11.6.2009 Suoria sanoja, kiitos.

Kukaan ei ole niin arvostelukyvytön kuin nainen rakkaudessaan. Ja nyt Justiina ei puhu itsestään. Eipä sillä, ettenkö olisi omat ylilyöntini ja rimanalitukseni tehnyt, mutta nyt ei ole tilanne päällä, joten on helppo ruotia kanssasisariaan (ja veljiään). Eli kokemuksen rintaääni kumisee taustalla.

En ole kuullut, tai sitten olen sen onnistuneesti unohtanut, miehestä, joka olisi jäänyt epätoivoisesti roikkumaan naiseen, joka on sanonut, ettei mies enää kiinnosta ja suhde on nyt ohi. Luonnonoikkuhan sellainen mies olisi. Mies ei jää nöyryyttämään itseään eikä rypemään itsesäälissä. Mies ei jää tuleen makaamaan vaan etenee kohti seuraavaa poteroa ja valtaa sen määrätietoisesti ja epäröimättä. Miehen 'sydänsurun' hoitaa uusi kaato tai mahdollisesti useampikin. Mies näyttää, ettei tässä yhtä naista jäädä suremaan, kun uusia paikantäyttäjiä riittää jonoksi saakka. Miehekäs asenne. Mutta miten nainen ?

Nainen ei usko, että mikään on lopullisesti ohi. Ikinä. Nainen jaksaa uskoa ja toivoa ja haaveilla yhteisestä tulevaisuudesta, jota ei (välttämättä) alunperinkään ollut suunnitelmissa. Nainen rakentelee pilvilinnoja ja kuvittelee, että suhde, lyhytkin, oli sitä Ainoaa Oikeaa Suurta Rakkautta. Ja vielä molemminpuolista sellaista. Nainen ei usko, ettei mies välttämättä ole rakastunut häneen, vaikka nainen olisi rakkaudestaan kipeä. Naisen mieli kultaa muistot. Vaikka suhde olisi ollut pelkkä seksisuhde ilman mitään muuta toimintaa, niin naisen mieli kääntää tapaamiset ja aktit elämää suuremmiksi kohtaamisiksi.

Ei ole nyt kuitenkaan tarkoitus laskea syntitaakkaa pelkästään naisen hennoille harteille. Kyllä miehilläkin on oma osuutensa tuohon naisen epärealistiseen haaveiluun. Sitä on katteettomat lupaukset tai vihjaukset sekä epämääräiset sanat eron hetkellä. Ja sen jälkeenkin.

Käytännössä se on sitä, ettei mies osaa / pysty tarpeeksi selkein ja suorin sanoin sanomaan naiselle, että suhde on lopullisesti ohi. Mies pelkää kuollakseen naisen kyyneliä eikä halua niitä nähdä saati sitten itse niitä aiheuttaa. Siispä kyyneliä vältellessään mies on epämääräinen, hellä, ystävällinen, väärää toivoa antava ja vääriä signaaleja lähettävä. Täydellinen vässykkä siis. Mies luulee hoitaneensa eron ystävällisesti ja kohteliaasti, mutta todellisuudessa hän on jättänyt naiselle sen mikroskooppisen toivonrippeen, johon nainen tietysti tuskassaan tarrautuu kuin hukkuva oljenkorteen.

Yksi jos toinenkin mies on sanonut, että haluaa olla kohtelias ja ystävällinen eikä halua satuttaa naista. Hei, haloo nyt !! Totta munassa se ero satuttaa, jos nainen ei ole siihen valmis ja halukas. Ihan sama, kuinka ystävällinen tai kohtelias mies on, niin aina riipii ja raastaa joka tapauksessa. Tästä kohteliaisuudesta vain seuraa se, että nainen jää roikkumaan langoille kiusaten itseään aivan turhaan. Nainen ei voi päästää irti, luovuttaa, koska aina on se pieni toivo. Ja koskaan se ei ole niin pieni, etteikö siihen voisi tukeutua. Naisen mielestä.

Kun sitten onneton rakkaus ja (epä)toivo kuljettaa naista kuin pässiä, uuhta tässä tapauksessa, narussa, niin hänestä tuntuu siltä kuin kaikki lausuttu tai kirjoitettu sana olisi kohdistettu juuri hänelle. Että niillä tarkoitetaan häntä ja niihin kätkeytyy joku hellä vihje hänelle, naiselle. Ja siitäkös saa taas mylly uutta vauhtia pyöräänsä.

Tekisi joskus mieleni tarttua kiinni siideripilliin ja vähän ravistella sitä naisen päässä olevaa kaleidoskooppia. Jos vaikka ne hippuset asettuisivat johonkin järkeenkäypään järjestykseen. Samoin syyhyävät sormeni myös sen viskipillin ympärille, jotta saataisiin se turha ja älytön kohteliaisuus ravistettua sieltä miehen päästä pihalle. Asioista niiden oikeilla nimillä ja mieluiten ihan suoraan, jotta kaikki pääsevät jatkamaan elämäänsä eteenpäin. Kiitos.

Olen puhunut. Ugh.