Ihmetyttää ja ahdistaa

Olen jälleen kerran ihmeissäni siitä, miten niin monet suomalaiset naiset suostuvat elämään suhteessa, jossa on vaarana vammautua joko henkisesti tai fyysisesti. Aina ja edelleenkin en voi käsittää sitä eivätkä mitkään selitykset ole mitään muita kuin selityksiä.

Naiset, fiksut ja järkevät naiset, suostuvat siihen, että mies käyttää väkivaltaa heitä kohtaan. Narsistien uhrit kärsivät pääsiassa henkistä väkivaltaa, joka voi olla ihan hirvittävää, mutteivät siltikään anna itselleen sen vertaa arvoa, että lähtisivät pois. Väkivaltaisen miehen puoliso taas uskoo aina, että lyönti oli tällä kertaa viimeinen. Ensimmäinenkään lyönti, olkoon mies sitten kuinka kauhistunut ja katuvainen tekonsa johdosta, harvoin jää siksi viimeiseksi. Mutta nainen antaa anteeksi, vaikka on saattanut aikaisemmin kiivaastikin todeta, että "mutta jos se lyö, niin mä lähden heti". Joopa, joo.

Ja pettämistä. Naiset ovat sen verran noitia jokainen, että useimmat varmasti aavistavat miehensä pettävän, mutteivät siltikään halua uskoa sitä tai vain luottavat, että se menee ohi eikä mies jätä vakikumppaniaan (ja perhettään). No, näinhän se usein onkin, että harva mies vaimoaan ( = vakisuhde) jättää salarakkaan tähden. Naisethan useimmiten sen ratkaisun tekevät vain huomatakseen, ettei se toinen sittenkään ollut niin tosissaan, vaikka niin lupasikin.

Lupauksen pettämistä. Mies lupaa jatkuvasti vaimolleen, että "en enää koskaan" ja sama peli kuitenkin jatkuu saman tai uuden salarakkaan kanssa. Mies lupaa jatkuvasti sivusuhteelleen, että "kyllä mä kohta kerron vaimolle, että haluan eron" ja sitten perään tuhat ja yksi syytä, miksei sitä voi kuitenkaan juuri sillä hetkellä kertoa. Ja nainen luottaa, uskoo ja odottaa muutosta, jota ei tapahdu. Molemmat naiset.

Alkoholi. Siihen ja sen ongelmakäyttöön liittyy niin paljon eri vaihtoehtoja noista yllämainituista aina raha- ja työasioiden sekä koko elämänsä totaaliseen sotkemiseen, etten niitä viitsi edes luetella. Mutta nainen kuitenkin jaksaa uskoa ja luottaa, että se oli sitten se viimeinen drinksu tai känni tai ryyppyreissu.

Pahinta ja ahdistavinta tällaisen sivustakatsojan kannalta on, että monet naiset suunnittelevat yhteistä elämää ja ehkä perhettäkin tuollaisten kokemusten pohjalta. Miten kukaan nainen voi olla niin naiivi ja sinisilmäinen, että kuvittelee miehen muuttuvan juuri hänen kanssaan tai sitten, kun suhde on virallistettu ja/tai lapsia on tehty ? Lopputulos on kuitenkin vain rikkinäisiä mieliä ja elämiä. Ja kyllä. Ehkä yksi kymmenestätuhannesta pystyy tekemään sen muutoksen, mutta mikä kumma saa naisen kuvittelemaan, että se yksi on juuri se hänen miehensä ? Sen verran todennäköisyyslaskentaa pitäisi jokaisen naisen osata, että tajuaisi sen häviävän pienen mahdollisuuden olla se voittaja.

Joo, olen kyyninen vanha akka, mutta minkäs teen. Nähty on, kuultu on ja koettu on.