torstai 26. maaliskuuta 2009

"Auta miestä...

...mäessä, älä mäen alla."

Niin. Kyllähän niitä onnettomia pitää joskus vähän tuuppasta eteenpäin, että matka ylipäätään etenisi. Varsinkin jos naiset, ne toiset, heittelevät kapuloita rattaisiin matkan hidastukseksi.

Pakko oli paljastaa eräälle hyväuskoiselle muutama noitasiskojen käyttämä taikakeino. Pyydän anteeksi, mutta olen hellämieli noidaksi enkä kestä seurata vierestä, kun toista raukkaa yritetään loihtia mitä kammottavimmilla keinoilla. Paitsi silloin, kun itse olen taikasauvan varressa kiinni. Hmmm...

Mustasukkaisuus. Sitä yritetään herättää Mies-raukassa. Se, että Mies-r. oli jo itsekin vähän tätä uumoillut, osoittaa, ettei hän ole ihan toivoton tapaus sukupuolensa edustajien joukossa. Jotain liikehdintää on siis havaittavissa. Yläpäässäkin. No, minä tämän kuitenkin vahvistin hänelle, että siitähän siinä on kysymys, että Nainen yrittää saada Mies-r:n mustasukkaiseksi kertomalla saavuttamastaan menestyksestä treffi-rintamalla. Jotenkin hieman... miten sen nyt kauniisti pistäisi... niin, halpaa, mutta toisaalta varsin ymmärrettävää, sillä sodassa ja rakkaudessahan, ja etenkin rakkaudessa, on kaikki keinot, myös noitakeinot, sallittuja.

Nyt jää sitten nähtäväksi, miten tämä kylvetty kateuden siemen lähtee itämään. Pelkään, että Mies-r:ssa herää reviiri-ajatus kytemään. Ja senhän sitten tietää, mihin se johtaa. Ympyrä on varsin pieni ja muisti lyhyt eli itkuun ja hammastenkiristelyihin. Ja itsesyytöksiin ja säkkiin ja tuhkaan. Huok.

Onneksi minä olen vahva tuki ja taitava keräämään palasia kasaan. Liimaan ne yhteen, mutta saumoja en saa näkymättömiksi. Toivottavasti jokaisella Miehellä on se Kolmas Nainen, joka pitää huolen, etteivät Toiset Naiset retuuta Mies-r:aa kuin pässiä narussa sinne tänne. Palkaksi vaivoistani aion kuitenkin olla se Halli koira, joka äkeissään räksyttää sitten koko kotimatkan.

"Räks, räks, räks, räks...."

Ei kommentteja: