Outo olo

Ihan niin kuin kirjan sammakolla, joka oli rakastunut. Ankkaan. Sievään, somaan, ihanaan ankkaan. Paitsi, etten ole rakastunut ankkaan. Enkä edes rakastunut. On vain outo olo.

Olisi kyllä kiehtovaa olla rakastunut. Vaikka siitä nyt ei seuraa muuta kuin itkua ja hammasten kiristelyä. Siis ennemmin tai myöhemmin, jos nyt on yhtään näitäkään tarinoita uskominen, mitä täältä saa lukea. Puhumattakaan lukuisista omista kokemuksista. No, ei ehkä lukuisista, mutta sellaisesta määrästä kuitenkin, että voi jo puhua kokemuksen syvällä tissiäänellä. Viimeisinkin rakkaus korventaa vielä silloin tällöin. Harvemmin onneksi nykyään, mutta aina välillä.

Pitäisi siis löytää uusi rakkaus, jolla unohtaa vanha ja päästä vanhoista tuskista eroon. Eli sama juttu kuin krapulassakin: sillä se lähtee, millä se on tullutkin. Lääke vain taitaa olla vaarallisempi kuin itse tauti...

Mutta ihastumiset ovat mukavia ! Niitä voi olla useitakin päällekkäin ja allekkain ja rinnakkainkin. Siinä on vain se vaara olemassa, että ihastuminen muuttuukin pirullisen salakavalasti rakkaudeksi ilman, että sitä huomaa ennen kuin on jo liian myöhäistä. Eli uskaltaako sitä antaa sille sorkkakoivelle sormensa, jos se kuitenkin saattaa vaatia ahneuksissaan koko käpälän...?

Entäpä sellainen mukava miespuolinen vain-kaveri ? Sellainen, jonka kanssa olisi helppo vaihtaa ajatuksia ja vielä helpompi nauraa jopa itselleen. Viettää laatuaikaa urheilun ja kulttuurin ja vatsanpalvonnan parissa. Eipä taida tulla mitään ilman, että tulee jonkinnäköistä 'sähvöä' tai muuta viritystä väliin. Paitsi, jos se vain-kaveri on homo.

Homoissa taas on se vaara, että henki lähtee. Ei muuten, mutta kun niiden vauhdissa ei pysy tällainen perusterve hyväkuntoinen hetero. Se on nähty ja koettu. Ja nippa nappa selvitty suuremmitta vammoitta kuin murtunut kylkiluu... AUTS !!

Entäs sitten kirjeenvaihtokaveri ? Se kyllä jää sitten pelkän ajatusten vaihdon tasolle, jos haluaa minimoida kaikki riskit.

Yksi tällainen vain-kaveri on minulla ollut. Tuli tässä nääs mieleen moottoripyöristä. Harvinaisen mukavaa seuraa kaikilla muilla tavoilla paitsi 'silleen'. Tai mistäs sen tiedän, kun oltiin vain ja ainoastaan vain-kavereita. Mutta sitten siinäkin kävi hankalasti. Hän olisi halunnut vähän enemmän ja 'silleenkin', mutta kun tunne oli täysin yksipuolinen. No, kerrankos sitä nainen olisi sortunut antamaan säpiä, mutta eipä silloin sortunut, joten homma ns. kyrvähti kasaan ja hän löysi jonkun, joka antoi ihan nopia (normip.). Eli siihen loppui kaunis kaveruus. Mitäköhän hänelle muuten nykyään kuuluu...? Samapa tuo.

*huokaus* Outo olo sen kun jatkuu. Mikä avuksi ?