pilkahdus pimeässä

Alan pikkuhiljaa ymmärtää niitä ihmisiä, jotka vuodesta toiseen jaksoivat seurata Kauniita ja Röyhkeitä, vaikka se olikin hitonmoista paikallaanjunnausta ja osittain myötähäpeääkin herättävää toimintaa. Ja vaatimattomat kymmenen minuuttia kerran vuodessa piti loistavasti ajan tasalla siinäkin saippuaoopperassa.

viesti

Yöllä myöhään luin iltapäivälehden nettiversiota ja huomasin, että tänään olisi oiva päivä laittaa viesti. Olisi siihen ihan oikea 'syy'. Enpä kuitenkaan taida laittaa. Niin selvästi se tuli silloin ilmaistua, että olen ylivedettävien asioiden listalla (kärjessä), joten teen tahtonsa. En ota yhteyttä.

Mitä edes sanoisin sen syyn lisäksi ? Ei ole mitään kerrottavaa. Onhan tässä toki vettä virrannut Vantaassa ja tapahtunut vaikka mitä kuluneen syksyn aikana. Saisi niistä useammankin viestin, mutta ne tapahtumat eivät kiinnosta ketään, tuskin edes itseänikään.

Kuulumisia olisi mukava kuulla, ihan niin kuin siihenkin saakka, mutta pystyn kyllä elämään ilmankin. Taisi olla enemmän tapa meille molemmille ja tavoistahan pääsee eroon ajan kanssa. Uusia tapoja tulee tilalle, kun kurssia muutetaan. Hymyilyttää, kun mietin, millä tai kenellä minut on korvattu. Tuntuisi oudolta, että juuri hän, sosiaalisena ihmisenä, olisi kääntänyt, pystynyt kääntämään, ruoria 180 astetta. Ei kuullosta realistiselta, vaikka ainahan kaikki on mahdollista. Toivottavasti elämänsä mielekkyys on säilynyt tai jopa lisääntynyt uuden suunnan myötä. Ettei ainakaan lisää painolastia hän kerryttäisi. Vaikka omapa on asiansa. Ja elämänsä.

Huvittaa ajatus, että tämä teksti löytäisi kohteensa. Jos niin kuitenkin kävisi (joskus myöhemmin), niin Hauskaa Nimipäivää vain sinulle. Et särkenyt minun sydäntäni (niin kuin kävi sen toisen kanssa), oikeasti. Siitä sinun ei todellakaan tarvitse huolehtia, vaikka muistelen joskus sitäkin sinun pelänneen. Minulla ei ole mitään hätää, olen saanut elämäni raitelle taas (vaikken tunne, että olisin mitenkään ojassa kulkenut silloinkaan). Mikään ei ahdista, olen levollinen. Olen tallettanut sinut otsikon 'Mukavat kaverit' alle, en vihamiehiin tai ikuisesti unohdettaviin. *muiksu*

pikkuveljen nimi on Toisto

Olen ennenkin todennut, mutta saanut jälleen vahvistuksen sille, että maailma on pieni ja Suomi mahtuu yhteen teekuppiin.

Mitä vanhemmaksi tulee ja elämää elää, niin erilaisia käsittämättömän epätodennäköisiäkin yhteyksiä syntyy kuin itsestään. Yksi tuntee yhden, joka tuntee toisen, joka tietää kertoa, että sille kuuluu sitä ja tuolle tätä. Ja kun pitää korvansa auki ja osaa yhdistellä asioita, voi pienillä tarkentavilla kysymyksillä kuulla lopulta koko tarinan.

Eikä naisia tarvitse kahta kertaa käskeä kertomaan, kun kysymys on 1) suhteista, 2) miehistä ja 3) suhteesta mieheen. Näin naisena on harmillista todeta, että se fiksuin ja asiallisinkin nainen on tässä asiassa vain nainen ja kukaan ei himoitse ruotia entisiä, nykyisiä ja mahdollisia tuleviakin suhteitaan sellaisen kanssa, joka kuuntelee. Ja kun se tarina on kerrottu yhdelle, käytetään sitä jatkossa kannustavana/ varoittavana esimerkkiä toisten naisten välisessä suhdeaiheisessa keskustelussa.

Onneksi tämä pätee osaltaan myös miehiin.

pienuuden maksimointia

Yllättävää.

Joillakin miehillä mieli on kuin onkin pienempi kuin pippeli. Vaikka ei sekään iso ollut.

Kerrassaan yllättävää.

"...siis kätes ojenna."

Ei ole ollenkaan väärin ojentaa kättä toiselle, jos siitä koituu hyvää mieltä vastaanottajalle. Mahdollisesti jopa itsellekin.

jänni

Jännittää.

ihan miten vaan

Kyllä taas täytyy ihmetellä näitä luomakuntamme kruunuja eli miehiä. Miesten tehdasasetuksiin taitaa kuulua, että kolmekymppiä täytettyään joku oleellinen komponetti posahtaa eikä aivotoimintaa sen jälkeen riitä kuin välttämättömimpiin toimintoihin kuten nukkumiseen ja syömiseen. Ajatteluun ei enää riitä rahkeita.

Hohhoijaa.

pakko purra rannetta

Olen erittäin lähellä tekemässä töllöntyötä, josta koituu vain vaikeuksia...

ISOJA vaikeuksia.

tyynyn uumenista

Joskus kyselin tuskaisena itseltäni, että milloin se sattuminen oikein loppuu. Milloin tulee se päivä, kun kipua ei enää ole. Nyt. Se hetki on nyt. Se hetki on vihdoinkin oikeasti nyt.

Luulin joku aika sitten, että se olisi ollut ohi, mutta tiesin jo silloin syvällä sisimmässäni, että petän itseäni. Se ei ollut todellakaan ohi. Olin vain työntänyt sen kivun jonnekin mieleni perukoille keskittyen ihan muuhun. Peittoon.

Nyt rohkaisin mieleni ja kaivoin sen taas esiin sieltä komeron pohjalta. Puhalsin pölyt pois ja avasin kannen.

Terälehdet olivat kuihtuneet. Tarkasti nuuhkaisten saatoin vielä tuntea häivähdyksen tutusta tuoksusta. Tarkasti katsoen pystyin erottamaan värien hehkun haalistumisen alta. Entäpä ne piikit. Piikit olivat varisseen laatikon pohjalle. Ne eivät enää pistelleet ja repineet sydäntäni.

NYT on se hetki.

Pystyn vihdoinkin tutkimaan niitä muistoja lempeydellä ja rakkaudella. Tuntematta pienintäkään surun, ahdistuksen, kaipauksen tai vihan häivähdystä. Vain hyviä tuntoja ja ihania muistoja.

Se on vihdoinkin ohi. Taidan ottaa sen kunniaksi askeleen eteenpäin.

asiaa !

Eräs nuorehko mieshenkilö totesi tässä taannoin, että parasta elämässä on syöminen, nukkuminen ja naiminen.

Pakko myöntää, että jätkähän puhuu asiaa !

:-D

toivomuskaivolla

Olen huomannut viime aikoina, että pitää olla tosi varovainen sen kanssa, mitä toivoo. Suorastaan kieli keskellä suuta. Siksi varmuuden vuoksi kierrän kaikki toivomukset kaukaa. Ainakin tässä vaiheessa.

hutit

Kun ei ihan tarkkaan tiedä, mitä haluaa, tulee helposti ohilyöntejä.

rakkaimpani...

Kuinka olen ikinä voinut sanoa yhtä poikkipuolista sanaa syksystä ?!! Syksyhän on ihmisen parasta aikaa !

Kiitos Luojalle syksystä. Ja raparperipiirakasta.

sitten ei olisi lapamatoakaan

Toivoa ei saisi olla. Sen syytä on, että putoaa kaksin verroin korkeammalta.

Tai hyppää.

pientä lentsua

Vaikka sydän ei olisikaan särkynyt eikä edes haavoilla, ei se tarkoita, etteikö sitä voisi silti silloin tällöin hieman kolottaa.

pofdintaa

Tätä blogia lukee 9 julkilukijaa ja yksi nainen, joka ei ole tuolla lukijoiden joukossa (eikä tarvitsekaan olla :-)). Ko. nainen taitaa olla ainoa, joka muistaa/ tietää, ettei tämä blogi ole ensimmäinen blogini. Se ensimmäinen on vielä toki olemassa, mutta se on suojattu ja sitä lukee vain kourallinen lukijoita. Naisia.

Nyt, kun vettä on virrannut Aurajoessa ja ollaan uusissa lähtökuopissa, olenkin miettinyt, että pitäisiköhän tuo blogi avata taas julkiseksi. Alunperinhän suljin sen siksi, kun kirjoitukset alkoivat olla täynnä sellaisia ajatuksia, joita en ihan kaikkien halunnut lukevan, mutta niistä ajoista on jo vuosia ja ne kirjoitukset ovat menettäneet merkityksensä. Monellakin tapaa. Mutta olihan siellä paljon kaikkea muutakin. Etenkin blogin alkuajoilta, jolloin kirjoitusripulini oli kroonista.

Vai pitäisikö se säilyttää vielä sellaisena salaisena varaventtiilinä ? Herää kysymys, miksi. Enhän enää tarvitse sellaista ja jos joku päivä sattuisinkin tarvitsemaan, mikä on äärimmäisen epätodennäköistä, niin voisinhan aina aloittaa uuden henkilökohtaisen blogini.

Tai ottaa käyttöön uudet keksinnöt: kynän ja paperia. ;-)

Istu !

Se on nyt todistettu.

Vanha koira kyllä oppii uusia temppuja, kun sitä kiel... tassusta pitäen opastetaan.

niinkö ?

"En usko, että kykenet muuttumaan,
mutta ehkä epäuskoni auttaa sinua
pysymään päätöksessäsi.

Tosin epäilen sitäkin."

Vai niin.

tahdistimen tarpeessa

Törmäsin (kuvainnollisesti) johonkin, joka salpasi hengitykseni, tuntui sormenpäissä asti jännityksenä ja sai sydämeni, valehtelematta, pysähtymään ainakin kahden lyönnin ajaksi ja senkin jälkeen vielä se raukka säntäili hermostuneena tietämättä minne mennä ja mitä ajatella.

Nyt hän pompottelee taas jo rauhallisemmin, mutta vilkuilee silti vielä hieman huolestuneena (hyvässä mielessä) ympärilleen.

enemmän aikaa onkin vähemmän aikaa

En ole koskaan ollut kovin hyvä avaruusmatematiikassa, mutta luulin, että kun luopuu yhdestä asiasta, niin jäljelle jää jonkinlainen tyhjiö. Nyt kuitenkin huomaan, että ei ole olemassa sellaista asiaa kuin 'tyhjiö'. Se tyhjä tila täyttyy välittömästi jollain uudella, joka ei itseasiassa edes mahdu siihen samaan tilaan, vaan vaatii vieläkin isomman tilan !

Siis pitääkö minun luopua jostakin muustakin vielä ?! En kyllä ollut ajatellut tehdä niin. Ehkä kokeilen leikata yhden nurkan pois. Jos se vaikka sitten mahtuisi...

mutta kuka haluaisi edes uida liatuissa vesissä

"Siltojen polttelu on turhaa,
hyvä uimari ei tarvitse niitä."

-LeoG.

Tunnustuksia 2

Sain tunnustuksen. Se pitäisi antaa eteenpäin 8:lle blogille ja lisäksi vielä tehdä 8 tunnustusta itsestä. Luulen, että siinä on tunnustamista liikaa yhdelle päivälle, mutta yritetään edes jotain.

Tunnustuksen saajan pitää:

1) Kiittää tunnustuksen antajaa, joten

Kiitoksia, LIAMK, kovasti ! Taidat olla uskollisin lukijani, mikä kovasti kylmää sydäntäni lämmittää.

2) Jakaa tunnustus eteenpäin 8:lle blogille.

Näyttäisi siltä, että ne blogit, joita olen LIAMK'n blogin lisäksi ahkerimmin lukenut, ovat joko lopettaneet toimintansa tai vaarassa lopettaa (vaikken minä sitä selvästikään kyennyt aikomuksestani huolimatta tekemään), joten olen ikävä ihminen enkä jaa tätä tunnustusta eteenpäin.

3) Kertoa tunnustuksen saajille iloinen yllätys.

No, niitä ei ole, joten tyhjää en jää nyhjäämään.

4) Kertoa 8 satunnaista asiaa itsestä.

Tämä on aina se blogipystin saajan kannalta 'iloisin' osuus, joten otetaan siitä sitten irti se, mitä otettavissa on. Aion nyt siis häpeämättömästi kehua ja ylistää itseäni (mikä on sama kuin peilille kertoisi, koska lukijoiden määrä on kuin metsurin sormet: ei löydy täyttä kymmentä).

Olen:
- iloinen ja nauravainen
- huumorintajuinen ja hyvä seuraihminen
- huoleton, harmiton ja nautinnonhaluinen
- luotettava ja rehellinen
- fiksumpi kuin mitä annan ymmärtää
- puhelias ja nokkelasanainen
- yllättävä ja täynnä salaisuuksia
- juonikas ja hyvä käsittelemään ihmisiä

Siinä. On olemassa myös Tunnustuksia 1, mutta se paljasti liikaa sisintä olemustani eikä mielestäni ollut järkevää kertoa ihan kaikkea, joten tässä 'siistitty' versio alkuperäisestä. ;-)

vast.

Toisaalta, miksi tuhlata energiaa suremiseen, jos toinen kerran pystyi niin helposti luopumaan kaikesta.

Hei, hetkinen nyt !

Eihän noin voi tehdä !! Ei blogia voi noin vain lopettaa ! Sanoa, että "heipat" ja siinä se.

Sehän on sama kuin jos Dallas olisi lopetettu siihen, kun J.R. ammutaan eikä sen jälkeen enää mitään.

Noin ei vain voi yksinkertaisesti tehdä. Koska... "mut mitä sitten tapahtui ?" leijuu muuten ikuisuuden halki pysähtymättä koskaan eikä niin voi kohdella ikuisuutta.

palleahoitoa

Nauroin aamulla työmatkalla aivan kuollakseni. Hyvästi kaunis meikki, vaikka ehkä se oli sen arvoista.

Harmillista, etten voi jakaa iloani kenenkään kanssa.

aika aikaansa kutakin

Tämä taitaa olla nyt taputeltu. Uudet tuulet puhaltavat jossain muualla. Sanottavaa voisi olla vielä jonkin verran jäljellä, mutta tämä on väärä foorumi niille mietteille. Muutenkin on aika päästää J.Puupää lepoon ja rauhaan.

Vanha nainen.

;-)

Madame Kani

Vuosi 2008: "Jos mä näen city-kanin TON puskan juuressa, niin se tarkoittaa, että..."

Vuosi 2011: "Tossa niitä perhanan kaneja nyt olis. Harmi, ettei ne ehtiny ennustaa mitään..."

olisko täydellisyyttä

Onkohan mitään parempaa herätystä kuin pehmeät lapsenhuulet poskella ja jättipuska krysanteemeja naamalla ? Tuskinpa.

!

Vihaan googlea !

Et sellanen tapaus.

Kaikki loppuu aikanaan. Olis kuitenkin toivonu sen tapahtuvan jotenkin nätimmin, mut kaikkeehan ei voi saada. Se on nyt kuitenkin ohi. Kivaa oli niin kauan kuin sitä kesti. Tai se kesti. Pikkuhiljaa se sit vaan hiivutti sen loppuun. Ei sit kuitenkaan kyenny sanomaan sitä suoraan, vaik kyllä siitä oli sillon joskus puhetta, että jos tulee joku toinen tai ei enää kiinnosta muuten, niin sanotaan suoraan. Se on sellasta utopiaa. Tai ehkä niitäkin on, jotka uskaltaa sen sanoa. Se vaan ei oo niitä. Eihän se sille edellisellekään sanonu, vaan teki saman tempun, että vähitellen vaan lopetti yhteydenpidon. No, semmosta se on. Miks se nyt mun kohdalla olis jotenkin muuttanu toimintamalliaan, kun ei se oo kyenny muidenkaan kanssa.

Niin et vähän tästä koko hommasta jäi nyt tunkkanen jälkimaku suuhun, mutta minkäs teen. Eikä sitä tietty kiinnosta pätkääkään, mitä mä ajattelen tai miltä musta tuntuu. Sitä itseasiassa vaan ärsyttää ja se ajattelee, että "vitut" ja unohtaa koko jutun. Todennäköisesti on jo unohtanut ja siirtynyt eteenpäin seuraavaan kohteeseen. Joo, kyllä mä sen sen verran hyvin tiedän. Ja silti musta tuntuu tyhjältä nyt.

Et sellanen tapaus.

to You

Et varmaan usko, mutta se Vaimo säälii sua. Se nauraa sille, että on olemassa joku niin löyhä nainen, joka luulee enemmän kuin mitä on. Sä et ole Vaimolle ollut mikään salaisuus enää vuosikausiin ja siksi se on pystynyt pelaamaan tuota teidän säälittävää peliä koko ajan omaan pussiinsa. Sen lisäksi, että sen Miehen pussithan sillä on koko ajan ollutkin hallinnassaan.

Se Mies on kans ihan loistava peluri ! Kaikesta huolimatta sitä on ihan pakko ihailla. Se saa pidettyä itsellään 'salaista' ja jännittävää seksiä ja sen lisäksi tutun ja turvallisen ja ennen kaikkea luotettavan kumppanin, sen Vaimon, joka ei häntä jätä sen vastoinkäymisenkään (= toinen nainen) kohdalla.

Mutta tuon orkesterin johtaja on kuitenkin Vaimo. Vaimo tietää, mistä nyöreistä vetää, jotta mies tulee hänen tykönsä, vaikkakin olisi antanut sinulle pari tuntia seksiä. Sillä kun ei ole Vaimolle mitään merkitystä, vaikka sinä niin luuletkin. Ai, mutta se sielunkumppanuus ja suuri universumejakin suurempi yhteys ! Joo, Vaimo nauraa sille pitkät ja makeat. Eihän se ole toistaiseksi, siis kuinka moneen vuoteen, Miehelle merkinnyt enempää kuin mitä Vaimo merkitsee. Ja koko ajan, mitä kauemmin aikaa kuluu, niin sitä syvempi ja kiinteämpi suhde Miehellä on.... jännitys tiivistyy.... Vaimoonsa ! Eikä salarakkaaseen, jolta saa kerran viikossa ihan mitä vain keksii pyytää, kun se salarakas ei voi kieltää, ettei seuraavan viikon **** jäisi väliin.

Loppuviimeeksi voisin heittää pienen ennustuksen. Onko olemassa sellaista sananlaskua, jossa kahden kiistellessä tuleekin se kolmas, joka nappaa madon näiden kahden kanan nokkien edestä ? Ei hyvä seksi ja ns. sielunkumppanuus ole mitenkään harvinaista. Näitä potentiaalisia kumppaneita on vaikka kuinka monta. Turha kenenkään kuvitella olevansa jotenkin ainoa laatuaan.

Ihanaa huomata, ettei itse olekaan niin... Vaan on niitä vieläkin...

usko pois !

Tätä ei kyllä kukaan usko, mutta täti on jutellut politiikkaa ! Siis luulette, että on tullut puhuttua paskaa, laskettua luikuria ja esitettyä muunneltua totuutta, mutta ei. MINÄ olen puhunut politiikasta. Minä OLEN puhunut politiikasta. Minä olen PUHUNUT politiikasta. Minä olen puhunut POLITIIKASTA. Ja jokainen noista lauseista on ihan totta.

Vieläpä sellaisen kanssa, jolla on erittäin VARMAT mielipiteet asioista, mutta joka osoittautuikin YLLÄTTÄVÄN häilyväiseksi, kun hänet oikein pistin panin selkä seinää vasten saunan löylyhuoneessa. Siinä kuulkaa vaihtuu jämerämmätkin mielipiteet toisiksi ja takki kääntyy ennen kuin kissaa ehtii sanoa, kun tämä täti pistää panee tuulemaan.

Yllättävät mielipiteet voivat olla käsittämättömän seksikkäitä.

faktaa

Totuus on jokaiselle erilainen. Sinulle se on yhtä, minulle se on toista. Sinä katsot sitä siltä puolelta sänkyä ja minä tältä puolelta. Miten se ikinä voisikaan näyttäytyä kahdelle yksilölle samanlaisena ? Kulma on aina erilainen ja sen kanssa pitää pystyä elämään.

emmää, ota sää

Huh. On se vaan niin paljon helpompaa, kun toinen tekee päätöksen sun puolesta. Kun asioihin ei voi vaikuttaa, niin minkäs teet. Tilanne pitää vain pureskella ja hyväksyä. Sitten onkin jo vaikeampaa, kun molemmat odottavat, että se toinen tekee sen päätöksen. Se menee pelkäksi tukusteluksi eikä pääty hyvin. Nähty on.

Mutta esimerkiksi kaupat voisivat päättää, että lopettavat kaikkien herkkujen myymisen. Myisivät vain kaikkia terveellisiä rehuja ja kuituja. Silloin ei tulisi kiusauksia ja laih... kaikki olisi niin paljon helpompaa.

*

Itkin kun minulla ei ollut kenkiä,
kunnes näin miehen,
jolla ei ollut jalkoja.

tila täyttyy

Tyhjällä tilalla on omituinen taipumus täyttyä itsestään. Mitä hyödyttää siivota pöytää, kun se kohta taas pursuilee tavaroita ? Ja vaikken sitä siivoaisi, ei se tavaran määrä siitä lisäänny määrättömiin. Vai kiertääkö se sama kama vain pöydältä kaappiin ja kaapista takaisin pöydälle ? Mitään uutta ei tule lisää, vain saman jatkuvaa kierrätystä.

Niin kauan kuin tila on täynnä ja käytössä, on helppoa. Heti, kun tila tyhjenee, alkaa tapahtua liikehdintää. Sisäänvirtausta. Jos saisin valita, niin pitäisin sen tilan mieluummin täynnä ja eläisin rauhassa kuin yrittäisin tilkitä niitä reikiä, joista sisään virtaa lupaa kysymättä epätoivottavaa ainesta.

J ja R

Jännitystä ja Romantiikkaa. Sitä on tiedoksi täksi illaksi.

Huonomminkin voisi käydä lauantai-iltana, luulen.

peukaloiden pyöritystä

Ja nenän kaivuuta ja kattoon syljeskelyä. Voiko omaa aikaa todellakin olla liikaa ?? Siltä tuntuu. Olenkohan tulossa sairaaksi ? Vuosikausiin minulla ei ole ollut näin paljon ikiomaa aikaa ja nyt en, saakuti vie, keksi sillä mitään tekemistä ! Pirullista. Toivottavasti tämä ei ole merkki... ei, ei se voi olla.. vai voiko ? Olenko tullut... en voi edes sanoa sitä ääneen... vanhaksi ?

Tässä jokunen vuosi sitten olisin voinut melkeinpä maksaa siitä, että olisin päässyt tulemaan ja menemään miten mieli halajaa ja nyt tilanne on tämä. Minulla on selvästikin ongelmia ajoituksessa. Toivottavasti se ei ole pysyvä vinksahdus !

Ei sillä, etteikö olisi keinoa (tai keinoja), jolla täyttää tämä yksinäinen aika, mutta epäilen... olen lähes varma olen ihan varma, ettei se ole millään muotoa järkevä keino, joten olkoon. Säästelen sitä ihan äärimmäiseen hätään enkä nyt ole vielä siinä pisteessä. Luulen, että toivon, etten koskaan tulekaan siihen pisteeseen.

Että näin tylsää täällä. haukotus

vesi ja veri

Näin unta vedestä ja verestä. Mielenkiinnosta katsoin, mitä näistä unista olisi (muka) tulkittavissa.

Kirkas, virtaava vesi lupaa minulle hyvää, mutta kiireistä elämää. Veri puolestaan sydänsuruja. Onko uni siis tulkittava siten, että päädyn vaikeuksien kautta voittoon ? Vaiko kenties (rakkaus)elämäni on muuttumassa kiireiseksi, joka sitten johtaa sydänsuruihin ? Oletettavasti ei kumpaakaan näistä nykyisistä lähtökohdista. Mikä onkin ihan hyvä.

Voisin kyllä katsella sellaista unta, joka lupaa lisää energiaa ja puhtia arkipäivään.

joustavaa muuttumattomuuta

Vaikka maapallon pyörimissuunta muuttuisi, niin yksi on ja pysyy muuttumattomana niin kauan kuin ihmiskunta tätä palloa tallaa: nainen. Ja ennen kaikkea nainen suhteessaan mieheen. Ihminen voi ja pystyy halutessaaan muuttumaan, mutta nainen ei. Ja ehkä se on juuri se, joka varmistaa tämän ihmisrodun jatkuvuuden.

Ihmiset eroavat ominaisuuksiltaan epäsopivasta kumppanista saadakseen paremman elämän yksin tai löytääkseen helpomman kumppanin, jonka kanssa elää kaksin. Nainen eroaa vanhasta kumppanista ottaakseen uuden, tismalleen yhtä hankalan kumppanin ominaisuuksiltaan kuin mitä se vanha oli, josta onnistuneesti pääsi jo eroon.

Alkoholistin ex-vaimolla on taipumus löytää uusi alkoholiongelmainen mies. Narsistin uhri menee taas kerran pyörälle päästään kohdatessaan samanlaisen hurmaavan sairaan mielen. Ja jos nainen ex-kumppaninsa kanssa joutui aina joustamaan, peittämään todelliset tunteensa, ymmärtämään, väistymään, unohtamaan itsensä ja antamaan anteeksi, niin aivan taatusti hän sen nyxänkin kanssa ajautuu pikkuhiljaa, huomaamattaan samanlaiseen asetelmaan. Tosin uidessaan rakkauden täydellisen lämpimässä valtameressä ei nainen sitä heti huomaa, mutta tuskin hän huomasi sitä exänsäkään kanssa aivan heti. Vuosiahan siihenkin meni.

Miksi pitää hyväksyä epävarmuutta jokaisessa suhteessa ? Miksi pitää pyytää rehellisyyttä, kun sen pitäisi olla itsestään selvää ? Ja jos ei ole, niin miksi olla suhteessa, jossa ei voi 100% luottaa, että toinen sanoo rehellisesti, missä mennään ja mitä tunnetaan ? Joku päivä, ennemmin tai myöhemmin, se palava rakkaus laimenee. Palaa ainakin pienemmällä liekillä tai hehkuu hiilloksena, mutta se mikä jää, pysyy ja mahdollisesti kasvaakin, on se epävarmuus jota oli jo sen kuumimman rakkaudenkin aikana.

Aikuiset ihmiset eivät muutu. Luonteet ovat sitä, mitä ne ovat. Halua muuttumiseen voi olla, mutta muutosta ei tapahdu. Tai se on korkeintaan hetkellistä. Ja jos se muutos tapahtuu toisen pyynnöstä, halusta, vaatimuksesta, niin se hetki on lyhyempi kuin jos itse kuvittelee haluavansa tai voivansa muuttua. Kun tämän sisäistää, ei odota liikaa eikä joudu pettymään.

Toinen on hyväksyttävä sellaisena kuin hän on tai sitten ei ollenkaan. Muuttamaan häntä ei pysty. Valehtelija valehtelee, pettäjä pettää, tuppisuu ei puhu jatkossakaan ja hyväuskoinen uskoo ja luottaa. Ja pettyy toiveissaan, kun kuvittelee, että rakkaus muuttaa kaiken. Ei muuta, koska rakkaus on rampa, sokea ja heikko, vaikka ihmiset luulevat sen olevan vahva, voittaja ja kaikkivoipa. Voi ihmistä.

oman elämänsä boldarit

Jossain lööpissä luki, että Boldareita on näytetty jo jotain yli 5000 jaksoa. 5 TUHATTA !! Käsittämätön määrä ! Koska omista vanhemman naispuolisen sukulaisen, olen joskus (n. 2 kertaa vuodessa) olosuhteiden pakosta joutunut seuraamaan ko. sarjaa tai ainakin kuulemaan, mitä Ritke tai Pruuke on nyt saanut aikaan. Ja paljonhan he ovatkin tässä parin vuosikymmenen aikana.

Joillakin tuntuu ihan elävä elämä olevan vähän saman tyyppistä. Ei tosin niin kiihkeää ristiinnaintia, mutta jatkuvaa on-off -vatvomista kumminkin. Vuodesta toiseen.

Muistan, kun seurustelin teini-ikäisenä ensimmäisen ihkaoikean poikaystäväni kanssa. Se oli sellaista, että joka toinen viikonloppu tapeltiin ja erottiin ja joka toinen taas tehtiin sovintoa ja naitiin kuin kanit. Vuoroin kiukuteltiin ja sitten taas rakastettiin niin maan perusteellisesti. Ei päässyt juna pysähtymään ja miettimään, että onko siinä mitään järkeä, kun koko ajan oltiin joko ylä- tai alamäessä. No, siinä aikuisuuden kynnyksellä tuollaisen kypsymättömän venkuloinnin vielä ymmärtää, mutta että aikuiset, keski-ikäiset ihmisetkin. Ei, ei ymmärrä.

Olisi mielenkiintoista tietää, mitä tällaisesta käytöksestä ajattelevat ko. vatvojien vanhemmat ? Tai sisarukset. Ystävät, työkaverit, esimiehet, naapurit. Terveydenhoitohenkilökunta. Mielenterveystyön ammattilaiset. Tai ehkä pahimpana: lapset. Niin. Tai ehkä ne ajatukset voi jokainen arvata.

Kyllä tämä elämä joillakin voikin olla varsinaista... 'vatulointia'. Ihan tässä vanhaa ihmistä huokasuttaa.

nim. Rikka ja malka

kuono kohti syksyä

Olen jo päivänä muutamana nuuhkinut ihmetellen ilmaa. Kyllä, se on syksyn haisu, minkä iltaisin saattaa jo haistaa tuulessa. Näin nopeastiko se kesä sitten meni ? Tässäkö se sitten oli ? Tuntuu, että koko kesä on mennyt jotain odotellessa ja nyt kolkuttaa jo syksy ovella eikä sitä jotain ole näkynyt.

Viikonloppuna sain viestin, joka pisti ajattelemaan. Siinä viestissä oli todennäköisesti vastaus siihen jäsentymättömään kysymykseen, joka on jo jonkin aikaa pyörinyt päässäni, mutta jonka hahmosta en ole saanut selkeää kuvaa. Se viesti herätti ajatuksen, että tälle laivalle tekisi hyvää, jos kurssia kääntäisi vaikka vain sen asteen. Asteen nyt ja toisen myöhemmin. Ehkä jopa kolmannenkin. Pienin askelin kohti uusia meriä. Pois näistä sameista vesistä. Vesistä, joiden pohjaa ei näy ja jotka turhauttavat epävarmuudellaan.

On siis aika kääriä hihansa, tarttua ruoriin ja kääntää katse kohti raikkaita tuulia. Syksyn tuulia.

päätöntä päättämättömyyttä

Joskus päätöksiä on tosi hankala tehdä. Varsinkin silloin, kun niitä ei välttämättä tarvitsisi tehdä eikä missään nimessä edes haluaisi tehdä. Ehkäpä siis jätän päätöksen teon toisille.

Mutta ilo löytyy tekemisestä. :-)

Etsintäkuulutus

Kadonnut: ilo.
Tuntomerkkejä: kupliva, hersyilevä, lämmin.

Pyydetään ottamaan kiinni ja palauttamaan mahdollisimman pian.
Löytöpalkkio taattu.

jotain, jota ei voi pyytää

Ajoittain tunnen kaipuuta kauniisiin sanoihin. Sellaisiin, jotka saavat perhoset vimmaisiksi vatsanpohjassani. Koska niitä ei kuitenkaan pyytämättä tule ja pyytäminenkin on jotenkin säälittävää, olen tyydyttänyt mieltäni lukemalla aiemmin sanottuja sanoja. Valitettavasti niitäkään sanoja ei ole sanottu minulle, mutta voinhan aina kuvitella, miltä olisi tuntunut, jos joku olisi sanonut ne minulle. Tai minusta.

Eihän se tietenkään sama ole, mutta tyhjää parempi kumminkin. Ehkä ne lämmittävät viluista sydäntäni, jos kietoudun niihin oikein tiiviisti. Ehkä.

vauhdin hurmaa

Kaahaavalla pululla on ralli kukkuloilla.

jotain rajaa

Näin aamun tunteina unta teiniaikaisesta poikaystävästäni eli ensimmäisestä suuresta rakkaudestani. Se oli aika karmaisevaa.

Olimme humalassa (kas vain !), rakas käsikoruni hajosi (vittu !), luottokorttini hävisi (helvetti !), yritin päissäni lähteä takaisin juhliin, joista olin salaa liuennut Peten mukaan (just, just), pakkasin vanhaan ruskeaan nahkaiseen matkalaukkuuni kaikki tavarani (matkalaukku ??) ja avatessani sen huomasin, että Pete oli varmuuden vuoksi pakannut minulle mukaan tölkkitolkulla ruokaa (nälkäkurki ???!).

Unet ovat yleensä sekopäisiä, mutta tuo pääsi jo mitalisijoille niidenkin joukossa. Todennäköisesti syy moiseen painajaiseen oli se, että olin nukahtanut tyyny pääni päällä, joten podin varmaan jonkinasteista hapenpuutetta.

Mitäköhän joku unien arvaaja noista sanoisi ? Seksin puutteesta kertovat kaikki varmaankin.

LOISKIS!

Joskus on kyllä valtavan stimuloivaa rypeä oikein kunnolla itsesäälin pohjamudissa. Näin ilmojen viiletessä suosittelenkin lämpimästi kaikkia kynnelle kykeneviä kokeilemaan sellaista reippaanpuoleista piehtarointia itsesäälin pyörteissä.

Siitä vain, antaa mennä ! Roiskis ja loiskis !

niinpä

...
Suojissa metsien, rannoilla järvien
Loisteessa auringon tai kuun
Nurmilla niittyjen, uomissa jokien
Katveessa pensaiden tai puun
...

uskomatonta

...
Ja mä mietin kuinka mä ratsastin, kuinka autossa jo liikkuvassa sua
halusin, otin tietoisen riskin kun hairahdin. Olin vanha nainen
hunningolla. Olin vanha nainen hunningolla.
...

vihapostaus

Näin tulevan juhannuksen vauhditukseksi toivon kaikille niille kakkos-naisille, jotka tarkoituksella ja omasta valinnastaan ovat lähteneet rikkomaan parisuhteita ja perheitä, oikein vitun paljon kaikkea pahaa. Toivon heidän saavan pahanpalkkansa korkojen kanssa jo täällä maanpäällä, koska se kiirastulen kuumin liekki ei minua enää lohduta. Toivon, että heidät petetään pahimman kautta ja heidän sydämensä särkyy ikuisiksi ajoiksi niin, että heidän toivottavasti erittäin pitkä loppuelämänsä olisi yhtä helvettiä joka ikinen päivä viimeiseen hengenvetoon saakka.

Onneksi toiveilla on tapana toteutua.

normielämää

Miksi kaikki sanonnat pitävät paikkansa ? "Kun ropisee, ropisee kunnolla."

Minulle riittäisi ihan vain tuo kesäsade.

niin selkeneekin

Nukkuminen on yksi hyvä keino selkiyttää tilannetta, mutta myös kirjoittaminen on ihan ehdoton ajatusten kirkastaja. Tein molempia vaihtelevalla menestyksellä, mutta tyydyttävällä yhteisvaikutuksella.

pää pensaaseen

Miten voisi ummistaa silmänsä ja korvansa rivien väleiltä ?

pisaroita

Onko aurinkoista päivää pakko aina seurata sateinen päivä ? Ihan aina ? Eikö poikkeuksia sallita ?

kelpaako ?

"Jos ei heilaa helluntaina, ei koko kesänä."

Mikä lasketaan heilaksi ? Heilasteluksi ?

tapa vai kertahairahdus ?

Jotkut naiset eivät nähtävästi pysty rakastumaan mieheen, joka ei jo olisi jonkun toisen oma. Missä kohtaa sääli saa muuttua halveksunnaksi ? Kerran, kahden vai monennen jälkeen ? Vahinkoja sattuu ja kertakin voi tarkoitta vain uteliaisuutta ja mutta jatkuva kaava kertoo jostain muusta hengenheikkoudesta.

huokaus

Tällainen kuuma aurinkoinen kesäpäivä saa minut kaipaamaan keskustelukumppania, jonka kanssa ei nauraminenkaan olisi ongelma.

muisteloiden mailla

 "Muistan, kuinka ensi kerran sinua suutelin..."

Eikun se olitkin sä, joka suuteli ekaks mua !

taas ja jatkuvasti

Huomaan tekeväni samoja virheitä uudestaan ja uudestaan. Alati, taas, jatkuvasti, koko ajan, aina. Se ei voi olla pelkästään sitä, että muistini on surkea. Sen täytyy johtua siitä, että olen lapsellisen optimistinen. Tai sitten olen vain lapsellinen.

Muuten hyvä, mutten löydä nuolta.

Vitut myötäelämisestä

Jos joku omistaa kohtuu hyvän kumppanin, kaikin puolin tasalaatuisen ja luotettavan vuosienkin jälkeen, vaikkakin hieman arkisen, niin jättäisikö hän tätä kumppania siksi, että saa jostain muualta ilmaiseksi loistavaa seksiä ? Ei TOUDELLAKAAN.

Joka niin kuvittelee, on kypsymätön ja naiivi, sinisilmäinen ja elämästä täysin mitään tietämätön. Onneksi elämä on ja opettaa. Pitää vain muutaman kerran jäädä luokalleen ennen kuin sen tajuaa.

pe 13.

Haluaisin olla rakastunut. Toivoisin, että joku olisi rakastunut minuun.

Ehkä pitää olla varovainen halujensa ja toiveittensa kanssa.

kenkiä ei voi koskaan olla liikaa, eihän ?

Kävin etsimässä talvisäilöstä tiettyjä kesätöppösiä. Pikainen ja ylimalkainen laskutoimitus osoitti, että niitä kesätöppösiä oli noin tusina paria. Lisäksi olen varma, että niitä piilii jossain nurkassa vielä toinen tusina.

Kaiketi tällaisellekin heikkoudelle on olemassa joku vertaistukiryhmä...

ei kai koko ajan voi siivotakaan...?

Kun on koko päivän siivonnut, putsannut ja puunannut, niin... koti on siisti. Joo, ja sitten on aikaa hetki hengähtää ja istua esim. tietokoneen ääreen. "Mitäs mä...? Ahaa ! Google." Errrr. Virhe.

Joskus G:llä löytyy jotain. Joskus ei sitä, mitä etsii. Joskus sellaista, mitä ei olisi halunnut löytyvänkään.

Mutta onneksi kaikkea ei ole pakko lukea. Kai. Niinpä niin...

se on sitten vähäsen

ei maanantait aina ole tylsiä

Maailmassa on paljon kauniita, suloisia ja ihastuttavia asioita. Onneksi niistä pääsee aina silloin tällöin nauttimaan arjen harmauden keskellä.

Älkää kertoko työnantajalleni, mutta puoli päivää on tainnut mennä tuijottaessa jotain ihan muuta kuin työasioita...

kylmä

kaipaan jotain, jota en saa
himoitsen toisen omaa
itken kyyneleen, joka pitäisi salata
lausun sanoja, jotka pitäisi nielaista

aalto, nosta minut pintaan
aurinko, lämmitä minut taas

sähköpostia vuodelta 2002

Kyykäärmeen purema

Kaksi hyvää ystävystä, Kari ja Vesa, ovat samoilemassa. Kyy puree yllättäen Karia nivusiin. Vesa soittaa kännykällä myrkytystietokeskukseen, missä päivystäjä neuvoo Vesaa asettamaan suunsa haavan kohdalle ja imemään myrkyn ulos.

Vesa päättää puhelun ja Kari kysyy: "Mitä... siellä... sanottiin?"

"Ei voi enää mitään, sä kuolet", Vesa vastaa.

¨¨¨¨¨¨¨¨
Pakko sanoa: nauratti edelleen.

tuskin muistin...

"Oma pikku kullannuppu !
Järjestäpä kronikkavihko
meikikselle ens tunnixi.

T. A P"

Oi, niitä aikoja... *huokaus*

mutta entäs...?

Vitutukseen voi kaiketi kuolla, mutta voiko väsymykseen ?

Jos, niin nyt on sitten hengenlähtö lähellä.

*hips*

Kevyt keskipäivän hiprakka piristää kummasti. Varsinkin, jos se on saatu aikaan juomalla lasitolkulla samppanjaa brunssin yhteydessä.

Tähänhän voisi melkeinpä jopa tottua.

Elämä on narttu

Isoja säröjä.
Vaikeaa, ellei jopa mahdotonta korjata.

keskiäkäinen piski

Ei tässä iässä opi enää uusia temppuja, vaikka ne jännittäviltä ja mielenkiintoisilta vaikuttaisivatkin.

Yksi sana: Safari.

:-P

HAUSKAA TISSIPÄIVÄÄ !

joo, unohdetaan koko kevät

Kevät ei sovi tälle vartalolle.

Periaatteessa kaikki näyttää hyvältä, mutta pinnan alla vaanii ja yhtä äkkiä koipi ottaakin hieman pidemmän askeleen. Lähellä, ettet ole pyrstölläsi lumen alta paljastuneessa jätöksessä.

Vaikka koiranpaskat nyt ovat pienin murheistani. Keväällä ei ole ollut enää moniin vuosiin mitään positiivista annettavaa minulle eikä tämäkään kevät näytä tuovan siihen poikkeusta.

Kevät ei sovi tälle vartalolle, mutta ihan sama. Tänä vuonna maksan potut pottuina.

zeppelin

Tuli taas todistettua, että M. Bjurström oli oikeassa.

Kanaa, riisiä, porkkanaa, maissia ja jotain BBQ-kastiketta. Harmi vaan, että se oli oikeasti ihan hyvää.

Älä elämää pelkää

Älä elämää pelkää,
älä sen kauneutta kiellä.
Suo sen tupaasi tulla
tai jos liettä ei sulla,
sitä vastaan käy tiellä,
älä käännä sille selkää.
Älä haudoille elämää lymyyn kulje:
Ei kuolema sinulta oveaan sulje.

Kuin lintu lennä,
älä viipyen menneen rauniolla
nykyhetkeä häädä.
Suo jääneen jäädä,
suo olleen haudassa olla,
tulevaa koe vastaan mennä.
Ole vapaa, kahleeton tuulen tavoin:
On kuoleman portti aina avoin.

Älä koskaan sano:
"Tämä on iäti minun."
Elon maljasta juovu,
taas siitä, jos tarpeen, kivutta luovu.
On maailman rikkaus sinun,
kun mitään et omakses ano.
Elä pelotta varassa yhden kortin:
Näet aina avoinna kuoleman portin.

- Kaarlo Sarkia

ei edes 'tänään' vaan ainoastaan 'nyt'

On turhaa murehtia asioita, jotka eivät ole omassa vallassa. Niin käy, kuin käy. Se, mikä tulee, se tulee. Jos jotain ei saa, niin sitä ei sitten saa. Ja joskus pitää osata myös luopua, luovuttaa, antaa mennä.

Miten se on niin vaikeaa muistaa ? Miten se on niin vielä vaikeampaa hyväksyä ?

