Olen yksin, mutten yksinäinen. Nautin täysinäisillä rinnoilla.
Ollessani yksin kotona, saan aikaiseksi huomattavasti enemmän kuin silloin, jos talossa on muita eläviä olentoja lisäkseni. Luulisi, että kun vihdoin saa sitä omaa aikaa vain olla ja nauttia omasta ihanasta seurastaan, niin silloin heittäytyisi sohvalle potslojo, laittaisi stesseistä sitä ihan omanmaun mukaista musiikkia, lukisi Vuorisen kirjaa ja söisi pistaasipähkinöitä oluen kera. Mutta ei. Tai kyllähän tuonkin tietysti teen, mutta vasta vähän myöhemmin. Nyt SIIVOTAAN !!
Pyykinpesua, imurointia, mattojen pesua, ruuanlaittoa, lattioiden pyyhkimistä ja yleistä paikkojen järjestelyä. Ihanaa, kun näkee kädenjälkensä heti ja välittömästi. Tiedossa on lisäksi vielä mukavaa lahjojen paketointia kera joululaulujen ja Disaronnolla terästetyn glögin. Tädin taivas !
Harmi, ettei tähän aikaan vuodesta kulje mitään solttupoikia ovilla keräyslistojen kanssa. Olisipa ollut heille kerrankin jotain ihmettemistä, kun olisivat yllättäneet tädin imurinvarresta päällään vain sisäpuukengät, alusvaatteet ja kaula-aukoltaan erittäin, ERITTÄIN antelias lyhythihainen ja muutenkin ällistyttävän lyhyt trikoomekko.
"And here's to you, Mrs. Robinson
Jesus loves you more than you will know (Wo, wo, wo)
God bless you please, Mrs. Robinson
Heaven holds a place for those who pray
(Hey, hey, hey...hey, hey, hey)"

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti