"..sitä unohda koskaan mä en..."

On joitain asioita, joista pääsee yli, mutta joita ei unohda niin kauan kuin elää.

Ollessani pikkutyttö, minulla oli tapana viettää paljon aikaa sukulaisteni kanssa. Ne, joiden kanssa enimmäkseen aikaani vietin olivat, ja ovat edelleenkin, mukavia ja ystävällisiä ihmisiä. Koskaan ei tullut mitään riitaa ja loma-aikani olivat mukavia.

Eräänä päivänä löysin jotain, joka todisti, ettei kaikki ollutkaan ihan niin kuin miltä se oli näyttänyt. Minulle oli naurettu selän takana. Asiassa, jolle en itse voinut juurikaan mitään. Ei kovin pahantahtoisesti, mutta siten kuitenkin, että se jätti ikuisen arven pienen tytön mieleen.

Tapahtumasta on kulunut useita kymmeniä vuosia aikaa enkä sitä todellakaan enää mieti. Ihmiset, jotka siihen tapahtumaan liittyivät ovat läheisiä ihmisiä edelleenkin eikä minulla ole mitään kaunaa heitä kohtaan. He tietävät, että minä tiedän ja minä tiedän, että he tietävät minun tietävän. Se hieman muutti suhtautumistamme toisiimme, mutta ei paljoa. Häpeä on, tai oli, heidän, ei minun.

Mutta unohda en sitä ikinä. Sitä tunnetta, kun asia paljastui minulle. En ole koskaan siitä kenellekään sanonut sanaakaan enkä sano. Sillä ei ole enää merkitystä, olen mennyt sen yli ja jättänyt sen kauas taakseni.

Vain silloin, kun koen tulleeni kohdelluksi samalla tavalla, muistan sen tunteen ja olen se sama loukattu ja nolattu pikkutyttö taas. Mutta onneksi tiedän, että pääsen siitä aina yli. En unohda, mutta jätän sen taakseni.