perjantai 24. huhtikuuta 2009

Pillu

Asioista niiden oikeilla nimillä, saakeli soikoon !

Karvoilla vai ilman ? Tästä nyt on useampaakin koulukuntaa. Se on ihan makuasia. Yritin tätä asiaa havainnollistaa, mutta miten kävi. Jäi luu vetäjän käteen.

Karvallisista löytyi tämä söpö ja sitten tämä, joka oli kaikessa kliinisyydessäänkin varsin luotaantyöntävä ainakin näin naisen näkövinkkelistä.

Naisen karvaton alapää -haulla löytyi kaiken käsittämättömän lisäksi vain tämä ja senkin pentele kaiken maailman selityksillä, mutta ihan nice kuitenkin. Ja tämä, josta voin kiittää valmistajaansa ja suositella lämpimästi kaikille.

Saksalaisen koulukunnan edustajat suosivat luonnollisesti luonnollista luomupehkoa. Saksalaiset ja heidän hengenheimolaisensa ovat tarkkaa ja taloudellista kansaa ja tämä mieltymys viidakoihin kertoo sen eli huvi ja hyöty samanaikaisesti: naiselle nautintoa kielihoidolla ja hampaiden langotus samalla vaivalla.

Brittiläisen koulukunnan edustajat, nuo pidättyväiset ja konservatiiviset, suosivat ns. kiitorata -mallia: päältä ei voisi arvata, että alta jotain puuttuu. Eli pehkoa on enemmän tai vähemmän sillä alueella, joka näkyy esim. uimahallissa käydessä, mutta paljas totuus paljastuu sitten pimeässä makuukammarissa.

Ranskalaiset ovat aina olleet erittäin liberaaleja ja innovatiivisia seksin saralla, joten heille kelvannee mikä vain, kunhan tyydytys on taattu.

Suomalaisista löytyy sitten ihan kaikkea mahdollista ja mahdotonta näiden ääripäiden väliltä. Tosin luulen, mitä nyt eri palstojen kyselyitä olen seurannut, että kynitty valkoinen kananliha alkaa päästä vähitellen niskanpäälle. Enkä kyllä yhtään ihmettele.

Jos naiset, ne karvalliset, tietäisivät, miltä kieli ja huulet kaljulla majavalla tuntuvat, niin tässä maailmassa ei olisi enää ainuttakaan tupasta pikkareissa. Näin on näppylät.

Paljonkos promilleja se yksi punkkupullo nyt tekeekään...?

9 kommenttia:

Virtanen kirjoitti...

Täti Justiina,

Täh? Sää unohdit kertoa mikä malli sulla on niinku nykyisin?

Itse ehkä (korostan sanaa ehkä) pidän vähemmän karvattomasta mallista,koska se ei nuollessa kutita nenää. Joskus tietty tekee mieli kadota isompaankin viidakkoon.

Vanisi V

justiina kirjoitti...

Setä Virtanen,

Eikös sen voi tuosta sormien välistä jo päätellä...;-)

Virtanen kirjoitti...

Ei tämmöttinen putkiaivo osaa mitään sormien välistä päätellä.

Oletko muuten ajatellut sitä varsinaista karvanpoistoprosessia. Se se vasta mielenkiintoinen on.

:-* ja vain Sinulle

Virtanen kirjoitti...

Noniin. Luin vähän tarkemmin ja asia selvisi. Virtasen nenään ei siis kutittaisi. Mukavaa!

justiina kirjoitti...

Sinun putkessasi, hyvä V., on siis ainakin pieni mutka, kun osasit ratkaista arvoituksen. Onnittelen !

Ja kyllä. Se karvanpoistoprosessi todellakin on mielenkiintoinen. Siihen ei ihan kuka tahansa Puupää pystykään. Ei ainakaan ilman ulkopuolista apua.

Virtanen kirjoitti...

Justiina Kultaseni,

Olen kerran ollut avustavana osapuolena ja se oli hmm. sanoisinko lievästi että kiihottavaa.

Milloin tulen tai siis milloin tilaat Virtasen apupojaksi? Ai niin, eihän sulla ollutkaan niitä, tai ei ainakaan kovin paljoo... helppo homma.

Setäsi V

justiina kirjoitti...

V. ystäväiseni,

En tiedä, minkälaisessa prosessissa olet ollut Apupoikana, mutta siinä vahauksessa, jota itse käytän, ei ole ehkä ihan niin kii..nnostavaa olla mukana. Siinä karvat nyhdetään juurineen irti ja se voi olla herkkähermoiselle liikaa. Sitä paitsi se vaatiin nopeaa kättä eikä siinä voi jäädä epäröimään hetkeksikään, joten kiitän tarjouksestasi, mutta teen sen edelleenkin mieluummin ihan itse. Niin, vai yleisöksikö ajattelit tulla...?

Ja tällä hetkellä oikeat välineet olisivatkin suurennuslasi ja pinsetit ;-)

Virtanen kirjoitti...

Mut kultaseni! Juuri siinä olinkin Apupoikana ja se oli namia. Pinsetit ja karva kerrallaan. Se on tässä genressä parasta mitä tiedän.

Yours,
V

justiina kirjoitti...

Veli Hopea,

Siis olenko ymmärtänyt oikein, että naisen kärsimys on Sinulle tyydytys...
Varsin mielenkiintoista.