Olen imuri, saan kaikki tartunnat.
Huomaan, että omaperäisyyteni häviää päivä päivältä. Toivoisin, että se vain muuttaa muotoaan, mutta totuus on, että peesaan.
Olen alkanut käyttää samoja sanontoja ja samanlaista kirjoitustyyliä kuin jotkut toiset blogistit, joiden kirjoituksia paljon seuraan. Olen kääntänyt takkia joidenkin ajatusteni ja mielipiteitteni kanssa, kun joku toinen on oikein tarmokkaasti puolustanut omaansa. Olen helposti ylipuhuttavissa. Minä. Justiina-Jääräpää. Alan tulla vanhaksi...
Huvittavinta on, että kun minulle tarpeeksi kauan puhutaan jostain, mitä en hyväksy tai mistä en pidä, niin jonkun ajan kuluttua minut onkin huomaamattani aivopesty toiselle kannalle.
Esimerkki. Eräs on useaan otteeseen maininnut, että hänen tekee mieli virvoitusjuomia, limua. Outoihin vuorokaudenaikoihin ja ihan makeannälkäänkin. Ja juotavaksi janoon. Minä puolestani en ole ikinä ollut makeiden kuplajuomien ystävä. Vissyn suurkuluttaja olen ja muutkin hiilihapolliset maistuvat jonkin verran, mutta limut eivät.
No, vatsataudista johtuen oli meilläkin jääkaapissa iso pullo (vaikka lasisesta pullosta limpparit maistuvat paremmalta, sanoo Erään makunystyrät) keltaista Jaffaa. Jälkikasvukaan ei ole pahemmin limujen perään, joten juoma säilyi kaapissa... jonkin aikaa. Pikkuhiljaa nesteen pinta pullossa aleni ja aleni, kunnes tänä aamuna siitä tiristeltiin viimeiset tipat. Siis minä tiristelin. Join sen koko hiton pullon tyhjäksi ! Hiljaa hivuttamalla. Yök. Kai.
Eli kun tästäkin asiasta olin saanut kuulla, niin se himo tai halu tai mikä se nyt onkaan, tarttui myös minuun. Toivottavasti tässä oli kysymys vain siitä, että tilaisuus teki varkaan. Kun sitä juomaa oli, niin pakkohan se oli juoda pois. En toivottavasti jäänyt koukkuun, mutta seuraava kauppareissuhan sen kertoo. Jos tulen sieltä kotiin poplimoa mukanani, niin huonosti ovat asiat.
Tai ehkä olen vain laiska.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti