Käteen

Väli-sellaiseen olen joutunut. Tai koen itse joutuneeni.

Yksi sanoo yhtä ja toinen toista. En enää tiedä, mitä uskoa. Myös valehtelua, sitä kaiken pahan alkua ja juurta, on havaittavissa. Minulle ja toinen toisilleen. Todella hämmentävää ja sekavaa.

Minun pitäisi nyt päättää, pyristelenkö irti, yritänkö luovia karikoita vältellen vai räjäytänkö koko potin ? Vai olenko kuin se entinen kampela, joka teki temppuja: oli pöydällä kolme päivää liikauttamatta evääkään ?

No, turhaa spekulaatiota. Vanhana pasifistina en luonnollisestikaan saa aikaiseksi mitään. En kylläkään pelkää, että hautautuisin raunioihin. Se ei ole mahdollista. Sytytyslanka on tarpeeksi pitkä. Mutta ruumiit eivät houkuta. Ja niitä tulisi 100varmasti. Ja ketkä sodassa ovat niitä, jotka eniten aina kärsivät ? Niin, ne viattomat eli naiset ja lapset.

Mitään en tee siksikään, koska Iso Kirja sanoo:
"Kuinka saatat sanoa veljellesi: 'Veljeni, annas, minä otan pois rikan, joka on silmässäsi', sinä, joka et näe malkaa omassa silmässäsi? Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, sitten sinä näet ottaa pois rikan, joka on veljesi silmässä." Luukkaan 6:42 mukaan.

Näin pyhäpäivän kunniaksi on pyhiä tekstejä siteerattu enemmänkin. Luukas on ollut erityisessä suosiossa, huomaan. Ja miksei olisi.