Huvittaa kirjoittaa tätä, mutta kai kaikki naiset nyt vain tietävät sen, että Miehelle ei ikinä saa kertoa, että Hänet on isketty. Valittu ja saalistettu, viety kuin kuoriämpäriä. Ei, ei ja ei. Ei ikinä.
Miehen pitää saada olla Saalistaja. Suuri Metsästäjä, joka lassoaa saaliinsa. Ja jos saalis vielä hiukan pyristelee vastaan, mutta Mies saa hänet taltutettua, niin aina vain parempi.
Muistan ikuisesti sen tyrmistyneen ilmeen, kun kerroin kaukaiselle ex-ex-poikaystävälleni, että "joo, mä sanoin sillon Annelle, että ton mä otan ja sit mä otin sut". Miesparka oli kuvitellut, että Hän oli vikitellyt ja hurmannut, että Hän oli valinnan tehnyt ja saanut saaliin koukkuihinsa. Ja nyt sitten putosi niistä haavekuvista oikein ryminällä kivikkoon. Voi, voi...
Mutta totuus on, että joskus se on vain mahdotonta tehdä "kuten oikein on". Joskus on otettava se suopunki kauniimpaan käteen ja antaa viuhua. Miten hemmetissä se Mies muuten tajuaa ruveta edes saalistamaan, jos ei ole saaliista haisuakaan !! Tai joku vihje sille on ainakin annettava, jotta se saa vainun.
Äh, liian hienovaraista. Kimppuun vain kuin sika limppuun ! Emakko.
maanantai 30. elokuuta 2010
Hengästyttää ajatuskin
Taas on kulunu ihan liian pitkä aika siitä viime kerrasta. Vaikka oikeestihan siitä on vasta reilu kuukaus. Miten tää aika voi tuntua niin pitkältä ? Tuntuks se väli viimekski näin pitkältä ? Vai onks se niin, että alkuun aika tuntuu pitkältä ja sit vähitellen tottuu, ettei tosiaan tavatakaan ? Ja kun tavataan, tai jos, niin sitten se laskuri jotenki taas nollaantuu ja sitä alkaa kaivata ja odottaa enemmän seuraavaa tapaamista. Höh, no onhan tää nyt jotenkin hankalaa ajattelua. Mut kyllä mun nyt tekis niin hirveesti mieli taas tuntee sen iho mun ihoa vasten.
Aamulla oli ihana, kun ei ollu mikään kiire ja sai olla vaan peiton alla lämpimässä. Ja olihan mun eka ajatus, et voi ku se olis tässä mun vieressä. Siellä peiton alla. Ihan kiinni mussa. Ja mä siinä. Ja mun rupes niin hirveesti tekemään sitä mieli, et hyvä, ettei ihan sattunu. Ja sit mun oli pakko vähän kosketella...
Mä vaan ajattelin, et olispa se nyt tossa ja kattois mua silleen, kun sillä on tapana. Silleen, et siitä näkee ja vaistoo, että vaikka tossa nyt pommi räjähtäs ulkona, niin se ei hätkäyttäs sitä yhtään, kun se ei vaan vois pysäyttää itseään.
Se on sanonu, että se viimekski halus mua niin paljo, et sen päässä sumeni. Kuullostaa iha ihmeelliseltä, et voiks joku muka haluta mua niin paljon. Mua ? Ei sitä silleen voi oikeestaan edes uskoa todeks. Vaik kyl mä tiedän, mitä se sillä tarkotti. Mä halusin sitä just niin paljon kans, et mikään ei olis saanu mua enää siit tilanteesta perääntymään. Et vaik joku olis sanonu, et tää on nyt sitten viimenen kerta tässä elämässä, niin olisin vaan todennu, et "siitä vaan, mut en siltikään tästä ny luovu !"
Ja se hetki, kun mä tunnen sen kädet mun missä vaan. Pelkkä ajatuski saa mut ihan kihelmöimään ja kiemurtelemaan. Tekee mieli vaan avata kädet ja jalat ja syli ja kietoutuu tiukasti sen ympärille eikä päästää irti. Huh. Järjen hiventähän tässä ei tietty oo miettiä tällasia, kun se on siellä matkojen takana eikä oo mitään toivookaan saada sitä lähelle. Mut silti en vaan voi olla miettimättä sitä...
Entäs sitten se hetki, kun se katsoo mua ja sit painaa päänsä alas ja maistaa... Uuuhh... Pitkään ja hellästi. Just niin kauan kuin mä tarviin. Eikä mun tartte kuin olla ja nauttia siitä ja sen kosketuksesta. Ja sit se tekee jotain sellasta, mitä mä en tiedä, mut voi itku, et miten mä sillon tunnen ! Se on sillä hetkellä ihan ku taivas olis maan päällä ! Ja onhan se.
Mikäköhän toi taivaan puhelinnumero on ?
Aamulla oli ihana, kun ei ollu mikään kiire ja sai olla vaan peiton alla lämpimässä. Ja olihan mun eka ajatus, et voi ku se olis tässä mun vieressä. Siellä peiton alla. Ihan kiinni mussa. Ja mä siinä. Ja mun rupes niin hirveesti tekemään sitä mieli, et hyvä, ettei ihan sattunu. Ja sit mun oli pakko vähän kosketella...
Mä vaan ajattelin, et olispa se nyt tossa ja kattois mua silleen, kun sillä on tapana. Silleen, et siitä näkee ja vaistoo, että vaikka tossa nyt pommi räjähtäs ulkona, niin se ei hätkäyttäs sitä yhtään, kun se ei vaan vois pysäyttää itseään.
Se on sanonu, että se viimekski halus mua niin paljo, et sen päässä sumeni. Kuullostaa iha ihmeelliseltä, et voiks joku muka haluta mua niin paljon. Mua ? Ei sitä silleen voi oikeestaan edes uskoa todeks. Vaik kyl mä tiedän, mitä se sillä tarkotti. Mä halusin sitä just niin paljon kans, et mikään ei olis saanu mua enää siit tilanteesta perääntymään. Et vaik joku olis sanonu, et tää on nyt sitten viimenen kerta tässä elämässä, niin olisin vaan todennu, et "siitä vaan, mut en siltikään tästä ny luovu !"
Ja se hetki, kun mä tunnen sen kädet mun missä vaan. Pelkkä ajatuski saa mut ihan kihelmöimään ja kiemurtelemaan. Tekee mieli vaan avata kädet ja jalat ja syli ja kietoutuu tiukasti sen ympärille eikä päästää irti. Huh. Järjen hiventähän tässä ei tietty oo miettiä tällasia, kun se on siellä matkojen takana eikä oo mitään toivookaan saada sitä lähelle. Mut silti en vaan voi olla miettimättä sitä...
Entäs sitten se hetki, kun se katsoo mua ja sit painaa päänsä alas ja maistaa... Uuuhh... Pitkään ja hellästi. Just niin kauan kuin mä tarviin. Eikä mun tartte kuin olla ja nauttia siitä ja sen kosketuksesta. Ja sit se tekee jotain sellasta, mitä mä en tiedä, mut voi itku, et miten mä sillon tunnen ! Se on sillä hetkellä ihan ku taivas olis maan päällä ! Ja onhan se.
Mikäköhän toi taivaan puhelinnumero on ?
Kauhu
Luin omaa blogiani (idiootti !), jota kirjoitin 2 vuotta sitten.
Ehkä pahin myötähäpeä, mitä olen koskaan kokenut, mutta senhän nyt saattoi arvatakin. Mutta. Se oli myös harvinaisen valaisevaa. Valaisevaa siltä osin, miten vähän ihminen voikaan tietää, vaikka hän luulee tietävänsä, miten on ja mihin mennään. Ei tiedä, niin se vain on. Mikä on ehkä ihan hyväkin. Tai siis on hyvä eikä vain ehkä. Siltikin olisin toivonut, että olisin silloin tiennyt sen, mistä luen nyt jälkikäteen. No, aina ei saa sitä, mitä toivoo eikä edes usein.
Tuon kauhistuttavan lukuhetken jälkeen voin myös todeta, että muutamalle muullekin tekisi ihan hyvää vilkaista, mitä on oikein joskus tullut kirjoitettua ja luultua (joo, Sä et lue, enkä tällä nyt Sua tarkoita, oikeesti).
Niin, vielä ! Aikakäsitys on kummasti muuttunut tässä parin vuoden aikana, huomaan. Hassua.
Ehkä pahin myötähäpeä, mitä olen koskaan kokenut, mutta senhän nyt saattoi arvatakin. Mutta. Se oli myös harvinaisen valaisevaa. Valaisevaa siltä osin, miten vähän ihminen voikaan tietää, vaikka hän luulee tietävänsä, miten on ja mihin mennään. Ei tiedä, niin se vain on. Mikä on ehkä ihan hyväkin. Tai siis on hyvä eikä vain ehkä. Siltikin olisin toivonut, että olisin silloin tiennyt sen, mistä luen nyt jälkikäteen. No, aina ei saa sitä, mitä toivoo eikä edes usein.
Tuon kauhistuttavan lukuhetken jälkeen voin myös todeta, että muutamalle muullekin tekisi ihan hyvää vilkaista, mitä on oikein joskus tullut kirjoitettua ja luultua (joo, Sä et lue, enkä tällä nyt Sua tarkoita, oikeesti).
Niin, vielä ! Aikakäsitys on kummasti muuttunut tässä parin vuoden aikana, huomaan. Hassua.
sunnuntai 29. elokuuta 2010
Eilen
Älä huoli huomisesta,
sillä uusi päivä on aina voitto.
Niin kauan kuin et halveksi
rakkautta ja tanssia
pysyy kolkko vanhuus poissa.
-Horatius (65-8 eKr.)
sillä uusi päivä on aina voitto.
Niin kauan kuin et halveksi
rakkautta ja tanssia
pysyy kolkko vanhuus poissa.
-Horatius (65-8 eKr.)
lauantai 28. elokuuta 2010
Äly vs Tissit, 6 - 0
Tein jotain, jonka johdosta tunnen itseni typeräksi. Siis tyhmäksi ja yksinkertaiseksi. Sain aikaan itselleni pahan mielen vertaamalla itseäni johonkin toiseen ja toteamalla, että kakkoseksi jäin. Tai itseasiassa en päässyt siinä kisassa edes pistesijoille. Tuli täysin vailla perusteita oleva tunne, että minua on pidetty pilkkana, joten ajattelin, että olkoon. Heitän rukkaset tiskiin.
En heitä. Mutta luulen, että tänä iltana saan nukkua märän tyynyn kanssa.
En heitä. Mutta luulen, että tänä iltana saan nukkua märän tyynyn kanssa.
Mut huomenna ei sitten
Olen aikaani edellä.
Poden perinteistä sunnuntai-ahdistusta jo lauantaina. Hienoa, tosi hienoa. Tai sitten olen kehittynyt ja poden ahdistusta sekä lauantaina että sunnuntaina. Viikonloppu-ahdistusta. Vai olisiko tämä ihan koko paletin ahdistusta, yleistä elämän tuskaa ?
Toivotaan, että tämä on vain suomalaiskansallista peruskrapulaa ja sunnuntai-ahdistus on sitten oikealla omalla paikallaan. Jep jep.
Poden perinteistä sunnuntai-ahdistusta jo lauantaina. Hienoa, tosi hienoa. Tai sitten olen kehittynyt ja poden ahdistusta sekä lauantaina että sunnuntaina. Viikonloppu-ahdistusta. Vai olisiko tämä ihan koko paletin ahdistusta, yleistä elämän tuskaa ?
Toivotaan, että tämä on vain suomalaiskansallista peruskrapulaa ja sunnuntai-ahdistus on sitten oikealla omalla paikallaan. Jep jep.
Perse ! (..vai vain kädetön)
Yritin mennä vähän hallinnoimaan lukemiani blogeja. Ehkäpä niitä sittenkin on hieman liikaa. Yksi on ainakin lopettanut kirjoittelun, joten sen voisi nyt ainakin poistaa.
MUTTA MITEN ??!
En vain saa sitä onnistumaan. Missäs hitossa tässä nyt on se vika ? Olen taipuvainen uskomaan, että näpyttelijässä itsessään elikkäs minussa, mutta millä hiivatilla sen todistan. Omasta mielestäni teen kyllä kaikki temput ihan oikein, mutta voinhan olla väärässäkin. Olen, näet, kerran ollut väärässä, joten ei se ihan mahdotonta ole, vaikkakin epätodennäköistä. Mutta olkoon. Pitäköön tunkkinsa ! Grrrrr.
Ja niskakin on IHAN jumissa !!
MUTTA MITEN ??!
En vain saa sitä onnistumaan. Missäs hitossa tässä nyt on se vika ? Olen taipuvainen uskomaan, että näpyttelijässä itsessään elikkäs minussa, mutta millä hiivatilla sen todistan. Omasta mielestäni teen kyllä kaikki temput ihan oikein, mutta voinhan olla väärässäkin. Olen, näet, kerran ollut väärässä, joten ei se ihan mahdotonta ole, vaikkakin epätodennäköistä. Mutta olkoon. Pitäköön tunkkinsa ! Grrrrr.
Ja niskakin on IHAN jumissa !!
Uusi gadget
No ! Oletteko huomanneet ? Täti sai palkinnon sotkuholistilta. Ja vaikka tätyli onkin kiukkuinen akka, niin ei hänkään voi olla pehmenemättä moisen tunnustuksen edessä. Kiitos, sotkuholisti ! Kyllä ihan oikeasti arvostan kunnianosoitustasi. :-)
Se pitäisi sitten jatkaa eteenpäin... Olen lukenut tai parhaillani luen noin 90 blogia. Luku ehkä näyttää jostakin suurelta, mutta olen onnistunut valitsemaan sellaisia kirjoittajia, jotka kirjoittavat vähän, mutta asiaa. Ja jotta minulla olisi aina jotain, jota lukea, niin seurattavia blogeja on oltava runsaasti. Ja koska en lue mitään sontaa, niin taitaa olla ihan mahdotonta valita ne blogit, joille antaisin tunnustuksen. Ne kaikki ovat hyviä omalla tavallaan.
Mutta tähän palkintoon liittyi vielä se, että pitää kertoa jotain itsestää. Kokonaista 7 asiaa ! Olen jo joskus ammoisina aikoina vastaavassa tilanteessa paljastellutkin asioita itsestäni, mutta niitähän ei muista enää kukaan. Tuskin itsekään. Siis jotain uutta vanhasta.
1. Tykkään vauhdista ja uusista autoista. Auton ei tarvitse olla tehokas siten, että se kiihtyisi nopeasti. Riittää, että sillä pääsee, jos antaa tarpeeksi kaasua. Mutkaiset hiekkatiet ovat aivan vastustamattomia ja niillä vetelenkin 'mutkat suoriksi'. Haaveksin joskus nuorempana siitä, että pääsisin ajamaan rallia. Myös moottoripyörät ovat mieleeni, mutten ole koskaan ollut kuin kyydissä.
2. Viehätyn itseäni nuoremmista miehistä. Joskus teininä, kun olin porukan nuorin, olivat poikaystävätkin tietysti vanhempia kuin minä, mutta tuossa 25 ikävuoden kohdalla se kääntyi tosin päin ja sen jälkeen ovat ihastukseni kohteet olleet lähes poikkeuksetta itseäni nuorempia. Toiset enemmän kuin toiset.
3. Olen häilyvästi ehdoton. Voin olla jostain asiasta erittäin tiukastikin jotain mieltä, mutta jos joku osaa perustella vastakkaisen näkökantansa tarpeeksi vakuuttavasti, niin en tunne mitään tuskaa muuttaa mielipidettäni. Olen ns. klassinen takin kääntäjä. En tosin ihan kaikissa asioissa onneksi.
4. Olen tuhlaileva saituri. Voin nuukuuksissani käyttää 20 vuotta vanhoja vaatteita häpeilemättä, koska ne ovat vielä ehjiä, vaikkeivät enää ihan nykymuodin mukaisia. Tai ainakin säästän niitä mahdollista tulevaa tarvetta varten, kuten esimerkiksi remonttiin tai punttisalille. Molemmat äärimmäisen epätodennäköisiä tulevia tarpeita. Toisaalta sitten saatan ostaa rannekoruuni uuden 'charm'in' ja maksaa silmää räpäyttämättä siitä pikkurillinpään kokoisesta hopeakilluttimesta 80-90 euroa. Kun jossain säästän, voin toisaalla tuhlata.
5. Tähän mennessä karttuneen eläkkeeni olen ansainnut yhdestä ja samasta työpaikasta. En siis kaipaa vaihtelua työurallani. Tosin olen kyllä vaihtanut työtehtäviä saman firman sisällä useampaankin otteeseen, mutta arvostan enemmän pysyvyyttä kuin vaihtelua. Ja tuo viimeksi mainittu pätee moneen muuhunkin asiaan elämässäni. Mielestäni työ on vain välttämätön paha, jotta voisin nauttia vapaa-ajastani. Yhden lyhyehkön ajanjakson olen tehnyt niin paljon töitä ja ylitöitä, että se lähenteli jo terveydelle vaarallisia mittasuhteita, mutta onneksi osasin riuhtaista itseni irti siitä ajoissa. Olen siis erittäin mukavuudenhaluinen, mutta mukavuuden saavuttamiseen ei välttämättä tarvita niin paljoa rahaa, että olisin työn takia valmis luopumaan muusta elämästäni.
6. 'Hurahdan' helposti ja melkeinpä mihin vain. Jos jostain innostun, niin se (liikunta, musiikki, lukeminen, askartelu, kirjoittaminen, leipominen jne.) viekin sitten lähes kaiken aikani. Onneksi näitä 'kohtauksia' ei tule kovin usein eivätkä ne kestä muutamaa kuukautta kauempaa. Valitettavaa on, että tuo pitkäjännitteisyyden puute tarkoittaa tietysti sitä, etteivät myöskään hyvät päätökset tai esim. parannuksen teko ole pysyviä olotiloja.
7. Jos olisi mahdollista toivoa yksi toivomus, jotain itsekkäästi itselle poissulkien kaikki perinteiset toiveet (terveys, rakkaus, työ jne.), niin haluaisin olla laulaja. Enkä mikä tahansa visertelijä, vaan nimenomaan oopperalaulaja. Vieläpä kuuluisa ja hyvä sellainen (kun nyt kerran lähdettiin toivomaan). Tämä haaveeni on kulkenut mukanani aivan pikkutytöstä saakka. Jotainhan olisin voinut sen eteen tietysti tehdä, mutta tuskin minusta siltikään koskaan olisi tullut mitään Soile 'Isokoskeloa' tai 'Marita Kattilaa'. Onneksi saan hieman toteuttaa itseäni tällä haaveen saralla harrastukseni parissa.
No. Eihän se nyt niin kovin vaikeaa ollutkaan. "Hyvä pappi itsestään saarnaa." ;-D
Se pitäisi sitten jatkaa eteenpäin... Olen lukenut tai parhaillani luen noin 90 blogia. Luku ehkä näyttää jostakin suurelta, mutta olen onnistunut valitsemaan sellaisia kirjoittajia, jotka kirjoittavat vähän, mutta asiaa. Ja jotta minulla olisi aina jotain, jota lukea, niin seurattavia blogeja on oltava runsaasti. Ja koska en lue mitään sontaa, niin taitaa olla ihan mahdotonta valita ne blogit, joille antaisin tunnustuksen. Ne kaikki ovat hyviä omalla tavallaan.
Mutta tähän palkintoon liittyi vielä se, että pitää kertoa jotain itsestää. Kokonaista 7 asiaa ! Olen jo joskus ammoisina aikoina vastaavassa tilanteessa paljastellutkin asioita itsestäni, mutta niitähän ei muista enää kukaan. Tuskin itsekään. Siis jotain uutta vanhasta.
1. Tykkään vauhdista ja uusista autoista. Auton ei tarvitse olla tehokas siten, että se kiihtyisi nopeasti. Riittää, että sillä pääsee, jos antaa tarpeeksi kaasua. Mutkaiset hiekkatiet ovat aivan vastustamattomia ja niillä vetelenkin 'mutkat suoriksi'. Haaveksin joskus nuorempana siitä, että pääsisin ajamaan rallia. Myös moottoripyörät ovat mieleeni, mutten ole koskaan ollut kuin kyydissä.
2. Viehätyn itseäni nuoremmista miehistä. Joskus teininä, kun olin porukan nuorin, olivat poikaystävätkin tietysti vanhempia kuin minä, mutta tuossa 25 ikävuoden kohdalla se kääntyi tosin päin ja sen jälkeen ovat ihastukseni kohteet olleet lähes poikkeuksetta itseäni nuorempia. Toiset enemmän kuin toiset.
3. Olen häilyvästi ehdoton. Voin olla jostain asiasta erittäin tiukastikin jotain mieltä, mutta jos joku osaa perustella vastakkaisen näkökantansa tarpeeksi vakuuttavasti, niin en tunne mitään tuskaa muuttaa mielipidettäni. Olen ns. klassinen takin kääntäjä. En tosin ihan kaikissa asioissa onneksi.
4. Olen tuhlaileva saituri. Voin nuukuuksissani käyttää 20 vuotta vanhoja vaatteita häpeilemättä, koska ne ovat vielä ehjiä, vaikkeivät enää ihan nykymuodin mukaisia. Tai ainakin säästän niitä mahdollista tulevaa tarvetta varten, kuten esimerkiksi remonttiin tai punttisalille. Molemmat äärimmäisen epätodennäköisiä tulevia tarpeita. Toisaalta sitten saatan ostaa rannekoruuni uuden 'charm'in' ja maksaa silmää räpäyttämättä siitä pikkurillinpään kokoisesta hopeakilluttimesta 80-90 euroa. Kun jossain säästän, voin toisaalla tuhlata.
5. Tähän mennessä karttuneen eläkkeeni olen ansainnut yhdestä ja samasta työpaikasta. En siis kaipaa vaihtelua työurallani. Tosin olen kyllä vaihtanut työtehtäviä saman firman sisällä useampaankin otteeseen, mutta arvostan enemmän pysyvyyttä kuin vaihtelua. Ja tuo viimeksi mainittu pätee moneen muuhunkin asiaan elämässäni. Mielestäni työ on vain välttämätön paha, jotta voisin nauttia vapaa-ajastani. Yhden lyhyehkön ajanjakson olen tehnyt niin paljon töitä ja ylitöitä, että se lähenteli jo terveydelle vaarallisia mittasuhteita, mutta onneksi osasin riuhtaista itseni irti siitä ajoissa. Olen siis erittäin mukavuudenhaluinen, mutta mukavuuden saavuttamiseen ei välttämättä tarvita niin paljoa rahaa, että olisin työn takia valmis luopumaan muusta elämästäni.
