Kuka uhkasi sen -30 ja minne ? Se on meinaan tällä menolla ihan just täällä. Helvata !
Mutta eipähän sada ainakaan vettä tai loskapaskaa, joten nokka tukkoon vaan ja lisää pökköä pesään. Tosin ei kyllä kutsu Kuusamokaan just tällä hetkellä. Barbadokselta sen sijaa tuntuisi kuuluvan jotain huhuilua. On varmaan sattumaa, että siellä on nyt noin 50 astetta lämpimämpää kuin täällä.
Tulis se lottovoitto nyt. Se olisi kyllä aikamoinen yllätysvoitto siihen nähden, etten harrasta tippaamista, mutta ainahan sitä voi huitoa haavilla eli haaveilla (toisaalta pihistetty termi). Ai, että. Se olisikin vain kapsekki toiseen kainaloon, unilelu toiseen ja tervek, menoksi !
Huomasin muuten, että se on nyt sitten lähihalpiskin auki melkein puoleen yöhön ihan jokaikinen päivä. Ei mene jakeluun. Minkä hiton takia ?? Eikö esim. inhimillisempi (myyjien kannalta katsottuna) klo 21 olisi riittänyt aivan yhtä hyvin. Kyllä, suorastaan mainiosti.
Mitä sellaista elintärkeää voi tarvita klo 21-23 välillä illalla maitokaupasta, jota ei kestäisi odottaa aamuun klo 7:ään ? Viinaa sieltä ei kuulemma siihen aikaan saa, kiitos vaan tiedosta, etten himoissani sinne ryntää kaljakorin perään. Tupakkaa ? Hmm. Yksikään ystäväni ei taida polttaa, mutta kuvittelisin, että jokaisella sauhuttelijalla on olemassa jonkinnäköinen katastrofivarasto pahan päivän (hetken) varalle. Kortsuja ? Niin. Mahdollisesti elämän ja kuoleman kysymys. Lähinnä elämän, mutta senkin voi kiertää tekemällä sen sijaan vaikka käsitöitä. Tai soittelemalla huilua. Tai Lontooseen.
No, saa nähdä, kauan tuokin kauppa toimii noilla aukioloajoilla. Se ei voi olla kovin tuottoisaa liiketoimintaa. Lisäksi se lisää aivan taatusti kaikennäköisten hörhöjen ja kriminaalien ryöstöretkiä ainakin hiljaisimmilla alueilla. Vai onko muka joka puodissa myyjän turvana vartijapeikko ? Tuskin. Mutta olihan se tietty helpottavaa ja mieltäkeventävää huomata, että jos hiiva onkin loppunut kaapista, niin voin sitä vaikka klo 22.30 kipaista hakemaan. Siis sitä leivontahiivaa.
Teetä. Heti !
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti