tiistai 10. maaliskuuta 2009

10.3.2009 Heikompi astia

Eilen minulle sanottiin, että puheet heikommasta sukupuolesta voitaisiin heittää helvettiin. Naiset ovat kutaleita, jotka pitävät miehiä otteessaan tussun voimalla. Niinpä. Tavalla tai toisella.

Mutta kumpikohan on yleisempää, kiristää pihtaamalla vai suostutella antamalla ?

Seksillä kiristäminen kiristää kyllä varmasti muutakin kuin miehen nivusia. Hermoja ja ilmapiiriä. Kaikkien. Ainakin näin luulen, sillä luulisi naisellakin olevan ne tarpeensa. Tosin siitä taitaa kyllä nautinto olla molemmilla kaukana, jos seksiä saa/antaa vastineeksi imuroinnista tai mattojen tamppaamisesta.

Henk.koht. olen käyttänyt tätä toista menetelmää, myönnän, ja huomannut sen varsin tehokkaaksi. Ja molemminpuolisesti tyydyttäväksi. Mies ei (välttämättä) edes tajua, että häntä suostutellaan seksin voimalla tekemään asioita, joita ei tekisi, vaikka niistä 'sanottaisiin' kymmeniä kertoja. Tyytyväistä, ja tyydyttynyttä, miestä on helpompi 'suostutella' tekemään pieniä palveluksia kuin pallit pullottaen kulkevaa hermokimppua. Näin se vain on. Nähty ja koettu.

Mutta niin tai näin. Mies on aina vietävissä karvakolmion voimalla. Ja tapa on jo ikiaikainen. Eevakin sai houkuteltua Aatamin pahoille teille.

Naisilla on muuten myös kiero tapa esittää sitä 'heikkoa astiaa'. Ei naisen kyyneleitä suotta kutsuta kyyn eleiksi. Pienellä tirauksella saa tuollaisen Pertti Perusinsinöörin tekemään tyhmyyksiä, joita Pertsa saa sitten katua moneen kertaan jälkeenpäin. Kylmästi laskelmoiden saa nainen maksimaalisen tuoton tipalle ruumiinsa nestettä.

Toisaalta voi myös vetää 'hyvä jätkä'- tai 'tietysti ollaan vain ystäviä' -roolin. Kumpikin ovat melko tehokkaita. Kun nainen sitten on päässyt kosketusetäisyydelle, voi mies katsoa jo hävinneensä pelin. Eleet, ilmeet, pienet kosketukset, ihon tuoksu. Siinä tehokas sekoitus, johon miehen vaistot vastaavat alitajuisesti ja saavat viisarin värähtämään. Ja kun komppassineula on kerran kääntynyt osoittamaan pohjoiseen, niin suunta on selvä.

Ovelia kutaleita ne naiset, vai mitä ?

Ei kommentteja: