Kaukaa näet paremmin

Ajatellaanpa tauluja. Kuka niitä nyt tuijottaa nenä kiinni kankaassa ? Ei kukaan. Päinvastoin. Otetaan jopa askel jos toinenkin taaksepäin, jotta kokonaisuus hahmottuisi paremmin. Sama on tämän pirullisen ikänäön kanssa. Jotta näkisin tekstin paremmin, on paperi vietävä hieman kauemmas silmistä. Toistaiseksi, taivaan kiitos, käsivarsi vielä riittää, mutta kuinka kauan. Ja ihan sama on suhteissa.

Kun katsoo suhdetta vähän kauempaa, näkee sen todellisuuden paremmin ja terävämmin. Oli sitten kyseessä omasta taaksejääneestä suhteesta tai jonkun ystävän suhteesta. Sellaisesta suhteesta, johon ei ole (enää) tunnenäkökulmaa.

Mennyttä suhdetta tarkastellessa huomaa monia asioita, joita ei silloin huomannut, kun tilanne oli päällä. Jälkikäteen voi asioita tarkastella kiihkottomammin ja objektiivisemmin ja todeta, että tulipas toimittua typerästi tuolloin, mutta silloin se tuntui oikealta ratkaisulta. Koska katsoi tilannetta liian läheltä eikä huomannut jotain, joka jäi sivulle 'kuolleeseen kulmaan'.

Ystävän suhdetta voi tarkastella läheltäkin ja silti rekisteröidä suuremman kokonaisuuden, koska siinä tarkastelussa ei ole mukana tunnetta, joka vääristää kuvaa. Samalla tavalla kuin huvipuiston peilit vääristävät. Pitäisi nähdä sen kuvan taakse. Nähdä se, mitä se oikeasti kuvastaa näyttäen sen vääristyneenä. Hmm. Eipä taida olla järjenhiventä tuossa. No, olenpa taas tänään tarkastellut ystävän suhdetta ja sitä kokonaisuutta, joka vaikuttaa toivottomalta ilman sitä tunnepuolta.

Haa ! Niinhän se pitäisikin olla ! Jokaisella pitäisi olla se luottoystävä, jolta voisi kysyä "miltä tämä sinusta näyttää ?" Hän voisi sanoa sen, miltä se todella näyttää. Siihen voi joku todeta, että kaikki ei ole sitä, miltä se näyttää. No, ei ole aina, mutta erittäin usein se vaan on juuri sitä, miltä se näyttää. Tunne vain jälleen sotkee sitä kuvajaista.

Olen ottanut uuden asenteen. Olen kokeillut sitä kahteen ystävääni ja molempiin se on tehonnut täydellisesti. Eli. Kun he kertovat, kuinka nyt taas menee huonosti sen potentiaalisen oikean kanssa, en lähdekään myötäilemään heitä ja toteamaan, että "paska mikä paska" ja "törkeää käytöstä", kuten ennen tein. Silloin näet ystävät, molemmat, poikkeuksetta lähtivät puolustelemaan sitä miesystävää ja luettelemaan syitä hänen ei-nyt-niin-mukavaan käytökseen. Syitä ja puolusteluja löytyi aina roppakaupalla. Ei. Nytpä olenkin alkanut minä puolestani puolustella  miesten tekoja ja keksiä kilttejä syitä heidän ei-nyt-niin-mukavalle käytökselleen. Ja bingo !

Mitä tekevät ystävät ? Hah ! Alkavat väittää minulle vastaan. Kertovat minulle, miksi olen väärässä, kun puolustelen miehiä ja lausuvat juuri niitä mielipiteitä itse, joita MINÄ ennen heille lausuin ja jotka he aina tyrmäsivät puolusteluillaan. Helppoa kuin heinänteko ! Voisipa tuota joku kutsua manipuloinniksikin tai todistajan johdattelemiseksi. Pelottavan helppoa se kuitenkin on.

No, minä olen kuitenkin ystävä, "hyvis", ja olen oikeasti ystävän puolella ja tukena ajatellen vain ja ainoastaan hänen parastaan. Aina ja ikuisesti, vaikka en koko ajan niin pontevasti. Ja ystäväkin sen tietää, koska puki sen sanoiksi viime viikonloppuna.

"Ihan sama, mitä ikinä teenkin ja mitä ikinä tapahtuukin, niin sen tiedän, että sun rakkauteen voin aina luottaa."

Aamen.