Kävin vaihtamassa kellooni patterin.
Kultaseppä, jonka luona kävin, on 'tuttu'. Siis tuttu siten, että käytän aina häntä apuna, jos on jotain ongelmaa kellojen tai korujen kanssa. Hän on kyllä hauska 'karvanaama'. Varsinainen risuparta koko mies. Ja muistuttaa jotenkin muutenkin habitukseltaan nallekarhua. Mukava tyyppi, jolla on hyvä huumorintaju ja siksipä aina hänen kanssaan naureskelemme, kun asioin hänen liikkeessään. Lisäksi hänellä on hyvä bisnestaju. Erittäin usein, oikeastaan aina, olen saanut joko pienen alennuksen, kuten tänäänkin, tai sitten hän tekee jonkun asian kokonaan ilmaiseksi, kuten erään kaulakorun kultauksen, jos ei ole muistanut mainita asiasta työtätoimeksiantoa sovittaessa. Sai minut hyvälle mielelle.
Hyvän mielen täydensi työpaikkani nuorehko mieshenkilö, joka on saanut auttaa, korjaan: joutunut auttamaan minua jos jonkinnäköisestä pulasta koskien systeemien salasanoja. Grrrr... (Hampaiden kiristely salasanoille, ei nuorelle miehelle.) Tänään(kin) asioin hänen kanssa eräästä vastaavantyyppisestä ongelmasta. Kyseli vielä perään, kun en kohtuuajassa vastannut meiliinsä, jotta "joko toimii ?" No, ei toiminut ja hän otti ja soitti minulle ihan henk.koht. Se mies on ihan Ässä. Yhdessä meilissä viime viikolla hänelle itselleenkin sen totesin. No, hetken kuluttua puhelusta tuli vielä meili, jossa totesi testailleensa yhteyksiäni ja oikeuksiani. Ja loppukaneettina vielä "sun salasana on ny muuten 9SzCpV1T. laitoin tollasen helpommin muistettavan :)"
Repesin nauramaan niin, että käytävä raikui. Tänään ON hyvä päivä :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti