torstai 14. tammikuuta 2010

Terveellistä asiaa munasta

Olen tässä viime päivinä käynyt keskustelua munasta. Itseasiassa keskustelua on käyty teoriatasolla jo pidempäänkin, kuukausia, mutta nyt keskustelu on saanut ihan konkreettista elikkäs kokemusperäistäkin pohjaa. Ja siipikarjalla ei ole ollut osaa eikä arpaa keskustelussa.

Olemme siis puhuneet miehen sukuelimistä, joita kutsutaan tuhansilla nimillä. Jokaista omallaan. (Erica Jong'n kirjoittamassa kirjassa Fanny, Fanny Hackabout-Jonesin elämä ja seikkailut on omistettu kokonainen luku, jossa on useita erilaisia nimityksiä miehiselle taikasauvalle.)

Ensinnäkin allekirjoittaneen mielestä koko kapistus on lähinnä huvittavan näköinen. Kaikella kunnioituksella hattivatteja kohtaan. Eipä sillä. Ei tämä naisen karvakukkarokaan nyt niitä kauneimpia värkkejä ole. (Paitsi poslarit on asia erikseen ;-) Pikemminkin päinvastoin, mutta koska siihen liittyy niin paljon tunnearvoa, niin ymmärrän kyllä, miksi useimmista miehistä se on varsin puoleensavetävä kämmenala. No, tämä nyt oli vain tällainen sivuhuomautus, joka kuvaa meikäläisen suhdetta kaluihin.

Keskustelumme ovat koskeneet sitä, kuinkas muutenkaan, minkä kokoinen heppi on naisen kannalta se paras mahdollinen, ts. täydellinen peli. Mitenkään nyt itseäni nostamatta asiantuntijoiden ja ammattilaisten joukkoon, voin näin harrastelijan näkökulmasta antaa jonkinnäköisen selvennyksen tähän asiaan. Eli muutamankin kangen nähneenä ja osan testanneenakin voin luetella joitain piirteitä, jotka tekevät herkkutatista täydellisen. Luonnollisestikin pitää muistaa, ettei absoluuttista totuutta tästäkään asiasta ole ja että jokaisella naisella on tästä pers. kohtainen mielipide. Tämä on minun.

Vastoin yleistä ja totaalisen väärää miehistä käsitystä, kulli ei saa olla liian iso. Sellaiset tarujen hehtaarikyrvät ovat täysin epäkelpoja pidempiin, sellaisiin 10 tunnin, suorituksiin. Megaslerssillä voi kyllä yhden session vetää, jos pillu on saatu kunnolla kostumaan ja liukkaaksi kuin etana syyssateilla, muuten käy huonosti. Jälkiliukkailla voi tietysti ottaa uusintakierroksenkin, mutta jos etanan kaveri on käyttänyt sadetakkia matkallaan, ei jälkiliukkaita synny.

Ei ole toivottavaa, että boksereista löytyisi mitään matelijoiden sukuun kuuluvaa metriheikkiä. Kohtuus kaikessa. Sellainen PitkäJussi tuntuu pahimmassa tapauksessa naisen kitalaessa saakka ja se kai sentään ei ole päämäärä. Aktin tarkoitus ei ole tehdä hätäpoistumistietä toosaan. Mutta liian lyhytkään eli ns. tuppikullikaan ei ole hyväksi. Kyllä se köli nyt joskus voi ottaa varovaisen pohjakosketuksen, mutta ei sen tarvitse koko ajan tuntua siltä, kuin matalikolla luovisi.

Liian paksusta pihatontusta ei kaiketi ole pelkoa. Siis huom.: nyt puhutaan aikuisen naisen bilbaosta eikä mistään pikkutytön pimpasta ! Joku pornotähti (nainen) on sanonut, ettei niin paksua halkoa ole olemassakaan, etteikö römpsä venyisi tarvittaessa ottamaan sen vastaan, mutta suikissa tulee ongelmia. Josta pääsenkin toiseen keskusteluun samalta aihe- ja kohdealueelta elikkä suihinotosta.

Silläkin osa-alueella hieman pienempi veijari on mukavampi käsiteltävä kuin isompi heijari. (Sepä luiskahti runomittaan, kun "piip" pyllyyn, mutta siitä lisää myöhemmin.) Eli jos nuppi elikkäs terska alias tuttavallisemmin vain Tero on julman kokoinen, niin eihän sitä imuttele Erkkikään ! Tai no... No, ei ainakaan meikämimmi pienen suunsa kanssa, johon ei metsämansikkakaan mahdu halkaisematta sisään. Johan siinä hampaat kaluaa nahkan ruvelle koko letkusta, kun pitää yrittää väistellä sitä lierihattua ! Joo, pienennysleikkaukseen kaikki ne, joilla Terde on golfpallon kokoinen tai sitä isompi, koska muuten ei suukkoja heru !

Niin, ja se B-rappu. Senpä olin unohtaa kokonaan. Onneksi alkoi tuo runosuoli suoltamaan uloste..kstiä. Kyllä se nyt vaan niin on, että ei se kakkonenkaan ihan mitä tahansa vedä, vaikka toiseen suuntaan sieltä voi tullakin hirveitä kuulia. Ai, mä ihan unohdin, että monien miesten mielestä naiset ei tuota kuonaeritteitä eikä piereskele. No, lisää paljastuksia on tiedossa: kyllä me prinsessatkin osataan pierrä ja helvetin hienosti osataankin, kun oikein pistetään haisemaan ! Mutta jos joku munankantoteline ei usko, että ryppyreikä on herkkä elin, olkoonkin vain reikä, vaan vakuuttelee, että "ei se satu, mä lupaan sulle", niin herra on vaan sitten hyvä ja menee ja ostaa sen kokoisen kurkun tai jopa munakoison marketin hevi -osastolta kuin egonsa luulee kalsareissakin olevan ja tunkee sen arkaluontoiseen aunariinsa vaikka ihan juurta myöten. Kysellään sitten sen jälkeen, että "no niin, eihän se sattunut yhtään, eihän kulta ?"

Eli kyllähän sillä koolla nyt on väliä, turha tulla muuta selittämäänkään. Sellainen sopiva on täydellinen, muista ei ole kuin harmia.

2 kommenttia:

Polga kirjoitti...

Unohdit kokonaan mainita tämän keskiäkäisistä äkäisimmän naisen taravan eli vanhan räyskän, jota ei hevillä näe. Nimittäin jos joku edes yrittää, nostan vain hametta ja heti paetaan - hmph. *kade*

justiina kirjoitti...

Tervek Polga !

Räyskä ! No, tietysti ! Mä arvasin, että jotain unohtui. Kai se on liian läheinen juttu ;-)

Sitten jäi myös se m-u-l-k... en voi edes kirjoittaa sitä, kun on se suomenkielen kamalin sana ! Siitä tulee mieleen sellaisen peseytymisrajoitteisen vanhan läskin äijän kulkuset, joissa meijerituotteita hapatetaan ihan alkutuotantopaikalla. *YÖKYÄKYÖK*