lauantai 2. tammikuuta 2010

020110 -17,6

Se ei ole tällä kertaa laskutoimitus. Se on hyytävää faktaa.

Tammikuun toinen päivä ja ihan vitun kylmää ja kaunista ulkona. Hyvät aikomukseni on tapettu alkuunsa, sillä turha kuvitellankaan, että meikäläistä saisi edes rautakangella kammettua tuonne Siperian esikartanoihin. Josta kangesta tulikin mieleeni eräs tapaamani Kanki-Kaikkonen. Joo, en käynyt Tapanintansseissa, vaikka kyseessä olikin eksoottinen mambo.

"Mambo on tanssi ja musiikkilaji. Yhdistämällä cha-cha-cha- ja mambo-musiikkia on saatu salsa.

Mambon askeleet musiikin mukaan ajoitettuna:

2, 3, 4, 6, 7, 8

Musiikin kakkosella otetaan askel eteen vasemmalla jalalla (oikea ei liiku), ja paino siirretään vasemmalle. Kolmosella paino siirretään takaisin oikealle. Nelosella vasen jalka tuodaan takaisin lähelle oikeaa, paino siirretään vasemmalle. Viitosella on tauko, ja oikea valmistautuu askeleeseen taakse.

Varpaat lähellä lattiaa liu'utetaan oikeaa jalkaa taakse ja siirretään paino oikealle jalalle. Vasen jalka ei liiku. Sitten otetaan vasen keinuaskel takaisin ja siirretään paino vasemmalle jalalle. Oikea jalka ei liiku.

Lopuksi siirretään oikea jalka eteenpäin vasemman lähelle ja siirretään paino oikealle jalalle. Seuraa pysähdys, ja vasen valmistautuu uuteen askelsarjaan."


No, jotenkin noinhan se meni, vaikka taukoja ei juurikaan ollut. Kaikki 8, vai oliko se 9, sessiota vedettiin. Ja tunteella. Eikä rasitusvammoilta voinut luonnollisestikaan välttyä. No, seuraavalla kerralla täytyy valita joku hieman rauhallisempi tanssi.

Insiöörit ovat vieneet tätiä kuin kuoriämpäriä. AMK tai DI. Tavalla tai toisella. Rasitus tuntuu kuitenkin samassa paikassa.

Ei kommentteja: