Olen viime aikoina huomannut, että kirjoitan epäselvästi. Enkä tarkoita tuolla nyt mitään kirjoitusvihreitä, vaan ihan sisältöä. Kirjoittelen mitä sattuu. Käytän vääriä aikamuotoja, vääriä konjunktioita yms. Lisäksi jätän sanoja välistä pois kuvitellen, että lukija osaa lisätä ne sinne omasta päästään. No, ihan näin pitkällä ei vielä telepatian tiellä olla, joten tulee siis väkisinkin väärinymmärryksiä, kun tekstejäni lukee. Oma vikani.
Tunnustan, että se on ihan puhdasta laiskuutta. On vain niin paljon sanottavaa, joten yritän lyhentää lauseita, ettei viesteistä venyisi kilometrin mittaisia. Ja sitten menen ojasta allikkoon ja saan selitellä ja oikoa aikaisemmin kirjoittamiani. Olen vain niin pirun laveasanainen, sekä suullisesti että kirjallisesti, että pelkään vain jaarittelevani jonninjoutavia niin, että toiset nääntyvät sanavyöryn alle.
Mutta en kyllä ole ainoa, joka kirjoittaa sameasti. Huomaan lukevani tekstejä niin, että näen niissä useampia merkityksiä, joita sitten pohdin ja ihmettelen. Tai sitten kirjoittaja tekee sen tarkoituksella. Ehkä se ei olekaan sameutta, vaan tehokeino.
Välillä ajattelen asioita erittäin mutkikkaasti ja siksi olisikin kai parempi, että saisin ajatukset valmiiksi pureskeltuina helpommin nieltävinä pikkuannoksina, muuten tikahdun niihin solmukimppuihin, jotka niistä itse päässäni muodostan. Ihan siis ilman mitään vihjauksia tai kaksoismerkityksiä, sellaisenaan au naturel.
Tai ehkä ne ovatkin jo sellaisia, mutta vikaa on vastaanottimessa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti