lauantai 7. maaliskuuta 2009

7.3.2009 Alkusanat

Ajattelin ensin, että tämän blogin nimi olisi Elämän teatteria osa 2 tai Elämän teatterin poika, mutta päädyin tylsään päiväkirjaan, koska tarkoitukseni olisi pitää kohtuullisen matalanprofiilin blogia. Pelkkää tapahtumien kirjaamista aikajärjestyksessä. Tosin saattaahan olla, että sekaan tunkee väkisinkin myös ihan "oikeita" ajatuksia, mutta toivonmukaan ilman suurempaa kiihkoa ja draamaa. Tulta ja tappuraa on sitten edelleenkin tarkoitus sylkeä ET:ssa.

Kaikesta impulsiivisuudestani huolimatta on luonteessani piirre, joka hakee järjestelmällisyyttä yllättävissä asioissa. Kuten tämän päiväkirjan aloittamisessa.

ET:n aloitin 7.11.2008. Tuolla päivämäärällä on käänteisenä aikamoinen merkitys elämässäni, muttei siitä sen enempää täällä. Neljässä kuukaudessa sain ET:n täyteen sellaista tavaraa, että alkoi näyttää viisaammalta sulkea se. Ei siis päättää vaan sulkea. Toivottavasti tälle PK:lle ei käy samoin. (Näin suluissa voin mainita, että olen kyllä harkinnut ET:n uudelleenavaamista. Ehkä sen joskus vielä teenkin, mutta nyt aika ei ole sille otollinen. Antaahan pölyn ensin laskeutua...;-)

7.3., joka on Tarjan ja Tarun nimipäivä, on myös hyvä päivä aloittaa PK, josta selvinnee se, että totuus on aina tarua ihmeellisempää. Ainakin Justiinan elämässä.

Olen varma, että täällä päiväkirjassanikin vilahtelevat vanhat tutut E-kaveri, Hra A, Hra X ja Hänkin joskus. Kaksi ensiksimainittuahan ovat tärkeitä tekijöitä elämässäni, jokaisessa päivässä, joten luonnollisesti myös päiviä kirjatessa. Uusia tuttavuuksia tulee varmasti myös. Ensin ehkä tänne ja sitten siirtyen tuonne. Aika näyttää.

En lähde täällä selvittämään niitä seikkoja, miksi aloitan tämän PK:n. Ne joiden sen haluan tietävän, saavat tietää sen muuten. Kirjoittaminen on mukavaa eikä yksi blogi näytä tyydyttävän sitä tarvettani. Mikä pitää yhtä luonteeni kanssa muutoinkin.

Vielä pitäisi odottaa 1,5 tuntia.....

Ei kommentteja: