Kauhu

Luin omaa blogiani (idiootti !), jota kirjoitin 2 vuotta sitten.

Ehkä pahin myötähäpeä, mitä olen koskaan kokenut, mutta senhän nyt saattoi arvatakin. Mutta. Se oli myös harvinaisen valaisevaa. Valaisevaa siltä osin, miten vähän ihminen voikaan tietää, vaikka hän luulee tietävänsä, miten on ja mihin mennään. Ei tiedä, niin se vain on. Mikä on ehkä ihan hyväkin. Tai siis on hyvä eikä vain ehkä. Siltikin olisin toivonut, että olisin silloin tiennyt sen, mistä luen nyt jälkikäteen. No, aina ei saa sitä, mitä toivoo eikä edes usein.

Tuon kauhistuttavan lukuhetken jälkeen voin myös todeta, että muutamalle muullekin tekisi ihan hyvää vilkaista, mitä on oikein joskus tullut kirjoitettua ja luultua (joo, Sä et lue, enkä tällä nyt Sua tarkoita, oikeesti).

Niin, vielä ! Aikakäsitys on kummasti muuttunut tässä parin vuoden aikana, huomaan. Hassua.