"Tuunattu korsetti". My ass !
Sehän on ihan liian iso ! Tai sitten tissit ovat liian pienet. Miten vain. Hyvältä ei näytä kumminkaan. Tämä sen sijaan näyttää ;-)
tiistai 31. maaliskuuta 2009
maanantai 30. maaliskuuta 2009
Tiesin...
...että pieleenhän se meni, mutta nyt on sekin selvitetty. Vaikkei siinä nyt mitään sen enempää selvittelemistä ollut. Samaa mieltä ollaan ja se riittää.
Mutta, auta armias, että mua on huvitettu koko päivä ! Olen hymyillyt, hymähdellyt, naurahdellut ja nauranut ihan ääneenkin. Räkättänyt ja kikattanut, purskahdellut ja tyrskähdellyt. Niin huvittavia mielikuvia ja täydellisen osuvia sanavalintoja. Nauruhermoni ovat olleet tosiaan kovalla koetuksella. Onneksi töissä oli olosuhteiden pakosta rauhallista, niin pystyin keskittymään 'oleelliseen'.
"Ketä mun pitää täällä *piip*, että nämä ohjelmat saadaan toimimaan ??!"
Mutta, auta armias, että mua on huvitettu koko päivä ! Olen hymyillyt, hymähdellyt, naurahdellut ja nauranut ihan ääneenkin. Räkättänyt ja kikattanut, purskahdellut ja tyrskähdellyt. Niin huvittavia mielikuvia ja täydellisen osuvia sanavalintoja. Nauruhermoni ovat olleet tosiaan kovalla koetuksella. Onneksi töissä oli olosuhteiden pakosta rauhallista, niin pystyin keskittymään 'oleelliseen'.
"Ketä mun pitää täällä *piip*, että nämä ohjelmat saadaan toimimaan ??!"
30.3.2009 TT
Ensin syödä,
sitten juoda viiniä,
sitten suudella kuusi päivää,
ja levätä seitsemäs.
- Tommy Tabermann -
sunnuntai 29. maaliskuuta 2009
29.3.2009 Heikkoja jäitä
Pää on täynnä aivan ristiriitaisia ajatuksia, joita on hankala perustella edes itselleen.
Totuus on, että tiedän, mitä haluaisin. Sitä en tiedä, onko se järkevää. Hieman pelkään, tai oikeastaan tiedänkin, että siitä seuraisi pahaa mieltä. Jos vain on menneisyyteen uskominen. Ja miksi tässä tapauksessa tapahtuisi poikkeus ? Hitto.
Alan kallistua sille kannalle, että tämä on vain leikkiä. Tai olen senkin tiennyt koko ajan, mutta välillä se leikki on mennyt sellaisille radoille, että se raja on hämärtynyt. Eikä se leikki ole ihan aina ollut kovin viatonta varsinkin, jos sitä katsoo kovin tiukalla seulalla.
Yleensä en mieti aikuisten ihmisten päätöksiä. Jokainen tehköön omansa ja kärvistelköön sen mukaan, mutta tässä tapauksessa toisen aikuisen väärä päätös vaikuttaa vääjäämättä myös minuun. Minä menettäisin vähintäänkin mukavan tuttavuuden ja mahdollisesti myös potentiaalisen hyvän ystävän.
Kuljen keväisellä jäällä. Risahtelee jo joka askelmalla ja äkkinäinen väärä liike voi saada aikaan sen, että jää pettää allani. Pahinta on, että koska emme tunne toisiamme tarpeeksi hyvin, niin pelkään, että annan vääriä signaaleja, tai että hän lukee oikeita signaalejani väärin, huolimatta siitä, että tiedämme molemmat, ettei tässä olla mitään vakavaa suhdetta rakentamassa. Ja sen me todellakin tiedämme 100varmasti eikä ole muuta vaihtoehtoa olosuhteiden pakosta tai muutenkaan.
Miten voin sanoa nätisti ja ystävällisesti, että huolimatta kaikista 'syvällisistä' puheistani, en halua mitään 'vakavaa' ? Haluaisin vain viettää hauskoja, rentoja hetkiä. Irti arjesta, irti rutiineista ja tutuista ympyröistä. Ilman velvoitteita ja painostusta mihinkään suuntaan. Ilman muita vaatimuksia kuin ehdoton rehellisyys. Ja luottamus.
Ylläolevasta saa nyt sitten sellaisen käsityksen, että olen pinnallinen, kylmä ja välinpitämätön. Se ei pidä paikaansa. Mielestäni miehen ja naisen välillä voi olla lämpimiä tunteita ilman, että ne johtavat mihinkään sen ihmeellisempään ja vakavampaan. Tiedän, että niin voi olla. Olen ollut siinä, kokenut sen. Tykkään sano 'muru' tai 'rakas' tai 'kultaseni' ilman, että se ilmaisisi mitään muuta kuin hellyyttä ja hyvää mieltä. Vain välittämistä ja lämpöä.
Ehkä mietin liikaa. Paras olisi antaa vain mennä omalla painollaan. Naisten huono puoli on, että alamme herkästi painostamaan ja siksi olen tämän asian kanssa tosi 'herkillä'. Voi olla, että liioittelen ja olen vain turhan säikky. Ehkä hän ei koe sanomisiani näin. En tiedä. Toivottavasti ei. Kuvittelenko päässäni jotain, mitä ei ole ? Nollasin pään perjantaina ja tässä sitä nyt ollaan. Kaikki ajatukset pitää käydä läpi uudestaan, kun kovalevy on tyhjä.
Mutta: jos en odota mitään, en voi pettyä ja jos jotain saan, se on iloinen yllätys. Näin siis.
Miten tämä taas tuntuu jotenkin Marthalta ja Frediltä...?
Totuus on, että tiedän, mitä haluaisin. Sitä en tiedä, onko se järkevää. Hieman pelkään, tai oikeastaan tiedänkin, että siitä seuraisi pahaa mieltä. Jos vain on menneisyyteen uskominen. Ja miksi tässä tapauksessa tapahtuisi poikkeus ? Hitto.
Alan kallistua sille kannalle, että tämä on vain leikkiä. Tai olen senkin tiennyt koko ajan, mutta välillä se leikki on mennyt sellaisille radoille, että se raja on hämärtynyt. Eikä se leikki ole ihan aina ollut kovin viatonta varsinkin, jos sitä katsoo kovin tiukalla seulalla.
Yleensä en mieti aikuisten ihmisten päätöksiä. Jokainen tehköön omansa ja kärvistelköön sen mukaan, mutta tässä tapauksessa toisen aikuisen väärä päätös vaikuttaa vääjäämättä myös minuun. Minä menettäisin vähintäänkin mukavan tuttavuuden ja mahdollisesti myös potentiaalisen hyvän ystävän.
Kuljen keväisellä jäällä. Risahtelee jo joka askelmalla ja äkkinäinen väärä liike voi saada aikaan sen, että jää pettää allani. Pahinta on, että koska emme tunne toisiamme tarpeeksi hyvin, niin pelkään, että annan vääriä signaaleja, tai että hän lukee oikeita signaalejani väärin, huolimatta siitä, että tiedämme molemmat, ettei tässä olla mitään vakavaa suhdetta rakentamassa. Ja sen me todellakin tiedämme 100varmasti eikä ole muuta vaihtoehtoa olosuhteiden pakosta tai muutenkaan.
Miten voin sanoa nätisti ja ystävällisesti, että huolimatta kaikista 'syvällisistä' puheistani, en halua mitään 'vakavaa' ? Haluaisin vain viettää hauskoja, rentoja hetkiä. Irti arjesta, irti rutiineista ja tutuista ympyröistä. Ilman velvoitteita ja painostusta mihinkään suuntaan. Ilman muita vaatimuksia kuin ehdoton rehellisyys. Ja luottamus.
Ylläolevasta saa nyt sitten sellaisen käsityksen, että olen pinnallinen, kylmä ja välinpitämätön. Se ei pidä paikaansa. Mielestäni miehen ja naisen välillä voi olla lämpimiä tunteita ilman, että ne johtavat mihinkään sen ihmeellisempään ja vakavampaan. Tiedän, että niin voi olla. Olen ollut siinä, kokenut sen. Tykkään sano 'muru' tai 'rakas' tai 'kultaseni' ilman, että se ilmaisisi mitään muuta kuin hellyyttä ja hyvää mieltä. Vain välittämistä ja lämpöä.
Ehkä mietin liikaa. Paras olisi antaa vain mennä omalla painollaan. Naisten huono puoli on, että alamme herkästi painostamaan ja siksi olen tämän asian kanssa tosi 'herkillä'. Voi olla, että liioittelen ja olen vain turhan säikky. Ehkä hän ei koe sanomisiani näin. En tiedä. Toivottavasti ei. Kuvittelenko päässäni jotain, mitä ei ole ? Nollasin pään perjantaina ja tässä sitä nyt ollaan. Kaikki ajatukset pitää käydä läpi uudestaan, kun kovalevy on tyhjä.
Mutta: jos en odota mitään, en voi pettyä ja jos jotain saan, se on iloinen yllätys. Näin siis.
Miten tämä taas tuntuu jotenkin Marthalta ja Frediltä...?
lauantai 28. maaliskuuta 2009
0 %
Vieläkin vähän tärisyttää, vaikka olen ottanut apteekkarin avun, syönyt suolaista ja rasvaista ja juonut vissyä. Limua himottaisi. Nyt tiedän senkin himon, mitä se on, kun tekee makeaa kuplajuomaa mieli. Mutta eihän sitä kellarista löydy, kun en sitä normaalisti koskaan juo.
Onneksi en eilen juonut yhtään olutta. Nyt ei sen maku töki ja voin nautiskella alkoholittoman oluen vissyn sijaan. Edes vähän jotain makua, vaikka pieni sokeri-töräys tekisi nyt kyllä eetvarttia... Ottaisinko suklaata ? En voi. Lapset haistavat suklaan kilometrin päähän ja hyökkäävät kimppuuni kuin yleiset syyttäjät, koska kielsin sen suklaan heiltä sillä verukkeella, että se säästetään pääsiäiseksi.
Hitto. En olekaan tällaista oloa juonut itselleni aikoihin. Ei järjen hiventä. Voisin kesäajan alkamisen kunniaksi aloittaa taas keväisen nenänvalkaisun. Vaikka juurihan se tipaton tammikuukin oli. Ja poikkeuksellisen helppo olikin sen yhden ansiosta, joka antoi minulle muuta ajateltavaa...
Eli jos sitten vappuna seuraavan kerran, vai ?
Onneksi en eilen juonut yhtään olutta. Nyt ei sen maku töki ja voin nautiskella alkoholittoman oluen vissyn sijaan. Edes vähän jotain makua, vaikka pieni sokeri-töräys tekisi nyt kyllä eetvarttia... Ottaisinko suklaata ? En voi. Lapset haistavat suklaan kilometrin päähän ja hyökkäävät kimppuuni kuin yleiset syyttäjät, koska kielsin sen suklaan heiltä sillä verukkeella, että se säästetään pääsiäiseksi.
Hitto. En olekaan tällaista oloa juonut itselleni aikoihin. Ei järjen hiventä. Voisin kesäajan alkamisen kunniaksi aloittaa taas keväisen nenänvalkaisun. Vaikka juurihan se tipaton tammikuukin oli. Ja poikkeuksellisen helppo olikin sen yhden ansiosta, joka antoi minulle muuta ajateltavaa...
Eli jos sitten vappuna seuraavan kerran, vai ?
perjantai 27. maaliskuuta 2009
27.3.2009 Mahdoton
Minä, vaihteeksi.
Haluan kaikessa tahallani ymmärtää vihjailuja ja jotain sivumerkityksiä. Tyhmää ja kyllästyttävää. Olen epäkiinnostava ja... mikä se sana nyt on...? Tavallinen, tylsä, harmaa. Pitkästyttävä, se se oli ! Rasittavakin.
Ryhtiliike heti !
Haluan kaikessa tahallani ymmärtää vihjailuja ja jotain sivumerkityksiä. Tyhmää ja kyllästyttävää. Olen epäkiinnostava ja... mikä se sana nyt on...? Tavallinen, tylsä, harmaa. Pitkästyttävä, se se oli ! Rasittavakin.
Ryhtiliike heti !
torstai 26. maaliskuuta 2009
"Auta miestä...
...mäessä, älä mäen alla."
Niin. Kyllähän niitä onnettomia pitää joskus vähän tuuppasta eteenpäin, että matka ylipäätään etenisi. Varsinkin jos naiset, ne toiset, heittelevät kapuloita rattaisiin matkan hidastukseksi.
Pakko oli paljastaa eräälle hyväuskoiselle muutama noitasiskojen käyttämä taikakeino. Pyydän anteeksi, mutta olen hellämieli noidaksi enkä kestä seurata vierestä, kun toista raukkaa yritetään loihtia mitä kammottavimmilla keinoilla. Paitsi silloin, kun itse olen taikasauvan varressa kiinni. Hmmm...
Mustasukkaisuus. Sitä yritetään herättää Mies-raukassa. Se, että Mies-r. oli jo itsekin vähän tätä uumoillut, osoittaa, ettei hän ole ihan toivoton tapaus sukupuolensa edustajien joukossa. Jotain liikehdintää on siis havaittavissa. Yläpäässäkin. No, minä tämän kuitenkin vahvistin hänelle, että siitähän siinä on kysymys, että Nainen yrittää saada Mies-r:n mustasukkaiseksi kertomalla saavuttamastaan menestyksestä treffi-rintamalla. Jotenkin hieman... miten sen nyt kauniisti pistäisi... niin, halpaa, mutta toisaalta varsin ymmärrettävää, sillä sodassa ja rakkaudessahan, ja etenkin rakkaudessa, on kaikki keinot, myös noitakeinot, sallittuja.
Nyt jää sitten nähtäväksi, miten tämä kylvetty kateuden siemen lähtee itämään. Pelkään, että Mies-r:ssa herää reviiri-ajatus kytemään. Ja senhän sitten tietää, mihin se johtaa. Ympyrä on varsin pieni ja muisti lyhyt eli itkuun ja hammastenkiristelyihin. Ja itsesyytöksiin ja säkkiin ja tuhkaan. Huok.
Onneksi minä olen vahva tuki ja taitava keräämään palasia kasaan. Liimaan ne yhteen, mutta saumoja en saa näkymättömiksi. Toivottavasti jokaisella Miehellä on se Kolmas Nainen, joka pitää huolen, etteivät Toiset Naiset retuuta Mies-r:aa kuin pässiä narussa sinne tänne. Palkaksi vaivoistani aion kuitenkin olla se Halli koira, joka äkeissään räksyttää sitten koko kotimatkan.
"Räks, räks, räks, räks...."
Niin. Kyllähän niitä onnettomia pitää joskus vähän tuuppasta eteenpäin, että matka ylipäätään etenisi. Varsinkin jos naiset, ne toiset, heittelevät kapuloita rattaisiin matkan hidastukseksi.
Pakko oli paljastaa eräälle hyväuskoiselle muutama noitasiskojen käyttämä taikakeino. Pyydän anteeksi, mutta olen hellämieli noidaksi enkä kestä seurata vierestä, kun toista raukkaa yritetään loihtia mitä kammottavimmilla keinoilla. Paitsi silloin, kun itse olen taikasauvan varressa kiinni. Hmmm...
Mustasukkaisuus. Sitä yritetään herättää Mies-raukassa. Se, että Mies-r. oli jo itsekin vähän tätä uumoillut, osoittaa, ettei hän ole ihan toivoton tapaus sukupuolensa edustajien joukossa. Jotain liikehdintää on siis havaittavissa. Yläpäässäkin. No, minä tämän kuitenkin vahvistin hänelle, että siitähän siinä on kysymys, että Nainen yrittää saada Mies-r:n mustasukkaiseksi kertomalla saavuttamastaan menestyksestä treffi-rintamalla. Jotenkin hieman... miten sen nyt kauniisti pistäisi... niin, halpaa, mutta toisaalta varsin ymmärrettävää, sillä sodassa ja rakkaudessahan, ja etenkin rakkaudessa, on kaikki keinot, myös noitakeinot, sallittuja.
Nyt jää sitten nähtäväksi, miten tämä kylvetty kateuden siemen lähtee itämään. Pelkään, että Mies-r:ssa herää reviiri-ajatus kytemään. Ja senhän sitten tietää, mihin se johtaa. Ympyrä on varsin pieni ja muisti lyhyt eli itkuun ja hammastenkiristelyihin. Ja itsesyytöksiin ja säkkiin ja tuhkaan. Huok.
Onneksi minä olen vahva tuki ja taitava keräämään palasia kasaan. Liimaan ne yhteen, mutta saumoja en saa näkymättömiksi. Toivottavasti jokaisella Miehellä on se Kolmas Nainen, joka pitää huolen, etteivät Toiset Naiset retuuta Mies-r:aa kuin pässiä narussa sinne tänne. Palkaksi vaivoistani aion kuitenkin olla se Halli koira, joka äkeissään räksyttää sitten koko kotimatkan.
"Räks, räks, räks, räks...."
Kissat
"mouuuuuuuuuur"
"miu....."
"MOOOOOOAR"
Miten voikin noin pieni juttu aiheuttaa aivan totaalisen repeämisen ?!? Puolin ja toisin. Eikä mielikuvasta tahdo päästä millään eroon... Toivottavasti se mielikuva ei palaa takaisin 'strategisella' hetkellä... niin kuin minulle 'peloteltiin'... ;-)
Maaliskuu on meidän kissojen aikaa....
"miu....."
"MOOOOOOAR"
Miten voikin noin pieni juttu aiheuttaa aivan totaalisen repeämisen ?!? Puolin ja toisin. Eikä mielikuvasta tahdo päästä millään eroon... Toivottavasti se mielikuva ei palaa takaisin 'strategisella' hetkellä... niin kuin minulle 'peloteltiin'... ;-)
Maaliskuu on meidän kissojen aikaa....
26.3.2009 Karvat pöllyten
Hirveää taistelua reviireistä !
Ei siis valtausmielessä, vaan kiistaa ajattelutavasta, mielipiteestä, 'luulosta'... Hassua, huvittavaa ja etenkin viihdyttävää.
On niin helppoa, kun tietää olevansa oikeassa. Ja kun ei ole tarvetta yrittää väkisin saada asiaa taottua toisen kalloon. Pelkkä keskustelu ja pieni ärsyttäminen riittää. Siinä todistetta sille tulevalle päivälle, jolloin voisin sanoa ne kolme maailmankaikkeuden ärsyttävintä sanaa:
"Mitä mä sanoin."
Ei siis valtausmielessä, vaan kiistaa ajattelutavasta, mielipiteestä, 'luulosta'... Hassua, huvittavaa ja etenkin viihdyttävää.
On niin helppoa, kun tietää olevansa oikeassa. Ja kun ei ole tarvetta yrittää väkisin saada asiaa taottua toisen kalloon. Pelkkä keskustelu ja pieni ärsyttäminen riittää. Siinä todistetta sille tulevalle päivälle, jolloin voisin sanoa ne kolme maailmankaikkeuden ärsyttävintä sanaa:
"Mitä mä sanoin."
keskiviikko 25. maaliskuuta 2009
Ennustus
Kevät tulee ja miehet vahtivat reviirejään entistä tiukemmin.
Tästä vielä kuulette. (Haluan sen kirjata nyt, kun mitään ei ole vielä tapahtunut, jottei kukaan voi kutsua minua jälkiviisaaksi.)
Tästä vielä kuulette. (Haluan sen kirjata nyt, kun mitään ei ole vielä tapahtunut, jottei kukaan voi kutsua minua jälkiviisaaksi.)
25.3.2009 Salmiakkia ja pähkinöitä
Söin aamulla (!!) 3 pientä salmiakkinappia. Sellaista jauhoista. Joskus klo 7 aikaan (aamiainen siis ;-) ja vieläkin on kieli ihan 'puutunut' ! Ärtsyä kamaa taisivat olla. Mikä ihme aine niissä puuduttaa kielen ?!? Makunystyrät ovat ihan tyrmistyneet.
Lounasaika lähestyy... Tekee mieli pähkinöitä. Jotain herkkuja. Pakko käydä ostamassa. Onhan ne terveellisiäkin. Onhan ? :-)
Lounasaika lähestyy... Tekee mieli pähkinöitä. Jotain herkkuja. Pakko käydä ostamassa. Onhan ne terveellisiäkin. Onhan ? :-)
tiistai 24. maaliskuuta 2009
24.3.2009 Muistutukseksi...
6.
...kaikille teille. Ja kaduille ;-)
Edit: 25.3.2009
Ei, hitto ! Nyt vasta huomasin: kuvan miehellä on paita päällä ja sukat jalassa !! Ja naisella luonnollisesti saappaat... kannuksilla ! :-D
...kaikille teille. Ja kaduille ;-)
Edit: 25.3.2009
Ei, hitto ! Nyt vasta huomasin: kuvan miehellä on paita päällä ja sukat jalassa !! Ja naisella luonnollisesti saappaat... kannuksilla ! :-D
maanantai 23. maaliskuuta 2009
Vain heikko nainen
Minä. Haluan säilyttää kasvoni. Anteeksi. Tarkoitan tietysti, että halusin säilyttää kasvoni ja edes rippeen itsekunnioitusta.
Eräs nuorehko mies ihmetteli, miksi. Siis, miksi valehtelin, että olen päässyt yli ja valmis olemaan vain ystävä, kun en kuitenkaan ollut. Kysymyskin kertoo, että kyseessä on vilpitön nuori ihminen, joka ei ole kokenut suurta tuskaa siksi, että joku on iskenyt tikarin sydämeen kahvaa myöten. Ihanaa, että niitäkin on, mutta valitettavasti elämällä on tapana antaa opetuksensa aikojen saatossa...
Minun olisi siis pitänyt olla rehellinen ja sanoa, että tuntuu pahalta, itken, suren, en saa nukuttua, en pysty syömään, en voi elää ilman häntä. Että olen helvetin vihainen, kun minulle valehdeltiin, minua vedätettiin ja kusetettiin silmiin katsoen. Että haluan hänet itselleni takaisin, että haluan hänen jättävän uuden naisensa, koska olen... mitä ? Itkevä, säälittävä, peräänruikuttava raukka ja luuseri. Hienoa.
Olisiko jonkun olo helpottunut, jos olisin toiminut noin ? Minä olisin tosiaan ollut roikkuva nainen, joka ei tajua luovuttaa, kun on hävinnyt kilpailun... jota ei tosin tiennyt olevankaan. Juu, ei olisi helpottanut. Miehen ego olisi vain kasvanut peniksen ohi heittämällä, jos tuon olisin toteuttanut. Kiitos, mutta ei kiitos.
Esittämällä kovempaa, tyynempää, huolettomampaa, iloisempaa ja ystävällisempää, mitä olinkaan, säilytin kasvoni. Tai edes osan niistä. Perkelettäkö sillä miehellä olisi pitänyt olla yhtään parempi olo kuin minulla ? Vähättelemällä suhteen merkitystä ja rakkauden suuruuttaa sain edes hitusen paskaa oloani siirrettyä hänelle. Enemmänkin olisin antanut, jos olisi ollut siihen valta. Vaikka kaiken, mutta sitä ei minulle suotu.
Ja sitten haluaisin todella nähdä sen miehen, joka rehellisesti joutuessaan petetyksi ja jätetyksi, kertoo naiselle, joka on päässyt jo suhteen yli ja siirtynyt pelilaudalla seuraavaan ruutuun, että suree ja haluaa hänet takaisin hinnalla millä hyvänsä. Valmiina tekemään mitä vain suhteen eteen. Miehen, joka on valmiina nöyrtymään naisen edessä ja samalla henkisesti kastroimaan itsensä. Sellaista ei ole syntynytkään ! Eikä synny.
Eli valehtelin ja, fox, valehtelen tarvittaessa toistekin !
Eräs nuorehko mies ihmetteli, miksi. Siis, miksi valehtelin, että olen päässyt yli ja valmis olemaan vain ystävä, kun en kuitenkaan ollut. Kysymyskin kertoo, että kyseessä on vilpitön nuori ihminen, joka ei ole kokenut suurta tuskaa siksi, että joku on iskenyt tikarin sydämeen kahvaa myöten. Ihanaa, että niitäkin on, mutta valitettavasti elämällä on tapana antaa opetuksensa aikojen saatossa...
Minun olisi siis pitänyt olla rehellinen ja sanoa, että tuntuu pahalta, itken, suren, en saa nukuttua, en pysty syömään, en voi elää ilman häntä. Että olen helvetin vihainen, kun minulle valehdeltiin, minua vedätettiin ja kusetettiin silmiin katsoen. Että haluan hänet itselleni takaisin, että haluan hänen jättävän uuden naisensa, koska olen... mitä ? Itkevä, säälittävä, peräänruikuttava raukka ja luuseri. Hienoa.
Olisiko jonkun olo helpottunut, jos olisin toiminut noin ? Minä olisin tosiaan ollut roikkuva nainen, joka ei tajua luovuttaa, kun on hävinnyt kilpailun... jota ei tosin tiennyt olevankaan. Juu, ei olisi helpottanut. Miehen ego olisi vain kasvanut peniksen ohi heittämällä, jos tuon olisin toteuttanut. Kiitos, mutta ei kiitos.
Esittämällä kovempaa, tyynempää, huolettomampaa, iloisempaa ja ystävällisempää, mitä olinkaan, säilytin kasvoni. Tai edes osan niistä. Perkelettäkö sillä miehellä olisi pitänyt olla yhtään parempi olo kuin minulla ? Vähättelemällä suhteen merkitystä ja rakkauden suuruuttaa sain edes hitusen paskaa oloani siirrettyä hänelle. Enemmänkin olisin antanut, jos olisi ollut siihen valta. Vaikka kaiken, mutta sitä ei minulle suotu.
Ja sitten haluaisin todella nähdä sen miehen, joka rehellisesti joutuessaan petetyksi ja jätetyksi, kertoo naiselle, joka on päässyt jo suhteen yli ja siirtynyt pelilaudalla seuraavaan ruutuun, että suree ja haluaa hänet takaisin hinnalla millä hyvänsä. Valmiina tekemään mitä vain suhteen eteen. Miehen, joka on valmiina nöyrtymään naisen edessä ja samalla henkisesti kastroimaan itsensä. Sellaista ei ole syntynytkään ! Eikä synny.
Eli valehtelin ja, fox, valehtelen tarvittaessa toistekin !
Noup
"...sitten löit sä luukkusi kiinni." Släm ! Näin tein.
Kieltäydyin siis kaikista kutsuista ja houkutteluista. Sir Samu saa viettää 'risteilyleski' -viikonloppunsa ihan kenen kanssa haluaa, mutta minusta ei saa seuraa. Samoin Hra X:n täytyy nyt yrittää löytää muuta seuraa perjantaille.
Perustelut ovat niinkin yksinkertaiset ja molemmille samat: nyt ei vain kiinnosta yhtään enkä jaksaisikaan. Enkä halua mitään virityksiä.
Se, mitä en sanonut, koska olen kiltti ja kohteliaskin (toisinaan), oli, etteivät he sytytä yhtään. Mieli on jossain ihan muualla, muussa. Ja joskus joku on todennut, että kun pää sanoo "ei", niin silloin on ihan turha muuta yrittää tolkuttaa, vaikka kroppa voisi viedäkin. Mieluummin nautiskelenkin toisenlaisesta 'yhteydestä', henkisestä. (Toivottavasti sitä on muutenkin kuin vain minun puolelta...)
Onneksi on maanantai taas !
Kieltäydyin siis kaikista kutsuista ja houkutteluista. Sir Samu saa viettää 'risteilyleski' -viikonloppunsa ihan kenen kanssa haluaa, mutta minusta ei saa seuraa. Samoin Hra X:n täytyy nyt yrittää löytää muuta seuraa perjantaille.
Perustelut ovat niinkin yksinkertaiset ja molemmille samat: nyt ei vain kiinnosta yhtään enkä jaksaisikaan. Enkä halua mitään virityksiä.
Se, mitä en sanonut, koska olen kiltti ja kohteliaskin (toisinaan), oli, etteivät he sytytä yhtään. Mieli on jossain ihan muualla, muussa. Ja joskus joku on todennut, että kun pää sanoo "ei", niin silloin on ihan turha muuta yrittää tolkuttaa, vaikka kroppa voisi viedäkin. Mieluummin nautiskelenkin toisenlaisesta 'yhteydestä', henkisestä. (Toivottavasti sitä on muutenkin kuin vain minun puolelta...)
Onneksi on maanantai taas !
23.3.2009 Röyh...
Hankin itselleni vatsakivun ylensyömisestä !! Uskomatonta.
Samarinia ja Somacia, kiitos.
Samarinia ja Somacia, kiitos.
sunnuntai 22. maaliskuuta 2009
22.3.2009 Sääli
...on sairautta.
En vain voi sille mitään, että pystyn niin helposti samastumaan toisen tunteisiin. Varsinkin, kun olen ollut itse joskus samassa tilanteessa. Tuntuu pahalta, vaikkei asia minulle kuulu. Ja jos olisi toisin, niin sitten kurja olo olisi ehkä minulla itselläni. Enkä sitäkään halua.
Hitto, kun voisin toiselle sanoa, että unohda, niin kaikki muuttuu hyväksi. Tiedän sen näet olevan totta. Niinhän minullekin kävi. Mutta se vie aikaa. Ja vaatii työtä ja päättäväistä mieltä.
Mutta on niin vaikea kovettaa itsensä itseään vastaan, kun rakastaa...
En vain voi sille mitään, että pystyn niin helposti samastumaan toisen tunteisiin. Varsinkin, kun olen ollut itse joskus samassa tilanteessa. Tuntuu pahalta, vaikkei asia minulle kuulu. Ja jos olisi toisin, niin sitten kurja olo olisi ehkä minulla itselläni. Enkä sitäkään halua.
Hitto, kun voisin toiselle sanoa, että unohda, niin kaikki muuttuu hyväksi. Tiedän sen näet olevan totta. Niinhän minullekin kävi. Mutta se vie aikaa. Ja vaatii työtä ja päättäväistä mieltä.
Mutta on niin vaikea kovettaa itsensä itseään vastaan, kun rakastaa...
lauantai 21. maaliskuuta 2009
21.3.2009 Peesausta
Olen imuri, saan kaikki tartunnat.
Huomaan, että omaperäisyyteni häviää päivä päivältä. Toivoisin, että se vain muuttaa muotoaan, mutta totuus on, että peesaan.
Olen alkanut käyttää samoja sanontoja ja samanlaista kirjoitustyyliä kuin jotkut toiset blogistit, joiden kirjoituksia paljon seuraan. Olen kääntänyt takkia joidenkin ajatusteni ja mielipiteitteni kanssa, kun joku toinen on oikein tarmokkaasti puolustanut omaansa. Olen helposti ylipuhuttavissa. Minä. Justiina-Jääräpää. Alan tulla vanhaksi...
Huvittavinta on, että kun minulle tarpeeksi kauan puhutaan jostain, mitä en hyväksy tai mistä en pidä, niin jonkun ajan kuluttua minut onkin huomaamattani aivopesty toiselle kannalle.
Esimerkki. Eräs on useaan otteeseen maininnut, että hänen tekee mieli virvoitusjuomia, limua. Outoihin vuorokaudenaikoihin ja ihan makeannälkäänkin. Ja juotavaksi janoon. Minä puolestani en ole ikinä ollut makeiden kuplajuomien ystävä. Vissyn suurkuluttaja olen ja muutkin hiilihapolliset maistuvat jonkin verran, mutta limut eivät.
No, vatsataudista johtuen oli meilläkin jääkaapissa iso pullo (vaikka lasisesta pullosta limpparit maistuvat paremmalta, sanoo Erään makunystyrät) keltaista Jaffaa. Jälkikasvukaan ei ole pahemmin limujen perään, joten juoma säilyi kaapissa... jonkin aikaa. Pikkuhiljaa nesteen pinta pullossa aleni ja aleni, kunnes tänä aamuna siitä tiristeltiin viimeiset tipat. Siis minä tiristelin. Join sen koko hiton pullon tyhjäksi ! Hiljaa hivuttamalla. Yök. Kai.
Eli kun tästäkin asiasta olin saanut kuulla, niin se himo tai halu tai mikä se nyt onkaan, tarttui myös minuun. Toivottavasti tässä oli kysymys vain siitä, että tilaisuus teki varkaan. Kun sitä juomaa oli, niin pakkohan se oli juoda pois. En toivottavasti jäänyt koukkuun, mutta seuraava kauppareissuhan sen kertoo. Jos tulen sieltä kotiin poplimoa mukanani, niin huonosti ovat asiat.
Tai ehkä olen vain laiska.
Huomaan, että omaperäisyyteni häviää päivä päivältä. Toivoisin, että se vain muuttaa muotoaan, mutta totuus on, että peesaan.
Olen alkanut käyttää samoja sanontoja ja samanlaista kirjoitustyyliä kuin jotkut toiset blogistit, joiden kirjoituksia paljon seuraan. Olen kääntänyt takkia joidenkin ajatusteni ja mielipiteitteni kanssa, kun joku toinen on oikein tarmokkaasti puolustanut omaansa. Olen helposti ylipuhuttavissa. Minä. Justiina-Jääräpää. Alan tulla vanhaksi...
Huvittavinta on, että kun minulle tarpeeksi kauan puhutaan jostain, mitä en hyväksy tai mistä en pidä, niin jonkun ajan kuluttua minut onkin huomaamattani aivopesty toiselle kannalle.
Esimerkki. Eräs on useaan otteeseen maininnut, että hänen tekee mieli virvoitusjuomia, limua. Outoihin vuorokaudenaikoihin ja ihan makeannälkäänkin. Ja juotavaksi janoon. Minä puolestani en ole ikinä ollut makeiden kuplajuomien ystävä. Vissyn suurkuluttaja olen ja muutkin hiilihapolliset maistuvat jonkin verran, mutta limut eivät.
No, vatsataudista johtuen oli meilläkin jääkaapissa iso pullo (vaikka lasisesta pullosta limpparit maistuvat paremmalta, sanoo Erään makunystyrät) keltaista Jaffaa. Jälkikasvukaan ei ole pahemmin limujen perään, joten juoma säilyi kaapissa... jonkin aikaa. Pikkuhiljaa nesteen pinta pullossa aleni ja aleni, kunnes tänä aamuna siitä tiristeltiin viimeiset tipat. Siis minä tiristelin. Join sen koko hiton pullon tyhjäksi ! Hiljaa hivuttamalla. Yök. Kai.
Eli kun tästäkin asiasta olin saanut kuulla, niin se himo tai halu tai mikä se nyt onkaan, tarttui myös minuun. Toivottavasti tässä oli kysymys vain siitä, että tilaisuus teki varkaan. Kun sitä juomaa oli, niin pakkohan se oli juoda pois. En toivottavasti jäänyt koukkuun, mutta seuraava kauppareissuhan sen kertoo. Jos tulen sieltä kotiin poplimoa mukanani, niin huonosti ovat asiat.
Tai ehkä olen vain laiska.
perjantai 20. maaliskuuta 2009
Syli
Unikaveri.
Lämpimät, voimakkaat, hellät kädet ympärillä... Nenä ja huulet niskassa, hiusten juuressa... Pehmeä kämmen rinnalla... Masu selkää vasten... Reidet reisiä vasten... Sääret kietoutuneina toisiinsa...
Hetki läheisyyttä. Ilman vaatimuksia...
Lämpimät, voimakkaat, hellät kädet ympärillä... Nenä ja huulet niskassa, hiusten juuressa... Pehmeä kämmen rinnalla... Masu selkää vasten... Reidet reisiä vasten... Sääret kietoutuneina toisiinsa...
Hetki läheisyyttä. Ilman vaatimuksia...
20.3.2009 "Ain laulain työtäs tee..."
Nyt on töissä niin kiirus, ettei edes kuudestoistaosanuottia ehdi luikauttamaan !
Mutta chattailla kyllä ehtii...;-) Tärkeimmät ensin, nääs. Hykerryttävää...
Suorastaan... :-P
Mutta chattailla kyllä ehtii...;-) Tärkeimmät ensin, nääs. Hykerryttävää...
Suorastaan... :-P
torstai 19. maaliskuuta 2009
19.3.2009 Melkein kuollut
Eikä vain siksi, että olen kroonisesti väsynyt.
Meinasin ajaa eilen kolarin. Pahan sellaisen. Sellaisen, että jos olisi rytissyt, niin siinä ruuhkassa olisi joku muukin vaihtanut kanssani hiippakuntaa.
Tulin alas ramppia ja vauhtia oli jo n.80 km/h. Olin jo vähän myöhässä ja vilkaisin vasemmalle vähän turhan huolimattomasti. Katsoin, ettei autoa tule ja lähdin vaihtamaan kaistaa, mutta tulihan sieltä auto 100 km/h. Sen auton kuski (nainen sekin) ei ehtinyt liikauttaa evääkään, minä tein refleksinomaisen väistöliikkeen oikealle ja peltien ruttaamiselta vältyttiin sillä kertaa. Mutta en muista, että noin lähellä kuolemaa olisin koskaan käynyt. En ainakaan tietääkseni. (No, ehkä yhden kerran aikaisemmin on ollut vähän vastaava tilanne, mutta siihen liittyi lieventäviä asianhaaroja.)
Yleensä tuollaisen melkein-kuoleman jälkeen tulee se tärinä, jälkipaniikki siitä, mitä olisi voinut tapahtua. Minulle ei tullut. Todella outoa. Tuli mieleeni, että olenkohan jo valmis lähtemään täältä...
Vaikka tuollainen nopea, saappat jalassa -lähtö, "pystyyn kuoleminen", olisi asianosaisen kannalta se helpoin lähtö, niin itse kuitenkin haluaisin 'kärvistellä' edes vähän aikaa. Niin kauan, että ehtisin hyvästellä ystäväni ja rakkaani. Ehtisin sanoa, kuinka tärkeitä ja rakkaita ja korvaamattomia he ovat minulle olleet.
Lisäksi haluaisin lohduttaa surevia, että en lähde lopullisesti. Eli vaikkeivät he minua enää näe, olen aivan varmasti paikalla. Lähellä. Mukana suojelemassa, auttamassa, tukemassa ja iloitsemassa heidän kaikissa elämän tilanteissaan, heidän kaikilla poluillaan. Voin tuon vilpittömässä mielessä sanoa, koska uskon sen olevan niin. Tiedän sen olevan niin.
Mutta elämä näyttäisi jatkuvan vielä ainakin jonkin matkaa, joten sanon kuin se mummo lumihangessa:
"Eteenpäin !"
Meinasin ajaa eilen kolarin. Pahan sellaisen. Sellaisen, että jos olisi rytissyt, niin siinä ruuhkassa olisi joku muukin vaihtanut kanssani hiippakuntaa.
Tulin alas ramppia ja vauhtia oli jo n.80 km/h. Olin jo vähän myöhässä ja vilkaisin vasemmalle vähän turhan huolimattomasti. Katsoin, ettei autoa tule ja lähdin vaihtamaan kaistaa, mutta tulihan sieltä auto 100 km/h. Sen auton kuski (nainen sekin) ei ehtinyt liikauttaa evääkään, minä tein refleksinomaisen väistöliikkeen oikealle ja peltien ruttaamiselta vältyttiin sillä kertaa. Mutta en muista, että noin lähellä kuolemaa olisin koskaan käynyt. En ainakaan tietääkseni. (No, ehkä yhden kerran aikaisemmin on ollut vähän vastaava tilanne, mutta siihen liittyi lieventäviä asianhaaroja.)
Yleensä tuollaisen melkein-kuoleman jälkeen tulee se tärinä, jälkipaniikki siitä, mitä olisi voinut tapahtua. Minulle ei tullut. Todella outoa. Tuli mieleeni, että olenkohan jo valmis lähtemään täältä...
Vaikka tuollainen nopea, saappat jalassa -lähtö, "pystyyn kuoleminen", olisi asianosaisen kannalta se helpoin lähtö, niin itse kuitenkin haluaisin 'kärvistellä' edes vähän aikaa. Niin kauan, että ehtisin hyvästellä ystäväni ja rakkaani. Ehtisin sanoa, kuinka tärkeitä ja rakkaita ja korvaamattomia he ovat minulle olleet.
Lisäksi haluaisin lohduttaa surevia, että en lähde lopullisesti. Eli vaikkeivät he minua enää näe, olen aivan varmasti paikalla. Lähellä. Mukana suojelemassa, auttamassa, tukemassa ja iloitsemassa heidän kaikissa elämän tilanteissaan, heidän kaikilla poluillaan. Voin tuon vilpittömässä mielessä sanoa, koska uskon sen olevan niin. Tiedän sen olevan niin.
Mutta elämä näyttäisi jatkuvan vielä ainakin jonkin matkaa, joten sanon kuin se mummo lumihangessa:
"Eteenpäin !"
keskiviikko 18. maaliskuuta 2009
Sunnuntai-fiilis
Eli ei mikään riemastuttava olo...
Vähän sellaisen epämääräisen puolivillainen... Ihan kuin jännittäisin jotain. Sellainen outo tunne vastassa, ihan kuin odottaisi jotain alkavaksi tai tulevaksi tai tapahtuvaksi. En vain tiedä, mitä. Ärsyttävää ja häiritsevää. Huolestuttavaakin vähän.
Lisäksi pääni hälyttää ihan kuin jotain olisi tapahtumassa, mistä en pidä. Olenkohan tulossa vainoharhaiseksi..? En kai voi pelkän tunteen perusteella hyppiä seinille ja soittaa 112:een, vaikka vatsani sanoo niin !
Minulle ehdotettiin, että ehkä olen unohtanut jotain. Mahdollisesti. Se ei ainakaan olisi mitenkään yllättävää tällä muistilla ja näillä muistettavilla. Tai jos hyvä minä ja paha minä taistelevat sisälläni jostain ratkaisusta, jota en ole tehnyt ja jonka tekemistä lykkään tietoisesti tai tiedostamatta. Tai jos noitavaistoni yrittää varoittaa jostain...
Tunnustin tänään eräälle lipsahdukseni kaidalta polulta, muttei sekään parantanut oloani. Jäiköhän jotain muuta tunnustettavaa sielun sopukoihin...? Varmaankin. Eiköhän meillä kaikilla ole siellä kaapin perällä vielä se salalokerokin, jota ei avata muille kuin erityistapauksessa.
Niin... erityistapauksessa...
Vähän sellaisen epämääräisen puolivillainen... Ihan kuin jännittäisin jotain. Sellainen outo tunne vastassa, ihan kuin odottaisi jotain alkavaksi tai tulevaksi tai tapahtuvaksi. En vain tiedä, mitä. Ärsyttävää ja häiritsevää. Huolestuttavaakin vähän.
Lisäksi pääni hälyttää ihan kuin jotain olisi tapahtumassa, mistä en pidä. Olenkohan tulossa vainoharhaiseksi..? En kai voi pelkän tunteen perusteella hyppiä seinille ja soittaa 112:een, vaikka vatsani sanoo niin !
Minulle ehdotettiin, että ehkä olen unohtanut jotain. Mahdollisesti. Se ei ainakaan olisi mitenkään yllättävää tällä muistilla ja näillä muistettavilla. Tai jos hyvä minä ja paha minä taistelevat sisälläni jostain ratkaisusta, jota en ole tehnyt ja jonka tekemistä lykkään tietoisesti tai tiedostamatta. Tai jos noitavaistoni yrittää varoittaa jostain...
Tunnustin tänään eräälle lipsahdukseni kaidalta polulta, muttei sekään parantanut oloani. Jäiköhän jotain muuta tunnustettavaa sielun sopukoihin...? Varmaankin. Eiköhän meillä kaikilla ole siellä kaapin perällä vielä se salalokerokin, jota ei avata muille kuin erityistapauksessa.
Niin... erityistapauksessa...
18.3.2009 Tautia pukkaa
Kaikenlaista tautia sitä onkin liikenteessä !
On noro-virusta ja muutakin vatsatautia. On entero-rokkoa ja vesirokkoakin. Kuumetautia ja nuhaa ja yskää. Mutta eipä näistä mikään mulle kelpaa. Ei. Muhun tarttui vauvakuume !!
Ei, saakeli soikoon... Vielä pitää tässä iässä tämäkin kärvistellä. Mutta tottahan se nyt tarttuu, kun kuulee hellyttäviä tarinoita pallopäistä. Päätään sängynpinnoihin hitsaavista palleroista. Omia juttujaan kurluttavista pullukoista ja leveästi hymyilevistä hampaattomista ikenistä. Huoneesta toiseen kontaten porhaltavista pääsiäismunista. Ja jotta tartunta olisi varma, niin aivastus naamalle tulee sähköpostin muodossa: kuvia 1 päivän, 3 päivän, 4 päivän ja viikonikäisestä vauvelista. <3
Mmmmm.... voin tuntea nenässäni sen vauvantuoksun. Voin tuntea ne pienet pulleat kädet kaulallani ja kasvoillani. Mielikuva päässäni ihanasta liukkaasta hyljevauvasta sylissäni kylvyssä ja suihkussa. Sydämessä sykähtää ajatus rintaa vasten painautuvasta lämpimästä nyytistä, joka rauhoittuu sydämeni sykkeeseen...
Hei, äkkiä nyt joku sen lekan kanssa, että herään tästä päiväunestani !
On noro-virusta ja muutakin vatsatautia. On entero-rokkoa ja vesirokkoakin. Kuumetautia ja nuhaa ja yskää. Mutta eipä näistä mikään mulle kelpaa. Ei. Muhun tarttui vauvakuume !!
Ei, saakeli soikoon... Vielä pitää tässä iässä tämäkin kärvistellä. Mutta tottahan se nyt tarttuu, kun kuulee hellyttäviä tarinoita pallopäistä. Päätään sängynpinnoihin hitsaavista palleroista. Omia juttujaan kurluttavista pullukoista ja leveästi hymyilevistä hampaattomista ikenistä. Huoneesta toiseen kontaten porhaltavista pääsiäismunista. Ja jotta tartunta olisi varma, niin aivastus naamalle tulee sähköpostin muodossa: kuvia 1 päivän, 3 päivän, 4 päivän ja viikonikäisestä vauvelista. <3
Mmmmm.... voin tuntea nenässäni sen vauvantuoksun. Voin tuntea ne pienet pulleat kädet kaulallani ja kasvoillani. Mielikuva päässäni ihanasta liukkaasta hyljevauvasta sylissäni kylvyssä ja suihkussa. Sydämessä sykähtää ajatus rintaa vasten painautuvasta lämpimästä nyytistä, joka rauhoittuu sydämeni sykkeeseen...
Hei, äkkiä nyt joku sen lekan kanssa, että herään tästä päiväunestani !
tiistai 17. maaliskuuta 2009
"Anna se moppi..."
"...anna se moppi, oven avaan, täytyy tuulettaa..."
Olen törkeästi laiminlyönyt ympäristöäni. Vaikka pienet siniset epämääräistä seksuaalista suuntautumista edustavat metsänörkit laulavatkin CD-soittimessani, että "Mun koti ei oo läävä", niin mun koti kyllä kohta on läävä !
Jokainen tietää, että perheessä, jossa on lapsia (koolla ei ole väliä, riittää kun osaa kuljettaa tavaroita käsissä, suussa, selässä...), paikat pysyvät silmäämiellyttävässä järjestyksessä n.2,3 sekunttia siivouksen jälkeen. 2,4 sekunnin kuluttua näyttää taas siltä, kuin koti olisi pommin jäljiltä. Mutta nyt ei vika ole lapsissa vaan minussa.
Olen ollut niin laiska, että jopa itseäni hävettää. Vähän tosin, mutta kuitenkin. En ole turhantarkka (äitini tod.näk. rähjähtäisi nauruun, jos näkisi tämän hänen mielestään törkeän aliarvioinnin) siisteyden suhteen. Olen, Luojalle kiitos, päässyt eroon siitä jatkuvasta putsauksesta ja puunauksesta, jota em. äitini harrastaa. Hän kuulunee siihen ikäluokkaan, jonka ajattelussa siisteys kertoo jostain korkeammasta kastista. Tiedän, ettei hän ole ainoa, muttei sekään tieto helpota omalla kohdalla. Niin. Olin tosiaan jo itsekin pahasti siivousputkessa, mutta pystyin repäisemään itseni irti ajoissa ennen kuin olin lopullisesti koukuttunut räsyihin, kumikäsineisiin ja Mr. Muscle´iin.
Ihan rehellinen sonta ei kyllä saa armoa silmissäni. Ruokaläiskät, räkäroiskeet, kuralammikot ja hammastahnaraidat saavat aikaan hermoromahduksen esiasteen ja räsyyn on tartuttava, mutta muruset, hiekka ja muu kuiva-aines vasta sitten, kun ne tuntuvat jalanpohjassa karhealta. No, pieni liioittelu sallittakoon. Se, missä päreeni on päällystetty asbestilla, on normisotku.
Vain perjantaisin saan usein jonkinasteisen sätkyn ja käskytän kaikki siivoamaan. Siis lähinnä järjestelemään paikkoja kuntoon. Edes perjantai-iltana haluan katsoa asuntoa, jossa joka paikka ei pursu lasten tavaroita ja vaatteita. Ja myönnettävä on, että siisteytemme on usein näennäistä: yleissilmäyksellä talo näyttäisi olevan putsis-clean, mutta kaappien ja vaatehuoneiden ovien takana eletään ihan omaa elämää. Ohjenuorani tässä onkin "Se, mitä ei näe, ei häiritse." Pätee myös pienimpiin villakoiriin. Ja kun otan silmälasit pois, niin keskikokoinenkin kenneli saa olla rauhassa.
Inhoan 'siivouspäivää'. Se on liian orjallista. Aina ei vain ehdi enkä nyt todellakaan aio ottaa stressiä vielä jostain siivouksestakin ! Kukaan ei ole kai virallisesti koskaan kuollut pölyyn. Tai ehkä on, mutta ei minun suvussani tai lähipiirissäni. Siivoan silloin, kun siltä tuntuu. Ja näyttää. Olen huomannut, että kun sietokyvyn raja ylittyy, siivous sujuu paljon ripeämmin ja tehokkaammin kuin silloin, kun siihen on pakon edessä ryhdyttävä vain siksi, että on joku tietty päivä viikossa. Järjetöntä, sanon minä.
Mutta nyt luulen, että "pohja se on miunkii säkis".
Olen törkeästi laiminlyönyt ympäristöäni. Vaikka pienet siniset epämääräistä seksuaalista suuntautumista edustavat metsänörkit laulavatkin CD-soittimessani, että "Mun koti ei oo läävä", niin mun koti kyllä kohta on läävä !
Jokainen tietää, että perheessä, jossa on lapsia (koolla ei ole väliä, riittää kun osaa kuljettaa tavaroita käsissä, suussa, selässä...), paikat pysyvät silmäämiellyttävässä järjestyksessä n.2,3 sekunttia siivouksen jälkeen. 2,4 sekunnin kuluttua näyttää taas siltä, kuin koti olisi pommin jäljiltä. Mutta nyt ei vika ole lapsissa vaan minussa.
Olen ollut niin laiska, että jopa itseäni hävettää. Vähän tosin, mutta kuitenkin. En ole turhantarkka (äitini tod.näk. rähjähtäisi nauruun, jos näkisi tämän hänen mielestään törkeän aliarvioinnin) siisteyden suhteen. Olen, Luojalle kiitos, päässyt eroon siitä jatkuvasta putsauksesta ja puunauksesta, jota em. äitini harrastaa. Hän kuulunee siihen ikäluokkaan, jonka ajattelussa siisteys kertoo jostain korkeammasta kastista. Tiedän, ettei hän ole ainoa, muttei sekään tieto helpota omalla kohdalla. Niin. Olin tosiaan jo itsekin pahasti siivousputkessa, mutta pystyin repäisemään itseni irti ajoissa ennen kuin olin lopullisesti koukuttunut räsyihin, kumikäsineisiin ja Mr. Muscle´iin.
Ihan rehellinen sonta ei kyllä saa armoa silmissäni. Ruokaläiskät, räkäroiskeet, kuralammikot ja hammastahnaraidat saavat aikaan hermoromahduksen esiasteen ja räsyyn on tartuttava, mutta muruset, hiekka ja muu kuiva-aines vasta sitten, kun ne tuntuvat jalanpohjassa karhealta. No, pieni liioittelu sallittakoon. Se, missä päreeni on päällystetty asbestilla, on normisotku.
Vain perjantaisin saan usein jonkinasteisen sätkyn ja käskytän kaikki siivoamaan. Siis lähinnä järjestelemään paikkoja kuntoon. Edes perjantai-iltana haluan katsoa asuntoa, jossa joka paikka ei pursu lasten tavaroita ja vaatteita. Ja myönnettävä on, että siisteytemme on usein näennäistä: yleissilmäyksellä talo näyttäisi olevan putsis-clean, mutta kaappien ja vaatehuoneiden ovien takana eletään ihan omaa elämää. Ohjenuorani tässä onkin "Se, mitä ei näe, ei häiritse." Pätee myös pienimpiin villakoiriin. Ja kun otan silmälasit pois, niin keskikokoinenkin kenneli saa olla rauhassa.
Inhoan 'siivouspäivää'. Se on liian orjallista. Aina ei vain ehdi enkä nyt todellakaan aio ottaa stressiä vielä jostain siivouksestakin ! Kukaan ei ole kai virallisesti koskaan kuollut pölyyn. Tai ehkä on, mutta ei minun suvussani tai lähipiirissäni. Siivoan silloin, kun siltä tuntuu. Ja näyttää. Olen huomannut, että kun sietokyvyn raja ylittyy, siivous sujuu paljon ripeämmin ja tehokkaammin kuin silloin, kun siihen on pakon edessä ryhdyttävä vain siksi, että on joku tietty päivä viikossa. Järjetöntä, sanon minä.
Mutta nyt luulen, että "pohja se on miunkii säkis".
17.3.2009 Stressi
Ihan hirveä työstressi on päällä !
Anelin jo piristystä eräältä ja sainkin sitä, kiitos hänelle ! Onhan maailmassa vielä empatiaakin jäljellä...
"...ja päästä minut pahasta..."
Anelin jo piristystä eräältä ja sainkin sitä, kiitos hänelle ! Onhan maailmassa vielä empatiaakin jäljellä...
"...ja päästä minut pahasta..."
maanantai 16. maaliskuuta 2009
HUI !!
Apua, hjälp, Help, appi, Hilfe !
Nyt tuli NIIN konkreettinen ehdotus Sir Samulta, että siihen on pakko vastata. Mutta MITEN ??? Kyllä...vai ei... Mitä mä vastaan ? Mitä mä teen ? Mitä mä HALUAN ? Ei, jumalauta (anteeksi !), tää ei pääty hyvin... En ehkä halua katsoa tätä korttia... vaikka olenkin pirun utelias. Mutta, saatana. Uteliaisuushan tappoi sen katinkin... Mitä, mitä, mitä, MITÄ !!!!
Voi, helvettiläinen. Ihan hukassa nyt.
Nyt tuli NIIN konkreettinen ehdotus Sir Samulta, että siihen on pakko vastata. Mutta MITEN ??? Kyllä...vai ei... Mitä mä vastaan ? Mitä mä teen ? Mitä mä HALUAN ? Ei, jumalauta (anteeksi !), tää ei pääty hyvin... En ehkä halua katsoa tätä korttia... vaikka olenkin pirun utelias. Mutta, saatana. Uteliaisuushan tappoi sen katinkin... Mitä, mitä, mitä, MITÄ !!!!
Voi, helvettiläinen. Ihan hukassa nyt.
16.3.2009 Das
Sain sähköpostilla Meidän Perhe -lehdestä saksitun artikkelin erittäin... hmmm... erikoisesta perheestä.
Perheeseen kuului kaksi nuorehkoa aikuista ja yksi vauva. Perhettä on pakko luonnehtia näin, koska valokuvasta ei ainakaan minulle selvinnyt, olivatko perheen vanhemmat mies ja nainen vai mies ja mies. Tästäkin voi päätellä jo jotain. Ja vauva oli lapsi. Sukupuoli ei käynyt jutusta ilmi ja se olikin koko tarinan pointti. Eli ko. lapsi saa sukupuolineutraalin kasvatuksen.
Vanhemmat perustelivat kasvatuksellista valintaansa sillä, että "sukupuoliroolit rajoittavat käyttäytymistä, tahdomme antaa lapselle mahdollisimma paljon liikkumavaraa" ja "lapsi saa tehdä, mitä itse haluaa eikä hän joudu toimimaan sukupuoleen liitettyjen odotusten mukaan."
Hei, haloo, herätys ! Mikäs siinä, jos kaikki maailmassa tai edes Suomessa ajattelisivat näin, mutta kun muilla ihmisillä kuitenkin on niitä sukupuoleen liittyviä odotuksia. Ei tämä perhe elä missään umpiossa, jossa heidän tekemisensä eivät liikuta muita tai muiden heitä. Erittäin kapea-alainen katsantokanta, vaikka ääriliberaaleiksi haluavatkin esittäytyä.
Jokainen eläköön tavallaan, kunhan ei satuta toisia, on periaatteeni. Tässä tapauksessa ei ole kyse varsinaisesta satuttamisesta, mutta pakostakin tuli mieleen, että siinä menee kyllä pieni ihminen sekaisin, kun vähän varttuu. Ihan pelottaa ajatellakin ja olenkin sitä mieltä, että vanhemmat tekevät tässä asiassa väärin.
Lähtökohtahan on, että me kaikki olemme joko poikia tai tyttöjä, naisia tai miehiä. Tästä on sitten niitä marginaali-poikkeuksia, joita en lähde kommentoimaan juulla enkä jaalla, jääköön he nyt omaan rauhaansa. Mutta noin valtaväestöä ajatellen, meidät jaetaan kahteen pääryhmään jo pienestä pitäen ja sen jälkeen lopun elämämme. Ei yksinkertaisesti ole mahdollista elää sukupuolineutraalisti !
Ihan jo pelkät normaalit ruumintoiminnot jakavat meidät omaan karsinaamme: on omat vessat miehille ja naisille. Aivan sama, oletko itse henkisesti sukupuolineutraali (SPN), mutta jos miespuolinen SPN aikoo tunkea kasseineen naisten vessaan, niin saattaahan silloin joku älähtää ja voi siinä pahimmassa tapauksessa kalikkaankin kalahtaa.
Henkilöturvatunnuksestamme käy ilmi sukupuoli ja joka paikassahan nykyään sitä hetua tarvitaan. Kaupan kassallakin. Joten vaikka pukeutumisesta tai hiusten pituudesta ei voisikaan sukupuolta päätellä, niin yksi pieni numero kertoo muille, mitä sieltä housuista/hameen alta oikeasti löytyy. Ja se tieto ohjaa useimpien meidän käyttäytymistä ja suhtautumista.
Monta jääkautta saa olla tässä välissä ennen kuin tuollainen sukupuolivapaa maailma on todellisuutta.
Minkäköhän hullutuksen sitä itse keksisi erikoisuudentavoittelussa...?
Perheeseen kuului kaksi nuorehkoa aikuista ja yksi vauva. Perhettä on pakko luonnehtia näin, koska valokuvasta ei ainakaan minulle selvinnyt, olivatko perheen vanhemmat mies ja nainen vai mies ja mies. Tästäkin voi päätellä jo jotain. Ja vauva oli lapsi. Sukupuoli ei käynyt jutusta ilmi ja se olikin koko tarinan pointti. Eli ko. lapsi saa sukupuolineutraalin kasvatuksen.
Vanhemmat perustelivat kasvatuksellista valintaansa sillä, että "sukupuoliroolit rajoittavat käyttäytymistä, tahdomme antaa lapselle mahdollisimma paljon liikkumavaraa" ja "lapsi saa tehdä, mitä itse haluaa eikä hän joudu toimimaan sukupuoleen liitettyjen odotusten mukaan."
Hei, haloo, herätys ! Mikäs siinä, jos kaikki maailmassa tai edes Suomessa ajattelisivat näin, mutta kun muilla ihmisillä kuitenkin on niitä sukupuoleen liittyviä odotuksia. Ei tämä perhe elä missään umpiossa, jossa heidän tekemisensä eivät liikuta muita tai muiden heitä. Erittäin kapea-alainen katsantokanta, vaikka ääriliberaaleiksi haluavatkin esittäytyä.
Jokainen eläköön tavallaan, kunhan ei satuta toisia, on periaatteeni. Tässä tapauksessa ei ole kyse varsinaisesta satuttamisesta, mutta pakostakin tuli mieleen, että siinä menee kyllä pieni ihminen sekaisin, kun vähän varttuu. Ihan pelottaa ajatellakin ja olenkin sitä mieltä, että vanhemmat tekevät tässä asiassa väärin.
Lähtökohtahan on, että me kaikki olemme joko poikia tai tyttöjä, naisia tai miehiä. Tästä on sitten niitä marginaali-poikkeuksia, joita en lähde kommentoimaan juulla enkä jaalla, jääköön he nyt omaan rauhaansa. Mutta noin valtaväestöä ajatellen, meidät jaetaan kahteen pääryhmään jo pienestä pitäen ja sen jälkeen lopun elämämme. Ei yksinkertaisesti ole mahdollista elää sukupuolineutraalisti !
Ihan jo pelkät normaalit ruumintoiminnot jakavat meidät omaan karsinaamme: on omat vessat miehille ja naisille. Aivan sama, oletko itse henkisesti sukupuolineutraali (SPN), mutta jos miespuolinen SPN aikoo tunkea kasseineen naisten vessaan, niin saattaahan silloin joku älähtää ja voi siinä pahimmassa tapauksessa kalikkaankin kalahtaa.
Henkilöturvatunnuksestamme käy ilmi sukupuoli ja joka paikassahan nykyään sitä hetua tarvitaan. Kaupan kassallakin. Joten vaikka pukeutumisesta tai hiusten pituudesta ei voisikaan sukupuolta päätellä, niin yksi pieni numero kertoo muille, mitä sieltä housuista/hameen alta oikeasti löytyy. Ja se tieto ohjaa useimpien meidän käyttäytymistä ja suhtautumista.
Monta jääkautta saa olla tässä välissä ennen kuin tuollainen sukupuolivapaa maailma on todellisuutta.
Minkäköhän hullutuksen sitä itse keksisi erikoisuudentavoittelussa...?
sunnuntai 15. maaliskuuta 2009
Käteen
Väli-sellaiseen olen joutunut. Tai koen itse joutuneeni.
Yksi sanoo yhtä ja toinen toista. En enää tiedä, mitä uskoa. Myös valehtelua, sitä kaiken pahan alkua ja juurta, on havaittavissa. Minulle ja toinen toisilleen. Todella hämmentävää ja sekavaa.
Minun pitäisi nyt päättää, pyristelenkö irti, yritänkö luovia karikoita vältellen vai räjäytänkö koko potin ? Vai olenko kuin se entinen kampela, joka teki temppuja: oli pöydällä kolme päivää liikauttamatta evääkään ?
No, turhaa spekulaatiota. Vanhana pasifistina en luonnollisestikaan saa aikaiseksi mitään. En kylläkään pelkää, että hautautuisin raunioihin. Se ei ole mahdollista. Sytytyslanka on tarpeeksi pitkä. Mutta ruumiit eivät houkuta. Ja niitä tulisi 100varmasti. Ja ketkä sodassa ovat niitä, jotka eniten aina kärsivät ? Niin, ne viattomat eli naiset ja lapset.
Mitään en tee siksikään, koska Iso Kirja sanoo:
"Kuinka saatat sanoa veljellesi: 'Veljeni, annas, minä otan pois rikan, joka on silmässäsi', sinä, joka et näe malkaa omassa silmässäsi? Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, sitten sinä näet ottaa pois rikan, joka on veljesi silmässä." Luukkaan 6:42 mukaan.
Näin pyhäpäivän kunniaksi on pyhiä tekstejä siteerattu enemmänkin. Luukas on ollut erityisessä suosiossa, huomaan. Ja miksei olisi.
Yksi sanoo yhtä ja toinen toista. En enää tiedä, mitä uskoa. Myös valehtelua, sitä kaiken pahan alkua ja juurta, on havaittavissa. Minulle ja toinen toisilleen. Todella hämmentävää ja sekavaa.
Minun pitäisi nyt päättää, pyristelenkö irti, yritänkö luovia karikoita vältellen vai räjäytänkö koko potin ? Vai olenko kuin se entinen kampela, joka teki temppuja: oli pöydällä kolme päivää liikauttamatta evääkään ?
No, turhaa spekulaatiota. Vanhana pasifistina en luonnollisestikaan saa aikaiseksi mitään. En kylläkään pelkää, että hautautuisin raunioihin. Se ei ole mahdollista. Sytytyslanka on tarpeeksi pitkä. Mutta ruumiit eivät houkuta. Ja niitä tulisi 100varmasti. Ja ketkä sodassa ovat niitä, jotka eniten aina kärsivät ? Niin, ne viattomat eli naiset ja lapset.
Mitään en tee siksikään, koska Iso Kirja sanoo:
"Kuinka saatat sanoa veljellesi: 'Veljeni, annas, minä otan pois rikan, joka on silmässäsi', sinä, joka et näe malkaa omassa silmässäsi? Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, sitten sinä näet ottaa pois rikan, joka on veljesi silmässä." Luukkaan 6:42 mukaan.
Näin pyhäpäivän kunniaksi on pyhiä tekstejä siteerattu enemmänkin. Luukas on ollut erityisessä suosiossa, huomaan. Ja miksei olisi.
15.3.2009 Ilmakylpyjä
Olen todella huono ihmistuntija. Nykyään.
Vielä viime vuosiin saakka olen kuvitellut olevani hyvä tunnistamaan ihmisten luonteet. Ja olen sitä ihan oikeasti ollutkin. Nyt vain ote lipsuu ja pahasti.
Tässä parin viime vuoden aikana olen ampunut harhaan monta kertaa. Niin monta, että ihan huolestuttaa jo. Huolestuttaa sen takia, että minun on täytynyt itseni jotenkin muuttua, kun tämä ominaisuuteni on hävinnyt jonnekin. Todella harmillista, koska tuo ihmistuntemus on hyödyllinen piire omata. Jo itsesuojelunkin takia.
Nyt tosiaan huomaan sen puuttuvan, kun nuolet osuvat koko ajan maaliin. Minuun. Terävät. Luotan sellaisiin, joihin ei pitäisi uhrata ajatustakaan. Ja sitten taas saan nyhtää sitä nuolta irti sielustani.
Tässä viimeisimmässä tuntuisi olevan useita väkäsiä, jotka vaikeuttavat irrottamista. Ehkä teen niin kuin sormeenjuuttuneelle ongenkoukulle tehdään: työnnän sen läpi kivusta huolimatta. Silloin pääsen siitä toivottavasti helpommin eroon kuin yrittämällä väkisin vetää sitä pois. Ja haava voi alkaa parantua.
Laastaria en laita. Otan ilmakylpyjä.
Vielä viime vuosiin saakka olen kuvitellut olevani hyvä tunnistamaan ihmisten luonteet. Ja olen sitä ihan oikeasti ollutkin. Nyt vain ote lipsuu ja pahasti.
Tässä parin viime vuoden aikana olen ampunut harhaan monta kertaa. Niin monta, että ihan huolestuttaa jo. Huolestuttaa sen takia, että minun on täytynyt itseni jotenkin muuttua, kun tämä ominaisuuteni on hävinnyt jonnekin. Todella harmillista, koska tuo ihmistuntemus on hyödyllinen piire omata. Jo itsesuojelunkin takia.
Nyt tosiaan huomaan sen puuttuvan, kun nuolet osuvat koko ajan maaliin. Minuun. Terävät. Luotan sellaisiin, joihin ei pitäisi uhrata ajatustakaan. Ja sitten taas saan nyhtää sitä nuolta irti sielustani.
Tässä viimeisimmässä tuntuisi olevan useita väkäsiä, jotka vaikeuttavat irrottamista. Ehkä teen niin kuin sormeenjuuttuneelle ongenkoukulle tehdään: työnnän sen läpi kivusta huolimatta. Silloin pääsen siitä toivottavasti helpommin eroon kuin yrittämällä väkisin vetää sitä pois. Ja haava voi alkaa parantua.
Laastaria en laita. Otan ilmakylpyjä.
lauantai 14. maaliskuuta 2009
14.3.2009 Oikea vai vasen ?
Kipu, tuska, rakkaus.
Tein CD-inventaarion, joka olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten. Tai ehkä sen olen tehnytkin, mutten ole hamsterina malttanut heittää tarpeettomia levyjä pois sillä ajatuksella, että "jos joskus kuitenkin..." No, nyt otin itsestäni niska-perse -otteen ja perkasin kokoelman.
Vaihdoin muutaman rikkinäisen kannen poisheitettävien ehjiin ja samalla siinä lueskelin, mitä musiikkia todella heitän pois. (Tai siis enhän tietysti niitä levyjä heitä roskiin, koska niitä voi käyttää askartelussa vielä monella tapaa, mutta pois käytöstä.) Ja kyllä olin huvitettu.
Etenkin yksi levy sai minut hihittelemään. Michael Boltonin "Soul Provider". Kymmenen (10) biisiä levyllä, huomatkaa valikoima:
1. Soul Provider
2. Georgia On My Mind
3. It´s Only My Heart
4. How Am I Supposed To Live Without You
5. How Can We Be Lovers
6. You Wouldn´t Know Love
7. When I´m Back On My Feet Again
8. From Now On
9. Love Cuts Deep
10. Stand Up For Love
Siis jotain rajaa ! Tuntui, että pitäisi mennä pesemään kädet, kun olivat jotenkin tahmaiset... Ja sanotaan, että me suomalaiset olemme rakkaudesta ruikuttavaa kansaa. Juuri tuollaista musiikkia, jota kuunnellaan, kun ryvetään yksin perjantai-iltana itsesäälissä, tyrskitään rakkaudentuskaa ja lipitetään viiniä. Hohhoijaa... Jotenkin en saanut itseäni kuuntelemaan, mitä nuo laulujen nimet todella pitävät sisällään. Tuntui ylivoimaiselta tehtävältä. Pthyi !
******
Minua jännittää. En tiedä, mikä. Mitään ihmeellistä ei pitäisi olla tiedossa, mutta silti on jotenkin vähän levoton olo. Ei kylläkään huonolla tavalla. Ehkä se johtuu eilisiltaisesta keskusteluhetkestä. Tai ei mistään 'hetkestä' vaan melkein koko illasta. Ja osasta yötäkin.
Luulen arvaavani, mistä tämä saattaisi johtua... Siitä ehdotuksesta, jonka sain, mutten ottanut vastaan. Ei niin, ettenkö olisi halunnut ottaa sitä vastaan. En vain pystynyt johtuen tämän päivän aikatauluistani. Olisi ollut mielenkiintoista "katsoa tämä kortti"... Aika olisi ollut ainakin sopivampi muuten kuin silloin viimeksi, jolloin suunnitelmat kariutuivat minusta riippumattomista syistä. Ehkä tälläkin esteellä oli tarkoitus, en tiedä. Olisiko se sitten niin, että kolmas kerta sanoo sen toden...?
Toisaalta olen oudon epävarma. Tiedän kyllä, mitä haluan. Tai haluaisin, mutta en ole varma siitä toisesta. Hänkin periaattessa tietää, mitä haluaa ja mitä ei, mutta vaikuttaa välillä myös epävarmalta. Enkä halua, että mitenkään painoistaisin häntä. En sitä kyllä pystyisi tekemäänkään, uskon, mutta en halua hänen ahdistuvan. Pelkään, että hän luulee minun haluavan sitä, mitä hän ei halua ja siitä syntyy ikävä ristiriita. Tuntuu sekavalta ja onkin sitä. En tiedä tarkkaan, missä mennään. Olen siis eksyksissä ja nähtävästi yksinäni.
No, tulevaisuus on avoin ja aika näyttää tai on näyttämättä. Parempi mennä päivä kerrallaan ja olla suunnitelematta tai kuvittelematta mitään. Katsoa vain, mitä tapahtuu, jos on ylipäätään tapahtuakseen. (Tulipas ehtolauseita ! Tämä on nähtävästi taipumus, jolla on tapana tarttua ;-)
Kohtalo määrää kuitenkin viime kädessä sen, onko se oikea vai vasen.
Tein CD-inventaarion, joka olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten. Tai ehkä sen olen tehnytkin, mutten ole hamsterina malttanut heittää tarpeettomia levyjä pois sillä ajatuksella, että "jos joskus kuitenkin..." No, nyt otin itsestäni niska-perse -otteen ja perkasin kokoelman.
Vaihdoin muutaman rikkinäisen kannen poisheitettävien ehjiin ja samalla siinä lueskelin, mitä musiikkia todella heitän pois. (Tai siis enhän tietysti niitä levyjä heitä roskiin, koska niitä voi käyttää askartelussa vielä monella tapaa, mutta pois käytöstä.) Ja kyllä olin huvitettu.
Etenkin yksi levy sai minut hihittelemään. Michael Boltonin "Soul Provider". Kymmenen (10) biisiä levyllä, huomatkaa valikoima:
1. Soul Provider
2. Georgia On My Mind
3. It´s Only My Heart
4. How Am I Supposed To Live Without You
5. How Can We Be Lovers
6. You Wouldn´t Know Love
7. When I´m Back On My Feet Again
8. From Now On
9. Love Cuts Deep
10. Stand Up For Love
Siis jotain rajaa ! Tuntui, että pitäisi mennä pesemään kädet, kun olivat jotenkin tahmaiset... Ja sanotaan, että me suomalaiset olemme rakkaudesta ruikuttavaa kansaa. Juuri tuollaista musiikkia, jota kuunnellaan, kun ryvetään yksin perjantai-iltana itsesäälissä, tyrskitään rakkaudentuskaa ja lipitetään viiniä. Hohhoijaa... Jotenkin en saanut itseäni kuuntelemaan, mitä nuo laulujen nimet todella pitävät sisällään. Tuntui ylivoimaiselta tehtävältä. Pthyi !
******
Minua jännittää. En tiedä, mikä. Mitään ihmeellistä ei pitäisi olla tiedossa, mutta silti on jotenkin vähän levoton olo. Ei kylläkään huonolla tavalla. Ehkä se johtuu eilisiltaisesta keskusteluhetkestä. Tai ei mistään 'hetkestä' vaan melkein koko illasta. Ja osasta yötäkin.
Luulen arvaavani, mistä tämä saattaisi johtua... Siitä ehdotuksesta, jonka sain, mutten ottanut vastaan. Ei niin, ettenkö olisi halunnut ottaa sitä vastaan. En vain pystynyt johtuen tämän päivän aikatauluistani. Olisi ollut mielenkiintoista "katsoa tämä kortti"... Aika olisi ollut ainakin sopivampi muuten kuin silloin viimeksi, jolloin suunnitelmat kariutuivat minusta riippumattomista syistä. Ehkä tälläkin esteellä oli tarkoitus, en tiedä. Olisiko se sitten niin, että kolmas kerta sanoo sen toden...?
Toisaalta olen oudon epävarma. Tiedän kyllä, mitä haluan. Tai haluaisin, mutta en ole varma siitä toisesta. Hänkin periaattessa tietää, mitä haluaa ja mitä ei, mutta vaikuttaa välillä myös epävarmalta. Enkä halua, että mitenkään painoistaisin häntä. En sitä kyllä pystyisi tekemäänkään, uskon, mutta en halua hänen ahdistuvan. Pelkään, että hän luulee minun haluavan sitä, mitä hän ei halua ja siitä syntyy ikävä ristiriita. Tuntuu sekavalta ja onkin sitä. En tiedä tarkkaan, missä mennään. Olen siis eksyksissä ja nähtävästi yksinäni.
No, tulevaisuus on avoin ja aika näyttää tai on näyttämättä. Parempi mennä päivä kerrallaan ja olla suunnitelematta tai kuvittelematta mitään. Katsoa vain, mitä tapahtuu, jos on ylipäätään tapahtuakseen. (Tulipas ehtolauseita ! Tämä on nähtävästi taipumus, jolla on tapana tarttua ;-)
Kohtalo määrää kuitenkin viime kädessä sen, onko se oikea vai vasen.
perjantai 13. maaliskuuta 2009
"Pieni laulu ihmisestä"
Ihminen tarvitsee ihmistä
ollakseen ihminen ihmiselle,
ollakseen itse ihminen.
Lämpimin peitto on toisen iho,
toisen ilo on parasta ruokaa.
Emme ole tähtiä, taivaan lintuja,
olemme ihmisiä, osa pitkää haavaa.
Ihminen tarvitsee ihmistä.
Ihminen ilman ihmistä,
on vähemmän ihminen ihmisille,
vähemmän kuin ihminen voi olla.
Ihminen tarvitsee ihmistä.
- Tommy Tabermann -
ollakseen ihminen ihmiselle,
ollakseen itse ihminen.
Lämpimin peitto on toisen iho,
toisen ilo on parasta ruokaa.
Emme ole tähtiä, taivaan lintuja,
olemme ihmisiä, osa pitkää haavaa.
Ihminen tarvitsee ihmistä.
Ihminen ilman ihmistä,
on vähemmän ihminen ihmisille,
vähemmän kuin ihminen voi olla.
Ihminen tarvitsee ihmistä.
- Tommy Tabermann -
13.3.2009 Oravaparaati
Voiko viiden (5) oravan ryhmittymää kutsua jo laumaksi ?
Pieni potilas melkein pomppasi ulos nahoistaan, kun näki oravien kisailevan pihalla. Hihkui innosta ja laski niitä sikailijoita ääneen. Henk. koht. olen sitä mieltä, että oravannahat nykyäänkin valuuttana ei olisi mitenkään huonompi vaihtoehto. Sellaista tuhoa saavat kyllä aikaan välikatossa, että voisin avata anniskeluravintolan myös oraville en pelkästään hiirille. No, eläköön nyt vielä ainakin hetken riemullista keväistä kosiskeluaikaansa. Naikaa ja kuolkaa.
Yskä lähtee yskimällä ja nuha lähtee sillä, minkä kaikki tiedämme. Yskä ja nuha vaivaa porukoita. Toiset yskii ja muut valvoo kuuntelemalla sitä kakomista. Uni kyllä karisee silmistä, ei pelkästää metelin takia, vaan myös siksi, että välillä pitää pysähtyä kuuntelemaan, jatkuuko hengitys sen korahtelun jälkeen. Siitä piristyslääkettä purkkiin.
Ja sitten. Jos asiat voi tehdä kahdella tavalla, oikein ja päin persettä, niin eikös edes jonkinnäköisen todennäköisyyden mukaan joskus se tekeminen pakostakin onnistu ? Siis jos ihan randomilla teen juttuja, niin noin puolella kerroista pitäisi mennä oikein. Noin niin kuin periaatteessa ja teoriassa. Joo. No, voin kertoa, että keskuudessamme kävelee sellaisia perskätisiä, joilla yrittämälläkin 90 % tekemisestä menee reisille ja 10 % onnistuu. Ja sekin 10 % vain sen takia, että siinä on joku vieressä vähän avittamassa. Humanoideja tai vastaavat tiedot, siis. Se pikkasen kasvattaa rintakarvoja muille, jotka sitten yrittävät korjata tuhon jälkiä. Ja tarkennan sen verran, etten puhu nyt itsestäni. Tietenkään.
Nyt puurolle.
Pieni potilas melkein pomppasi ulos nahoistaan, kun näki oravien kisailevan pihalla. Hihkui innosta ja laski niitä sikailijoita ääneen. Henk. koht. olen sitä mieltä, että oravannahat nykyäänkin valuuttana ei olisi mitenkään huonompi vaihtoehto. Sellaista tuhoa saavat kyllä aikaan välikatossa, että voisin avata anniskeluravintolan myös oraville en pelkästään hiirille. No, eläköön nyt vielä ainakin hetken riemullista keväistä kosiskeluaikaansa. Naikaa ja kuolkaa.
Yskä lähtee yskimällä ja nuha lähtee sillä, minkä kaikki tiedämme. Yskä ja nuha vaivaa porukoita. Toiset yskii ja muut valvoo kuuntelemalla sitä kakomista. Uni kyllä karisee silmistä, ei pelkästää metelin takia, vaan myös siksi, että välillä pitää pysähtyä kuuntelemaan, jatkuuko hengitys sen korahtelun jälkeen. Siitä piristyslääkettä purkkiin.
Ja sitten. Jos asiat voi tehdä kahdella tavalla, oikein ja päin persettä, niin eikös edes jonkinnäköisen todennäköisyyden mukaan joskus se tekeminen pakostakin onnistu ? Siis jos ihan randomilla teen juttuja, niin noin puolella kerroista pitäisi mennä oikein. Noin niin kuin periaatteessa ja teoriassa. Joo. No, voin kertoa, että keskuudessamme kävelee sellaisia perskätisiä, joilla yrittämälläkin 90 % tekemisestä menee reisille ja 10 % onnistuu. Ja sekin 10 % vain sen takia, että siinä on joku vieressä vähän avittamassa. Humanoideja tai vastaavat tiedot, siis. Se pikkasen kasvattaa rintakarvoja muille, jotka sitten yrittävät korjata tuhon jälkiä. Ja tarkennan sen verran, etten puhu nyt itsestäni. Tietenkään.
Nyt puurolle.
torstai 12. maaliskuuta 2009
Hra ja Rva Pupunen
Onpas ollut hauska päivä.
Ensin kuulen olevani korvaamaton. Että joku kuolisi, jos minua ei olisi. Siis ystävänä.
Sitten minulle kerrottiin, että olen unohtumaton. Tuntematon ihminen muisti jutelleensa kanssani puhelimessa joskus vuonna miekka ja kilpi, koska ääneni on niin iloinen, ettei sitä voi unohtaa.
Ja sitten Hra Pupunen teki verhotun ehdotuksen Rva Pupuselle. Ja senhän tietää, mitä kaikki puput, kanit ja jänikset tekevät talvisin, kun on kylmä. Ne kaivautuu lämpimään pesään, lämmittää toisiaan ja pupuilee.
Johan oli ohjelma !
Ensin kuulen olevani korvaamaton. Että joku kuolisi, jos minua ei olisi. Siis ystävänä.
Sitten minulle kerrottiin, että olen unohtumaton. Tuntematon ihminen muisti jutelleensa kanssani puhelimessa joskus vuonna miekka ja kilpi, koska ääneni on niin iloinen, ettei sitä voi unohtaa.
Ja sitten Hra Pupunen teki verhotun ehdotuksen Rva Pupuselle. Ja senhän tietää, mitä kaikki puput, kanit ja jänikset tekevät talvisin, kun on kylmä. Ne kaivautuu lämpimään pesään, lämmittää toisiaan ja pupuilee.
Johan oli ohjelma !
12.3.2009 Ajatuksia
Rakkaudesta. Rakastumisesta. Ihastumisesta. Aihetta sivuttiin eilen eräässä iltapäiväkeskustelussa.
Olen vakaasti päättänyt, etten aio rakastua. Jotta en olisi ehdoton, josta piirteestä minua on syytetty, niin en sano, etten aio rakastua enää ikinä. Ikinä on pitkä aika, mutta en ainakaan nyt. Enkä lähiaikoinakaan. Katsotaan sitten 5-kymppisenä ;-)
Eräs vain epäili, että voisinko sitä (rakastumista) estää, jos kaikki tähdet ovat sopivassa linjassa. Ja haluaisinko sitä edes estää.
Rakastuminen on nyt vain toistaiseksi sotkenut elämääni pari viimeistä vuotta niin onnistuneesti, ettei siihen haluaisi lähteä enää uudestaan nyt, kun alkaa varpaanvälit pikkasen kuivahtaa niistä roiskeista.
Oireet osaan jo tunnistaa ja siltä pohjalta ajatellen voisin kuvitella, että osaisin katkaista tunteen jo nuppuna. Mutta erään epäilyssä saattaa olla pointti. Vaikka voisin siteerata, että "sopii, sopii, aina epäillä sopii, mutta tankki se on siitä huolimatta", niin en halua olla jääräpää. Voisinko kuitenkaan ? Haluaisinko ? Pystyisinkö halusta huolimatta ?
Rehellisyyden nimessä on todettava, että olen heikko luonne. Etukäteen tehdyt päätökset ovat hankalimpia pidettäviä. Kun tilanne ei ole vielä päällä, niin on helppo päättää mitä tahansa. Mutta tässä olen ollut aikaisemmin ja sen tietää, miten siinä kävi. Huonosti. Tuskaa, murhetta, surua, kaipausta ja litroittain kyyneleitä. Eli tähän kokemukseen perustuen voisin tehdä päätöksen olla rakastumatta. Tuli, kuka tuli.
Ihastumista en aio estää. Mutta jos annan itselleni luvan ihastua, niin käykö siinä kuin sanonnassa "kun antaa pirulle pikkusormen, se vie koko naisen" ? Tunne saattaisi kuin varkain muuttua joksikin, mitä en halunnut sen olevan, miksi en halunnut sen tulevan.
Ehkä pitää vain välttää kaikkia vaarallisia tilanteita ja virityksiä. Niin helppoa se on.
Loppuihanuus:
Sain juuri tekstarin, jossa kerrottiin, että olen korvaamaton <3 (Laitoin sormen vesilasiin ja otin pois. Ja täytyy pettyneenä todeta: ei jäänyt reikää, en ole korvaamaton. Mutta kivalta tuntui...)
Olen vakaasti päättänyt, etten aio rakastua. Jotta en olisi ehdoton, josta piirteestä minua on syytetty, niin en sano, etten aio rakastua enää ikinä. Ikinä on pitkä aika, mutta en ainakaan nyt. Enkä lähiaikoinakaan. Katsotaan sitten 5-kymppisenä ;-)
Eräs vain epäili, että voisinko sitä (rakastumista) estää, jos kaikki tähdet ovat sopivassa linjassa. Ja haluaisinko sitä edes estää.
Rakastuminen on nyt vain toistaiseksi sotkenut elämääni pari viimeistä vuotta niin onnistuneesti, ettei siihen haluaisi lähteä enää uudestaan nyt, kun alkaa varpaanvälit pikkasen kuivahtaa niistä roiskeista.
Oireet osaan jo tunnistaa ja siltä pohjalta ajatellen voisin kuvitella, että osaisin katkaista tunteen jo nuppuna. Mutta erään epäilyssä saattaa olla pointti. Vaikka voisin siteerata, että "sopii, sopii, aina epäillä sopii, mutta tankki se on siitä huolimatta", niin en halua olla jääräpää. Voisinko kuitenkaan ? Haluaisinko ? Pystyisinkö halusta huolimatta ?
Rehellisyyden nimessä on todettava, että olen heikko luonne. Etukäteen tehdyt päätökset ovat hankalimpia pidettäviä. Kun tilanne ei ole vielä päällä, niin on helppo päättää mitä tahansa. Mutta tässä olen ollut aikaisemmin ja sen tietää, miten siinä kävi. Huonosti. Tuskaa, murhetta, surua, kaipausta ja litroittain kyyneleitä. Eli tähän kokemukseen perustuen voisin tehdä päätöksen olla rakastumatta. Tuli, kuka tuli.
Ihastumista en aio estää. Mutta jos annan itselleni luvan ihastua, niin käykö siinä kuin sanonnassa "kun antaa pirulle pikkusormen, se vie koko naisen" ? Tunne saattaisi kuin varkain muuttua joksikin, mitä en halunnut sen olevan, miksi en halunnut sen tulevan.
Ehkä pitää vain välttää kaikkia vaarallisia tilanteita ja virityksiä. Niin helppoa se on.
Loppuihanuus:
Sain juuri tekstarin, jossa kerrottiin, että olen korvaamaton <3 (Laitoin sormen vesilasiin ja otin pois. Ja täytyy pettyneenä todeta: ei jäänyt reikää, en ole korvaamaton. Mutta kivalta tuntui...)
keskiviikko 11. maaliskuuta 2009
Piparia
*Huokaus* Tyytyväinen sellainen.
Väsyttää. Kaikki illat menee viimeisille tunneille chatissa. En valita !! Jossain välissä pitäisi ehtiä nukkuakin. Olisiko bussissa aamulla...
Söin piparin. Siis pipareita. Puheetkin menivät ihan pipariksi. Tai ei ihan. Ymmärrettävistä syistä keskustelukumppani ei oikein lämmennyt. En kyllä tosissaan yrittänytkään houkutella, kun tiedän, ettei nyt ole sen aika. Eikä tule ehkä pitkään aikaan olemaankaan, muttei se haittaa. Mukavaa ja viihdyttävää ja leppoisaa ja rentoa on muutenkin. Toivottavasti sain hänet pari kertaa nauramaan ja hymyilemäänkin. Ainakin hän sanoi niin, ja se riittää.
Pipari päivässä, parhaassa kaksi.
Väsyttää. Kaikki illat menee viimeisille tunneille chatissa. En valita !! Jossain välissä pitäisi ehtiä nukkuakin. Olisiko bussissa aamulla...
Söin piparin. Siis pipareita. Puheetkin menivät ihan pipariksi. Tai ei ihan. Ymmärrettävistä syistä keskustelukumppani ei oikein lämmennyt. En kyllä tosissaan yrittänytkään houkutella, kun tiedän, ettei nyt ole sen aika. Eikä tule ehkä pitkään aikaan olemaankaan, muttei se haittaa. Mukavaa ja viihdyttävää ja leppoisaa ja rentoa on muutenkin. Toivottavasti sain hänet pari kertaa nauramaan ja hymyilemäänkin. Ainakin hän sanoi niin, ja se riittää.
Pipari päivässä, parhaassa kaksi.
11.3.2009 Inventaario
Kaunis sielu kauniissa ruumiissa.
Tähän luottaen kohti kesää ! Ihanaa. Oikean meikkivalinnan ansiosta silmät näyttävät vaaleanvihreiltä. Hiukset ovat kasvaneet pois vähän liian lyhyestä mallista ja näyttävät nyt paremmalta kuin koko talvena. Vyötärö kaventunut kaksi (2) senttiä. Hampaat hohtavat, kiitos uuden hammastahnan. Kaikki ylimääräinen turkki on poistettu ja iho tuoksuu makealle. Kerrankin tyytyväinen itseensä :-)
Ja lisäksi vielä hyvällä tuulella. Toistaiseksi.
Tähän luottaen kohti kesää ! Ihanaa. Oikean meikkivalinnan ansiosta silmät näyttävät vaaleanvihreiltä. Hiukset ovat kasvaneet pois vähän liian lyhyestä mallista ja näyttävät nyt paremmalta kuin koko talvena. Vyötärö kaventunut kaksi (2) senttiä. Hampaat hohtavat, kiitos uuden hammastahnan. Kaikki ylimääräinen turkki on poistettu ja iho tuoksuu makealle. Kerrankin tyytyväinen itseensä :-)
Ja lisäksi vielä hyvällä tuulella. Toistaiseksi.
tiistai 10. maaliskuuta 2009
Sodassa ja Rakkaudessa
On kaikki sallittua. Sanotaan.
Ja varsinkin, kun soturina on nainen. Armoa ei anota eikä anneta. Siksi rakastunutta naista ei kannata suututtaa.
Nainen, oli hän sitten kuinka fiksu, järkevä, korkeasti koulutettu, sivistynyt, kultturelli, empaattinen tai sympaattinen tahansa, jonka pään on rakkaus saanut sekaisin, ei ole vastuussa teoistaan. Mikään järjen ääni ei kailota niin lujaa, että se kuuluisi ruusunpunaisten kuulosuojaimien läpi. Lemmenläikähdyksissä uiskenteleva nainen on kuuro muulle maailmalle ja täyttä ymmärrystä vailla. Tai mitäpä sitä kaunistelemaan: kyllä hän on ihan ymmärrystä vailla.
Rakkaudentuskassa peppuroidessaan ei nainen todellakaan tajua, mikä olisi hänelle parasta. Ainoa ajatus on saada rakkauden kohde itselleen ja mieluiten heti kuin kohta. Tavalla tai toisella, keinoja kaihtamatta. Pelottavaa. Varsinkin, jos on mies. Ja suurien tunteiden kohde.
Mikäs siinä, jos tunteiden palo on molemminpuolista. Siinä sitä sitten räiskytään ja hehkutaan aikansa. Mutta, jos se mies-reppana onkin jo pidemmällä menossa rakkauden (tai usein pelkän ihastumisen) elinkaarella. Miten ihmessä sanoa naiselle, joka ei voi saada toisesta tarpeekseen, että "oli ihan kivaa, mutta nyt olisi aika lähteä eri suuntiin" ? Niin nätisti sitä ei voi sanoakaan, etteikö se melooni sinne sieraimeen solahtaisi ! Ja silloin on kyllä piru merrassa.
Rakkaus ja viha ovat niin lähellä toisiaan, että rajan ylitys käy helpommin kuin Torniosta Haaparantaan. Se voi käydä ihan huomaamattakin. Ja usein niin nopeasti, ettei edes putkiaivoinen mies ehdi mukaan muutokseen. Ihmettelee vain, että mistäs tämä raivoisa ruusu ilmestyi sen herkän mimosan tilalle, joka tässä vielä hetki sitten kietoutui ympärille. Ja muutos takaisinpäin on usein lähes yhtä nopeaa. Ei ihme, että miehinen jähmeä mieli saattaa järkkyä tässä aallokossa.
Miten sitten selvitä tilanteesta kuivin jaloin ? Ei mitenkään. Kintuille roiskuu aina. Kyyneliä, kusta tai sontaa tilanteesta riippuen. Ja miehen diplomaatinkyvyistä.
Jos mies on vapaa, niin se on kai sama, miten epämieluisasta suhteesta lähtee. Pudottaa vain kuin koira jätöksensä ja sutii vähän hiekkaa päälle. Mitäs nainen siinä enää voi ? Turha hänen on pyristellä. Parempi ottaa vain lusikka kauniiseen käteen ja yrittää säästää se vähä, mitä raunioista löytyy. Huonompi juttu naiselle.
Jos mies on varattu eikä olekaan valmis lähtemään ns. kakkosensa mukaan, niin tilanne on mielenkiintoisempi. Ja luonnollisesti myös tulenarempi. Miehen kannattaa käyttää diplomatian sammutuspeittoa yrittäessään luikerrella eroon salarakkaastaan. Ei olekaan ihan helppo tehtävä, mutta tähän voi todeta, että pitikö lähteä. Siis alunperinkään leikkimään tulitikuilla. Siinä on aina riskinsä polttaa sekä sormensa että pahimmassa tapauksessa koko Rooman.
Ukkomiehen kanssa salarakas on kyllä melko vahvoilla. Aina voi yrittää tehdä Susan Ruususet, vai kuka se nyt olikaan, ja paljastaa koko maailmalle (tai ainakin vaimolle), miten pottu otetaan ja nainen syödään. Eikun, miten päin se nyt olikaan...? Tai sitten tehdä kuten Glenn Close Vaarallisessa suhteessa (Fatal Attraction). Kanisoppaa... ja vähän muutakin.
Mies voi yrittää tällaisen tapauksen kanssa varovaista hivutus-taktiikkaa. Pikkuhiljaa hivuttamalla eroon. Kyllästyttämällä. Olemalla haisuli ja harrastamalla pupunaintia. (Normipippeliä on enää vaikea hankkia, jos ei sitä ollut alunperinkään...) Luulisi perusnaisen jossain vaiheessa leipääntyvän ja heittävän ruodon pihalle. Ellei satu olemaan luuseri naiseksi, mutta siinä on sitten käynyt miehellä jo valintaa tehdessä niin suuren luokan arviointivirhe, että hyvät neuvot alkavat olla kalliit. Ja kalliiksi taitaa käydä erotus salarakkaastakin... Se on sitten toinen juttu, selviääkö siitä rahalla vai meneekö henkikin.
Parempi siis katsoa kuin katua. Katsoa omaa puolisoa silmiin tai joutuu pian katsomaan katua.
(*huok* mitä muuta voi odottaa loppukaneetilta klo puoli yksitoista illalla...)
Ja varsinkin, kun soturina on nainen. Armoa ei anota eikä anneta. Siksi rakastunutta naista ei kannata suututtaa.
Nainen, oli hän sitten kuinka fiksu, järkevä, korkeasti koulutettu, sivistynyt, kultturelli, empaattinen tai sympaattinen tahansa, jonka pään on rakkaus saanut sekaisin, ei ole vastuussa teoistaan. Mikään järjen ääni ei kailota niin lujaa, että se kuuluisi ruusunpunaisten kuulosuojaimien läpi. Lemmenläikähdyksissä uiskenteleva nainen on kuuro muulle maailmalle ja täyttä ymmärrystä vailla. Tai mitäpä sitä kaunistelemaan: kyllä hän on ihan ymmärrystä vailla.
Rakkaudentuskassa peppuroidessaan ei nainen todellakaan tajua, mikä olisi hänelle parasta. Ainoa ajatus on saada rakkauden kohde itselleen ja mieluiten heti kuin kohta. Tavalla tai toisella, keinoja kaihtamatta. Pelottavaa. Varsinkin, jos on mies. Ja suurien tunteiden kohde.
Mikäs siinä, jos tunteiden palo on molemminpuolista. Siinä sitä sitten räiskytään ja hehkutaan aikansa. Mutta, jos se mies-reppana onkin jo pidemmällä menossa rakkauden (tai usein pelkän ihastumisen) elinkaarella. Miten ihmessä sanoa naiselle, joka ei voi saada toisesta tarpeekseen, että "oli ihan kivaa, mutta nyt olisi aika lähteä eri suuntiin" ? Niin nätisti sitä ei voi sanoakaan, etteikö se melooni sinne sieraimeen solahtaisi ! Ja silloin on kyllä piru merrassa.
Rakkaus ja viha ovat niin lähellä toisiaan, että rajan ylitys käy helpommin kuin Torniosta Haaparantaan. Se voi käydä ihan huomaamattakin. Ja usein niin nopeasti, ettei edes putkiaivoinen mies ehdi mukaan muutokseen. Ihmettelee vain, että mistäs tämä raivoisa ruusu ilmestyi sen herkän mimosan tilalle, joka tässä vielä hetki sitten kietoutui ympärille. Ja muutos takaisinpäin on usein lähes yhtä nopeaa. Ei ihme, että miehinen jähmeä mieli saattaa järkkyä tässä aallokossa.
Miten sitten selvitä tilanteesta kuivin jaloin ? Ei mitenkään. Kintuille roiskuu aina. Kyyneliä, kusta tai sontaa tilanteesta riippuen. Ja miehen diplomaatinkyvyistä.
Jos mies on vapaa, niin se on kai sama, miten epämieluisasta suhteesta lähtee. Pudottaa vain kuin koira jätöksensä ja sutii vähän hiekkaa päälle. Mitäs nainen siinä enää voi ? Turha hänen on pyristellä. Parempi ottaa vain lusikka kauniiseen käteen ja yrittää säästää se vähä, mitä raunioista löytyy. Huonompi juttu naiselle.
Jos mies on varattu eikä olekaan valmis lähtemään ns. kakkosensa mukaan, niin tilanne on mielenkiintoisempi. Ja luonnollisesti myös tulenarempi. Miehen kannattaa käyttää diplomatian sammutuspeittoa yrittäessään luikerrella eroon salarakkaastaan. Ei olekaan ihan helppo tehtävä, mutta tähän voi todeta, että pitikö lähteä. Siis alunperinkään leikkimään tulitikuilla. Siinä on aina riskinsä polttaa sekä sormensa että pahimmassa tapauksessa koko Rooman.
Ukkomiehen kanssa salarakas on kyllä melko vahvoilla. Aina voi yrittää tehdä Susan Ruususet, vai kuka se nyt olikaan, ja paljastaa koko maailmalle (tai ainakin vaimolle), miten pottu otetaan ja nainen syödään. Eikun, miten päin se nyt olikaan...? Tai sitten tehdä kuten Glenn Close Vaarallisessa suhteessa (Fatal Attraction). Kanisoppaa... ja vähän muutakin.
Mies voi yrittää tällaisen tapauksen kanssa varovaista hivutus-taktiikkaa. Pikkuhiljaa hivuttamalla eroon. Kyllästyttämällä. Olemalla haisuli ja harrastamalla pupunaintia. (Normipippeliä on enää vaikea hankkia, jos ei sitä ollut alunperinkään...) Luulisi perusnaisen jossain vaiheessa leipääntyvän ja heittävän ruodon pihalle. Ellei satu olemaan luuseri naiseksi, mutta siinä on sitten käynyt miehellä jo valintaa tehdessä niin suuren luokan arviointivirhe, että hyvät neuvot alkavat olla kalliit. Ja kalliiksi taitaa käydä erotus salarakkaastakin... Se on sitten toinen juttu, selviääkö siitä rahalla vai meneekö henkikin.
Parempi siis katsoa kuin katua. Katsoa omaa puolisoa silmiin tai joutuu pian katsomaan katua.
(*huok* mitä muuta voi odottaa loppukaneetilta klo puoli yksitoista illalla...)
10.3.2009 Heikompi astia
Eilen minulle sanottiin, että puheet heikommasta sukupuolesta voitaisiin heittää helvettiin. Naiset ovat kutaleita, jotka pitävät miehiä otteessaan tussun voimalla. Niinpä. Tavalla tai toisella.
Mutta kumpikohan on yleisempää, kiristää pihtaamalla vai suostutella antamalla ?
Seksillä kiristäminen kiristää kyllä varmasti muutakin kuin miehen nivusia. Hermoja ja ilmapiiriä. Kaikkien. Ainakin näin luulen, sillä luulisi naisellakin olevan ne tarpeensa. Tosin siitä taitaa kyllä nautinto olla molemmilla kaukana, jos seksiä saa/antaa vastineeksi imuroinnista tai mattojen tamppaamisesta.
Henk.koht. olen käyttänyt tätä toista menetelmää, myönnän, ja huomannut sen varsin tehokkaaksi. Ja molemminpuolisesti tyydyttäväksi. Mies ei (välttämättä) edes tajua, että häntä suostutellaan seksin voimalla tekemään asioita, joita ei tekisi, vaikka niistä 'sanottaisiin' kymmeniä kertoja. Tyytyväistä, ja tyydyttynyttä, miestä on helpompi 'suostutella' tekemään pieniä palveluksia kuin pallit pullottaen kulkevaa hermokimppua. Näin se vain on. Nähty ja koettu.
Mutta niin tai näin. Mies on aina vietävissä karvakolmion voimalla. Ja tapa on jo ikiaikainen. Eevakin sai houkuteltua Aatamin pahoille teille.
Naisilla on muuten myös kiero tapa esittää sitä 'heikkoa astiaa'. Ei naisen kyyneleitä suotta kutsuta kyyn eleiksi. Pienellä tirauksella saa tuollaisen Pertti Perusinsinöörin tekemään tyhmyyksiä, joita Pertsa saa sitten katua moneen kertaan jälkeenpäin. Kylmästi laskelmoiden saa nainen maksimaalisen tuoton tipalle ruumiinsa nestettä.
Toisaalta voi myös vetää 'hyvä jätkä'- tai 'tietysti ollaan vain ystäviä' -roolin. Kumpikin ovat melko tehokkaita. Kun nainen sitten on päässyt kosketusetäisyydelle, voi mies katsoa jo hävinneensä pelin. Eleet, ilmeet, pienet kosketukset, ihon tuoksu. Siinä tehokas sekoitus, johon miehen vaistot vastaavat alitajuisesti ja saavat viisarin värähtämään. Ja kun komppassineula on kerran kääntynyt osoittamaan pohjoiseen, niin suunta on selvä.
Ovelia kutaleita ne naiset, vai mitä ?
Mutta kumpikohan on yleisempää, kiristää pihtaamalla vai suostutella antamalla ?
Seksillä kiristäminen kiristää kyllä varmasti muutakin kuin miehen nivusia. Hermoja ja ilmapiiriä. Kaikkien. Ainakin näin luulen, sillä luulisi naisellakin olevan ne tarpeensa. Tosin siitä taitaa kyllä nautinto olla molemmilla kaukana, jos seksiä saa/antaa vastineeksi imuroinnista tai mattojen tamppaamisesta.
Henk.koht. olen käyttänyt tätä toista menetelmää, myönnän, ja huomannut sen varsin tehokkaaksi. Ja molemminpuolisesti tyydyttäväksi. Mies ei (välttämättä) edes tajua, että häntä suostutellaan seksin voimalla tekemään asioita, joita ei tekisi, vaikka niistä 'sanottaisiin' kymmeniä kertoja. Tyytyväistä, ja tyydyttynyttä, miestä on helpompi 'suostutella' tekemään pieniä palveluksia kuin pallit pullottaen kulkevaa hermokimppua. Näin se vain on. Nähty ja koettu.
Mutta niin tai näin. Mies on aina vietävissä karvakolmion voimalla. Ja tapa on jo ikiaikainen. Eevakin sai houkuteltua Aatamin pahoille teille.
Naisilla on muuten myös kiero tapa esittää sitä 'heikkoa astiaa'. Ei naisen kyyneleitä suotta kutsuta kyyn eleiksi. Pienellä tirauksella saa tuollaisen Pertti Perusinsinöörin tekemään tyhmyyksiä, joita Pertsa saa sitten katua moneen kertaan jälkeenpäin. Kylmästi laskelmoiden saa nainen maksimaalisen tuoton tipalle ruumiinsa nestettä.
Toisaalta voi myös vetää 'hyvä jätkä'- tai 'tietysti ollaan vain ystäviä' -roolin. Kumpikin ovat melko tehokkaita. Kun nainen sitten on päässyt kosketusetäisyydelle, voi mies katsoa jo hävinneensä pelin. Eleet, ilmeet, pienet kosketukset, ihon tuoksu. Siinä tehokas sekoitus, johon miehen vaistot vastaavat alitajuisesti ja saavat viisarin värähtämään. Ja kun komppassineula on kerran kääntynyt osoittamaan pohjoiseen, niin suunta on selvä.
Ovelia kutaleita ne naiset, vai mitä ?
maanantai 9. maaliskuuta 2009
9.3.2009 Keskittymisvaikeuksia
Ei meinaa sormet pysyä näppiksellä oikeilla kirjaimilla.
Tuntuu, että lihakset värisevät ihon alla. Varmasti osaksi eilisestä urheilupläjäyksestäkin, mutta myös jännityksestä. Jännityksestä, jota minun ei pitäisi edes tuntea, mutta ei mahda mitään, kun olen tällainen tunneihminen ja hermokimppu.
Kämmenetkin ovat aivan kylmännihkeät...
Sain kyllä ihanan viestin Hra A:lta.
Olin nauranut yhtä eläimiin liittyvää videonpätkää aivan vedet silmissä työkaverin kanssa. Kun sitten avasin Hra A:n viestin, niin siellä olikin sellainen herkistelypaukku, että se avasi loputkin hanat. Ne kyyneleet olivat kyllä jotain ihan muita kuin naurunkyyneliä... Onneksi eivät olleet surunkaan.
Ja Sir Samulta tuli luonnollisesti aamutekstari, vaikka olen yrittänyt toppuutella häntä... Uskallankohan jo vastata...?
Tuntuu, että lihakset värisevät ihon alla. Varmasti osaksi eilisestä urheilupläjäyksestäkin, mutta myös jännityksestä. Jännityksestä, jota minun ei pitäisi edes tuntea, mutta ei mahda mitään, kun olen tällainen tunneihminen ja hermokimppu.
Kämmenetkin ovat aivan kylmännihkeät...
Sain kyllä ihanan viestin Hra A:lta.
Olin nauranut yhtä eläimiin liittyvää videonpätkää aivan vedet silmissä työkaverin kanssa. Kun sitten avasin Hra A:n viestin, niin siellä olikin sellainen herkistelypaukku, että se avasi loputkin hanat. Ne kyyneleet olivat kyllä jotain ihan muita kuin naurunkyyneliä... Onneksi eivät olleet surunkaan.
Ja Sir Samulta tuli luonnollisesti aamutekstari, vaikka olen yrittänyt toppuutella häntä... Uskallankohan jo vastata...?
sunnuntai 8. maaliskuuta 2009
8.3.2009 Jipi jipi jii !!!
Ihana päivä !! Kaikinpuolin.
Viisi (5) tuntia ulkona. Rinteessä. Ja aurinko porotti niin, että nassu hehkuu nyt. Huomenna on havaittavissa vuoden ensimmäiset rusketuksen oireet. Siitä se lähtee. (Katsoin muuten viikko sitten kylpylän suihkussa itseäni, että hyvät on rusketusraidat viime kesältä. Ihan kuin olisin käynyt tässä välissä etelässä. Voi vain arvailla sitä herkkuväriä, mikä oli nahkassa kesällä, kun nyt on vielä valmiit pohjat tulevalle kesälle :-)
Olin ehtinyt kymmenessä (10) vuodessa unohtaa, miten ihanaa on tulla mutkamäkeä suksilla. Työkaverit perjantaina lohduttelivat, kun uumoilin katkenneita jäseniä tämän päivän jälkeen, että laskettelu on kuin pyörälläajoa: kun sen on kerran oppinut, niin sitä ei koskaan unohda. Ja näinhän se oli. Pari vähän varovaisempaa laskua ja sitten täysillä ! Aivan uskomattoman ihanaa !! Miksi ihmeessä tämä väli pääsi venähtämään näin pitkäksi ? Sitä paitsi näytän tosi hyvältä laskettelutamineissa ;-)
Ja niin taisin näyttää tänäänkin, kun löysin hissijonosta itselleni flirttikaverin. Hohtavanvalkoinen leveä hymy ja pulppuileva nauru... Uh ! Harmi, että olin niin varmajalkainen, etten pudonnut kertaakaan hissistä tai tehnyt yhtään salchow´ia mäessä. En siis päässyt kosketustuntumaan hurmurin kanssa. Hihat mitä nyt vähän hipaisivat, mutta siitä ei paljon kostunut.
Ja kohta saunan lämpöön hellimään itseäni...
Viisi (5) tuntia ulkona. Rinteessä. Ja aurinko porotti niin, että nassu hehkuu nyt. Huomenna on havaittavissa vuoden ensimmäiset rusketuksen oireet. Siitä se lähtee. (Katsoin muuten viikko sitten kylpylän suihkussa itseäni, että hyvät on rusketusraidat viime kesältä. Ihan kuin olisin käynyt tässä välissä etelässä. Voi vain arvailla sitä herkkuväriä, mikä oli nahkassa kesällä, kun nyt on vielä valmiit pohjat tulevalle kesälle :-)
Olin ehtinyt kymmenessä (10) vuodessa unohtaa, miten ihanaa on tulla mutkamäkeä suksilla. Työkaverit perjantaina lohduttelivat, kun uumoilin katkenneita jäseniä tämän päivän jälkeen, että laskettelu on kuin pyörälläajoa: kun sen on kerran oppinut, niin sitä ei koskaan unohda. Ja näinhän se oli. Pari vähän varovaisempaa laskua ja sitten täysillä ! Aivan uskomattoman ihanaa !! Miksi ihmeessä tämä väli pääsi venähtämään näin pitkäksi ? Sitä paitsi näytän tosi hyvältä laskettelutamineissa ;-)
Ja niin taisin näyttää tänäänkin, kun löysin hissijonosta itselleni flirttikaverin. Hohtavanvalkoinen leveä hymy ja pulppuileva nauru... Uh ! Harmi, että olin niin varmajalkainen, etten pudonnut kertaakaan hissistä tai tehnyt yhtään salchow´ia mäessä. En siis päässyt kosketustuntumaan hurmurin kanssa. Hihat mitä nyt vähän hipaisivat, mutta siitä ei paljon kostunut.
Ja kohta saunan lämpöön hellimään itseäni...
lauantai 7. maaliskuuta 2009
Reviiri
Eläimillä on reviiri. Alue, joka on hallinnassa. Ihmisillä on myös reviiri. Miehillä.
Miehet pitävät reviiriä. Heillä on alue, jonka katsovat omakseen oli siihen sitten perusteita elikkä ei. Naiset, valloitukset, ovat miesten reviiriä.
Silloin, kun Nainen on kiinnostunut Miehestä ja ilmaisee kiintymyksensä ja ehkä kaipauksensakin Miestä kohtaan, on Mies melko välinpitämätön ja torjuvakin. Miksi vastata samalla mitalla, kun Nainen selvästikin kuuluu jo Miehen laumaan ? Varma nakki, siis.
Jos Nainen yllättäen tapaa Toisen, joka ilmaisee kiinnostusta Naista kohtaan ja Nainenkin mahdollisesti tuntee vetoa Toista kohtaan, niin miten käy. Mies, urhojen urho, alkaakin yhtä äkkiä puolustaa reviiriään ! Ei käy ! Ei millään, että toinen uros tulisi hänen laumastaan ketään vierottamaan. Ei, vaikka se olisi se lauman säälittävin jäsen, jolla ei ole juuri mahdollisuuksia kilpailla lauman johtavien naaraiden/lempivaimon kanssa. Miehen täytyy saada pitää laumansa kasassa ja uskollisena vain ja ainoastaan hänelle. Nainen pitää saada takaisin ruotuun.
Mies imartelee Naista, lämmittää vihjailevilla sanoilla ja lauseilla, hyvittelee ja antaa pieniä palkintoja kuten lounaita yms. Mies muistelee vanhoja hyviä aikoja ja vihjailee tulevista paremmista ajoista. Kierittää köyttä jälleen vähän tiukemmin Naisen ympärille.
Mitä voi Toinen ? Ei mitään. Nainen-poloista viedään taas kuin pässiä narussa pois Toisen ulottuvilta. Ja kun Toinen on luovuttanut ja ratsastanut yksin kohti auringonlaskua, voi Mies taas hengähtää helpotuksesta, löysätä lassoa ja päästää tammansa vapaasti kuljeskelemaan. Naiselle on näytetty taas, kuka on Todellinen Herra ja Isäntä talossa.
Eli kun mies tajuaa, että joku hänelle 'kuuluva' nainen, jolle noin periaatteessa toivotaan hyvää elämää ja onnea, saattaisi kiinnostua jostakin toisesta ihan oikeasti, vetää mies liinat kiinni ja aloittaa uudelleenvalloituksen, vaikka olisi jo - periaatteessa - tehnyt eron naisen kanssa. Eihän nainen voi olla onnellinen ilman häntä ! Vaikka saisikin miestä vain pienissä erissä.
Miehen pitää saada pitää 'reservinsä'. Pitää naista 'pahan päivän varalle' vihjaamalla jotain, mutta lupaamatta mitään, mistä voisi joskus joutua vastaamaan. Saaden kuitenkin itse juuri kaiken sen, mitä haluaa välittämättä tuon taivaallista kenenkään tunteista tai pahoittuneesta mielestä. Vaikka ainahan voi toiselle uskotella jotain muuta...
Entä tunnustaisiko yksikään mies ylläolevaa ? Ei. Tietenkään ei. Eikä tätä tunnusta se rakastunut nainenkaan. Nainen kuvittelee edelleen olevansa jotenkin 'niskan päällä' ja luulee tekevänsä kaiken omasta halustaan. Luullen olevansa itsenäinen ja vahva ja voimakas, vaikka todellisuudessa on vain hurmaavan mesikielen yksi urhilammas.
Rukous näin kansainvälisen Naistenpäivän aattona:
Älä anna minun koskaan päätyä uhrilampaaksi.
Miehet pitävät reviiriä. Heillä on alue, jonka katsovat omakseen oli siihen sitten perusteita elikkä ei. Naiset, valloitukset, ovat miesten reviiriä.
Silloin, kun Nainen on kiinnostunut Miehestä ja ilmaisee kiintymyksensä ja ehkä kaipauksensakin Miestä kohtaan, on Mies melko välinpitämätön ja torjuvakin. Miksi vastata samalla mitalla, kun Nainen selvästikin kuuluu jo Miehen laumaan ? Varma nakki, siis.
Jos Nainen yllättäen tapaa Toisen, joka ilmaisee kiinnostusta Naista kohtaan ja Nainenkin mahdollisesti tuntee vetoa Toista kohtaan, niin miten käy. Mies, urhojen urho, alkaakin yhtä äkkiä puolustaa reviiriään ! Ei käy ! Ei millään, että toinen uros tulisi hänen laumastaan ketään vierottamaan. Ei, vaikka se olisi se lauman säälittävin jäsen, jolla ei ole juuri mahdollisuuksia kilpailla lauman johtavien naaraiden/lempivaimon kanssa. Miehen täytyy saada pitää laumansa kasassa ja uskollisena vain ja ainoastaan hänelle. Nainen pitää saada takaisin ruotuun.
Mies imartelee Naista, lämmittää vihjailevilla sanoilla ja lauseilla, hyvittelee ja antaa pieniä palkintoja kuten lounaita yms. Mies muistelee vanhoja hyviä aikoja ja vihjailee tulevista paremmista ajoista. Kierittää köyttä jälleen vähän tiukemmin Naisen ympärille.
Mitä voi Toinen ? Ei mitään. Nainen-poloista viedään taas kuin pässiä narussa pois Toisen ulottuvilta. Ja kun Toinen on luovuttanut ja ratsastanut yksin kohti auringonlaskua, voi Mies taas hengähtää helpotuksesta, löysätä lassoa ja päästää tammansa vapaasti kuljeskelemaan. Naiselle on näytetty taas, kuka on Todellinen Herra ja Isäntä talossa.
Eli kun mies tajuaa, että joku hänelle 'kuuluva' nainen, jolle noin periaatteessa toivotaan hyvää elämää ja onnea, saattaisi kiinnostua jostakin toisesta ihan oikeasti, vetää mies liinat kiinni ja aloittaa uudelleenvalloituksen, vaikka olisi jo - periaatteessa - tehnyt eron naisen kanssa. Eihän nainen voi olla onnellinen ilman häntä ! Vaikka saisikin miestä vain pienissä erissä.
Miehen pitää saada pitää 'reservinsä'. Pitää naista 'pahan päivän varalle' vihjaamalla jotain, mutta lupaamatta mitään, mistä voisi joskus joutua vastaamaan. Saaden kuitenkin itse juuri kaiken sen, mitä haluaa välittämättä tuon taivaallista kenenkään tunteista tai pahoittuneesta mielestä. Vaikka ainahan voi toiselle uskotella jotain muuta...
Entä tunnustaisiko yksikään mies ylläolevaa ? Ei. Tietenkään ei. Eikä tätä tunnusta se rakastunut nainenkaan. Nainen kuvittelee edelleen olevansa jotenkin 'niskan päällä' ja luulee tekevänsä kaiken omasta halustaan. Luullen olevansa itsenäinen ja vahva ja voimakas, vaikka todellisuudessa on vain hurmaavan mesikielen yksi urhilammas.
Rukous näin kansainvälisen Naistenpäivän aattona:
Älä anna minun koskaan päätyä uhrilampaaksi.
Vedätystä, huijausta, Valetta
Tämä on se aihe, jota kyllä lakkaamatta jaksan vatvoa. Kirjoituksissani ja päässäni. Eli epärehellisyys ja valehtelu.
Kukaan ei ole tässä suhteessa erehtymätön, minä viimeisten joukossa. Tiedän harvinaisen tarkkaan, mitä on valehdella ja elää oman valheensa kanssa. Ei mitään herkkua, mutta joskus se on vain niin ja tehtyä ei saa tekemättömäksi. Siksi olenkin yrittänyt pitää kielen keskellä suuta ja pysyä totuudessa ja vain totuudessa.
Valkoisia tai harmaita valheita ei lasketa. Jos lapsi kysyy, "äiti, onko enkeleitä olemassa ?" niin tietty vastaan, että on, vaikka mistä hitosta tiedän, onko niitä siipiniekkoja joukossamme. Enkelinkaltaisia ihmisiä on kuitenkin olemassa ja sen tiedän varmasti, joten tuo valhe ei ole synneistä synkimpiä.
Aikuisten ihmisten toisilleen laskemaa luikuria en sulata. En ymmärrä, mikä siinä totuudenpuhumisessa on nyt niin hirveän hankalaa. Kirpaiseehan se joskus, mutta ei kai kukaan niin herkkänahkainen ole, että siihen kuukahtaa. Sitä paitsi paljastunut valhe kirpaisee huomattavasti enemmän ! Sen tietää jokainen. Eikä vain kirpaise vaan todella saattaa rikkoa jotain niin pysyvästi, ettei sitä voi korjata tai päästä siitä yli. Onko se sitten kaiken arvoista ?
Monesta asiasta, ihmisestä, suhteesta putoaa koko pohja pois valehtelun myötä. On tosi vaikea uskoa muitakaan asioita enää todeksi. Alkaa epäillä toisen sanomisia. Ainakin alitajuisesti. Eikä itsekään enää mielellään kerro omia asioitaan. Miksi ihmeessä luottaisin ja olisin enää rehellinen ja avoin, jos toinen ei ole osoittautunut luottamukseni arvoiseksi.
Luottamus on erittäin herkkä asia. Jokainen on varmasti kokenut sen pettymyksen, harmin ja vihankin tunteen, jonka aiheuttaa luottamuksen menetys toiseen. Se, että toinen on valehdellut, usein jopa räikeästi tarkoituksella, satuttaa ja loukkaa. Itse koen todella suurena loukkauksena sen, jos minulle on valehdeltu. Ehkä juuri siksi, kun tiedä, ettei todenpuhuminen ole aina mitään helppoa. Ja kun itse kuitenkin ponnistelen ollakseni rehellinen ja luottamuksen arvoinen, niin satuttaa, kun huomaa, että toinen onkin mennyt yli siitä, missä aita on matalin.
Sekin, että jättää tietoisesti jotain oleellista kertomatta, on tavallaan valehtelua. Varsinkin, jos tietää, että kertomattajättämisellä on merkitystä sille toiselle. Ja useinhan näin on. Näin voi tietysti lohdutella omatuntoaan, ettei ole valehdellut, on vain jättänyt jotain pois. Sama kuin sanoisi, ettei ole pettänyt menemällä sänkyyn toisen kanssa, vaikka on harrastanut seksiä lattialla.
Se, että valehtelee itselleen, on surullisinta. Valitettavaa on, että itse pystyy kyllä aina kääntämään asian itselleen niin päin kuin se parhaimmalta tuntuu. Puolustelemaan tekoaan, vähättelemään sen merkitystä tai jopa kieltämään sen kokonaan. Näitä tyyppejä näyttäisi ainakin minun kohdalleni osuvan todennäköisyyttä enemmän... Ikävää, surullista ja huolestuttavaakin.
Vanhan kansan viisaus sanoo, että valheella on lyhyet jäljet. Vanha kansa on usein ollut oikeassa ja niin myös tässäkin asiassa. Valheen voimalla ei pitkälle käpötellä. Valheella on veikeä tapa paljastua ihan uskomattomilla tavoilla. Totuuteen voi joskus suorastaan kompastua tai törmätä keskelle sitä, jolloin suomut putoavat silmiltä yhdellä rysäyksellä. Minulle tämä on tapahtunut monta kertaa. Silloin täytyy vain taputella itseään olalle ja onnitella hyvästä tuurista, koska usein on ollut niin, että jokin valhe on paljastunut ilman, että valehtelija itse olisi tehnyt mitään virhettä ja näin vahingossa paljastanut itseään. Silloin kyllä tekee ihan mieli kehrätä, vaikka tietysti valehtelun paljastuminen harmittaa ja vie osansa ilosta.
Lopuksi. Jokaisen meidän pitäisi muistaa yksi asia: totuus ja öljy nousevat aina pintaan (esp. sananlasku)
Kukaan ei ole tässä suhteessa erehtymätön, minä viimeisten joukossa. Tiedän harvinaisen tarkkaan, mitä on valehdella ja elää oman valheensa kanssa. Ei mitään herkkua, mutta joskus se on vain niin ja tehtyä ei saa tekemättömäksi. Siksi olenkin yrittänyt pitää kielen keskellä suuta ja pysyä totuudessa ja vain totuudessa.
Valkoisia tai harmaita valheita ei lasketa. Jos lapsi kysyy, "äiti, onko enkeleitä olemassa ?" niin tietty vastaan, että on, vaikka mistä hitosta tiedän, onko niitä siipiniekkoja joukossamme. Enkelinkaltaisia ihmisiä on kuitenkin olemassa ja sen tiedän varmasti, joten tuo valhe ei ole synneistä synkimpiä.
Aikuisten ihmisten toisilleen laskemaa luikuria en sulata. En ymmärrä, mikä siinä totuudenpuhumisessa on nyt niin hirveän hankalaa. Kirpaiseehan se joskus, mutta ei kai kukaan niin herkkänahkainen ole, että siihen kuukahtaa. Sitä paitsi paljastunut valhe kirpaisee huomattavasti enemmän ! Sen tietää jokainen. Eikä vain kirpaise vaan todella saattaa rikkoa jotain niin pysyvästi, ettei sitä voi korjata tai päästä siitä yli. Onko se sitten kaiken arvoista ?
Monesta asiasta, ihmisestä, suhteesta putoaa koko pohja pois valehtelun myötä. On tosi vaikea uskoa muitakaan asioita enää todeksi. Alkaa epäillä toisen sanomisia. Ainakin alitajuisesti. Eikä itsekään enää mielellään kerro omia asioitaan. Miksi ihmeessä luottaisin ja olisin enää rehellinen ja avoin, jos toinen ei ole osoittautunut luottamukseni arvoiseksi.
Luottamus on erittäin herkkä asia. Jokainen on varmasti kokenut sen pettymyksen, harmin ja vihankin tunteen, jonka aiheuttaa luottamuksen menetys toiseen. Se, että toinen on valehdellut, usein jopa räikeästi tarkoituksella, satuttaa ja loukkaa. Itse koen todella suurena loukkauksena sen, jos minulle on valehdeltu. Ehkä juuri siksi, kun tiedä, ettei todenpuhuminen ole aina mitään helppoa. Ja kun itse kuitenkin ponnistelen ollakseni rehellinen ja luottamuksen arvoinen, niin satuttaa, kun huomaa, että toinen onkin mennyt yli siitä, missä aita on matalin.
Sekin, että jättää tietoisesti jotain oleellista kertomatta, on tavallaan valehtelua. Varsinkin, jos tietää, että kertomattajättämisellä on merkitystä sille toiselle. Ja useinhan näin on. Näin voi tietysti lohdutella omatuntoaan, ettei ole valehdellut, on vain jättänyt jotain pois. Sama kuin sanoisi, ettei ole pettänyt menemällä sänkyyn toisen kanssa, vaikka on harrastanut seksiä lattialla.
Se, että valehtelee itselleen, on surullisinta. Valitettavaa on, että itse pystyy kyllä aina kääntämään asian itselleen niin päin kuin se parhaimmalta tuntuu. Puolustelemaan tekoaan, vähättelemään sen merkitystä tai jopa kieltämään sen kokonaan. Näitä tyyppejä näyttäisi ainakin minun kohdalleni osuvan todennäköisyyttä enemmän... Ikävää, surullista ja huolestuttavaakin.
Vanhan kansan viisaus sanoo, että valheella on lyhyet jäljet. Vanha kansa on usein ollut oikeassa ja niin myös tässäkin asiassa. Valheen voimalla ei pitkälle käpötellä. Valheella on veikeä tapa paljastua ihan uskomattomilla tavoilla. Totuuteen voi joskus suorastaan kompastua tai törmätä keskelle sitä, jolloin suomut putoavat silmiltä yhdellä rysäyksellä. Minulle tämä on tapahtunut monta kertaa. Silloin täytyy vain taputella itseään olalle ja onnitella hyvästä tuurista, koska usein on ollut niin, että jokin valhe on paljastunut ilman, että valehtelija itse olisi tehnyt mitään virhettä ja näin vahingossa paljastanut itseään. Silloin kyllä tekee ihan mieli kehrätä, vaikka tietysti valehtelun paljastuminen harmittaa ja vie osansa ilosta.
Lopuksi. Jokaisen meidän pitäisi muistaa yksi asia: totuus ja öljy nousevat aina pintaan (esp. sananlasku)
Ystävyydestä
Juteltiin E-kaverin kanssa ystävyydestä.
Aina välillä sivutaan aihetta, mutta se on meille jotenkin niin itsestäänselvää, ettei siitä olla sen syvällisemmin juteltu. Siis ystävyys ei ole koskaan itsestäänselvää, mutta se, että me olemme ystäviä, on. Hän sanoi jotain, joka todella lämmitti mieltäni.
"Jonkun kanssa voi olla hyvä ystävä ja viihtyäkin yhdessä, muttei silti jaksaisi olla koko ajan tekemisissä. Sun/teidän kanssa on niin eri asia. Vaikka oltaisiin tavattu joka päivä, niin silti tulee sellainen ihana odottava tunne, kun tietää näkevänsä taas tänäänkin. Saada olla yhdessä, viihtyä, nauraa, jutella tai vain olla möllöttää. Teidän kanssa on niin kotoinen olo. Ei tarvitse pingottaa yhtään mitään tai miettiä mitään sanomisiaan tai tekemisiään. Ja se täydentää tämän, kun tietää, että lapsetkin odottavat malttamattomina ja ihan innoissaan tapaamista jo monta päivää etukäteen ja puhuvat siitä ja suunnittelevat sitä."
Tiesin tämän jo, koska tunne on niin 100%:sti molemminpuolinen, mutta silti se oli mukavaa kuulla sanottuna ääneen.
Yhdessä vielä ihmeteltiin sitä, että vaikka todella ollaan koko viime viikonloppu vietetty yhdessä ja tälläkin viikolla julteltu joka päivä puhelimessa, niin juttua vain riittää. Aina lisää ja lisää. Todettiin, että tietysti "vatvotaan samojakin asioita, muttei se haittaa kumpaakaan.
Tunnemme toisemme ja toistemme ajattelutavan niin läpikotaisin ja tiedämme toistemme asiat, ettei kaikkea tarvitse selittää jokaista yksityiskohtaa myöten. Naureskelemme, että "on niin helppoa, kun toi pierurajakin on ylitetty jo vuosia sitten."
Jos tämä ystävä olisi mies, niin siinä taitaisi olla se täydellinen sielun- ja elämänkumppanini :-) On ihana tietää, ettei maailmassa ole mitään tai ketään, vähiten miestä, joka voisi ikinä tulla väliimme. Laulussa sanotaan, että timantit ovat tytön parhaat ystävät, mutta tätä ystävääni en vaihtaisi saavilliseenkaan timantteja !
Aina välillä sivutaan aihetta, mutta se on meille jotenkin niin itsestäänselvää, ettei siitä olla sen syvällisemmin juteltu. Siis ystävyys ei ole koskaan itsestäänselvää, mutta se, että me olemme ystäviä, on. Hän sanoi jotain, joka todella lämmitti mieltäni.
"Jonkun kanssa voi olla hyvä ystävä ja viihtyäkin yhdessä, muttei silti jaksaisi olla koko ajan tekemisissä. Sun/teidän kanssa on niin eri asia. Vaikka oltaisiin tavattu joka päivä, niin silti tulee sellainen ihana odottava tunne, kun tietää näkevänsä taas tänäänkin. Saada olla yhdessä, viihtyä, nauraa, jutella tai vain olla möllöttää. Teidän kanssa on niin kotoinen olo. Ei tarvitse pingottaa yhtään mitään tai miettiä mitään sanomisiaan tai tekemisiään. Ja se täydentää tämän, kun tietää, että lapsetkin odottavat malttamattomina ja ihan innoissaan tapaamista jo monta päivää etukäteen ja puhuvat siitä ja suunnittelevat sitä."
Tiesin tämän jo, koska tunne on niin 100%:sti molemminpuolinen, mutta silti se oli mukavaa kuulla sanottuna ääneen.
Yhdessä vielä ihmeteltiin sitä, että vaikka todella ollaan koko viime viikonloppu vietetty yhdessä ja tälläkin viikolla julteltu joka päivä puhelimessa, niin juttua vain riittää. Aina lisää ja lisää. Todettiin, että tietysti "vatvotaan samojakin asioita, muttei se haittaa kumpaakaan.
Tunnemme toisemme ja toistemme ajattelutavan niin läpikotaisin ja tiedämme toistemme asiat, ettei kaikkea tarvitse selittää jokaista yksityiskohtaa myöten. Naureskelemme, että "on niin helppoa, kun toi pierurajakin on ylitetty jo vuosia sitten."
Jos tämä ystävä olisi mies, niin siinä taitaisi olla se täydellinen sielun- ja elämänkumppanini :-) On ihana tietää, ettei maailmassa ole mitään tai ketään, vähiten miestä, joka voisi ikinä tulla väliimme. Laulussa sanotaan, että timantit ovat tytön parhaat ystävät, mutta tätä ystävääni en vaihtaisi saavilliseenkaan timantteja !
"Vastaukset"
Sun silmissä lukee
mun tarina melkein tarkalleen
Kämmentemme kohtalonviivat
niin toistensa muotoiset
Mut tiedätsä oikein kuinka mä pelkään
et vielä tää juttu puukottaa selkään
Tää vois olla se mitä toivonut oon
mut mitä mä sitten teen
"Anna mulle ne vastaukset
sä tiedät että mä tarviin ne
Kun on niin helvetin vaikee luottaa
pelkkiin totuudenrippeisiin
Anna mulle ne vastaukset
en vaadi mut helpottaishan se
Mikään ei oo niin piinaavan tuskaista
kuin epätietoisuus"
En usko rakkauteen
se jäi sinne muinaishistoriaan
Silti hyvin tähänkin asti
oon tullut toimeen omillaan
Me naurettiin tunteellisille hölmöille
ei sellaista voinut käydä meille
Sä herätit haudatun tunteen henkiin
mut mitä sä sille teet
"Anna mulle ne vastaukset
sä tiedät että mä tarviin ne
Kun on niin helvetin vaikee luottaa
pelkkiin totuudenrippeisiin
Anna mulle ne vastaukset
en vaadi mut helpottaishan se
Mikään ei oo niin piinaavan tuskaista
kuin epätietoisuus"
"Anna mulle ne vastaukset
sä tiedät että mä tarviin ne
Kun on niin helvetin vaikee luottaa
pelkkiin totuudenrippeisiin
Anna mulle ne vastaukset
en vaadi mut helpottaishan se
Mikään ei oo niin piinaavan tuskaista
kuin epätietoisuus"
- Irina -
mun tarina melkein tarkalleen
Kämmentemme kohtalonviivat
niin toistensa muotoiset
Mut tiedätsä oikein kuinka mä pelkään
et vielä tää juttu puukottaa selkään
Tää vois olla se mitä toivonut oon
mut mitä mä sitten teen
"Anna mulle ne vastaukset
sä tiedät että mä tarviin ne
Kun on niin helvetin vaikee luottaa
pelkkiin totuudenrippeisiin
Anna mulle ne vastaukset
en vaadi mut helpottaishan se
Mikään ei oo niin piinaavan tuskaista
kuin epätietoisuus"
En usko rakkauteen
se jäi sinne muinaishistoriaan
Silti hyvin tähänkin asti
oon tullut toimeen omillaan
Me naurettiin tunteellisille hölmöille
ei sellaista voinut käydä meille
Sä herätit haudatun tunteen henkiin
mut mitä sä sille teet
"Anna mulle ne vastaukset
sä tiedät että mä tarviin ne
Kun on niin helvetin vaikee luottaa
pelkkiin totuudenrippeisiin
Anna mulle ne vastaukset
en vaadi mut helpottaishan se
Mikään ei oo niin piinaavan tuskaista
kuin epätietoisuus"
"Anna mulle ne vastaukset
sä tiedät että mä tarviin ne
Kun on niin helvetin vaikee luottaa
pelkkiin totuudenrippeisiin
Anna mulle ne vastaukset
en vaadi mut helpottaishan se
Mikään ei oo niin piinaavan tuskaista
kuin epätietoisuus"
- Irina -
"It's raining men, Hallelujah, it's raining men"
Hiljaisen talven jälkeen alkaa taas sähköposti soida ja kännykkä piipata. Jää sulaa auringon säteiden lämmössä ja nallet heräävät talvihorroksestaan. Ja alkavat pommittaa Justiinaa toinen toistaan herkullisimmilla houkutuksilla.
Mietinkin jo, ovatko kaikki Urmakset perustaneet talven aikana perheen tai tehneet parannuksen, mutta ei. Maaliskuun hanget tuovat mouruavat kollit taas nurkkiin pyörimään. Ja mikäs sen mukavampaa Justiinalle !
Kukakohan tekee sen "tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä" ?
J.K.Sir Samu on seonnut lopullisesti maaliskuun auringosta ! Tekstaria pukkaa ! Parissa päivässä on tullut valehtelematta lähes 50 tekstiviestiä. En uskalla enää edes vastata niihin, kun siitä tulvasta ei sen jälkeen tule loppua. Alkaa tuntua siltä, että se, joka suostuu maksamaan mun puhelinlaskun, on se parhaimman tarjouksen tekijä !
Mietinkin jo, ovatko kaikki Urmakset perustaneet talven aikana perheen tai tehneet parannuksen, mutta ei. Maaliskuun hanget tuovat mouruavat kollit taas nurkkiin pyörimään. Ja mikäs sen mukavampaa Justiinalle !
Kukakohan tekee sen "tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä" ?
J.K.Sir Samu on seonnut lopullisesti maaliskuun auringosta ! Tekstaria pukkaa ! Parissa päivässä on tullut valehtelematta lähes 50 tekstiviestiä. En uskalla enää edes vastata niihin, kun siitä tulvasta ei sen jälkeen tule loppua. Alkaa tuntua siltä, että se, joka suostuu maksamaan mun puhelinlaskun, on se parhaimman tarjouksen tekijä !
Pakarat
Jotainhan sekin kertoo, jos ensimmäisen varsinaisen postauksen aiheena on pyrstöosasto. Pylly, peppu, kannikat, penninkorput, pakarat.
Vietin muutaman päivän Vierumäellä. Törmäsin niin jumalallisen upeisiin pakaroihin, ettei sellaisia ole vähään aikaan nähty ! Todennäköisyys kohdata herkkupyllyjä on Vierumäellä varmasti hieman korkeampi kuin muualla. Onhan kysymyksessä urheiluopisto. Nämä namupebat löysin sisäliikuntahallista ja tarkemmin juoksuradalta, jossa harjoitteli kaksi nuorehkoa miestä. Ei enää mitään poikasia (todellakaan !), mutta nuorempia kuin minä.
Miehet olivat lyhyenmatkan juoksijoita. Ja pyöreitä vastustamattomia pakaroita kantoivat, ah, niin täydelliset vartalot !! Eivät olleet mitään kukkakeppejä tai narunvarjoja, mutteivät myöskään mitään raudanvääntäjiäkään. Lyhyesti ja ytimekkäästi: täydellisiä. Upeat lihakset, upea kokonaisuus. Ei mitään liikaa, ei mitään liian vähän. Mmmmmm......
En tuntenut mitään estoja, kun häpeilemättä tuijotin (kirjaimellisesti vesi kielellä) näitä namuja. Eikä silmäilyjäni jätetty huomioimatta. Silmäpeliä ja tikusta asiaa...;-) Ja sama peli jatkui vielä kylpylänkin puolella. Lämpimissä poreissa olo oli lähes tukalan kuuma.
Jää nähtäväksi, mitä...
Vietin muutaman päivän Vierumäellä. Törmäsin niin jumalallisen upeisiin pakaroihin, ettei sellaisia ole vähään aikaan nähty ! Todennäköisyys kohdata herkkupyllyjä on Vierumäellä varmasti hieman korkeampi kuin muualla. Onhan kysymyksessä urheiluopisto. Nämä namupebat löysin sisäliikuntahallista ja tarkemmin juoksuradalta, jossa harjoitteli kaksi nuorehkoa miestä. Ei enää mitään poikasia (todellakaan !), mutta nuorempia kuin minä.
Miehet olivat lyhyenmatkan juoksijoita. Ja pyöreitä vastustamattomia pakaroita kantoivat, ah, niin täydelliset vartalot !! Eivät olleet mitään kukkakeppejä tai narunvarjoja, mutteivät myöskään mitään raudanvääntäjiäkään. Lyhyesti ja ytimekkäästi: täydellisiä. Upeat lihakset, upea kokonaisuus. Ei mitään liikaa, ei mitään liian vähän. Mmmmmm......
En tuntenut mitään estoja, kun häpeilemättä tuijotin (kirjaimellisesti vesi kielellä) näitä namuja. Eikä silmäilyjäni jätetty huomioimatta. Silmäpeliä ja tikusta asiaa...;-) Ja sama peli jatkui vielä kylpylänkin puolella. Lämpimissä poreissa olo oli lähes tukalan kuuma.
Jää nähtäväksi, mitä...
7.3.2009 Alkusanat
Ajattelin ensin, että tämän blogin nimi olisi Elämän teatteria osa 2 tai Elämän teatterin poika, mutta päädyin tylsään päiväkirjaan, koska tarkoitukseni olisi pitää kohtuullisen matalanprofiilin blogia. Pelkkää tapahtumien kirjaamista aikajärjestyksessä. Tosin saattaahan olla, että sekaan tunkee väkisinkin myös ihan "oikeita" ajatuksia, mutta toivonmukaan ilman suurempaa kiihkoa ja draamaa. Tulta ja tappuraa on sitten edelleenkin tarkoitus sylkeä ET:ssa.
Kaikesta impulsiivisuudestani huolimatta on luonteessani piirre, joka hakee järjestelmällisyyttä yllättävissä asioissa. Kuten tämän päiväkirjan aloittamisessa.
ET:n aloitin 7.11.2008. Tuolla päivämäärällä on käänteisenä aikamoinen merkitys elämässäni, muttei siitä sen enempää täällä. Neljässä kuukaudessa sain ET:n täyteen sellaista tavaraa, että alkoi näyttää viisaammalta sulkea se. Ei siis päättää vaan sulkea. Toivottavasti tälle PK:lle ei käy samoin. (Näin suluissa voin mainita, että olen kyllä harkinnut ET:n uudelleenavaamista. Ehkä sen joskus vielä teenkin, mutta nyt aika ei ole sille otollinen. Antaahan pölyn ensin laskeutua...;-)
7.3., joka on Tarjan ja Tarun nimipäivä, on myös hyvä päivä aloittaa PK, josta selvinnee se, että totuus on aina tarua ihmeellisempää. Ainakin Justiinan elämässä.
Olen varma, että täällä päiväkirjassanikin vilahtelevat vanhat tutut E-kaveri, Hra A, Hra X ja Hänkin joskus. Kaksi ensiksimainittuahan ovat tärkeitä tekijöitä elämässäni, jokaisessa päivässä, joten luonnollisesti myös päiviä kirjatessa. Uusia tuttavuuksia tulee varmasti myös. Ensin ehkä tänne ja sitten siirtyen tuonne. Aika näyttää.
En lähde täällä selvittämään niitä seikkoja, miksi aloitan tämän PK:n. Ne joiden sen haluan tietävän, saavat tietää sen muuten. Kirjoittaminen on mukavaa eikä yksi blogi näytä tyydyttävän sitä tarvettani. Mikä pitää yhtä luonteeni kanssa muutoinkin.
Vielä pitäisi odottaa 1,5 tuntia.....
Kaikesta impulsiivisuudestani huolimatta on luonteessani piirre, joka hakee järjestelmällisyyttä yllättävissä asioissa. Kuten tämän päiväkirjan aloittamisessa.
ET:n aloitin 7.11.2008. Tuolla päivämäärällä on käänteisenä aikamoinen merkitys elämässäni, muttei siitä sen enempää täällä. Neljässä kuukaudessa sain ET:n täyteen sellaista tavaraa, että alkoi näyttää viisaammalta sulkea se. Ei siis päättää vaan sulkea. Toivottavasti tälle PK:lle ei käy samoin. (Näin suluissa voin mainita, että olen kyllä harkinnut ET:n uudelleenavaamista. Ehkä sen joskus vielä teenkin, mutta nyt aika ei ole sille otollinen. Antaahan pölyn ensin laskeutua...;-)
7.3., joka on Tarjan ja Tarun nimipäivä, on myös hyvä päivä aloittaa PK, josta selvinnee se, että totuus on aina tarua ihmeellisempää. Ainakin Justiinan elämässä.
Olen varma, että täällä päiväkirjassanikin vilahtelevat vanhat tutut E-kaveri, Hra A, Hra X ja Hänkin joskus. Kaksi ensiksimainittuahan ovat tärkeitä tekijöitä elämässäni, jokaisessa päivässä, joten luonnollisesti myös päiviä kirjatessa. Uusia tuttavuuksia tulee varmasti myös. Ensin ehkä tänne ja sitten siirtyen tuonne. Aika näyttää.
En lähde täällä selvittämään niitä seikkoja, miksi aloitan tämän PK:n. Ne joiden sen haluan tietävän, saavat tietää sen muuten. Kirjoittaminen on mukavaa eikä yksi blogi näytä tyydyttävän sitä tarvettani. Mikä pitää yhtä luonteeni kanssa muutoinkin.
Vielä pitäisi odottaa 1,5 tuntia.....
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
