14.3.2009 Oikea vai vasen ?

Kipu, tuska, rakkaus.

Tein CD-inventaarion, joka olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten. Tai ehkä sen olen tehnytkin, mutten ole hamsterina malttanut heittää tarpeettomia levyjä pois sillä ajatuksella, että "jos joskus kuitenkin..." No, nyt otin itsestäni niska-perse -otteen ja perkasin kokoelman.

Vaihdoin muutaman rikkinäisen kannen poisheitettävien ehjiin ja samalla siinä lueskelin, mitä musiikkia todella heitän pois. (Tai siis enhän tietysti niitä levyjä heitä roskiin, koska niitä voi käyttää askartelussa vielä monella tapaa, mutta pois käytöstä.) Ja kyllä olin huvitettu.

Etenkin yksi levy sai minut hihittelemään. Michael Boltonin "Soul Provider". Kymmenen (10) biisiä levyllä, huomatkaa valikoima:

1. Soul Provider
2. Georgia On My Mind
3. It´s Only My Heart
4. How Am I Supposed To Live Without You
5. How Can We Be Lovers
6. You Wouldn´t Know Love
7. When I´m Back On My Feet Again
8. From Now On
9. Love Cuts Deep
10. Stand Up For Love

Siis jotain rajaa ! Tuntui, että pitäisi mennä pesemään kädet, kun olivat jotenkin tahmaiset... Ja sanotaan, että me suomalaiset olemme rakkaudesta ruikuttavaa kansaa. Juuri tuollaista musiikkia, jota kuunnellaan, kun ryvetään yksin perjantai-iltana itsesäälissä, tyrskitään rakkaudentuskaa ja lipitetään viiniä. Hohhoijaa... Jotenkin en saanut itseäni kuuntelemaan, mitä nuo laulujen nimet todella pitävät sisällään. Tuntui ylivoimaiselta tehtävältä. Pthyi !

******

Minua jännittää. En tiedä, mikä. Mitään ihmeellistä ei pitäisi olla tiedossa, mutta silti on jotenkin vähän levoton olo. Ei kylläkään huonolla tavalla. Ehkä se johtuu eilisiltaisesta keskusteluhetkestä. Tai ei mistään 'hetkestä' vaan melkein koko illasta. Ja osasta yötäkin.

Luulen arvaavani, mistä tämä saattaisi johtua... Siitä ehdotuksesta, jonka sain, mutten ottanut vastaan. Ei niin, ettenkö olisi halunnut ottaa sitä vastaan. En vain pystynyt johtuen tämän päivän aikatauluistani. Olisi ollut mielenkiintoista "katsoa tämä kortti"... Aika olisi ollut ainakin sopivampi muuten kuin silloin viimeksi, jolloin suunnitelmat kariutuivat minusta riippumattomista syistä. Ehkä tälläkin esteellä oli tarkoitus, en tiedä. Olisiko se sitten niin, että kolmas kerta sanoo sen toden...?

Toisaalta olen oudon epävarma. Tiedän kyllä, mitä haluan. Tai haluaisin, mutta en ole varma siitä toisesta. Hänkin periaattessa tietää, mitä haluaa ja mitä ei, mutta vaikuttaa välillä myös epävarmalta. Enkä halua, että mitenkään painoistaisin häntä. En sitä kyllä pystyisi tekemäänkään, uskon, mutta en halua hänen ahdistuvan. Pelkään, että hän luulee minun haluavan sitä, mitä hän ei halua ja siitä syntyy ikävä ristiriita. Tuntuu sekavalta ja onkin sitä. En tiedä tarkkaan, missä mennään. Olen siis eksyksissä ja nähtävästi yksinäni.

No, tulevaisuus on avoin ja aika näyttää tai on näyttämättä. Parempi mennä päivä kerrallaan ja olla suunnitelematta tai kuvittelematta mitään. Katsoa vain, mitä tapahtuu, jos on ylipäätään tapahtuakseen. (Tulipas ehtolauseita ! Tämä on nähtävästi taipumus, jolla on tapana tarttua ;-)

Kohtalo määrää kuitenkin viime kädessä sen, onko se oikea vai vasen.