joulusta kroppaani jääneet 3 kiloa karistettua pois. Ja ehkäpä pari ylimääräistäkin siinä samalla.
Eikä laihduttaminen nyt niin vaikeaa ole, kun siihen asiaan vain vähän paneutuu. Jojolaihduttajana olen elämäni aikana laihduttanut yhteensä varmaan sata kiloa kaikilla mahdollisilla poppakonsteilla, enemmän tai vähemmän tehokkailla, mutta tuskaisilla yhtä kaikki. Ja aina ne ovat tulleet kavereiden kanssa takaisin. Nyt (kolmisen vuotta sitten) olen vihdoin valaistunut tämän asian kanssa ja löytänyt sen viisastenkiven.
Uinti, nainti ja sauvakävely. Siinä yksinkertainen ja erittäin tehokas resepti. Ja jos jaksaa vielä pikkasen vahtia, mitä suuhunsa pistää, niin ei ole mitään hätää, sen verran toimiva konsepti tuo y.m. on. No, tuo toinen liikuntamuoto ei kai niin hirveästi sitten loppujen lopuksi kaloreita kuluta ja rasvaa polta, mutta pitää mielen virkeänä, mikä on kuitenkin oleellinen osa laihtumis-projektin onnistumisessa.
Eilisessä tihkusateessa oli varmasti happea enemmän kuin normaalisti, koska huolimatta siitä, että seurustelin netissä myöhään yöhön ja yöunet jäivät laihoiksi, en ole nyt lainkaan väsynyt. Nukuin vähän, mutta sikeästi ja levollisesti. Tai ehkä erittäin miellyttävä keskustelukumppanini sai minut rentoutuneelle ja hyvälle mielelle yötä vasten...
Kun nyt olen saanut pään auki tässä pururadan tikkaamisessa, niin en malttaisi jättää päivääkään väliin. Ahnehdin sitäkin ja senhän tietää, minkälainen loppu ahneella on. Täytyy siis toivoa illaksi vettä taivaan täydeltä, ettei tule kiusausta lähteä radalle, sillä sinne pitäisi päästä huomenillalla. Ja mieluiten vielä omin jaloin. Se on sitten eri asia, pääseekö sieltä omin jaloin pois.
Ja kun olen liikkuttanut lihojani etukäteen, niin voin sitten keskittyä hyvillä mielin huomisiin lihoihin. Lautasellani. Ravintola ei ota vastaan pöytätilauksia, juu ei ole McDonald's, joten sinne on rantauduttava ajoissa, että pääsee nauttimaan tulisesta ruuasta. Ja kylmästä valkoviinistä. Ja ehkä
yhdestä tai kahdesta... tai muutamasta... margaritasta.
Mutta. Nyt hakku kauniiseen käteen ja kuiluun.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti