Klik-klak

Asioilla on kummallinen ja huvittavakin tapa loksahdella paikoilleen. Ihan konkreettisillakin asioilla, mutta nyt lähinnä tarkoitan sellaisia puhuttuja, sanottuja ja kirjoitettujakin juttuja. Kun vain on kärsivällisyyttä odottaa.

Meikä ei kyllä kärsivällisyydellä pääse kehuskelemaan. Kärsimättömyys on toinen nimeni. Tosin vanhemmiten olen sattumien kautta oppinut, että hiljaa / hitaasti hyvä tulee ja joskus on parempi olla sanomatta mitään ja vain odottaa. Ihan aina ei vain jaksa odottaa. Tai pysty.

Toinen meikäläistä kuvaava piirre on se, etten sano, vaikka huomaan. Usein ihmiset puhuvat sivu suunsa. Myös minä. Yleensä tulee huomaamattaan lipsauttaneeksi asioita, joita ei ehkä ollutkaan tarkoitus sanoa, mutta puhe on kulkenut ajatusta nopeammin ja sanat vain solahtavat suusta. Tuttua juttua. Kun huomaan jonkun vahingossa sanoneen jotain, joka selvästikin on jotain sellaista, jota hänen ei pitänytkään sanoa, olen kuin en olisi lipsahdusta huomannutkaan. En puutu siihen mitenkään silloin enkä myöhemminkään. Usein saatan kommentoida jotain muuta, mistä puhuja on samassa lauseessa tai aikaisemmin sanonut, jotta hämmentävä hetki menisi ohitse ja toinen ehkä kuvittelee, etten edes tajunnut tai huomannut koko lipsahdusta. Mutta tajusin. Ja huomasin.

Tuo piirre juontaa juurensa siitä, että inhoan ihmisissä sitä tyyliä, että toinen nolataan. Siihen ei ole mitään syytä, koska me kaikki teemme virheitä ja erehdymme tai ymmärrämme väärin. Inhoan ylimielisiä ja alentuvia ihmisiä, jotka kuvittelevat olevansa parempia kuin muut ja myös näyttävät sen. Jokainen meistä on hyvä jossain, mutta kukaan ei ole paras kaikessa. Mutta joidenkin on vain saatava pönkittää itsetuntoaan muiden kustannuksella tajuamatta, että samalla he nolaavat itse itsensä. On siis aivan turhaa ja tietyllä tavalla ilkeääkin lähteä ruotimaan asiaa, jonka toinen tosiaan epähuomiossa paljasti ja josta paljastuksesta se toinen todennäköisesti on hämmentynyt ja harmissaankin.

Ja koska en voi sietää tuollaista käytöstä muissa, yritän sitä myös itse välttää. Joskus ehkä hieman liiankin kiivaasti ja se puolestaan johtaa siihen, että joku voi saada minusta väärän kuvan. Joku voi epähuomiossa aliarvioida huomio- ja käsityskykyäni. Tosin sekään ei minua haittaa, koska silloin ihmiset yleensä rentoutuvat eivätkä ole niin tarkkoja puheissaan. Ja ympyrä sulkeutuu.

Tämä tuli mieleen, vaikka ei nyt noin kärkevästi kuin tuossa kirjoitin, kun minulta muutama viikko sitten kysyttiin asiaa, jota hieman ihmettelin, mutten jäänyt sitä sen enempää pohtimaan tai selvittämään, miksi se kysymys esitettiin. No, nyt sen kysymyksen merkitys valkeni. Eikä siinä mitään sen enempää ollut, tavallinen ja merkityksetön juttu, mutta joku, mitä vähän hämmästelin. Nyt sen ymmärrän ja voin siltä osin sulkea kansion ja arkistoida sen lopullisesti.

Jännä juttu, miten alitajunta tekee työtään. Nyt tätä näpytellessäni tuli mieleeni toinenkin asia, jonka olin jo unohtanut. Aikanani sen tarkoituksella työntänyt sivuun ja päättänyt olla ajattelematta koko asiaa. Nyt toinen muistikuva sai sen vanhan asian palaamaan mieleeni. Ehkä sillä ei ole enää merkitystä. Tai jos kärsivällisesti odotan, niin kaiketi saan siihenkin vielä vastauksen joku päivä.