maanantai 27. huhtikuuta 2009

27.4.2009 Posti

Rakastan postia.

En mitään ilmaismainoksia enkä nyt niin äärettömästi laskujakaan vaan ihan tavallisia vanhanaikaisia kirjeitä sekä, nykyään olosuhteiden pakosta, sähköpostia.

Oikeita käsinkirjoitettuja kirjeitä, jotka saapuvat tienvarressa nököttävään postilaatikkoon kirjekuoressa ja postimerkillä varustettuna, ei juurikaan enää lähetetä. En minä eikä kukaan muukaan, mikä on kerrassaan harmillista. Ikävöin niitä suuresti.

Lapsena vähän jokatoisella ystävällä oli kirjeenvaihtokaveri. Monella ulkomaaneläväkin, jonka kanssa harjoiteltiin vierasta kieltä. Huvi ja hyöty siis varsin kompaktissa paketissa. Minulla ei ollut kirjekaveria. En tiedä, miksei. Olin kai arka kertomaan omista asioistani vieraalle, kasvottomalle 'ystävälle'. Asia, mikä valitettavasti on kääntynyt iän myötä päälaelleen.

Mutta vielä jokin aika sitten minulla oli ihan oikea kirjeenvaihtokaveri ! Ja kirjoittelu oli vieläpä melkoisen kiihkeää: kerran viikossa meni kirje johonkin suuntaan. Siihen aikaan vielä oli himonani näperellä kaikkea pientä, joten kirjeistäkin tuli melkoisen värikkäitä kaikkine koristeluineen. Se oli hauskaa, mutta suhde hiipui ja kuoli luonnollisen kuoleman. En sitä sure, koska muistot siitä ovat mukavia.

Nykyään kirjeenvaihtoa hoidetaan sähköpostilla. Ja parempi sekin kuin ei mitään, vaikka siitä puuttuu se persoonallisuuden leima, joka tuli 'etanapostiin' käsialasta ja kirjoitusvirheistä. 'Käsiala' on sähköposteissa siistimpää ja kirjoitusvirheet korjaa oikolukuohjelma, joten viestin sisällöstä saa ehkä paremmin selvää, mutta silti jotain puuttuu... Ei edes hymiöt voi lisätä sitä todellista lämpöä.

Olen kuitenkin oppinut pitämään sähköposteista. Siis niistä OIKEISTA, ei mistään roskaposteista. On ihanaa saada pitkiä, laveasanaisia ehkä rönsyileviäkin posteja. Silloin tiedän, että joku on uhrannut aikaansa, jotta voisi kirjoittaa juuri Minulle kuulumisia, ajatuksia ja muita mukavia asioita. Kun avaan viesti ja näen, että se täyttää koko sivun, sykähtää sisälläni hauskasti ja hymyilen jo valmiiksi.

Kyllä lyhyemmätkin viestit ovat mukavia. En hyljeksi niitäkään. Sellainen on saatettu kirjoittaa tarkennukseksi pidempään postiin tai sitten kiireessä pienessä välissä, mutta siitäkin tiedän, että olen ollut jonkun ajatuksissa ja se joku on halunnut lähettää pienen tervehdyksen huolimatta siitä, että aikaa on vähän. Ja tämä onkin sähköpostin suuri etu, jota tavallisella kirjepostilla ei ollut.

Heimo "Holle" Holopaista mukaillen voisin siis todeta: "Kirjoitelkaa toisillenne !"

(j.p. Jännä juttu sattui, kun tätä olin aloittanut jo kirjoittamaan. Sain sähköistä postia. Useammankin ja samalta henkilöltä vielä. En olisi voinut olla iloisempi ja tyytyväisempi niistä posteista. Rakastan saada (niitä) posteja. Oliko tässä nyt sitä telepatiaa...? Vai oliko toiveeni niin suuri, että se pisti toisen väkisin kirjoittamaan ? :-)

2 kommenttia:

Hannelen paratiisi kirjoitti...

Ystävät eivät ehdi lukea pitkiä, laveasanaisia eikä rönsyileviä meilejä, joten lyhkäseksi jää. Parempi sekin kuin ei mitään.

justiina kirjoitti...

Hei Hannele,

mulla on onneksi sellaisia meili-kavereita tai yksi lähinnä, joka on jaksanut kirjoittaa mulle aivan ihastuttavan pitkiä (ja muutenkin mukavia) viestejä. Toivottavasti on myös jaksanut lukea mun pitkät viestit hänelle päin...:-)