Hetken se voi onnistua, mutta voi miten lyhyt se hetki onkaan !

ehkä sittenkin vielä joskus

Sydämeni osuman sai
Nuoli on Amorin viinistä kai
Syvälle se upposi niin
Aivan kuin jäädäkseen iäksi kii
Iskusta sen mä vavahtelen
Vaikka se sattuu, mä vaikeroi en

Elin maailmassain
Luulin, että sen rauhaa ei järkkymään mokoma saa
Mutta ootapa vain
Sinä uniini tuut, olet mun, olet unelmissain
Päivin ja öin ikävöin vain

Sydämeni kädessä sun
Heikoksi muutun mä kun rakastun
Sydämeni omakses saat
Toivon et kanssani omasi jaat
Sieluni kuin sumussa on
Luoksesi etsin ja oon levoton

Sylihisi kaatua kaipaan
Hymysi sen saanut on aikaan
En kosketustas ootella malta
Polvet multa pettävät alta
Minut saat, kokonaan
Mä sylihisi matkaani teen

Sydämeni osuman sai
Nuoli on Amorin viinistä kai
Syvälle se upposi niin
Aivan kuin jäädäkseen iäksi kii
Iskusta sen mä vavahtelen
Vaikka se sattuu, mä vaikeroi en

Vaikeroi en

kato, Kevät, terve !

On se pakko uskoa. Kevät keikkuen tulevi.

Lentokoneet kuuluvat paljon selvemmin. Hiekoitushiekka sulaa jään läpi virkaten jäästä läpinäkyvää pitsiä. Illat ovat valoisia eikä kylmyyskään tunnu enää talvelta. Veret virtaavat suonissa nopeammin. Kuralätäköistä on tullut kurajärviä. Milloin viimeksi satoi lunta ?

Näin jättimäisen, kirkkaan punaisena hehkuvan auringon juuri ennen kuin se laskeutui metsän taakse. Missä se kameramies on silloin, kun sitä kiihkeimmin kaipaa ?

en minäkään

Miksi se on aina vain niin pirun vaikeaa sanoa suoraan, mikä on homman nimi ? Kerranhan se vain kirpaisee. Totuus.

Kuin kiveä

On lohdullista huomata omistavansa tahdonlujuutta. Se on uusi taito, jota olen vasta muutaman vuoden treenaillut, mutta jo nyt huomaan sen harjoittelun tuottaneen tulosta. Voin siis olla rauhallisin mielin. Jos joku päivä tulee tilanne, jolloin minun pitää pystyä olemaan tekemättä jotain tai olemaan ilman jotain, niin se onnistuu minulta. Tuskin ihan ilman ponnistuksia, mutta onnistuu kumminkin. Hyvä minä.

sisäistä mökötystä

En tykkää näistä tummanharmaista sukista mustilla raidoilla.

Juurtunut tapa

Minulla on tapana lueskella samoja tarinoita moneen kertaan.

En osannut päättää oikeaa adjektiivia, joten olkoon se nyt sitten vain tapa. Tilanteesta ja katsojasta riippuen, se on joko hyvä tai huono. Tai pelkästää outo. Olen tietoisesti yrittänyt tässä puolen vuoden aikana päästä siitä tavasta eroon ostamalla alennusmyynneistä uusia kirjoja. Olen myös päättänyt lukea ne, koska pelkkä kirjojen hamstraaminen ennestäänkin jo pursuilevaan kirjahyllyyn olisi typeryyttä. Vieväthän ne luettuinakin tilansa, koska en niistä todennäköisesti osaa luopua, vaikken niitä koskaan enää uudestaan lukisikaan, mutta luettuina ne ovat lunastaneet paikkansa. Ahtaan paikkansa.

Uusia mielenkiintoisia blogeja on hankala löytää. Nyt adjektiivista ei ole epäilystä. Blogi pitää olla esitelty blogilistalla siten, että se herättää mielenkiintoni, jotta edes kävisin kurkistamassa, pitääkö blogi sen, mitä mainos lupaa. Kyllähän tietysti kirjassakin pitää olla joku, joka herättää mielenkiintoni. Ihan hinnan perusteella en niitä ostele, mutta blogeja on tarjolla, tässä ja nyt, moninkertaisesti enemmän kuin kirjoja ja niitä kirjoittavat tällaiset kotitekoiset 'kirjailijat', joten blogeista on suurempi osa pelkkää silkkoa. Julkaistut kirjat ovat jo käyneet läpi seulan jos toisenkin, joten joku ainakin on arvostanut kirjan tekstiä niin, että on suostunut sen julkaisemaan kuvitellen, että muitakin se tarina saattaisi kiinnostaa. Blogeissa ei valitettavasti ole tällaista seulaa.

Joten kun uusia lukuhaluja herättäviä blogeja ei löydy, on pakko lukea niitä vanhoja tuttuja. Uudestaan, taas kerran. Ja mikä ettei. Jos blogin teksit ovat joskus olleet mielenkiintoisia, niin mihinkäs se mielenkiinto olisi niistä vanhetessaan kadonnut. Eipä mihinkään. Niihin on vuosien kuluessa korkeintaan tullut uusia värejä ja niitä katselee näin jälkikäteen ehkä erilaisesta kulmasta nähden ne piilotetutkin sanat.

Hiljaisena viikonloppuyönä on mukava kääriytyä höyryävä teemuki kädessään vanhan tutun blogin tarinaan.

Onko kenelläkään muuten mitään tietoa siitä, milloin tulevat kesä ja kärpäset ?

Where is the cat ?

Sain kauniin kuvan. Juuri sellaisen kuin itsekin olisin halunnut napata muistikortille ja lähettää eteenpäin, mutta toinen ehti ensin, vaikkei kisaa edes ollut. Ja parempi niin, koska en itse olisi kyennyt lähimainkaan samaan suoritukseen.

Kohde oli sillä hetkellä uskomattoman kaunis. Kaunis, mutta kylmä. Lisäksi se näytti kiltiltä, kuten erään nuoren naisen kanssa totesimme.

En harrasta taustakuvia. Onhan niitä söpöjä kissoja ja koiria, mutta niihin kyllästyy hetkessä. Työpaikan koneen taustakuvana on y.m. kuvaajan kuva jostain kesäisestä pörriäisestä keltaisen kukkasen päällä ja se saa minut aina hymyilemään. Lämpimäksi. Ja muistamaan, että kesä tulee kyllä, kunhan jaksan vain odottaa kärsivällisesti.

Tänään minulla on taustakuva myös kotikoneellani. Ensimmäinen laatuaan ja harvinaisen tyylikäs taustakuva onkin. Sitä katsoessa tulee mieleen moniakin asioita, muistojakin, mutta tärkeimpänä ehkä se ajatus, että pitäisi muistaa, että jokaisessa hetkessä on hyvät puolensa. Pitäisi osata arvostaa juuri sitä hetkeä, koska seuraavasta ei tiedä, mitä se tuo tullessaan. Turha haikailla aina vain kauemmas, kun lähelläkin on asioita, joista voi nauttia ja olla onnellinen. Tässä hetkessä. Tässä.

Ulkopuolisen arvio uudesta taustakuvastani: "Hieno !!"

tänään

Ystävä lunastaa sinut ulos vankilasta.
Tosiystävä istuu vieressäsi sellissä ja hokee, että
"miten helvetissä me tänne jouduttiin !"

Klo 10:22:06

"HyvääYstävänPäivää bebe<3"

:-D

Ja teille kaikille myös !

11022011

42. sitten kuitenkin niin.

Mähän kysyn !

"Mikset sä sit kysy ?"

"Kysynhän mä !"

"Etkä kysy !"

"Kysyn, mutta sä et vastaa mulle."

"Vastaanpas !"

"Et vastaa..."

Et vastannut.

Paperikuu

Odottaminen on tylsää. Joskus se voi olla jännittävää tai pelottavaakin, mutta siltikin mielummin toivoisi hetken olevan käsillä eikä vasta tulossa. Jonkun ajan päästä.

Terveyskeskuksessa lääkärille pääsyn odottaminen on rasittavaa. Kirjastosta varatun kirjan saamisen odottaminen on turhauttavaa. Ravintolassa vessan vapautumisen odottaminen on tuskallista. Toisen lapsen odottaminen on ajan haaskausta. Bussin odottaminen on ärsyttävää. Odottamisessa ei ole mitään iloa.

Joskus voi odottaa innokkaana esimerkiksi jotain tapaamista, mutta siinäkin on aina olemassa se vaara, että se tapaaminen syystä tai toisesta peruuntuukin. On iloinnut etukäteen jostain, mitä ei tulekaan. Silloin odottaminen on ollut turhaa.

Olen päättänyt lopettaa odottamisen. Se mitä tapahtuu, se tapahtuu. Se mitä tulee, se tulee. En jää niitä odottamaan. Ja jos ei tapahdu tai jos ei tule, niin enpä ole niitä odottanutkaan. Joskus on ehkä pakko odottaa, mutta silloinkin aion olla aivan muina naisina ja olla niin kuin en odottaisikaan. Siitähän se sitten saa niin että tuntuu. Se. Odottaminen.

7 paljastusta

For your eyes only ;-)

1.

2.

3.

4.

5.

6.

7.

Well ?  ;-)

Hedonistinen helmikuu

Koska tuskien tammikuu on ohi, voin taas keskittyä erilaisiin nautintoihin.

Ensin hieman ruumiin kuritusta sitten roskaruokaa melkein-tulisella dipillä. Slurhps ! Ei sillä, että tämä ketään kiinnostaisi. Kunhan vain kehuskelen mässäilleeni (koska aamulla mahduin jälleen - yllättäen - tiukkoihin farkkuihini).

Kevätsiivousta

Vuoden ensimmäinen kuukausi takana. Ja lyhin edessä. Ensi vuonna lyhinkin on hieman pidempi, joten nyt on oikea hetki nauttia tämän helmikuun lyhyydestä. Suosin lyhyitä monessa muussakin asiassa. Josta tuli mieleeni tehdä kevätsiivous kännykässäni.

Se oli auringon ansiota. Valitse, valitse, valitse, valitse ja poista. Kyllä, kaikki pois. Noin 328 kappaletta. Pari kuvaa jätin, mutten kuvien takia. Muuten vain. Tuli kevyt olo, kun sain hämähäkin seitit pois kuleksimasta. Aurinkokin näytti kirkkaammalta. Iloisemmalta. Tuulessa tuoksui aivan selvästi jo se. Kevät.

Kyllähän niitä tuli luettuakin vielä viimeisen kerran ennen deleteä. Miksikäs ei, vaikka kaikennäköisiä muistoja toivatkin mieleeni. Parantuneita muistoja, jotka silloin olivat muka niin kipeitä. Tai kai maar ne olivat ihan oikeastikin. Nyt niillä ei ollut enää sitä samaa vaikutusta. Eivät ne tosin olleet kultautuneetkaan. Hyvä niin.

Ilmassa on uuden alun väreitä. Jännittävää. Ehkä. Toivottavasti.

Tajuuminen nolla

Välillä luulen ymmärtäväni, mutta sitten huomaankin kuvitelleeni ihan päin persettä. Olen siis ajatusteni kanssa pääasiallisesti väärässä. Turhauttavaa.

711

"Olen vain rakastunut sinuun."

No, niin olit. Ja minä sinuun. Ei ollut väärin uskoa sitä tunnetta rakkaudeksi. Missä on määrätty, että sellainen rakkaus, joka kestää (muuttumattomana) "kunnes kuolema meidät erottaa" -saakka, on ainoaa ja oikeaa, aitoa rakkautta ? Tekeekö se, että sinä rakastit minua ja minä sinua vain hetken, siitä rakkaudesta jotenkin vähemmän ? Jotenkin laimeamman ? Ei-rakkauden ? Jos vuosienkin kuluttua voin muistaa sen tunteen, niin se oli, piru vie, rakkautta !

En kaipaa sinua takaisin. En, vaikka rakastit minua. Kaipaan sanoja, jotka sanoit minulle. Kuulenko niitä enää koskaan ?

*hih*

Tekisi mieleni lähettää ns. tuhma kuva. Ilman lahjapaperia.

Takautumia

Muistatko luokasta sen tytön, joka aina istui etupenkissä ja kuunteli hiljaa, mitä opettajalla oli sanottavana ? Sen tytön, joka aina oli tehnyt läksyt ja joka purskahti itkuun, kun kokeesta tuli 'vain' 9½ ? Sen, joka ei ollut kovin kummoinen urheilija muuten, mutta oli sitkeä kuin piru ja juoksi pitkiä matkoja kuin kone ? Sen, joka oli nörtti jo silloin, kun koko sanaa ei oltu vielä keksittykään ? Äidin kiltin, tottelevaisen ja rauhallisen pikkutytön, jota kukaan poika ei vilkaissut toista kertaa, hyvä jos sitä ensimmäistäkään ?

Muistatko sitten ensimmäisen luokkakokouksen lakkiaispäivän jälkeen, parin vuoden päästä, jossa se sama kiltti hajuton-mauton-väritön tytteli istui päivällispöydässä ison mahansa kanssa ? Siis raskaana !! Muistatko sen järkytyksen, kun tajusit, että se hiljainen hiirulainen on saanut joltain munaa ?!!? Harrastanut villiä seksiä jonkun karvaisen karjun kanssa, joka on ruikkinut siemenensä niin, että nyt se siveyden perikuva oli räjähtämäisillään vauvasta !?!

Minä muistan. Hyvästi yöunet.

*piuuh*

En mä ookaan raskaana.

Loistavan toverin yhteydenotto

Nyt jokaiselle Mao-hattu päähän ja sassiin !

Sain postia, arvopostia, Pohjois-Korean todennäköiseltä seuraavalta johtajalta, Kim Jong-un'lta. Jostain kumman syystä gmail oli kuitenkin ohjannut tämän neljän tähden kenraalin kainon lähestymisyrityksen suoraan roskapostilaatikkooni, mikä herätti hienoisia epäilyksiä siitä, lähestyikö tämä Kansallisen puolustuskomission arvovaltainen jäsen minua sittenkään ns. tosi tarkoituksella.

Koska olen Pepe Willbergin sanoin vain heikko nainen, niin en uskaltanut viestiä lukea. Tiedä, minkälaiseen tunteiden pyörremyrskyyn olisin saattanut joutua. Toivottavasti tuo 27-28 -vuotias pyöreäpäinen ja tuuheahiuksinen nuorimies ei saa tylystä kohtelustani suuria traumoja, kun en aio ryhtyä hänen kirjoittelemaan. Uskon, että joku muu varmasti suostuu aloittamaan hänen kanssaan nettikirjeenvaihdon. Ja mistä sitä koskaan tietää, mihin se sitten saattaa parhaimmassa tapauksessa johtaa. Kyllä joku puuma taatusti tuollaisen murean paistin nappaa syleilyynsä.

No, eipä tääkään pahaa ollu...

"No, ei sille sitten mitään voi..."

Kohta on menny puoli vuotta, kun viimeksi tavattiin. No, kaikkeen tottuu, vaikka ensi ikävä on ihan karsee. Sit myöhemmin välillä mä en edes kaipaa sitä, mut sit tulee joku päivä sellanen ihan käsittämätön ikävä, ettei siihen auta mikään. Onneks sellasia päiviä on tosi harvassa, mut sitte kun se tulee, niin se iskee ku metrin halko ohimoon. Sellanen päivä oli täs just. Ja se kolahti. Kai se on tää joulun aika, mikä sen tekee. Tulee niitä muistoja, joita siellä vanhainkodissa sit muistellaan ja joilla kehuskellaan toisille mummeleille. Vaik tuskin sillon kukaan enää ees muistaa, mistä mä hehkutan. Pirun harmi.

Aina, kun suunnitellaan tapaamista, mun odotukset nousee. Tottakai mä tiedän, että kaikki voi mennä ihan puihin vielä viime hetkillä niin ku on mennykin, mut silti sitä odottaa ja toivoo, et se onnistuu. Se on ihan luonnollista. Aika paljonki, itseasiassa. Tai siis mä odotan. Ja sit jos rupee näyttämään siltä, et jossain edessä ladulla onki hiekkaa, niin sit mä vaan sanon, et "harmi juttu, mut ei se nyt haittaa tai kaada maata" ja et "tuleehan niitä sit toisia kertoja, jollon voidaan tavata". Totuus vaan on, et mun tekis mieli itkee ja potkii jotain seinää, kun ottaa päähän ja harmittaa ihan hemmetisti. Mut enhän mä voi sitä ääneen sanoo, koska sit se ajattelee, et mä jotenkin hajoon ja riipun tai jotain.

Enhän mä tietty hajoo, mut kyl täytyy sanoo, et vituttaahan se aika ankarastikin. Mä vaan osaan hymyillä ja olla silleen, ku en oliskaan tai et niin ku mua ei vaivais tai häiritsis. Kyl vaivaa ja häiritsee ! Siis sillä hetkellä, mut se menee ohi. Tietty menee ohi. Mut olisinhan mä jotenkin ihan outo, jos mua ei sellasen tapaamisen missaaminen häiritsis ihan kybällä. Mut mä en sano, kun se ei auta mitään, et mä harmitustani vuodattasin sen niskaan. Sitä vaan ärsyttäis se, mä tiedän.

Onneks mä voin edes kattoa kuvia siitä. Ja kyllä mä sen virnistyksen muistan muutenkin. Ja sen toisen ilmeen myös.

Yhden pysähdyksen taktiikalla

Löysin tänään itseni yllättävästä paikasta. Tavallaan pakotettuna, mutta nyt olen siitä tyytyväinen.

Sain, näet, nähdä uskomattomia juttuja. Aika montakin. Ensin vain ällistelin, sitten kohta jo harmittelin, ettei eräs ystäväni ollut mukana näkemässä niitä kanssani ja lopuksi olin, ällistyksekseni, kyynel poskella, koska olin todella äärettömän pahoillani, ettei se ystävä ollut kanssani. Hän olisi nauttinut näkemästään enemmän kuin minä. Mutta olin minäkin lumoutunut.

Valitettavasti lumouksilla on taipumus vetää puoleensa risupartaisia äijänköriläitä vakosamettihousuissaan ja virttyneissä 'taiteellisissa' neuleissaan, jotka ilman tunnontuskia rikkovat hurmion. Näin tapahtui tänäänkin kahden partapirun muodossa enkä enää löytänyt sitä samaa tunnelmaa, jossa olin hetkeä aikaisemmin leijunut.

Ja kohta ne piskitkin ärsyttivät jo ihan täysillä. Perhana.

Onneksi sain sentään hieman balsamia haavoihini erään ruskeasilmäisen silmänilon muodossa. Outoa, koska mä en edes tykkää ruskeista silmistä.

Hups !

Se siitä tipattomasta tammikuusta sitten.
Unohdin ja otin huikan.
Kirkossa.

Pahus !

Lainaus ja lisäys

"Joskus Jumala vastaa rukoukseen,
jota ei tiedä lausuneensa."

Mutta sen toteutuminen saattaa vaatia muutaman kyyneleen.

Toisaalta vohkittua

Still round the corner
there may wait
a new road or a secret gate.

-J. R. R. Tolkien

(Kiitokset pienelle, pirteälle linnulle.)

Silkkaa himoa ensi lipaisusta

Aivan  JÄR - KYT - TÄ - VÄN  hyvää !!

Paluu Suomeen

Tein matkan toiselle puolelle kaupunkia. Luulin meneväni ostosmatkalle, mutta se osoittautuikin turistimatkaksi. Tuntui kuin olisin saapunut johonkin toiseen maahan. En tiedä, mihin mutta todennäköisesti kaikkien kansojen sulatusuuniin, Atlantin taakse. Minua ahdisti. Jos haluan Jenkkeihin, menen sinne lentokoneella, en omalla autollani. Olin turistina omalla maallani, omassa kaupungissani. Ikävä tunne.

Kolme viidestä vastaantulijasta oli jotain muuta etnistä alkuperää ulkonäkönsä perusteella ja toinen jäljelle jäävistä kahdesta puhumansa kielen perusteella. Ja mikä pahinta, se ainoa suomalainen näistä viidestä näytti hänkin joltain käsittämättömältä oliolta. Lihavalta, epäsiistiltä ja huonokäytöksiseltä, alempaa alaluokkaa edustavalta yhteiskunnasta pudonneelta... eläimeltä. Valitettavasti.

Aluksi ihmettelin, miksi minua katsotaan niin pitkään, mutta se johtui varmasti siitä, että ensinnäkään en pystynyt pitämään leukaani kurissa. Se väkisinkin, kaikista pontevista yrityksistäni huolimatta, loksahteli auki hämmästyksestä, ällistyksestä ja järkytyksestä. Toiseksikin olin varmasti sen pienen kaupungin kokoisen kauppakeskuksen ainoa äiti, joka selvästi piti huolta lapsestaan pitämällä häntä tiukasti kädestä kiinni, ohjaamalla eteenpäin kaikenmaailman helmojen ja huntujen joukossa. "Äiti, täällä on ihan hirveen paljon turisteja !" Ei, rakas, kyllä ne kaikki ihan asuu täällä Suomessa.

Myös tämän hetkinen mielenterveystyön tila näkyi kauppakeskuksen ihmisvilinässä erittäin räikeästi. Mielessäni vilisivät erityyppiset diagnoosit, joiden numerointi alkaa F-kirjaimella. Kaikkia mahdollisia näytti olevan edustettuina ja varmasti useimpia yhdistelmiäkin. Todella surullista ja ennen kaikkea ihan hirvittävän pelottavaa. Entistä tiukemmin pidin kiinni pienestä kädestä. Ja toisella kädellä käsilaukustani.

En ole koskaan aikaisemmin Suomessa pelännyt omaisuuteni puolesta. Tänään ylitin senkin rajan. Pelkäsin joka hetki tuntevani ylimääräisiä käsiä käsilaukussani himoitsemassa lompakkoani ja puhelintani. Tai vaikkapa vain meikkipussiani. Ahdistavaa, todella ahdistavaa.

Ihana oli palata kotiin, omaan kaupunginosaan, jossa ihmiset, suomalaiset, näyttävät suomalaisilta ja täysjärkisiltä. Käyttäytyvät sivistyneiden ihmisten tavoin eivätkä örise jonkun päihdyttävän tai turruttavan aineen vaikutuksen alaisina kauppojen ovilla ja syvennyksissä tai kävele kiiluvasilmäisinä sekopäinä ympäriinsä. Enpä yhtään ihmettele, että vanhat ihmiset pelkäävät liikkua yksin kotinsa ulkopuolella. Minuakin pelotti tänään ihan oikeasti, vaikka minun jalkani, tarvittaessa myös käteni, toimivat vielä täysin moitteettomasti, jos itseään tarvitsee puolustaa.

Mutta kyllä tämä elämä on mennyt aivan hulluksi tässä kaupungissa.

Kuin minä

Beside Too-ticky lay four small fish. One more, and she'd have her soup.

Suddenly she heard impatient steps coming nearer on the landing-stage. Up there Moomintroll rapped at the bathing-house door. He waited a moment and knocked again.

'Ho!' shouted Too-ticky. 'I'm under the ice!'

The echo raised its head somewhere to the left of her and shouted: 'Ho!' It went sliding back and forth several times and cried: 'Under the ice!'

After a while Moomintroll's snout cautiously appeared in the opening. His ears were decorated with limp gold ribbons.

He looked at the steaming, black water and at Too-ticky's four fish.
 
He shivered, and said: 'Well, he didn't come.'
 
'Who didn't?' asked Too-ticky.
 
'The sun!' cried Moomintroll.
 
'The sun,' repeated the echo. 'Sun, sun, sun...' farther and farther off, weaker and weaker.
 
Too-ticky hauled on her line.
 
'Dont't be in such a hurry,' she said. 'He's been coming on this day every year, so probably he'll do it now again. Pull up your snout so I can come out of here.'
 
Too-ticky clambered up to the surface and sat down on the bathing-house steps. She sniffed lightly nad listened. Then she said: 'Soon now. Sit down and wait.'
 
Little My came skating over the ice and sat down beside them. She had tied tin lids under her shoes for better speed.
 
'So here we're waiting for something wonderful again,' she said. 'Not that I wouldn't like a little daylight.'
 
Two old crows came flapping from the wood and alighted on the roof of the bathing-house. The minutes passed.

All at once the fluff on Moomintroll's back bristled, and in great excitement he saw a red light gathering on the dusky sky just over the horizon. It thickened to a narrow, red sliver of fire that threw long, red rays of light along the ice.

'There he is!' cried Moomintroll.

He lifted Little My in his arms and kissed her smack on the nose.

'Golly, what a fuss,' said Little My. 'What's all this to make such a noise about?'

'Of course!' cried Moomintroll. 'Spring! Warmth! Everybody'll wake up! How splendid.'

He took the four fish and threw them high in the air. He stood on his head. He had never felt so happy in his life.

And then the ice became dark again.

The crows took off and went slowly flapping over the shore. Too-ticky gathered up her fishes, and the little red strip had hidden itself under the horizon.

'Did he change his mind?' Moomintroll asked, horrified.

'No wonder after taking a peep at you,' said Little My, and skated off on her tin lids.

'He'll return tomorrow,' replied Too-ticky. 'And then he'll be a tiny bit bigger, about like a piece of cheese rind. Take it easy.'

And Too-ticky crept back under the ice to fill her soup-kettle with sea-water.


Moominland Midwinter by Tove Jansson

Katse

Omalta malttamattomalta odotukseltani en huomannut sitä ensin. Jotain oli muuttunut. Se katse ei ollut enää samanlainen mitä aikaisemmin. Siitä puuttui joku ja siinä oli jotain, mitä en olisi halunnut olevan. Häivähdys pettymystä. Vai ärtymystä. Väsymystä.

Silti hänen kosketuksensa oli kaunis. Lämpimät kämmenet selässäni, pehmeät huulet huulillani. Kuuma hengitys kaulallani. Ohikiitävä yhteensulautumisen hetki. Tunne, että yksi peitto riittää. Vai olinko se vain minä ? Oliko se lopun alkua ?

"Georgia oli kurkkua myöten täynnä ihmisiä, jotka saivat hänet tuntemaan itsensä pieneksi ja mitättömäksi." Kyllä. Olen, hemmetti vieköön, kurkkuani myöten täynnä itseäni !

Mutta häneltä sain tarinan, jossa puhuttiin unelmista, aarteista ja rakkaudesta. Jossain muussa tilanteessa se olisi ollut lahja sydämeltä toiselle, mutta häneltä se oli unohdus, jonka hän korjasi hetken mielijohteesta. Siitäkin huolimatta se tuntui mukavalta ja oli todellinen yllätys minulle.

Ja yhtä äkkiä oli kesä.