No ! Oletteko huomanneet ? Täti sai palkinnon sotkuholistilta. Ja vaikka tätyli onkin kiukkuinen akka, niin ei hänkään voi olla pehmenemättä moisen tunnustuksen edessä. Kiitos, sotkuholisti ! Kyllä ihan oikeasti arvostan kunnianosoitustasi. :-)
Se pitäisi sitten jatkaa eteenpäin... Olen lukenut tai parhaillani luen noin 90 blogia. Luku ehkä näyttää jostakin suurelta, mutta olen onnistunut valitsemaan sellaisia kirjoittajia, jotka kirjoittavat vähän, mutta asiaa. Ja jotta minulla olisi aina jotain, jota lukea, niin seurattavia blogeja on oltava runsaasti. Ja koska en lue mitään sontaa, niin taitaa olla ihan mahdotonta valita ne blogit, joille antaisin tunnustuksen. Ne kaikki ovat hyviä omalla tavallaan.
Mutta tähän palkintoon liittyi vielä se, että pitää kertoa jotain itsestää. Kokonaista 7 asiaa ! Olen jo joskus ammoisina aikoina vastaavassa tilanteessa paljastellutkin asioita itsestäni, mutta niitähän ei muista enää kukaan. Tuskin itsekään. Siis jotain uutta vanhasta.
1. Tykkään vauhdista ja uusista autoista. Auton ei tarvitse olla tehokas siten, että se kiihtyisi nopeasti. Riittää, että sillä pääsee, jos antaa tarpeeksi kaasua. Mutkaiset hiekkatiet ovat aivan vastustamattomia ja niillä vetelenkin 'mutkat suoriksi'. Haaveksin joskus nuorempana siitä, että pääsisin ajamaan rallia. Myös moottoripyörät ovat mieleeni, mutten ole koskaan ollut kuin kyydissä.
2. Viehätyn itseäni nuoremmista miehistä. Joskus teininä, kun olin porukan nuorin, olivat poikaystävätkin tietysti vanhempia kuin minä, mutta tuossa 25 ikävuoden kohdalla se kääntyi tosin päin ja sen jälkeen ovat ihastukseni kohteet olleet lähes poikkeuksetta itseäni nuorempia. Toiset enemmän kuin toiset.
3. Olen häilyvästi ehdoton. Voin olla jostain asiasta erittäin tiukastikin jotain mieltä, mutta jos joku osaa perustella vastakkaisen näkökantansa tarpeeksi vakuuttavasti, niin en tunne mitään tuskaa muuttaa mielipidettäni. Olen ns. klassinen takin kääntäjä. En tosin ihan kaikissa asioissa onneksi.
4. Olen tuhlaileva saituri. Voin nuukuuksissani käyttää 20 vuotta vanhoja vaatteita häpeilemättä, koska ne ovat vielä ehjiä, vaikkeivät enää ihan nykymuodin mukaisia. Tai ainakin säästän niitä mahdollista tulevaa tarvetta varten, kuten esimerkiksi remonttiin tai punttisalille. Molemmat äärimmäisen epätodennäköisiä tulevia tarpeita. Toisaalta sitten saatan ostaa rannekoruuni uuden 'charm'in' ja maksaa silmää räpäyttämättä siitä pikkurillinpään kokoisesta hopeakilluttimesta 80-90 euroa. Kun jossain säästän, voin toisaalla tuhlata.
5. Tähän mennessä karttuneen eläkkeeni olen ansainnut yhdestä ja samasta työpaikasta. En siis kaipaa vaihtelua työurallani. Tosin olen kyllä vaihtanut työtehtäviä saman firman sisällä useampaankin otteeseen, mutta arvostan enemmän pysyvyyttä kuin vaihtelua. Ja tuo viimeksi mainittu pätee moneen muuhunkin asiaan elämässäni. Mielestäni työ on vain välttämätön paha, jotta voisin nauttia vapaa-ajastani. Yhden lyhyehkön ajanjakson olen tehnyt niin paljon töitä ja ylitöitä, että se lähenteli jo terveydelle vaarallisia mittasuhteita, mutta onneksi osasin riuhtaista itseni irti siitä ajoissa. Olen siis erittäin mukavuudenhaluinen, mutta mukavuuden saavuttamiseen ei välttämättä tarvita niin paljoa rahaa, että olisin työn takia valmis luopumaan muusta elämästäni.
6. 'Hurahdan' helposti ja melkeinpä mihin vain. Jos jostain innostun, niin se (liikunta, musiikki, lukeminen, askartelu, kirjoittaminen, leipominen jne.) viekin sitten lähes kaiken aikani. Onneksi näitä 'kohtauksia' ei tule kovin usein eivätkä ne kestä muutamaa kuukautta kauempaa. Valitettavaa on, että tuo pitkäjännitteisyyden puute tarkoittaa tietysti sitä, etteivät myöskään hyvät päätökset tai esim. parannuksen teko ole pysyviä olotiloja.
7. Jos olisi mahdollista toivoa yksi toivomus, jotain itsekkäästi itselle poissulkien kaikki perinteiset toiveet (terveys, rakkaus, työ jne.), niin haluaisin olla laulaja. Enkä mikä tahansa visertelijä, vaan nimenomaan oopperalaulaja. Vieläpä kuuluisa ja hyvä sellainen (kun nyt kerran lähdettiin toivomaan). Tämä haaveeni on kulkenut mukanani aivan pikkutytöstä saakka. Jotainhan olisin voinut sen eteen tietysti tehdä, mutta tuskin minusta siltikään koskaan olisi tullut mitään Soile 'Isokoskeloa' tai 'Marita Kattilaa'. Onneksi saan hieman toteuttaa itseäni tällä haaveen saralla harrastukseni parissa.
No. Eihän se nyt niin kovin vaikeaa ollutkaan. "Hyvä pappi itsestään saarnaa." ;-D
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Tulin Sotkuholistin kautta katsomaan. Ja heti piti kommentoida! Yks ystävä muinoin oli sitä mieltä, että ihmisten enemmän pitäisi ottaa sanonta "vaihtaa mielipiteitä" konkreettisesti. Siis niin, että keskustelun jälkeen osapuolet olisivat vaihtaneet mielipiteitä: jos Pekka ensin oli sitä mieltä, että kissat on koiria parempia ja Matti sitä mieltä, että koirat on kissoja parempia, niin vaihdettuaan aiheesta mielipiteitä, Pekka kannattaakin koiria ja Matti kissoja. Elämästä tulis hieman vähemmän bunkkeroitua.
Hei, Ano :-)
Naurattaa, kun jouduin kaksi kertaa lukemaan kommenttisi ennen kuin sen tajusin. Pitkät piuhat ;-)
Juu, mä olen tosi hyvä "vaihtamaan mielipiteitä". Täällä blogissakin olen saattanut keuhkota jostain sekä puolesta että vastaan. :-D
Lähetä kommentti