6. 'Hurahdan' helposti ja melkeinpä mihin vain. Jos jostain innostun, niin se (liikunta, musiikki, lukeminen, askartelu, kirjoittaminen, leipominen jne.) viekin sitten lähes kaiken aikani. Onneksi näitä 'kohtauksia' ei tule kovin usein eivätkä ne kestä muutamaa kuukautta kauempaa. Valitettavaa on, että tuo pitkäjännitteisyyden puute tarkoittaa tietysti sitä, etteivät myöskään hyvät päätökset tai esim. parannuksen teko ole pysyviä olotiloja.
7. Jos olisi mahdollista toivoa yksi toivomus, jotain itsekkäästi itselle poissulkien kaikki perinteiset toiveet (terveys, rakkaus, työ jne.), niin haluaisin olla laulaja. Enkä mikä tahansa visertelijä, vaan nimenomaan oopperalaulaja. Vieläpä kuuluisa ja hyvä sellainen (kun nyt kerran lähdettiin toivomaan). Tämä haaveeni on kulkenut mukanani aivan pikkutytöstä saakka. Jotainhan olisin voinut sen eteen tietysti tehdä, mutta tuskin minusta siltikään koskaan olisi tullut mitään Soile 'Isokoskeloa' tai 'Marita Kattilaa'. Onneksi saan hieman toteuttaa itseäni tällä haaveen saralla harrastukseni parissa.
No. Eihän se nyt niin kovin vaikeaa ollutkaan. "Hyvä pappi itsestään saarnaa." ;-D
torstai 26. elokuuta 2010
Blogilista nro 2
Olisikohan mitenkään mahdollista sellainen, että kaikki ne blogit, joissa käsitellään muotia, meikkejä, vaatteita, kenkiä, koruja, pukeutumista, hiusten väsäilyä ja muuta tällaista vastaavaa hattaraa, siirrettäisiin omalle blogilistalleen ?
Kun blogin nimestä ei välttämättä heti käy selväksi, mitä se pitää sisällään, niin jos nuo y.m. blogit olisivat omalla listallaan, ei tällaisten luonnokauniiden ja hällävälistien, kuten allekirjoittanutkin on, tarvitsisi turhaan eksyä ko. blogeihin, jotka eivät mainitusta syystä kiinnosta yhtään.
Ja tästä on sitten aivan turha ottaa nirppanokkaansa kenenkään, koska ei tätiä kiinnosta eläin- tai käsityöblogitkaan, vaikka kissoja olenkin omistanut. Käsitöillä puolestaan ymmärrän jotain ihan muuta kuin puikkojen heiluttelua. Myös lapsi-, vauva- ja odotusblogit alkavat olla hieman kaukaisia asioita tädille, mutta joskus niitä on hauska lukea, kun ne tuovat mukavia muistoja mieleen. Ruokablogit puolestaan ovat suorastaan vaarallisia tällaiselle herkuttelijalle.
Taidan olla taas vailla lukemista, vaikka laukussa mukana kulkeekin työmatkalukemistona Arto Paasilinnan Kymmenen riivinrautaa. Joten saa ehdotella hyviä ja/tai mielenkiintoisia linkkejä.
Kun blogin nimestä ei välttämättä heti käy selväksi, mitä se pitää sisällään, niin jos nuo y.m. blogit olisivat omalla listallaan, ei tällaisten luonnokauniiden ja hällävälistien, kuten allekirjoittanutkin on, tarvitsisi turhaan eksyä ko. blogeihin, jotka eivät mainitusta syystä kiinnosta yhtään.
Ja tästä on sitten aivan turha ottaa nirppanokkaansa kenenkään, koska ei tätiä kiinnosta eläin- tai käsityöblogitkaan, vaikka kissoja olenkin omistanut. Käsitöillä puolestaan ymmärrän jotain ihan muuta kuin puikkojen heiluttelua. Myös lapsi-, vauva- ja odotusblogit alkavat olla hieman kaukaisia asioita tädille, mutta joskus niitä on hauska lukea, kun ne tuovat mukavia muistoja mieleen. Ruokablogit puolestaan ovat suorastaan vaarallisia tällaiselle herkuttelijalle.
Taidan olla taas vailla lukemista, vaikka laukussa mukana kulkeekin työmatkalukemistona Arto Paasilinnan Kymmenen riivinrautaa. Joten saa ehdotella hyviä ja/tai mielenkiintoisia linkkejä.
"Hei... miten mä voisin auttaa sua......"
Noloa.
Huomaan kehittäneeni pehmeän kehräävän puhelinäänen. Eipä ihme, että asiakkaani kuullostavat hämmentyneiltä. Luulevat tietysti soittaneensa johonkin seksinumeroon. Pakko palata tiukkaan täti-ääneen tai katu-uskottavuuteni kärsii.
Huomaan kehittäneeni pehmeän kehräävän puhelinäänen. Eipä ihme, että asiakkaani kuullostavat hämmentyneiltä. Luulevat tietysti soittaneensa johonkin seksinumeroon. Pakko palata tiukkaan täti-ääneen tai katu-uskottavuuteni kärsii.
"Olga, hyvästi iäksi ! Olga, rakastin sinua !"
Joo, onhan se hieman koomista, kun keski-ikäiset keskivartaloiset miehet laukkaavat ympäri lavaa esittäen nuoria kolleja, jotka karjuvat rakkauttaan 'nuorelle' keski-ikäiselle keskivartaloiselle naiselle niin, että pidemmällekin kuuluu ihan ilman erityistehokeinoja eli -laitteita. Ja naiset kailottavat näille wannabe-nuorukaisille takaisin, että "ähäkutti, mikset silloin ottanut, kun olisin tullut, nyt on myöhäistä räpistellä."
Mutta oli se myös niin perkuleen hienoa, että ihan lapaluissa asti sattui, kun räiskittiin käsiä yhteen kiitokseksi. Ja tähtikaarti kumarteli ja säteili. En muista, milloin aika olisi viimeksi kulunut noin nopeasti. Siis vaatteet päällä. Olisihan sitä voinut vielä hetken jaksaa kuunnellakin.
Niin. Ehkä maailmassa on sittenkin olemassa yksi asia, jota kadun.
Mutta oli se myös niin perkuleen hienoa, että ihan lapaluissa asti sattui, kun räiskittiin käsiä yhteen kiitokseksi. Ja tähtikaarti kumarteli ja säteili. En muista, milloin aika olisi viimeksi kulunut noin nopeasti. Siis vaatteet päällä. Olisihan sitä voinut vielä hetken jaksaa kuunnellakin.
Niin. Ehkä maailmassa on sittenkin olemassa yksi asia, jota kadun.
keskiviikko 25. elokuuta 2010
Cyrano de Bergerac
Voihan nenä !
Nenä on jotenkin huvittava osa ihmistä. Pellellä on aina jotenkin erikoinen nenä, joka sitten huvittaa yleisöä, etenkin lapsia. Nenä on useimmiten aika keskeisessä osassa keskellä pärstää, josta syystä aika moni on tyytymätön nenänsä ulkonäköön ja yrittää sitä kaunistella kirurgin veitsen avulla. Aivan turhaa ja vaarallistakin mahdollisesti.
Nenä on kuitenkin useimmiten juuri sellainen kuin sen pitääkin olla. Omistajansa näköinen. Kuten myös koirat. Koska koiran kuono määrää pitkälle koiran 'ilmeen', niin erittäin usein näkee, että koira ja sen isäntä/emäntä muistuttavat erittäin suuresti toisiaan. Johtuen juuri nenästä. Ja kuonosta.
Nenää on vaikea kuvailla, jos se ei selvästi ole nykerö, pottu, konkka tai joku vastaava. 'Tavallinenkin' nenä on persoonallinen jollain tavalla ja aina kauniimpi kuin nenä, joka on operoitu 'suoraksi ja kapeaksi', 'klassiseksi'.
Itselläni oli teini-iässä hankaluuksia nenäni kanssa. Inhosin sitä. Sen pienuutta ja muotoakin. Nyt olen oppinut hyväksymään sen. Kyllähän sitä niistää, ei tosin rukkaset kädessä. Ja sillä on kiva nuuhkiakin. Ihoa.
Ritarin nenä ! Sellainen se on. (Ei minun.)
Nenä on jotenkin huvittava osa ihmistä. Pellellä on aina jotenkin erikoinen nenä, joka sitten huvittaa yleisöä, etenkin lapsia. Nenä on useimmiten aika keskeisessä osassa keskellä pärstää, josta syystä aika moni on tyytymätön nenänsä ulkonäköön ja yrittää sitä kaunistella kirurgin veitsen avulla. Aivan turhaa ja vaarallistakin mahdollisesti.
Nenä on kuitenkin useimmiten juuri sellainen kuin sen pitääkin olla. Omistajansa näköinen. Kuten myös koirat. Koska koiran kuono määrää pitkälle koiran 'ilmeen', niin erittäin usein näkee, että koira ja sen isäntä/emäntä muistuttavat erittäin suuresti toisiaan. Johtuen juuri nenästä. Ja kuonosta.
Nenää on vaikea kuvailla, jos se ei selvästi ole nykerö, pottu, konkka tai joku vastaava. 'Tavallinenkin' nenä on persoonallinen jollain tavalla ja aina kauniimpi kuin nenä, joka on operoitu 'suoraksi ja kapeaksi', 'klassiseksi'.
Itselläni oli teini-iässä hankaluuksia nenäni kanssa. Inhosin sitä. Sen pienuutta ja muotoakin. Nyt olen oppinut hyväksymään sen. Kyllähän sitä niistää, ei tosin rukkaset kädessä. Ja sillä on kiva nuuhkiakin. Ihoa.
Ritarin nenä ! Sellainen se on. (Ei minun.)
tiistai 24. elokuuta 2010
Uskokaa tai älkää
Perhana, että tää elämä osaa joskus ahdistaa ihan täysillä.
Aina, kun luulee, että nyt näyttäs menevän ihan hyvin, niin, joo, se vain näyttää siltä. Oikeasti menee päin hanuria. Tai ainakin vähintään tuntuu siltä. Ja nyt se hanuri on poikkeuksellisen kookas. Että niin kuin pää edellä nilkkoja myöten. Eikä oikeastaan olekaan mitään syytä. Kaj.
Kaksiperseinen mielialariisihärö ?
Sen lisäksi, että olen nuupallani, olen myös tylsä. Taitaa olla jäähyn paikka.
Aina, kun luulee, että nyt näyttäs menevän ihan hyvin, niin, joo, se vain näyttää siltä. Oikeasti menee päin hanuria. Tai ainakin vähintään tuntuu siltä. Ja nyt se hanuri on poikkeuksellisen kookas. Että niin kuin pää edellä nilkkoja myöten. Eikä oikeastaan olekaan mitään syytä. Kaj.
Kaksiperseinen mielialariisihärö ?
Sen lisäksi, että olen nuupallani, olen myös tylsä. Taitaa olla jäähyn paikka.
maanantai 23. elokuuta 2010
Täydellinen päätös 'täydelliselle' päivälle
Luulin, että se päivä, jolloin löysin ensimmäisen harmaan hiukseni (12.5.2009, muistan, ei tarvinnut tarkistaa), olisi ollut se pahin. Väärin luultu. Se onkin tämä päivä se pahin.
Löysin ensimmäisen virallisen luokituksen mukaisen partakarvani. Nyt onkin helppo käydä nukkumaan.
Löysin ensimmäisen virallisen luokituksen mukaisen partakarvani. Nyt onkin helppo käydä nukkumaan.
Kellukevyö-lillimistä
Voi, helvetti sentään. Eipä taas tiennyt itkeäkö vaiko nauraa. Pidin siis suuni kiinni ja annoin polkea.
Olin uimassa. Ja vesijuoksemassa. Ja minä todellakin poljin sitä vettä jaloillani, kun taas ne toiset naiset tekivät jotain ihan muuta. Oikeen mua huvitti katsoa, kun vanhat ja/tai läskit ämmät uivat sen saatanan vyön kanssa. Vittu UIVAT ! Just.
Kun joka paikassa on toitotettu sitä, kuinka vesijuoksu on niin paljon tehokkaampaa kuin tavallinen uinti, niin pitäisi siinä samalla sitten kertoa, että miten sitä vettä pitää oikein polkea, jotta se olisi maksimaalista energiankulutuksen kannalta. Nyt on menty, vittu, ojasta allikkoon. Tai uima-altaaseen. Ämmät, saatana, lillivät siellä sen vitun vyön kanssa ! Joo ! Energiaa ei kulu nyt sitäkään vähää kuin normisti uimalla, kun siinä samalla kälkätetään uusimmat juorut ja mennään sellaista etanavauhtia, ettei edes meikki sotkeennu. Ei, jumalauta, mä sanon. Kauheeta kattoo !
Mutta ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin. Tätä tätiä vitutti niin paljon, että poljin vettä tuplanopeudella ja taatusti kulutin energiaa triplamäärän kuin mitä normisti, joten kiitti vaan niillekin laardiperseille.
Olin uimassa. Ja vesijuoksemassa. Ja minä todellakin poljin sitä vettä jaloillani, kun taas ne toiset naiset tekivät jotain ihan muuta. Oikeen mua huvitti katsoa, kun vanhat ja/tai läskit ämmät uivat sen saatanan vyön kanssa. Vittu UIVAT ! Just.
Kun joka paikassa on toitotettu sitä, kuinka vesijuoksu on niin paljon tehokkaampaa kuin tavallinen uinti, niin pitäisi siinä samalla sitten kertoa, että miten sitä vettä pitää oikein polkea, jotta se olisi maksimaalista energiankulutuksen kannalta. Nyt on menty, vittu, ojasta allikkoon. Tai uima-altaaseen. Ämmät, saatana, lillivät siellä sen vitun vyön kanssa ! Joo ! Energiaa ei kulu nyt sitäkään vähää kuin normisti uimalla, kun siinä samalla kälkätetään uusimmat juorut ja mennään sellaista etanavauhtia, ettei edes meikki sotkeennu. Ei, jumalauta, mä sanon. Kauheeta kattoo !
Mutta ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin. Tätä tätiä vitutti niin paljon, että poljin vettä tuplanopeudella ja taatusti kulutin energiaa triplamäärän kuin mitä normisti, joten kiitti vaan niillekin laardiperseille.
Tupla ja kuitti
Blogi on kyllä oiva paikka kuittailla.
Tee tyrskähti nenästä, kun huvitti niin älyttömästi.
Tee tyrskähti nenästä, kun huvitti niin älyttömästi.
sunnuntai 22. elokuuta 2010
Satoja kaakottajia !
Syksy ON tullut. Hanhien syysmuutto on alkanut. Se on varma syksyn merkki.
Vaikka en niistä linnuista nyt niin innoissani olekaan, niin ne ovat jotenkin huvittavia otuksia. Järkyttävissä parvissa lentävät ja kamala kaakotus kuuluu mennessään ! Äskenkin. Useampi iso V-muodostelma lensi yli ja mekkala kuului suljettujen ovien taakse sisälle niin, ettei voinut erehtyä elukoista. Pakko oli näitä ensimmäisiä rynnätä pihamaalle katsomaan.
Miltäköhän hanhipaisti maistuu ? Linnulta varmaan.
Vaikka en niistä linnuista nyt niin innoissani olekaan, niin ne ovat jotenkin huvittavia otuksia. Järkyttävissä parvissa lentävät ja kamala kaakotus kuuluu mennessään ! Äskenkin. Useampi iso V-muodostelma lensi yli ja mekkala kuului suljettujen ovien taakse sisälle niin, ettei voinut erehtyä elukoista. Pakko oli näitä ensimmäisiä rynnätä pihamaalle katsomaan.
Miltäköhän hanhipaisti maistuu ? Linnulta varmaan.
lauantai 21. elokuuta 2010
Vertaistukea
Vertaistuen vaikutus on ihmeellinen.
Avauduin kaverille ja kerroin, että "mä en jaksa nykyään enää mitään". Hänellä oli samat oireet. Kävin moikkaamassa ja vein vaatevaihdossa hänelle orkidean. Surkuteltiin siinä sitten hetki omaa ja toisen halutonta mielialaa.
Illalla tuli pirteä viesti, joka puolestaan sitten piristi minuakin.
"Siis sinähän se oikea terapeutti olet ! Ai että oli ihana saada kukkia ja kuulla, että joku muukaan ei saa aikaiseksi mitään. :-) Kiitos ystävä !"
Kurjuutta voi siis loiventaa jakamalla yhteistä pottia ystävien kanssa.
Avauduin kaverille ja kerroin, että "mä en jaksa nykyään enää mitään". Hänellä oli samat oireet. Kävin moikkaamassa ja vein vaatevaihdossa hänelle orkidean. Surkuteltiin siinä sitten hetki omaa ja toisen halutonta mielialaa.
Illalla tuli pirteä viesti, joka puolestaan sitten piristi minuakin.
"Siis sinähän se oikea terapeutti olet ! Ai että oli ihana saada kukkia ja kuulla, että joku muukaan ei saa aikaiseksi mitään. :-) Kiitos ystävä !"
Kurjuutta voi siis loiventaa jakamalla yhteistä pottia ystävien kanssa.
Eikä edes yhdessä, saati sitten 15 vuotta
Joku kirjoitti joskus jossain blogissa jotenkin niin, että "pari kaunista sanaa tärkeältä tuntuu paremmalta kuin tuhat joltain merkityksettömältä."
En voisi enempää olla samaa mieltä sen jonkun kanssa.
En voisi enempää olla samaa mieltä sen jonkun kanssa.
perjantai 20. elokuuta 2010
Vaaralliset seinäapinat
Venäytin leukaperäni ja mielenrauhani seinäkiipeilyn parissa. Silmämunatkin olivat lähteä omille teilleen.
Suosittelen lämpimästi kaikkia naisia tutustumaan lajiin ! Vaikka vain (tai etenkin) patjalta käsin.
Suosittelen lämpimästi kaikkia naisia tutustumaan lajiin ! Vaikka vain (tai etenkin) patjalta käsin.
torstai 19. elokuuta 2010
Huono omatunto FB:sta !??!
Ihan pervoa, suoraan sanottuna !
Liityin FB:iin joskus 3 vuotta sitten. Edelleenkin minulla on siellä kokonaiset 3 kaveria, joista 2 olen hyväksynyt 6 kuukautta sitten. (No, on minulla 4.kin kaveri, mutta hän on jotenkin neuroottinen, koska välillä on siellä ja sitten taas ei ja sitten 'haamuna' ja välillä ihan 'oikeasti'... Ota nyt siitä selvää.) 1 kaveri oli ja meni, mutta nyt siis saldo on 3 kappaletta.
Eräs näistä kavereista on siis sellainen, jonka hyväksyin viime keväänä, jolloin hän liittyi FB:iin ja tarvitsi jonkun, jonka kanssa 'harjoitella' sitä. Siis minä. No, hänen kauttaan sitten useat yhteiset ystävämme ovat huomanneet, että minäkin olen siinä yhteisössä, vaikkei minua sieltä löydä hakemallakaan. Eli olen kyllä saanut näitä 'kaverikutsuja', mutta olen ne kaikki systemaattisesti torpannut.
Nyt sitten törmäsin toissapäivänä kaupan ovella erääseen tällaiseen 'hyljeksittyyn' tuttuun. Juteltiin iloisesti kesäkuulumisia ja että kohta tavataan muissa puitteissa. Vasta autossa tajusin, että minun olisi kaiketi pitänyt jotenkin selittää hänelle sitä, miksen häntä ollut hyväksynyt kaverikseni. Ja sitten tuli huono omatunto. No, johan nyt on vittu ! Huono omatunto jonkun hemmetin FB:n takia !
Täytyy varmaan laittaa sähköpostilla joku yleinen tiedote torpatuille kavereille, etten käytä FB:ia lainkaan eikä siinä, että olen heidät estänyt tulemasta kavereikseni, ole mitään henkilökohtaista. Pidän vain kavereihini mieluummin yhteyttä muilla tavoin, kahden välisin keinoin, kuin niin, että koko revohka tietää, milloin katselen ulos ikkunasta tekemättä mitään. (Tiedän, mutta käytän mieluummin muita sähköpostejani kuin niitä FB:n viestejä.)
Sen verran tunnusta FB:ia käyttäneeni, että eräänä hiljaisena blogi-iltana etsin sieltä vanhoja, ja vähän uudempiakin, tuttuja. Yllättäen tuli vastaani hyvä työkaverini, jonka kautta sitten löysin erään toisen samassa firmassa olevan tutun. Ja meinasin pyörtyä. Kun normisti tutuillani on ollut vähän alle 100:sta reiluun 400:aan kaveria, niin tällä verkostoutumisen ihmeellä oli yli 800 kaveria 'lärvikirjassaan' !!! Että sillä viisiin. Enpä viitsi kommentoida, koska joillekin FB saattaa olla se sähköinen raamattu, joten sen kun ihmettelen itsekseni vain.
Liityin FB:iin joskus 3 vuotta sitten. Edelleenkin minulla on siellä kokonaiset 3 kaveria, joista 2 olen hyväksynyt 6 kuukautta sitten. (No, on minulla 4.kin kaveri, mutta hän on jotenkin neuroottinen, koska välillä on siellä ja sitten taas ei ja sitten 'haamuna' ja välillä ihan 'oikeasti'... Ota nyt siitä selvää.) 1 kaveri oli ja meni, mutta nyt siis saldo on 3 kappaletta.
Eräs näistä kavereista on siis sellainen, jonka hyväksyin viime keväänä, jolloin hän liittyi FB:iin ja tarvitsi jonkun, jonka kanssa 'harjoitella' sitä. Siis minä. No, hänen kauttaan sitten useat yhteiset ystävämme ovat huomanneet, että minäkin olen siinä yhteisössä, vaikkei minua sieltä löydä hakemallakaan. Eli olen kyllä saanut näitä 'kaverikutsuja', mutta olen ne kaikki systemaattisesti torpannut.
Nyt sitten törmäsin toissapäivänä kaupan ovella erääseen tällaiseen 'hyljeksittyyn' tuttuun. Juteltiin iloisesti kesäkuulumisia ja että kohta tavataan muissa puitteissa. Vasta autossa tajusin, että minun olisi kaiketi pitänyt jotenkin selittää hänelle sitä, miksen häntä ollut hyväksynyt kaverikseni. Ja sitten tuli huono omatunto. No, johan nyt on vittu ! Huono omatunto jonkun hemmetin FB:n takia !
Täytyy varmaan laittaa sähköpostilla joku yleinen tiedote torpatuille kavereille, etten käytä FB:ia lainkaan eikä siinä, että olen heidät estänyt tulemasta kavereikseni, ole mitään henkilökohtaista. Pidän vain kavereihini mieluummin yhteyttä muilla tavoin, kahden välisin keinoin, kuin niin, että koko revohka tietää, milloin katselen ulos ikkunasta tekemättä mitään. (Tiedän, mutta käytän mieluummin muita sähköpostejani kuin niitä FB:n viestejä.)
Sen verran tunnusta FB:ia käyttäneeni, että eräänä hiljaisena blogi-iltana etsin sieltä vanhoja, ja vähän uudempiakin, tuttuja. Yllättäen tuli vastaani hyvä työkaverini, jonka kautta sitten löysin erään toisen samassa firmassa olevan tutun. Ja meinasin pyörtyä. Kun normisti tutuillani on ollut vähän alle 100:sta reiluun 400:aan kaveria, niin tällä verkostoutumisen ihmeellä oli yli 800 kaveria 'lärvikirjassaan' !!! Että sillä viisiin. Enpä viitsi kommentoida, koska joillekin FB saattaa olla se sähköinen raamattu, joten sen kun ihmettelen itsekseni vain.
keskiviikko 18. elokuuta 2010
tiistai 17. elokuuta 2010
Toisto ja Teppana
On se niin totta se sanonta, että "mitä pienemmät lapset, sitä pienemmät murheet." Nyt alkaa repun paino tuntua jo äidinkin harteilla. Miten tämän ajankulun saisi käännettyä takaisinkelaukselle ?
maanantai 16. elokuuta 2010
Sekundat duracelit
"Sanokaa mulle, jos mä oon väärässä, mut..." oletteko kuulleet viimeisen kahden viikon aikana kenestäkään, jolla olisi energiat jotenkin kohdallaan ? Minä en ole.
Jokainen, jonka kanssa olen ollut yhteydessä, itseni mukaan lukien, on sanonut olevansa jotenkin poissa pelistä. Masentunut, ahdistunut, tympeässä olossa, jännittynyt, väsynyt, lössähtänyt, sulat suorina, voimaton, haluton, jaksamaton, tylsistynyt, nuutunut, 'epäkiinnostunut' mistään ja kaikkea mahdollista plääähiä. Eikä mitään varsinaista nimettävää syytä ole olemassa. Kaikki on vaan jotenkin niin sellasta aaaaarrrrgggghhhh !
Eikä tämäkään päivä ollut poikkeus. Pannahinen sentään !
Jokainen, jonka kanssa olen ollut yhteydessä, itseni mukaan lukien, on sanonut olevansa jotenkin poissa pelistä. Masentunut, ahdistunut, tympeässä olossa, jännittynyt, väsynyt, lössähtänyt, sulat suorina, voimaton, haluton, jaksamaton, tylsistynyt, nuutunut, 'epäkiinnostunut' mistään ja kaikkea mahdollista plääähiä. Eikä mitään varsinaista nimettävää syytä ole olemassa. Kaikki on vaan jotenkin niin sellasta aaaaarrrrgggghhhh !
Eikä tämäkään päivä ollut poikkeus. Pannahinen sentään !
Lukijat
Huvittava havainto. Lukijakuntani muodostavat kolme eläintä, yksi karvanaama (joka sekin tosin saattaa lähemmässä tarkastelussa osoittautua varsinaiseksi pedoksi) ja neljä kasvotonta humanoidia.
Woigo blogisdi enää enembää doiwoa ?
Woigo blogisdi enää enembää doiwoa ?
sunnuntai 15. elokuuta 2010
lauantai 14. elokuuta 2010
Perseidien yö
Viime yönä oli pilvistä, joten en edes yrittänyt. Nyt taivas oli tumma ja täynnä tähtiä.
Tähdet näkyivät selkeästi, kun sammutin pihavalot. Kaupunki ei onneksi kajastanut häiritsevästi, joten asettauduin nurmikolle auringonottolavitsan päälle ja suuntasin katseeni kesäiselle yötaivaalle. Oli lämmin. Rintaliivit ja bokserit riittivät mainiosti. Hiljaisuuden rikkoi vain kaukainen moottoritien kumu ja satunnaiset moottoripyörän kiihdytyksen äänet. Ja pieni kahahdus. Jossain... melko... lähellä.
Juu. Niin hellyyttävä kuin se illalla näkemäni jättikokoinen siili olikin lyllertäessään naapuritontin puolelle, niin siltikään en olisi kovin innokas tapaamaan sitä pimeällä pihamaalla. Ilman kenkiä. Onneksi se rasahtelu loppui niin nopeasti kuin oli alkanutkin.
Nostin jalat kohti taivasta. Varsin oivallinen hetki hieman venytellä. Naapuri vielä kaikesta päätellen valvoi ehkä lukien kirkkaan jalkalampun valossa, mutta sama kai se, vaikka hän näkisikin veyttelyni. Saattaisi jopa kuvitella sitä joksikin epämääräiseksi riitiksi, jota suoritan pikkutunneilla meteoriparven viiruttaessa taivaankantta.
Tuolla ! ...ja tuolla toinen ! Oh, täydellinen hetki olla tuplamakuupussissa toisen lämpimän, hieman kovemman vartalon kanssa. Siis olisi ollut.
Sisällä lumouksen särkee pitkäkoipinen lentävä hämähäkki, joka päristelee läppärin näytön yksinäisessä valossa. Päristelköön. Kai silläkin on oikeuksia.
Tähdet näkyivät selkeästi, kun sammutin pihavalot. Kaupunki ei onneksi kajastanut häiritsevästi, joten asettauduin nurmikolle auringonottolavitsan päälle ja suuntasin katseeni kesäiselle yötaivaalle. Oli lämmin. Rintaliivit ja bokserit riittivät mainiosti. Hiljaisuuden rikkoi vain kaukainen moottoritien kumu ja satunnaiset moottoripyörän kiihdytyksen äänet. Ja pieni kahahdus. Jossain... melko... lähellä.
Juu. Niin hellyyttävä kuin se illalla näkemäni jättikokoinen siili olikin lyllertäessään naapuritontin puolelle, niin siltikään en olisi kovin innokas tapaamaan sitä pimeällä pihamaalla. Ilman kenkiä. Onneksi se rasahtelu loppui niin nopeasti kuin oli alkanutkin.
Nostin jalat kohti taivasta. Varsin oivallinen hetki hieman venytellä. Naapuri vielä kaikesta päätellen valvoi ehkä lukien kirkkaan jalkalampun valossa, mutta sama kai se, vaikka hän näkisikin veyttelyni. Saattaisi jopa kuvitella sitä joksikin epämääräiseksi riitiksi, jota suoritan pikkutunneilla meteoriparven viiruttaessa taivaankantta.
Tuolla ! ...ja tuolla toinen ! Oh, täydellinen hetki olla tuplamakuupussissa toisen lämpimän, hieman kovemman vartalon kanssa. Siis olisi ollut.
Sisällä lumouksen särkee pitkäkoipinen lentävä hämähäkki, joka päristelee läppärin näytön yksinäisessä valossa. Päristelköön. Kai silläkin on oikeuksia.
Lujettu !
Keijo Leppäsen (sen uutisankkurin) Isyystesti.
Olen lukenut sen aikaisemminkin, mutta vieläkin se nauratti. Nauroin jopa lukujen otsikoille ! Se on niin hauskasti kirjoitettu, asialla höystäen, ettei sitä voi laskea käsistään ennen kuin on tullut loppusanoille saakka.
Vielä toinen 'Keken' kirja on odottamassa, mutta sen luen vasta huomenna. Tai siis tänään. Myöhemmin.
Olen lukenut sen aikaisemminkin, mutta vieläkin se nauratti. Nauroin jopa lukujen otsikoille ! Se on niin hauskasti kirjoitettu, asialla höystäen, ettei sitä voi laskea käsistään ennen kuin on tullut loppusanoille saakka.
Vielä toinen 'Keken' kirja on odottamassa, mutta sen luen vasta huomenna. Tai siis tänään. Myöhemmin.
perjantai 13. elokuuta 2010
Kirjaston lajittelu
Kävin kirjastossa. En löytänyt hakemaani kirjaa. Löysin yhden uuden tuttavuuden ja kaksi vanhaa takuuvarmaa viihdyttäjää. Eniten minua kuitenkin viihdytti, kun katsoin kirjaston kirjojen lajittelujärjestystä.
Ensin oli otsikko "psykologia", jonka alla hyllyssä oli mm. Viivi Avellánin Sinkkunaisen käsikirja. Mitä vit....?!? "Psykologiaa" ?? No, joo. Johonkinhan se tietysti on tungettava ja jos ei hyllyistä löydy sellaista kategoriaa kuin "Silkkaa paskaa", niin psykologia on varmaan sitten se oikea Viivin kirjalle. Mutta voi helv... No, antaa olla.
Seuraavana oli "elämänfilosofia". Eli suomeksi aforismeja. En kommentoi.
Sitten oli vuorossa "kasvatus", jonka otsikon alta löytyi ihan nimekkäidenkin ja tunnettujen kasvatuksen ammattilaisten kirjoja, mutta myös vino pino horoskooppikirjoja. Anteeksi ! "Astrologiaa." Se se kasvattaa meitä, kun opimme, että ravut ovat kaikki järjestään kiukuttelijoita ja että rapu-ihminen suhtautuu asiaan kuin asiaan joko lämpimästi ja välittävästi tai sitten välinpitämättömästi.
Ja sokerina pohjalla eli hyllyn täytteenä oli tavaraa otsikon "uskonto" alla. Justiinsa juu. Mitäpä tähän enää muuta lisäämään. Eli aamenta kaikille vaan.
Ensin oli otsikko "psykologia", jonka alla hyllyssä oli mm. Viivi Avellánin Sinkkunaisen käsikirja. Mitä vit....?!? "Psykologiaa" ?? No, joo. Johonkinhan se tietysti on tungettava ja jos ei hyllyistä löydy sellaista kategoriaa kuin "Silkkaa paskaa", niin psykologia on varmaan sitten se oikea Viivin kirjalle. Mutta voi helv... No, antaa olla.
Seuraavana oli "elämänfilosofia". Eli suomeksi aforismeja. En kommentoi.
Sitten oli vuorossa "kasvatus", jonka otsikon alta löytyi ihan nimekkäidenkin ja tunnettujen kasvatuksen ammattilaisten kirjoja, mutta myös vino pino horoskooppikirjoja. Anteeksi ! "Astrologiaa." Se se kasvattaa meitä, kun opimme, että ravut ovat kaikki järjestään kiukuttelijoita ja että rapu-ihminen suhtautuu asiaan kuin asiaan joko lämpimästi ja välittävästi tai sitten välinpitämättömästi.
Ja sokerina pohjalla eli hyllyn täytteenä oli tavaraa otsikon "uskonto" alla. Justiinsa juu. Mitäpä tähän enää muuta lisäämään. Eli aamenta kaikille vaan.
"Eiks se ollukaan päärynäpuu ?"
Sanotaan, että alitajunta tekee työtään, kun muuten olemme tajuttomana tai lähes. Sontaa.
Kuvittelin herätessäni, että aamulla piirtyisi silmieni eteen kirkkaasti hohtaen vastaus eilen minulle esitettyy arvoitukseen. Ei pienintäkään hajua. Olen sittenkin tyhmempi, mitä äitini uskoo. Nyt tarvitaan pannullinen Viisasten teetä.
Virkattu pipo ?
Kuvittelin herätessäni, että aamulla piirtyisi silmieni eteen kirkkaasti hohtaen vastaus eilen minulle esitettyy arvoitukseen. Ei pienintäkään hajua. Olen sittenkin tyhmempi, mitä äitini uskoo. Nyt tarvitaan pannullinen Viisasten teetä.
Virkattu pipo ?
Sanat luetut
Lopettelin yöllä Leena Lehtolaisen Kuolemanspiraalin. Se on aikajärjestyksessä seuraava dekkari sen lukemani Luminaisen jälkeen. Ihan ok. Tosin arvasin murhaajan. Se oli hovimestari. Mutta eipä haitannut, kun oli muuten liukasta luettavaa.
Tänään suuntaan kohti kirjastoa (tai tapeen vaatiessa kirjastoja) ja yritän löytää kirjan, jota minulle suositeltiin. Olen ylittänyt tänä kesänä eräänlaisen kynnyksen tämän ko. suosittelijan ansiosta, joten mielenkiinnolla odotan, mitä hän nyt minulle tarjoilee. Onneksi voin luottaa, ettei se ole ainakaan mitään terapeuttista parisuhdepas... kirjallisuutta.
Se on vaan niin, että parisuhteet eivät kirjoja lukemalla parane. Se vaatii keskustelua osapuolten kesken. Jos ihmiset keskustelisivat keskenään, kuolisivat nuo kaiken maailman (huuhaa)terapeutit nälkään. Valitettavasti vain näyttää siltä, että ihmisten on helpompi puhua 'lanttumaakarille' kuin omalle kumppanilleen. Surullista ja niin turhaa. Kuten tämäkin kappale. Siksi kirjoitankin sille pisteen. Piste.
Tänään suuntaan kohti kirjastoa (tai tapeen vaatiessa kirjastoja) ja yritän löytää kirjan, jota minulle suositeltiin. Olen ylittänyt tänä kesänä eräänlaisen kynnyksen tämän ko. suosittelijan ansiosta, joten mielenkiinnolla odotan, mitä hän nyt minulle tarjoilee. Onneksi voin luottaa, ettei se ole ainakaan mitään terapeuttista parisuhdepas... kirjallisuutta.
Se on vaan niin, että parisuhteet eivät kirjoja lukemalla parane. Se vaatii keskustelua osapuolten kesken. Jos ihmiset keskustelisivat keskenään, kuolisivat nuo kaiken maailman (huuhaa)terapeutit nälkään. Valitettavasti vain näyttää siltä, että ihmisten on helpompi puhua 'lanttumaakarille' kuin omalle kumppanilleen. Surullista ja niin turhaa. Kuten tämäkin kappale. Siksi kirjoitankin sille pisteen. Piste.
torstai 12. elokuuta 2010
Huone 1014
Vihdoinkin. Vihdoinkin ! Nyt noustiin vaan monta kerrosta korkeemmalle kuin viime kerralla. Upeat näköalat ! Ihana ilmastoitu huone, joka tosin rupes tuntumaan muutaman tunnin jälkeen nihkeellä iholla viileeltä. Siis tauolla.
Mut siis vaik oli ihan yhtä ihanaa ku silloin viimeksi alakerroksissa, niin silti joku oli vähän eri tavalla. Vaikee sanoo. Ja siis mussahan se ero oli. Se ihana oli yhtä ihana kuin aina ennenkin. Eikä se munkaan erilaisuus ollu huono juttu. Olin jotenkin rennompi. Mun mielestä kaikki oli jotenkin muutenkin rennompaa. Tai ainakin se keskustelu. Naurettiin enemmän. Juteltiin enemmän. Oltiin vain enemmän.
Pohdittiin Aamulehden arvoituksia. Syötiin tummaa suklaata ja hedelmänameja. Hekoteltiin hassuille tekstareille. Keskusteltiin keskiaikasista kidutusmuodoista, mikä oli just sopivan 'romanttinen' puheenaihe pastan ja punaviinin ääressä ! Nauratti sekin. Tai se mielipiteiden vaihto kuolemantuomion järkevyydestä. Vitsi, kun se on fiksu !
Ja sit mä näytin sille jotain, mitä en oo kenellekään muulle ennen näyttänyt. Se oli kyl tosi kihelmöivä hetki ja kai sekin tykkäs siitä. Ainakin se sano niin, että tykkäs. Ja sit se, mitä mä tein sille ja josta mä olin jo pitkään uneksinu. Ihanaa ! Puhumattakaan siitä, mitä se sit teki mulle !! Mä olin taas yllättynyt, et miten se saattoi tietää, et mistä ja miten. Olin vaan aluks taas epäileväinen. En siis sen suhteen, vaan itseni. Kun mä sit kuitenkin oon niin vaikee tapaus, loppujen lopuksi. Mut joo. Se saa mut tekemään ihme temppuja. Parempia kun se kampela, joka osas maata pöydällä kolmatta päivää liikuttamatta evääkään. Mun evät kyllä liikku, se on ihan varma !
Osasin nukkuukin hetken, vaikka olin jotenkin niin ylikierroksilla. Ihan koiran untahan se tietty oli. Ja sama kai silläkin. Väsytti, mut ei oikeen nukuttanut. Chili vielä möyrys mahassa.
Mut aamulla sit vasta väsyttikin ! Hiivatti, sentään ! Vaik kiva oli nähdä sen nuppi siinä viereisellä tyynyllä ja tuntee sen käpälä käsivarrella ja ympärillä. Ja kietoo jalat sen lämpimien koipien kanssa solmuun. Ja muutenkin.
Mut erota piti.
Mut siis vaik oli ihan yhtä ihanaa ku silloin viimeksi alakerroksissa, niin silti joku oli vähän eri tavalla. Vaikee sanoo. Ja siis mussahan se ero oli. Se ihana oli yhtä ihana kuin aina ennenkin. Eikä se munkaan erilaisuus ollu huono juttu. Olin jotenkin rennompi. Mun mielestä kaikki oli jotenkin muutenkin rennompaa. Tai ainakin se keskustelu. Naurettiin enemmän. Juteltiin enemmän. Oltiin vain enemmän.
Pohdittiin Aamulehden arvoituksia. Syötiin tummaa suklaata ja hedelmänameja. Hekoteltiin hassuille tekstareille. Keskusteltiin keskiaikasista kidutusmuodoista, mikä oli just sopivan 'romanttinen' puheenaihe pastan ja punaviinin ääressä ! Nauratti sekin. Tai se mielipiteiden vaihto kuolemantuomion järkevyydestä. Vitsi, kun se on fiksu !
Ja sit mä näytin sille jotain, mitä en oo kenellekään muulle ennen näyttänyt. Se oli kyl tosi kihelmöivä hetki ja kai sekin tykkäs siitä. Ainakin se sano niin, että tykkäs. Ja sit se, mitä mä tein sille ja josta mä olin jo pitkään uneksinu. Ihanaa ! Puhumattakaan siitä, mitä se sit teki mulle !! Mä olin taas yllättynyt, et miten se saattoi tietää, et mistä ja miten. Olin vaan aluks taas epäileväinen. En siis sen suhteen, vaan itseni. Kun mä sit kuitenkin oon niin vaikee tapaus, loppujen lopuksi. Mut joo. Se saa mut tekemään ihme temppuja. Parempia kun se kampela, joka osas maata pöydällä kolmatta päivää liikuttamatta evääkään. Mun evät kyllä liikku, se on ihan varma !
Osasin nukkuukin hetken, vaikka olin jotenkin niin ylikierroksilla. Ihan koiran untahan se tietty oli. Ja sama kai silläkin. Väsytti, mut ei oikeen nukuttanut. Chili vielä möyrys mahassa.
Mut aamulla sit vasta väsyttikin ! Hiivatti, sentään ! Vaik kiva oli nähdä sen nuppi siinä viereisellä tyynyllä ja tuntee sen käpälä käsivarrella ja ympärillä. Ja kietoo jalat sen lämpimien koipien kanssa solmuun. Ja muutenkin.
Mut erota piti.
"Voidaan hyväksyä A:ksi."
Kuulin hassun jutun. Tai oikeastaan tilanteeseen sopivan humoristisen lausahduksen. Se alkoi naurattamaan, koska oli niin hyvin oivallettu. Oma nauruni muistutti minua toisesta naurusta. Miellyttävästä, joka puolestaan ruokki omaa nauruani. Pieni ikävän pisto, joka onneksi meni nopeasti ohi. Toiveen selässä.
*****
Se on vain niin, että jos naisella on tissit, edes jonkinlaiset, niin miehet eivät pysty pitämään silmämuniaan erossa niistä. Nyt alkaa jo vähitellen ärsyttää tosissaan.
*****
Se on vain niin, että jos naisella on tissit, edes jonkinlaiset, niin miehet eivät pysty pitämään silmämuniaan erossa niistä. Nyt alkaa jo vähitellen ärsyttää tosissaan.
Ei vuoristoradoille
En kestä enää vuoristoratoja. En fyysisesti enkä henkisestikään. Onneksi olen jo niin 'iso tyttö', että voin ja osaankin tehdä valintoja siten, ettei näitä vuoristoratoja kohdalleni enää tule. Vältän vaarallisia tilanteita ja paikkoja. Huvipuistoja ja bensa-asemien kuppiloita.
Pienet pomput eivät häiritse. Ne tuovat vain mukavan kihelmöinnin vatsanpohjaan. Niihin ajan siis täysillä ja saan vain hassun olon ja iloisen mielen, mutta isommat mäet kierrän kaukaa. Katselen niitä hymy huulillani, kun näen muiden niissä viilettävän kirkuen milloin mistäkin syystä.
Minä olen omat mäkeni laskenut.
Pienet pomput eivät häiritse. Ne tuovat vain mukavan kihelmöinnin vatsanpohjaan. Niihin ajan siis täysillä ja saan vain hassun olon ja iloisen mielen, mutta isommat mäet kierrän kaukaa. Katselen niitä hymy huulillani, kun näen muiden niissä viilettävän kirkuen milloin mistäkin syystä.
Minä olen omat mäkeni laskenut.
keskiviikko 11. elokuuta 2010
Siideriä tissien välissä
"Siis, oota vähän. Se oli toi... toi... eiku... mikä hemmetti se nyt olikaan ?"
"Mihin hittoon mä oon nyt laittanut sen ?!!!? Perhanan perhanan perhana..."
"Vitsi, mun piti kysyy sulta joku juttu, mut en mä nyt sitä enää muista. Se oli siis toi..."
*mitäköhän mun piti tehdä tänään, mut oon unohtanut...?*
HELVETTI !! Tätäkö tää loppuelämä nyt sitten on ??!!
"Mihin hittoon mä oon nyt laittanut sen ?!!!? Perhanan perhanan perhana..."
"Vitsi, mun piti kysyy sulta joku juttu, mut en mä nyt sitä enää muista. Se oli siis toi..."
*mitäköhän mun piti tehdä tänään, mut oon unohtanut...?*
HELVETTI !! Tätäkö tää loppuelämä nyt sitten on ??!!
tiistai 10. elokuuta 2010
Elävää elämää
Olen käynyt vieraissa.
Kaivoin eilen blogilistalta muutaman uuden blogin seurattavakseni. Toivon mukaan ne ovat mielenkiintoisia, koska en jaksanut sen syvällisemmin niitä tutkia. Ainakin tekstiä niissä riittää. On taas jotain luettavaa läppäriltäkin, kun vanhat tutut blogistit syystä tai toisesta kirjoittelevat niin harvakseltaan. Toivotaan, että se on vain jotain kesälaiskuutta ja että he ryhdistäytyvät syksyn saapuessa.
Kaivoin eilen blogilistalta muutaman uuden blogin seurattavakseni. Toivon mukaan ne ovat mielenkiintoisia, koska en jaksanut sen syvällisemmin niitä tutkia. Ainakin tekstiä niissä riittää. On taas jotain luettavaa läppäriltäkin, kun vanhat tutut blogistit syystä tai toisesta kirjoittelevat niin harvakseltaan. Toivotaan, että se on vain jotain kesälaiskuutta ja että he ryhdistäytyvät syksyn saapuessa.
maanantai 9. elokuuta 2010
Pala kakkua
Ihanaa huomata, ettei elämä koostu pelkistä murusista ja rippeistä, vaan on ihan kokonainen kakku. Mehevä hedelmäkakku, jonka koristeena on herkullinen kirsikka !
Mäiskeessä
Ukkosen räyhätessä ja myrskyn riepotellessa puita päättelin neljännen kesäkirjani, Leena Lehtolaisen kirjan Luminainen. Perusdekkari. Jotenkin niin... suomalainen. Ja taattua 'Leenaa'. Helppolukuista ja kivasti kirjoitettua, vaikken yleensä tykkää minä -muodossa kirjoitetuista kirjoista. Mutta näihin Maria Kallio -kirjoihin se jotenkin kuitenkin sopii.
Luen näitä Lehtolaisen kirjoja aina pikkasen 'myhäillen'.
Ja sitten seuraavaan kirjaan käsiksi...
Luen näitä Lehtolaisen kirjoja aina pikkasen 'myhäillen'.
Ja sitten seuraavaan kirjaan käsiksi...
sunnuntai 8. elokuuta 2010
lauantai 7. elokuuta 2010
Joukkomurha
Pää poikki banaanikärpäsiltä !
Vai mitä ne pienet lentävät kärpäsen näköiset nyt ovatkaan. Joka tapauksessa on Niiden aika taas ja Niitä pörrää keittiössä eikä niitä saa läpsittyä hengiltä, vaikkeivät kovin vauhdikkaasti liikukaan paikasta toiseen. Ärsyttäviä ötököitä.
Onneksi muistin joskus vuosi sitten eräästä blogista lukemani tehokkaan neuvon näiden lentävien tuhoksi: lasiin omenaviinietikkaa, astianpesuainetta ja vettä ja lasi pöydälle. Kohta kelluu raatoja drinksun pinnalla.
Ja näin kävi ! HaHaa !
Ja kun aiheeseen pääsin, niin oletteko huomanneet, kuinka älyttömän paljon on tänä kesänä ja varsinkin NYT liikkeellä niitä sääsken /hyttysen näköisiä lentäviä, mutta jotka ovat n. 20 kertaa tavallisia hyttysiä isompia ? Niitä, jotka eivät pistä, mutta jotka liihottelevat huoneessa hitaasti ikkunasta toiseen tai sitten hontelosti lattianrajassa tanssien. TAI sitten törmäillen pahaa aavistamattoman surffailijan HIUKSIIN ! Aaarrrrggggghhh !!
Mutta vielä ellottavampia ovat ne näiden siivettömät kaverit, ne pitkäkoipiset hämähäkit, jotka koikkelehtivat hirveää vauhtia eteenpäin ja luovuttavat yhden raajoistaan, jos siitä yrittää ottaa kiinni. Tai jos eivät luovu jalastaan, niin sitten ne pyristelevät aivan hulluna ja niistä on muuten vain pakko päästää irti. Hemmetti tätä kesää ja sen örkkejä !
Ja sitten ovat vielä pölkkypäiset tanakat yöperhoset, jotka tungeksivat illan pimennyttyä sisään avonaisesta pihaovesta. Hirveällä pörinällä lentävät ensin päin näyttöä ja sen jälkeen räpistelevät näppiksellä. Tai sitten mekastavat ikkunaverhoissa. Ihme porukkaa, sanon minä.
Näiden lisäksi vielä harakka-perhana istui tänään ikkunalaudalla ja paukutteli kunnon rumpusoolon. Onneksi ei tajunnut, että ikkuna oli raollaan. Olisi voinut tulla sisään ja tehdä hirveää tuhoa. Miten sen kokoisen linnun saa edes ulos talosta, jos tosiaan eksyy sisään, kun pienempienkin lintujen kanssa on kauhea tekeminen ??
Saakeli soikoon. Tämä kesä on kyllä kamalaa aikaa. Tulisipa jo talvi ja pakkaset, niin pääsee eroon kaiken maailman siivekkäistä ja koipeliineistä !
Vai mitä ne pienet lentävät kärpäsen näköiset nyt ovatkaan. Joka tapauksessa on Niiden aika taas ja Niitä pörrää keittiössä eikä niitä saa läpsittyä hengiltä, vaikkeivät kovin vauhdikkaasti liikukaan paikasta toiseen. Ärsyttäviä ötököitä.
Onneksi muistin joskus vuosi sitten eräästä blogista lukemani tehokkaan neuvon näiden lentävien tuhoksi: lasiin omenaviinietikkaa, astianpesuainetta ja vettä ja lasi pöydälle. Kohta kelluu raatoja drinksun pinnalla.
Ja näin kävi ! HaHaa !
Ja kun aiheeseen pääsin, niin oletteko huomanneet, kuinka älyttömän paljon on tänä kesänä ja varsinkin NYT liikkeellä niitä sääsken /hyttysen näköisiä lentäviä, mutta jotka ovat n. 20 kertaa tavallisia hyttysiä isompia ? Niitä, jotka eivät pistä, mutta jotka liihottelevat huoneessa hitaasti ikkunasta toiseen tai sitten hontelosti lattianrajassa tanssien. TAI sitten törmäillen pahaa aavistamattoman surffailijan HIUKSIIN ! Aaarrrrggggghhh !!
Mutta vielä ellottavampia ovat ne näiden siivettömät kaverit, ne pitkäkoipiset hämähäkit, jotka koikkelehtivat hirveää vauhtia eteenpäin ja luovuttavat yhden raajoistaan, jos siitä yrittää ottaa kiinni. Tai jos eivät luovu jalastaan, niin sitten ne pyristelevät aivan hulluna ja niistä on muuten vain pakko päästää irti. Hemmetti tätä kesää ja sen örkkejä !
Ja sitten ovat vielä pölkkypäiset tanakat yöperhoset, jotka tungeksivat illan pimennyttyä sisään avonaisesta pihaovesta. Hirveällä pörinällä lentävät ensin päin näyttöä ja sen jälkeen räpistelevät näppiksellä. Tai sitten mekastavat ikkunaverhoissa. Ihme porukkaa, sanon minä.
Näiden lisäksi vielä harakka-perhana istui tänään ikkunalaudalla ja paukutteli kunnon rumpusoolon. Onneksi ei tajunnut, että ikkuna oli raollaan. Olisi voinut tulla sisään ja tehdä hirveää tuhoa. Miten sen kokoisen linnun saa edes ulos talosta, jos tosiaan eksyy sisään, kun pienempienkin lintujen kanssa on kauhea tekeminen ??
Saakeli soikoon. Tämä kesä on kyllä kamalaa aikaa. Tulisipa jo talvi ja pakkaset, niin pääsee eroon kaiken maailman siivekkäistä ja koipeliineistä !
Pii-män himo
Minkä puutos on, jos tekee mieli koko ajan vaaleaa hapanta soossia ? Piimää.
Suoraan tölkistä, sivistyneesti lasista ja iholta nuoltuna. Toisen tai minun.
Suoraan tölkistä, sivistyneesti lasista ja iholta nuoltuna. Toisen tai minun.
Kesän 3.
Olen yllättänyt itseni lukemasta kirjoja tänä kesänä. Tai paremminkin lukemasta uusia kirjoja. Ainahan luen jotain opusta, mutta minulla on laiska tapa palata aina uudestaan ja uudestaan hyvien vanhojen tuttujen pariin hankkimatta uusia tuttavuuksia. Tänä kesänä olen kuitenkin vyöttänyt kupeeni ja lukenut siis jo kolme uutta ennenlukematonta kirjaa.
Tänä aamuna lopetin Eeva Nikoskelaisen kirjan Ylilääkäri Männikkö ja hallittu tulosjohtaminen.
Ihan ok. Harmitonta helppoa vessalukemistoa. Eikä tuo 'vessalukemisto' tarkoita, että kirja olisi huono. Se on vain sellainen, että sitä voi helposti lukea pienissä pätkissä kuten esim. yksikamarisen istunnon aikana. Ja jatkaa sitten seuraavalla kerralla. Takakansi mainostaa kirjaa "sairaalamaailman raikkaana ja riemukkaana pöllytyksenä", mutta mielestäni se on ehkä hieman liian lupaavasti todettu. Mielestäni siitä puuttui ns. kliimaksi, jota koko ajan odottelin, koska puitteet siihen olivat kuitenkin olemassa. Aika tasainen tarina. Eikä valitettavasti tosiaankaan kovin riemukas. Hajuton, mauton ja melko väritönkin, toteaisi eräs sukulaisnaiseni. Samat sanat, valitettavasti.
Ja sitten seuraavan kirjan kimppuun.
Tänä aamuna lopetin Eeva Nikoskelaisen kirjan Ylilääkäri Männikkö ja hallittu tulosjohtaminen.
Ihan ok. Harmitonta helppoa vessalukemistoa. Eikä tuo 'vessalukemisto' tarkoita, että kirja olisi huono. Se on vain sellainen, että sitä voi helposti lukea pienissä pätkissä kuten esim. yksikamarisen istunnon aikana. Ja jatkaa sitten seuraavalla kerralla. Takakansi mainostaa kirjaa "sairaalamaailman raikkaana ja riemukkaana pöllytyksenä", mutta mielestäni se on ehkä hieman liian lupaavasti todettu. Mielestäni siitä puuttui ns. kliimaksi, jota koko ajan odottelin, koska puitteet siihen olivat kuitenkin olemassa. Aika tasainen tarina. Eikä valitettavasti tosiaankaan kovin riemukas. Hajuton, mauton ja melko väritönkin, toteaisi eräs sukulaisnaiseni. Samat sanat, valitettavasti.
Ja sitten seuraavan kirjan kimppuun.
Tähän luottaen
"Luontainen kehonrakenne on kuitenkin aika vähän itse määrättävissä. Kaikki kunnia luontaisesti laihoille. Mutta toki tikkujahtaajatkin voisivat joskus vaikka ajatella, mikä on miellyttävintä esimerkiksi sängyssä. Minun ratkaisuni on, että kakkosnelonen lankku ja oksankolo on muita kuin minua varten. --- Hyvä, että rehevät naiset eivät enää häpeä olemustaan !"
Lukijan kommentti City 12/2010 -lehden juttuun "Läskin lähettiläät"
Lukijan kommentti City 12/2010 -lehden juttuun "Läskin lähettiläät"
perjantai 6. elokuuta 2010
Pitkä kymppi
Eli 1000. postaus. Nyt pitäisi keksiä jotain todella viksua ja vilmaattista.
........
Sori, ei kykene. Niin ! Paitsi sen, että taas jälleen ties kuinka monennen kerran huomasin, että Volvo -kuskit, miehet, ovat idiootteja liikenteessä. Etenkin moottoriteillä ja varsinkin, jos huomaavat, että joku kanssa-autoilijoista on naiskuski. Vetäköön ****n korville joka äijä !
........
Sori, ei kykene. Niin ! Paitsi sen, että taas jälleen ties kuinka monennen kerran huomasin, että Volvo -kuskit, miehet, ovat idiootteja liikenteessä. Etenkin moottoriteillä ja varsinkin, jos huomaavat, että joku kanssa-autoilijoista on naiskuski. Vetäköön ****n korville joka äijä !
torstai 5. elokuuta 2010
Neulansilmän läpi
Pitäisi yrittää aina muistaa, että kaikki asiat eivät ole niin mustavalkoisia. Harmaan sävyjä on ääretön määrä.
Eikä kaikkea voi selittää yhdellä sanalla.
Eikä kaikkea voi selittää yhdellä sanalla.
keskiviikko 4. elokuuta 2010
M epävireessä
Ei jaksa mitään. Mikään ei kiinnosta. Tekee vain mieli olla ja möllöttää. Eikä edes sitä. Toisaalta saamaton ja laiska olo, toisaalta hermostunut ja rauhaton. Siis normipäivä. Prkl.
Pakko johtua tästä painostavasta säästä. Sataisi edes, mutta kun ei. Onneksi sentään vähän viileni. Se vain ei vielä riitä. Pitää tulla vodaa niin, että lotisee ulkonakin !
Totta puhuen ei tämä olo ole kokonaan sään vika, vaan osaksi myös itseaiheutettu. Tämä kesä on mennyt aivan liian vähällä liikkumisella. Siis kuntoilulla. Lisäksi olen syönyt liikaa ja vääränlaista pöperöä. Olen myös juonut liikaa vääriä liemiä. Seksiäkin on ollut liian vähän. Tai se on ollut epätyydyttävää yhtä yötä lukuunottamatta. Helteitä on ollut sittenkin liikaa, vaikka talvella pyhästi lupasin olla valittamatta, jos kesällä on tällaista kuin on nyt ollut. Mistäpä minä olisin voinut tietää, että joku todella kuunteleekin säätoiveitani ja toteuttaakin vielä niitä !
Olo on turpea kuin litimärällä sienellä. Hanuria ei jaksa nostaa penkistä. Vatsamakkarat ovat luotaantyöntävät sanoi kuka tahansa mitä tahansa. Karvoja kasvaa sellaisissa paikoissa, joihin Surgi Wax ei ole niitä tarkoittanut. Huomenna niille tulee häätö !
Mutta vaikka kaikki muu tuntuukin olevan päin persettä, niin tukka on hyvin ja kello on upea !
Pakko johtua tästä painostavasta säästä. Sataisi edes, mutta kun ei. Onneksi sentään vähän viileni. Se vain ei vielä riitä. Pitää tulla vodaa niin, että lotisee ulkonakin !
Totta puhuen ei tämä olo ole kokonaan sään vika, vaan osaksi myös itseaiheutettu. Tämä kesä on mennyt aivan liian vähällä liikkumisella. Siis kuntoilulla. Lisäksi olen syönyt liikaa ja vääränlaista pöperöä. Olen myös juonut liikaa vääriä liemiä. Seksiäkin on ollut liian vähän. Tai se on ollut epätyydyttävää yhtä yötä lukuunottamatta. Helteitä on ollut sittenkin liikaa, vaikka talvella pyhästi lupasin olla valittamatta, jos kesällä on tällaista kuin on nyt ollut. Mistäpä minä olisin voinut tietää, että joku todella kuunteleekin säätoiveitani ja toteuttaakin vielä niitä !
Olo on turpea kuin litimärällä sienellä. Hanuria ei jaksa nostaa penkistä. Vatsamakkarat ovat luotaantyöntävät sanoi kuka tahansa mitä tahansa. Karvoja kasvaa sellaisissa paikoissa, joihin Surgi Wax ei ole niitä tarkoittanut. Huomenna niille tulee häätö !
Mutta vaikka kaikki muu tuntuukin olevan päin persettä, niin tukka on hyvin ja kello on upea !
Iho ihosta
No, niin. Jos noiden asfalttimiesten kerran on ihan pakko esitellä sitä hyvinruskettunutta ja hiestä kiiltelevää kroppaansa meille autoileville naisille, niin minäkin sitten vuorostani esittelen omaa ruskettunutta rintaani mekossa, jossa on erittäin antelias dekoltee, ajaessani heidän ohitse. Siitäs saatte oikein Porvoon mitalla !
Sano mulle
Miksi nää kaikki vaan analysoi sen sijaan, että panisivat ?
Ai, sori joo, olin humalassa. Siis ainakin melkeen.
Ai, sori joo, olin humalassa. Siis ainakin melkeen.
tiistai 3. elokuuta 2010
Kroppa revähtää, päästä puhumattakaan
Mitä järkeä on viettää rentouttavaa lomaa, pitkää sellaista, jos töihinpaluu sitten kuitenkin taas räjäyttää pään atomeiksi ?
Työnteko ei yksinkertaisesti sovi valkoiselle naiselle. Ei ainakaan minulle. Laiskasta luonteestani päätellen sukupuussani, jossain kaukana, täytyy olla jotain ylhäistä sinistä verta. Tätä työnvieroksuntaa ei voi muuten mitenkään selittää. Tai sitten tämä on vain joku mutaatio geeneissäni. Tulos on kuitenkin ihan sama: vituttaa olla töissä. Ja talvi edessä.
"Terve ruumis ei työtä kaipaa." Perkele.
"Jos työnteko keksittäisiin nyt, se kiellettäisiin lailla terveydelle vaarallisena."
-Juhani Seppänen
KANNATETAAN !
Työnteko ei yksinkertaisesti sovi valkoiselle naiselle. Ei ainakaan minulle. Laiskasta luonteestani päätellen sukupuussani, jossain kaukana, täytyy olla jotain ylhäistä sinistä verta. Tätä työnvieroksuntaa ei voi muuten mitenkään selittää. Tai sitten tämä on vain joku mutaatio geeneissäni. Tulos on kuitenkin ihan sama: vituttaa olla töissä. Ja talvi edessä.
"Terve ruumis ei työtä kaipaa." Perkele.
"Jos työnteko keksittäisiin nyt, se kiellettäisiin lailla terveydelle vaarallisena."
-Juhani Seppänen
KANNATETAAN !
Yrittänyttä ei panna
Mut jos mä silti yrittäisin rakastaa sua. Niinku silleen oikeesti. Se vois olla ihan kivaakin. Vaihteeks.
Saanks mä ? Siis rakastaa.
Saanks mä ? Siis rakastaa.
maanantai 2. elokuuta 2010
Vähän vähemmän sivuja
Siis unohdin mainita, että luin myös J. Hynysen Kesämies -kirjan. Sivuja siinä oli vähän vähemmän, mutta vaikutus ei ollut yhtään vähemmän dramaattinen kuin mitä sen vähän paksumman kirjan vaikutus oli. Olen päättänyt ruveta absolutistiksi.
Jo pelkkä lukeminen siitä jatkuvasta viinan kanssa läträämisestä Kotiteollisuuden keikoilla teki niin oksettavan olon, ettei viina kyllä missään muodossa enää houkuttele. Ja krapulakuvauksetkin tekivät niin järkyttävän päänsäryn kuin itse olisin juonut viinaa litroittain ilta illan perään. Miten helvatassa ne miehet voivat olla vielä hengissä ?!?!?
Jo pelkkä lukeminen siitä jatkuvasta viinan kanssa läträämisestä Kotiteollisuuden keikoilla teki niin oksettavan olon, ettei viina kyllä missään muodossa enää houkuttele. Ja krapulakuvauksetkin tekivät niin järkyttävän päänsäryn kuin itse olisin juonut viinaa litroittain ilta illan perään. Miten helvatassa ne miehet voivat olla vielä hengissä ?!?!?
Melkein 650 sivua
En ole mikään nopea lukija.
Sain vinkin hyvästä kirjasta ystävältäni. Ensin ajattelin, että "huonosti taitaa minut tuntea, jos luulee, että jaksan lukea suosittelemansa kirjan", mutta kun se osui ensimmäisenä silmiini pokkarikioskin pöydällä, niin uskoin sen olevan "kohtalon merkki". Ostin kirjan ja luin kaikki ne lähes 650 sivua kolmessa päivässä.
Ensimmäinen luku ahdisti minua niin, että olin jättää koko kirjan kesken, mutta kuinka olisin voinut sitten ystävälle tunnustaa, etten lukenut kirjaa loppuun, vaikka se oli minulla jo kädessäni. Joten luin sen. Hammasta purren. Aluksi. Ja pari kertaa keskelläkin. Mutta luin kuin luinkin sen. Ja hyvä kirja oli !
Ildefonso Falcones: Meren katedraali
Suosittelenpa minäkin.
Sain vinkin hyvästä kirjasta ystävältäni. Ensin ajattelin, että "huonosti taitaa minut tuntea, jos luulee, että jaksan lukea suosittelemansa kirjan", mutta kun se osui ensimmäisenä silmiini pokkarikioskin pöydällä, niin uskoin sen olevan "kohtalon merkki". Ostin kirjan ja luin kaikki ne lähes 650 sivua kolmessa päivässä.
Ensimmäinen luku ahdisti minua niin, että olin jättää koko kirjan kesken, mutta kuinka olisin voinut sitten ystävälle tunnustaa, etten lukenut kirjaa loppuun, vaikka se oli minulla jo kädessäni. Joten luin sen. Hammasta purren. Aluksi. Ja pari kertaa keskelläkin. Mutta luin kuin luinkin sen. Ja hyvä kirja oli !
Ildefonso Falcones: Meren katedraali
Suosittelenpa minäkin.
sunnuntai 1. elokuuta 2010
Yksi rakkaus liikaa
Yhden rakkauden olisin voinut jättää väliin, vaikka sanotaankin, ettei rakkautta ole koskaan liikaa. Siitä oli liian paljon sydänkipuja ja pääkipujakin, jotta sitä voisi muistella lämmöllä nyt, kun se on jo kylmää tuhkaa. Mieluummin rakkaudeton ystävyys, kaveruus, joku ei-mikään, koska sellaisen suhteen muisteleminen tuo vain hymyn huulille. Ison.
Mutta. Pelkästä uteliaisuudesta haluaisin tietää, mitä kuuluu ja missä menee. Kuten varmasti monet muutkin haluaisivat tietää, miten häntä, joka joskus oli tärkeä, on elämä kohdellut. Ilman sen suurempaa tarkoitusta.
Mutta. Pelkästä uteliaisuudesta haluaisin tietää, mitä kuuluu ja missä menee. Kuten varmasti monet muutkin haluaisivat tietää, miten häntä, joka joskus oli tärkeä, on elämä kohdellut. Ilman sen suurempaa tarkoitusta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
