sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Annin puuhapäivä

Sunnuntait ovat ahdistavia vain olla. Sunnuntaisin on siis ihan pakko tehdä jotain hyödyllistä ja mieluummin vielä sellaista hyödyllistä, joka näkyy. Tänään on sunnuntai eli puuhapäivä. Ja kyllä olisi Pete jäänyt heittämällä kakkoseksi tänään. Mutta eikös sitä sanota, että "laiska töitään lukee", joten jääköön luettelematta ne TUHANNET puuhat, joita olen tänään suorittanut.

Stressaa pikkasen, mutta nyt ystävättären puolesta.

En voi ymmärtää. Sille on joku hieno nimitys, kun ihminen hakee samanlaiseen ahdistavaa suhteeseen, josta on juuri päässyt eroon. Hän on tehnyt näin. Ex-mies oli narsisti, joka aliarvioi ja alisti kaikin mahdollisin ja mahdottomin keinoin ja ystävätär vain aina yritti ja yritti olla kärsivällisempi, ahkerampi, tunnollisempi, rauhallisempi, kiltimpi, myöntyväisempi, periksiantavampi, anteeksiantavampi... Mitä vielä ? Yritti olla täydellinen, joka ei tietenkään miehelle riittänyt. Ei koskaan.

Nyt hän on siitä ikeestä ollut vapaa jo jonkin aikaa. Uusi suhdekin on ollut jo kuvioissa useamman kuukauden. Vai voiko sitä nyt suhteeksi edes kutsua ? Uusi on kaikin puolin kiltti ja kohtelias ja ihana ja täydellinen, mutta hänelläkin on vaikea suhde takana, joka vieläkin aiheuttaa käytännön hankaluuksia ja siksi stressaa uutta paljon. Mutta ystävätär on hänenkin suhteensa kiltti ja kärsivällinen ja ymmärtävä ja empaattinen ja auttavainen ja tukeva ja... Kaikkea mahdollista. Uusi vain ei osaa sitä arvostaa tai jotain, koska suhde ei selvästikään toimi ja jokainen muu näkee sen, paitsi ystävätär itse.

Hän ei näe, että jotain on vialla. Hän vain joustaa ja joustaa ja joustaa. Hän uskoo, kun uusi ei voi koskaan, syystä tai toisesta, tavata. Yhtenä päivänä väsyttää, toisena on kurkku kipeä, kolmantena on työjuttuja, neljäntenä se ei muuten vain ole järkevää. Ja ystävätär perustelee itselleen nämä idioottimaiset selitykset aina parhain päin. Ja ymmärtää taas sadannen kerran, kun toisella on niin vaikeaa. *HUOK*

Miksi, miksi, MIKSI ??!?

Meikäläisen elämä on ketju toinen toistaan käsittämättömämpiä virheitä. Jos yhdestä olen oppinut, keksin uuden tavan kämmätä oikein urakalla. Ja usein näihin virheisiin on liittynyt, kuinka ollakaan, joku mies. Eli en ole täydellinen ollenkaan. Mutta.

Tapanani on toivoa parasta, mutta uskoa pahinta, koska asioilla on taipumus olla juuri niin perseellään, kuin miltä ne näyttävät olevan. Ihmiset ovat pahoja, valitan. Eli en luota sokeasti. Ihmisillä, kaikilla meillä, on taipumus tehdä virheitä ja yrittää selitellä asiat paremmiksi kuin mitä ne ovat.

Anteeksiantaminen on taito sekin ja se on hyvä osata, muttei siitäkään tarvitse sentään taidetta tehdä. Annan anteeksi virheen jos toisenkin, mutten suostu kusetettavaksi. Sitä ei vain ole ihan helppo huomata, milloin viilataan linssiin, mutta kun se selviää tai se on todennäköistä, on aika pistää pillit pussiin ja sanoa moikat. Viis siitä, vaikka se kuinka sillä hetkellä kirpaisisikin.

Olen tehnyt kirveleviä ratkaisuja kerran jos toisenkin eli tiedän tasan tarkkaan, mistä puhun ja miten helvetin vaikeaa se voi sillä hetkellä olla, mutta yhtäkään ratkaisua en ole jälkeenpäin katunut. En ainuttakaan. Parissa tapauksessa mietin vain, että miksi hitossa en lähtenyt jo aikaisemmin, vaikka selvästi näin, mikä on homman nimi: vedätys ja valehtelu. Osaanpa siis minäkin puolustella toisen teot mustasta valkoiseksi ja kärsiä sitten nahoissani.

Mutta. Huomaan eron itseni ja ystävättäreni välillä olevan siinä, miksi narsistikumppani on muovannut ystävättäreni. Tai ei sittenkään. Ystävättäreni luonne, se että hän on kiltti ja mukautuvainen ja periksiantava, on ehkä se, joka vetää puoleensa samantyyppisiä miehiä. Miehiä, jotka saattavat olla aivan erilaisia keskenään, mutta joilla on sama taipumus käyttää häntä hyväkseen. Ehkä tajuamatta sitä edes itse, ystävättärestä nyt puhumattakaan. Mutta minä tajuan se. Näen metsän puilta, koska katson sitä maisemaa läheltä, mutta silti kauempaa ilman, että se suoranaisesti liittyisi minuun mitenkään. Olen inhorealisti. En ole kiltti, mukautuvainen enkä periksiantava, kun koen kärsiväni vääryyttä.

En ole kiltti, mukautuvainen tai periksiantava myöskään silloin, kun koen ystävieni kärsivän vääryyttä. Silloin olen ahdistunut, surullinen ja vihainenkin, kun olen aseeton tekemään asialle mitään. Voin vain olla tukena sinä päivänä, kun totuus vihdoin valkenee hänellekin, koska se päivä tulee olemaan äärimmäisen rankka. Onneksi olen vahva.

Jälleen samaa jauhamista samasta asiasta ja yhtä sekavasti kuin aina ennenkin. On vain taas heikko hetki, kun tekisi mieleni karjua toiselle, että herää nyt helvetissä huomaamaan, että sun elämäsi menee totaalisen hukkaan uskoessa ja odottaessa kärsivällisesti sekä joustaessa aina ja kaikessa. Paska.

5 kommenttia:

Satu kirjoitti...

Komppaan.

justiina kirjoitti...

Ai, oliks sullakin, Satu, puuhapäivä ? ;-)

Eikun, joo. Tää on niin pirullista tuskaa katsoa vieressä, kun se on sitä vuoristorataa. Ei itseaiheutettua, jota minä harrastan, vaan sitä paskempaa, jonka aiheuttaa mies naiselle.

Välillä mies heittää pienen luun, jolla nainen saadaan tyytyväiseksi ja onnesta so(i)keaksi ja sitten vetäisee maton alta jollain kusipäisellä tempauksella, joka kertoo vain ja ainoastaan hyväksikäytöstä ja välipitämättömyydestä toista kohtaan. Grrrrr.

Karaka kirjoitti...

Aamen.

justiina kirjoitti...

Juu, rukoilut ovat jääneet vähän vähemmälle sen jälkeen, kun ystävätär pääsi vihdoin eroon siitä hullusta narsistimiehestään, mutta täytyy varmasti aloittaa uudestaan yhteydet yläkertaan, ettei vain mene samaan vipuun toisen miehen kanssa.

Ja ihan vain vinkkinä sinulle, Karaka: vaikka kuinka yrittäisit, et voi kuvitellakaan sitä helvettiä, mitä elämä on, kun narsistimiehen kanssa pistää hynttyyt yhteen. Tulet katkerasti katumaan vielä ja muistat nämä sanani, kun yrität itse pyristellä eroon ja taistella oikeudessa mahdollisista lapsista, kun miehesi tekee sinusta hullua maailman silmissä. Olen ollut siellä oikeussalissa todistajana ja voin sanoa, että siellä ei pärjää kuin kaikkein vahvimmat. Jos on rikas isä.

Mieti vielä tosi tarkkaan, ennenkuin lähdet pilaamaan elämääsi.

Karaka kirjoitti...

Kiitos Justiina, tuo on täsmälleen sitä mitä tässä tilanteessa kaipaan! Mojovia potkuja perseeseen ja järjen ääntä :)

Koitan todellakin saada homman hoitoon, ennen kuin on myöhäistä...